Siirry pääsisältöön

Äänikirjakävelyllä et koskaan kävele yksin

 


Viikonloppuna meitä täällä Tukholmassa hemmoteltiin hienolla aurinkoisella säällä, joten pääsin taas tarpomaan tuonne metsäpolulleni. Onneksi on nastat alla!

Puolisokin olisi innostunut tulemaan seuraksi mistä seurasi dilemma. Nämä viikonlopun pidemmät kävelylenkit ovat nimittäin äänikirjakuuntelemiseni primetime-aikaa. Tällä kertaa ongelma ratkesi sillä, että nastakengätön puoliso teki oman lyhyemmän ja jäättömän kävelylenkin.

Äänikirjojen suhteen olen muuten todellakin fiiliskuuntelija. Jotkut äänikirjat roikkuvat mukana kuukausikaupalla kun välillä kyllästyn ja sitten taas innostun. Sellainen tapaus on mm. Katri Helenan elämäkerta, jonka aloitin jo syksyllä, mutta jossa olen päässyt vasta puoliväliin. Katri Helena lukee itse tarinansa ja se on isoina paloina välillä vähän liiankin intensiivistä kerrontaa. 

Sama kokemus tuli myös näyttelijä Martti Suosalon elämäkerran kanssa. Suosalon kanssa viipyilin tuolla kotimetsissä melkein puoli vuotta, käytiin mustikassakin yhdessä. Lopulta kuuntelin loput tunnit lähes yhteen menoon ja sitten tulikin ikävä. Suosalo on mahtava kertoja!

Elämäkerrat ovat muuten itselleni sitä parasta äänikirjakuunneltavaa. Romaanien eri tarinatasot ja kertojaäänet saavat minut usein  stressaantumaan kun välillä pitää kelata taaksepäin, että kuka nyt sanoikin ja mitä. Mutta selkeäviivaisissa elämäntarinoiden kuvauksissa pysyn hyvin perässä ja kuuntelu on vain rentouttavaa.

Aivan ensimmäisiä kuuntelemiani kirjoja oli Merete Mazzarellan esseemäiset pohdiskelukirjat. Mazzarellan uusimmat valitsenkin nykyään aina äänikirjaversiona. Päiväkirjat ovat myös oiva kaveri äänikirjakävelyilleni. Niissä viipyillään usein hetkissä ja tunnelmissa, joten kuuntelunkaan ei tarvitse olla superaktiivista. Ja niin, en tosiaankaan kuuntele millään nopeutetuilla kierroksilla, tarvitsen rauhallista ja kiireetöntä kerrontaa.

Tässä oma tämänhetkinen äänikirjojen Top10-listani, joukossa tosin vielä jokunen keskeneräinenkin:

Anna-Liisa Haavikko: Kaari. Kirjailija Kaari Utrion elämä (Lukija: Erja Manto)

Pekka Hako: Kristallista savuksi. Kaija Saariahon elämä (Lukija: Jone Takamäki, Vera Kiiskinen)

Elina Hirvonen: Katri Helena (Lukija: Katri Helena)

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista (Lukija: Liisamaija Laaksonen)

Merete Mazzarella: Den violetta timmen (Lukija: Ann-Kristin Schevelew)

Aila Meriluoto: En minä vielä pääty (Lukija: Erja Manto)

Aila Meriluoto: Mekko meni taululle (Lukija: Seela Sella)

Demi Moore: Inside Out (Lukija: Demi Moore)

Johanna Venho; Martti Suosalon tähänastinen elämä (Lukija: Martti Suosalo)

Tara Westover: Opintiellä (Lukija: Karoliina Niskanen)

Ja lopuksi vielä muutama otos näistä äänikirjamaisemistani täältä Tukholman eteläkupeesta. Hassua muuten, että jos kirjassa on ollut jokin vahva kohtaus se saattaa jäädä mieleeni johonkin maisemaan kytkeytyneenä, tyyliin "tämän aukion kohdalla Katri Helena kuuli, että Timppa on kuollut". Se antaa kyllä jännittäviä lisävivahteita tälle niin arkiselle vakiolenkilleni!





Kommentit

  1. Upeat ulkoilumaastot sinulla – kyllä noissa maisemissa kelpaa kulkea ja kuunnella! <3

    Itse kuuntelen podcasteja lenkeillä. Niihin pystyn keskittymään hyvin kun taas laajemmat kokonaisuudet (esim. romaanit) voisi tuottaa vaikeuksia. Tosin nyt kun mainitsit esseet (tai siis esseemäiset pohdiskelukirjat), niin luulen että sellainen tyyli voisi toimia minullakin kuunnteltuna. Samoin ehkä muistelmat. Täytyy ehkä joskus kokeilla. Tosin olen niin moniin podcasteihin koukussa, etten tiedä riittääkö kunto ja tunnit päivässä, jos vielä pitäisi yrittää äänikirjat retkille ympätä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Podcasteja kuuntelen myös satunnaisesti, mutta en ole oikein onnistunut vielä löytämään sellaisia täysosumia. Testaan aina välillä uusia, mutta sitten ne jäävät... Ruben Stilleriä kuuntelen säännöllisesti Yleltä, mutta hän onkin sellainen hahmo jota olen kuunnellut eri välineistä koko ikäni. Meillä on täsmälleen sama huumori!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...