Siirry pääsisältöön

Ystävänpäivä kuolleiden runoilijoiden seurassa

 


Miten ystävyys alkaa? Se voi alkaa esimerkiksi kirjeellä, jonka lähetät lupaavalle nuorelle runoilijalle luettuasi tämän esikoiskokoelman. Olet ehkä itsekin runoilija. Ja pian huomaatte, että teillä on vahva yhdistävä tekijä.

Olette kumpikin paenneet asuinmaastanne, sillä sinne jääminen oli hengenvaarallista. Mutta kotimaanne  - äidinkielenne, tunnekielenne - kannoitte mukananne uusille asuinsijoillenne. Ja tämän kokemuksen jaatte nyt ennen kaikkea runouden kautta. Lisäksi teitä yhdistää vaiettu salaisuus...

**

Leonie (Nelly) Sachs syntyi 1891 Berliinissä juutalaisen tehtailijaperheen ainoaksi lapseksi. Hän julkaisi ensimmäisen proosatekstinsä 1921 ja myöhemmin runoja berliiniläisessä sanomalehdessä. Sachs itse tosin sanoi varsinaisen uransa alkaneen vasta 1947 kokoelmalla 'In den Wohnungen des Todes' (Kuoleman asunnot, suomennos Aila Meriluoto) eikä hän ylipäänsä halunnut elämäkerrassaan edes mainittavan ennen vuotta 1940 ilmestyneitä teoksiaan.

Sachsin elämä ja tuotanto jakautuu aikaan ennen ja jälkeen natsismin. Isän kuoltua Sachs asuu äitinsä kanssa Berliinissä, jossa juutalaisvainot muuttuvat päivä päivältä groteskimmiksi. Tammikuussa 1939 Sachs joutuu - kaikkien muiden juutalaisnaisten tavoin - muuttamaan etunimensä Saraksi. Äidin ja tyttären omaisuus on jo otettu natsien haltuun. Juutalaiset eivät saa käyttää julkisia kulkuvälineitä ja heille sallitut elintarvikkeet käyvät vähiin. 

Sachsin koulukaveri ja läheisin ystävä, Gudrun Harlan ryhtyy toimeen ja päättää lähteä Ruotsiin keräämään tarvittavat varat ja tuen Sachsin Ruotsin-viisumiin. Hän onnistuu saamaan sekä Selma Lagerlöfin että prinssi Eugenin Sachsin takaajiksi ja lopulta kesällä 1939 Sachs pääsee pakenemaan äitinsä kanssa yhdellä viimeisistä lennoista Berliinin Tempelhofista Tukholman Brommaan.

29 vuotta nuoremman Paul Celanin (syntyisin Anczel) kotikaupunki Czernowitz (silloinen Romania, nykyisin Ukraina) oli ennen toista maailmansotaa neljän kielikulttuurin kaupunki. Kaupungin väestö koostui pääosin juutalaisista, romanialaisista, saksalaisista ja ukrainalaisista. Natsit valtasivat kaupungin 1941 ja Celanin juutalaiset vanhemmat vangittiin keskitysleirille, jossa molemmat kuolivat. 

Myös Celan joutuu työleirille, josta hän onnistuu kuitenkin pakenemaan puna-armeijan joukkoihin. Heti sodan jälkeen Celan työskentelee Bukarestissa kääntäjänä ja samalla hän alkaa julkaista runoja. Wienissä käydessään Celan tutustuu runoilija Ingeborg Bachmanniin, jonka kanssa hänellä on myös suhde jonkin aikaa. Pian Celan muuttaa Pariisiin, jossa hän asuu kuolemaansa asti,

Vuonna 1954 Nelly Sachs lukee Tukholmassa Paul Celanin runokokoelman 'Mohn und Gedächtnis' ja päättää kirjoittaa tälle. Sachs on tunnistanut Celanin runoudesta sen ilmaisuvoiman, jolla Celan kuvaa "hiljaa avautuvaa salaisuutta". "Salaisuus" oli kaikki se juutalaisten sodan aikana kokema vaino, josta sodanjälkeisessä Euroopassa ei voinut ääneen vielä puhua.

Lieber Dichter und lieber Mensch Paul Celan

Runoilijat löytävät nopeasti toisensa. Heitä yhdistää sekä "salaisuus", että ennen kaikkea runouden kieli. Jopa niin, että Nelly Sachs kertoo tuntevansa "koti-ikävää" Celania ajatellessaan. Sachs kirjoittaa kuinka Pariisia ja Tukholmaa nyt yhdistää heidän kirjeidensä kautta "tuskan ja lohdun meridiaani".

Sachs ja Celan tapaavat vuonna 1960 Sachsin matkustaessa Saksan Meersburgiin ottamaan vastaan kirjallisuuspalkinnon. Tämä on ensimmäinen kerta kun Sachs käy synnyinmaassaan pakenemisensa jälkeen. Hän asuu Bodenjärven toisella rannalla, Zürichissä, jonne hän myös ehdottaa tapaamista Celanin kanssa. Celan tekee sen mielellään ja ehdottaa Sachsille, että tämä ennen kotiinpaluutaan tulisi käymään myös Pariisissa.

Liebe, gute, glückliche Nelly

Tapaamisesta tulee merkittävä ja kirjeiden sävy muuttuu. Runoilijat siirtyvät saksalaisen tiukasta teitittelystä sinutteluun. Lisäksi Sachs on selvästikin ihastunut Celanin perheeseen, taiteilijavaimo Gisèleen ja parin pieneen Eric-poikaan. Perheetön Sachs ottaa Celanin perheen omakseen.

Ihr meine geliebten Drei

Jotain kuitenkin tapahtuu tapaamisen aikana. Sachsin ruotsalaisen ystävän mukaan sekä Celan että Sachs kärsivät sodan aiheuttamasta paranoiasta, joka myöhemmin ainakin Sachsin osalta pahenee psykoosiksi. Ystävä on jopa sitä mieltä, että Celan on tahtomattaan vahvistanut Sachsin sairastumisen pahenemista. 

Alles Frohe, liebe Nelly, alles Lichte!

Kirjeenvaihdon loppupuolta hallitsevat Nelly Sachsin lukuisat sairaalajaksot. Kirjeiden välit pitenevät, viestit lyhentyvät mutta yhteys säilyy kunnes päättyy vain muutama kuukausi ennen kummankin kuolemaa. Sachs kuolee toukokuussa 1970. Muutama päivä ennen kuolemaansa hän kuulee Celanin kuolleen. Paul Celan tekee itsemurhan huhtikuussa 1970 hukuttautumalla Seineen.

**

Nelly Sachsille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1966. Hän jakoi palkinnon yhdessä israelilaisen kirjailija Samuel Agnonin kanssa. Monet olivat sitä mieltä, että palkinto olisi tullut jakaa Sachsin ja Paul Celanin välillä, mutta Ruotsin akatemia ei pitänyt Celania tarpeeksi tärkeänä runoilijana. 

Nelly Sachs pyytää kirjeissään Paul Celania saapumaan Tukholmaan Nobel-seremoniaan. "Se olisi suurin iloni syntymäpäivänäni." (Nobel-päivä 10. joulukuuta oli sattumoisin myös Sachsin syntymäpäivä.) Mutta Celan kertoo kieltäytymisen syyksi, ettei voisi ottaa opettajan työstään lomaa niin lähellä joululomaa. Nobel-palkinto saattoi olla yksi syy Celanin kirjeissäkin näkyvään tunteiden viilenemiseen. Sachsin ystävyys sen sijaan säilyy loppuun asti.

Paul lieber Du, viele gute Wünsche. Alle deine Gedichte sind bei mir in der Schmerzenzeit. Deine Nelly (15.12.1969)

** 

Paul Celan - Nelly Sachs: Briefwechsel (Suhrkamp Verlag 1993)

Kirjekokoelma on käännetty mm. ruotsiksi ja englanniksi.

Elämäkertalähteet:

Anders Olsson: Nelly Sachs

Goethe Institut: Nelly Sachsin ystävä Ruotsissa kertoo Sachsin elämästä









Kommentit

  1. Huikeat elämäntarinat ja surulliset kohtalot. Erikoista, että näiden kahden tapaaminen voimisti heidän traumaansa. Joskus on tosiaan parempi, jos pystyy koteloimaan kokemansa pahan ja elämän ikään kuin sitä ei olisi ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näitä tarinoita oli Eurooppa sodan jälkeen pullollaan 😔 Tässä kirjekokoelmassa oli enemmän Nelly Sachsin sairaushistoriasta, Paul Celanin tila asettuu neutraalimpaan valoon. Mutta jatkan nyt saman tien toisella kirjeenvaihdolla, Paul Celanin ja Ingeborg Bachmanin välisellä ja nyt alkaa koko kuva hahmottua pikkuhiljaa...

      Poista
  2. Tosi kiinnostava avaus! Hyvin surullisia kohtaloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelly Sachsista on kirjoitettu paljonkin täällä Ruotsissa, mutta Paul Celan on tuntemattomampi. Molemmat tunnetaan hyvin pitkälti juuri holokaustia käsittelevistä runoistaan.

      Poista
  3. Sachsin elämästä jotain tiesinkin, olen lukenut hänen runojaan. Yhteys Celaniin oli uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kirjeistä avautui uusia yhteyksiä moneen suuntaan, tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa! Ja onneksi Saksassa näköjään tykätään lukea tällaisia kirjekokoelmia tai sitten siellä vain tykätään kirjeiden kirjoittamisesta koska julkaistavaa näyttää riittävän.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvää lomaa minulle ja muista: Sei a Mensch!

  Voi Eeva!! Anteeksi kun nyt näin puhuttelen sinua, mutta kun olen juuri lukenut Anna-Riikka Carlsonin kirjan, jossa hän puhuttelee sinua sinä-muodossa melkein 500 sivun verran niin se jää helposti päälle. Ja toisaalta, mielestäni Carlson edustaa kirjojesi lukijana meitä kaikkia, jotka luemme sinua, joten otan tämän vapauden. Olin yllättynyt kun ilmaisit niin monesti epäuskosi siitä, että sinua muka luettaisiin. Mutta kyllä se vaan pitää paikkansa! Olen lukenut sinua koko ikäni, en järjestelmällisesti, mutta säännöllisesti. Usein silloin kun jokin tiukka paikka iskee eteen niin tiedän, että sinulta löytyy rohkaisevat ja uskoa antavat sanat.  Minua on ehkä eniten kiehtonut kirjoissasi tuo karjalaisuus. En ole siellä koskaan asunut, mutta kolme neljästä isovanhemmastani on sieltä. Isäni oli koulupoika kun he lähtivät Viipurista evakkoon. Kahdesti. Joten Kolikkoinmäet ja Papulat ovat minulla muistoina päässä, vaikka en ole niissä paikoissa koskaan käynytkään. Täällä Ruotsissa tämä karjal

Kun kirjallinen ikoni saa maata jalkojensa alle

  Olenkohan nyt vihdoinkin kokemassa Edith Södergran -kauteni? Siis sen saman, jonka useimmat käyvät läpi teini-iässä. Olen kyllä muutenkin myöhässä kaikesta - jos ajoin ajokortin viisikymppisenä niin ehkä tämä Södergran-kuumekin sopii juuri tähän ikään. Tai sitten syynä on yksinkertaisesti se, että viime vuonna (2023) oli kulunut sata vuotta Södergranin kuolemasta, mikä taas on selvästikin innoittanut kirjailijoita ja kustantajia julkaisemaan tuoretta Södergran-kirjallisuutta. Ja tämä on kyllä erittäin hyvä idea! Ainakin nyt lukemani Nina Ulmajan teos tuo Södergranin kertaheitolla 2000-luvulle enkä ole kyllä pitkään aikaan innostunut lukemastani niinkuin nyt tätä Ulmajan kirjaa lukiessani. Tässä on oikeasti saatu puhallettua uusia tuulia sata vuotta sitten Karjalan Raivolassa eläneeseen kirjailijattareen, joka on suoraan sanoen päässyt jo vähän pölyttymään kirjallisuuden historian arkistoissa. Ulmajan kirja ei ole tosin ihan kaikkia miellyttänyt, mutta siitä vähän myöhemmin lisää... N

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei