Siirry pääsisältöön

Ystävänpäivä kuolleiden runoilijoiden seurassa

 


Miten ystävyys alkaa? Se voi alkaa esimerkiksi kirjeellä, jonka lähetät lupaavalle nuorelle runoilijalle luettuasi tämän esikoiskokoelman. Olet ehkä itsekin runoilija. Ja pian huomaatte, että teillä on vahva yhdistävä tekijä.

Olette kumpikin paenneet asuinmaastanne, sillä sinne jääminen oli hengenvaarallista. Mutta kotimaanne  - äidinkielenne, tunnekielenne - kannoitte mukananne uusille asuinsijoillenne. Ja tämän kokemuksen jaatte nyt ennen kaikkea runouden kautta. Lisäksi teitä yhdistää vaiettu salaisuus...

**

Leonie (Nelly) Sachs syntyi 1891 Berliinissä juutalaisen tehtailijaperheen ainoaksi lapseksi. Hän julkaisi ensimmäisen proosatekstinsä 1921 ja myöhemmin runoja berliiniläisessä sanomalehdessä. Sachs itse tosin sanoi varsinaisen uransa alkaneen vasta 1947 kokoelmalla 'In den Wohnungen des Todes' (Kuoleman asunnot, suomennos Aila Meriluoto) eikä hän ylipäänsä halunnut elämäkerrassaan edes mainittavan ennen vuotta 1940 ilmestyneitä teoksiaan.

Sachsin elämä ja tuotanto jakautuu aikaan ennen ja jälkeen natsismin. Isän kuoltua Sachs asuu äitinsä kanssa Berliinissä, jossa juutalaisvainot muuttuvat päivä päivältä groteskimmiksi. Tammikuussa 1939 Sachs joutuu - kaikkien muiden juutalaisnaisten tavoin - muuttamaan etunimensä Saraksi. Äidin ja tyttären omaisuus on jo otettu natsien haltuun. Juutalaiset eivät saa käyttää julkisia kulkuvälineitä ja heille sallitut elintarvikkeet käyvät vähiin. 

Sachsin koulukaveri ja läheisin ystävä, Gudrun Harlan ryhtyy toimeen ja päättää lähteä Ruotsiin keräämään tarvittavat varat ja tuen Sachsin Ruotsin-viisumiin. Hän onnistuu saamaan sekä Selma Lagerlöfin että prinssi Eugenin Sachsin takaajiksi ja lopulta kesällä 1939 Sachs pääsee pakenemaan äitinsä kanssa yhdellä viimeisistä lennoista Berliinin Tempelhofista Tukholman Brommaan.

29 vuotta nuoremman Paul Celanin (syntyisin Anczel) kotikaupunki Czernowitz (silloinen Romania, nykyisin Ukraina) oli ennen toista maailmansotaa neljän kielikulttuurin kaupunki. Kaupungin väestö koostui pääosin juutalaisista, romanialaisista, saksalaisista ja ukrainalaisista. Natsit valtasivat kaupungin 1941 ja Celanin juutalaiset vanhemmat vangittiin keskitysleirille, jossa molemmat kuolivat. 

Myös Celan joutuu työleirille, josta hän onnistuu kuitenkin pakenemaan puna-armeijan joukkoihin. Heti sodan jälkeen Celan työskentelee Bukarestissa kääntäjänä ja samalla hän alkaa julkaista runoja. Wienissä käydessään Celan tutustuu runoilija Ingeborg Bachmanniin, jonka kanssa hänellä on myös suhde jonkin aikaa. Pian Celan muuttaa Pariisiin, jossa hän asuu kuolemaansa asti,

Vuonna 1954 Nelly Sachs lukee Tukholmassa Paul Celanin runokokoelman 'Mohn und Gedächtnis' ja päättää kirjoittaa tälle. Sachs on tunnistanut Celanin runoudesta sen ilmaisuvoiman, jolla Celan kuvaa "hiljaa avautuvaa salaisuutta". "Salaisuus" oli kaikki se juutalaisten sodan aikana kokema vaino, josta sodanjälkeisessä Euroopassa ei voinut ääneen vielä puhua.

Lieber Dichter und lieber Mensch Paul Celan

Runoilijat löytävät nopeasti toisensa. Heitä yhdistää sekä "salaisuus", että ennen kaikkea runouden kieli. Jopa niin, että Nelly Sachs kertoo tuntevansa "koti-ikävää" Celania ajatellessaan. Sachs kirjoittaa kuinka Pariisia ja Tukholmaa nyt yhdistää heidän kirjeidensä kautta "tuskan ja lohdun meridiaani".

Sachs ja Celan tapaavat vuonna 1960 Sachsin matkustaessa Saksan Meersburgiin ottamaan vastaan kirjallisuuspalkinnon. Tämä on ensimmäinen kerta kun Sachs käy synnyinmaassaan pakenemisensa jälkeen. Hän asuu Bodenjärven toisella rannalla, Zürichissä, jonne hän myös ehdottaa tapaamista Celanin kanssa. Celan tekee sen mielellään ja ehdottaa Sachsille, että tämä ennen kotiinpaluutaan tulisi käymään myös Pariisissa.

Liebe, gute, glückliche Nelly

Tapaamisesta tulee merkittävä ja kirjeiden sävy muuttuu. Runoilijat siirtyvät saksalaisen tiukasta teitittelystä sinutteluun. Lisäksi Sachs on selvästikin ihastunut Celanin perheeseen, taiteilijavaimo Gisèleen ja parin pieneen Eric-poikaan. Perheetön Sachs ottaa Celanin perheen omakseen.

Ihr meine geliebten Drei

Jotain kuitenkin tapahtuu tapaamisen aikana. Sachsin ruotsalaisen ystävän mukaan sekä Celan että Sachs kärsivät sodan aiheuttamasta paranoiasta, joka myöhemmin ainakin Sachsin osalta pahenee psykoosiksi. Ystävä on jopa sitä mieltä, että Celan on tahtomattaan vahvistanut Sachsin sairastumisen pahenemista. 

Alles Frohe, liebe Nelly, alles Lichte!

Kirjeenvaihdon loppupuolta hallitsevat Nelly Sachsin lukuisat sairaalajaksot. Kirjeiden välit pitenevät, viestit lyhentyvät mutta yhteys säilyy kunnes päättyy vain muutama kuukausi ennen kummankin kuolemaa. Sachs kuolee toukokuussa 1970. Muutama päivä ennen kuolemaansa hän kuulee Celanin kuolleen. Paul Celan tekee itsemurhan huhtikuussa 1970 hukuttautumalla Seineen.

**

Nelly Sachsille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1966. Hän jakoi palkinnon yhdessä israelilaisen kirjailija Samuel Agnonin kanssa. Monet olivat sitä mieltä, että palkinto olisi tullut jakaa Sachsin ja Paul Celanin välillä, mutta Ruotsin akatemia ei pitänyt Celania tarpeeksi tärkeänä runoilijana. 

Nelly Sachs pyytää kirjeissään Paul Celania saapumaan Tukholmaan Nobel-seremoniaan. "Se olisi suurin iloni syntymäpäivänäni." (Nobel-päivä 10. joulukuuta oli sattumoisin myös Sachsin syntymäpäivä.) Mutta Celan kertoo kieltäytymisen syyksi, ettei voisi ottaa opettajan työstään lomaa niin lähellä joululomaa. Nobel-palkinto saattoi olla yksi syy Celanin kirjeissäkin näkyvään tunteiden viilenemiseen. Sachsin ystävyys sen sijaan säilyy loppuun asti.

Paul lieber Du, viele gute Wünsche. Alle deine Gedichte sind bei mir in der Schmerzenzeit. Deine Nelly (15.12.1969)

** 

Paul Celan - Nelly Sachs: Briefwechsel (Suhrkamp Verlag 1993)

Kirjekokoelma on käännetty mm. ruotsiksi ja englanniksi.

Elämäkertalähteet:

Anders Olsson: Nelly Sachs

Goethe Institut: Nelly Sachsin ystävä Ruotsissa kertoo Sachsin elämästä









Kommentit

  1. Huikeat elämäntarinat ja surulliset kohtalot. Erikoista, että näiden kahden tapaaminen voimisti heidän traumaansa. Joskus on tosiaan parempi, jos pystyy koteloimaan kokemansa pahan ja elämän ikään kuin sitä ei olisi ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näitä tarinoita oli Eurooppa sodan jälkeen pullollaan 😔 Tässä kirjekokoelmassa oli enemmän Nelly Sachsin sairaushistoriasta, Paul Celanin tila asettuu neutraalimpaan valoon. Mutta jatkan nyt saman tien toisella kirjeenvaihdolla, Paul Celanin ja Ingeborg Bachmanin välisellä ja nyt alkaa koko kuva hahmottua pikkuhiljaa...

      Poista
  2. Tosi kiinnostava avaus! Hyvin surullisia kohtaloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelly Sachsista on kirjoitettu paljonkin täällä Ruotsissa, mutta Paul Celan on tuntemattomampi. Molemmat tunnetaan hyvin pitkälti juuri holokaustia käsittelevistä runoistaan.

      Poista
  3. Sachsin elämästä jotain tiesinkin, olen lukenut hänen runojaan. Yhteys Celaniin oli uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kirjeistä avautui uusia yhteyksiä moneen suuntaan, tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa! Ja onneksi Saksassa näköjään tykätään lukea tällaisia kirjekokoelmia tai sitten siellä vain tykätään kirjeiden kirjoittamisesta koska julkaistavaa näyttää riittävän.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle