Siirry pääsisältöön

Ystävänpäivä kuolleiden runoilijoiden seurassa

 


Miten ystävyys alkaa? Se voi alkaa esimerkiksi kirjeellä, jonka lähetät lupaavalle nuorelle runoilijalle luettuasi tämän esikoiskokoelman. Olet ehkä itsekin runoilija. Ja pian huomaatte, että teillä on vahva yhdistävä tekijä.

Olette kumpikin paenneet asuinmaastanne, sillä sinne jääminen oli hengenvaarallista. Mutta kotimaanne  - äidinkielenne, tunnekielenne - kannoitte mukananne uusille asuinsijoillenne. Ja tämän kokemuksen jaatte nyt ennen kaikkea runouden kautta. Lisäksi teitä yhdistää vaiettu salaisuus...

**

Leonie (Nelly) Sachs syntyi 1891 Berliinissä juutalaisen tehtailijaperheen ainoaksi lapseksi. Hän julkaisi ensimmäisen proosatekstinsä 1921 ja myöhemmin runoja berliiniläisessä sanomalehdessä. Sachs itse tosin sanoi varsinaisen uransa alkaneen vasta 1947 kokoelmalla 'In den Wohnungen des Todes' (Kuoleman asunnot, suomennos Aila Meriluoto) eikä hän ylipäänsä halunnut elämäkerrassaan edes mainittavan ennen vuotta 1940 ilmestyneitä teoksiaan.

Sachsin elämä ja tuotanto jakautuu aikaan ennen ja jälkeen natsismin. Isän kuoltua Sachs asuu äitinsä kanssa Berliinissä, jossa juutalaisvainot muuttuvat päivä päivältä groteskimmiksi. Tammikuussa 1939 Sachs joutuu - kaikkien muiden juutalaisnaisten tavoin - muuttamaan etunimensä Saraksi. Äidin ja tyttären omaisuus on jo otettu natsien haltuun. Juutalaiset eivät saa käyttää julkisia kulkuvälineitä ja heille sallitut elintarvikkeet käyvät vähiin. 

Sachsin koulukaveri ja läheisin ystävä, Gudrun Harlan ryhtyy toimeen ja päättää lähteä Ruotsiin keräämään tarvittavat varat ja tuen Sachsin Ruotsin-viisumiin. Hän onnistuu saamaan sekä Selma Lagerlöfin että prinssi Eugenin Sachsin takaajiksi ja lopulta kesällä 1939 Sachs pääsee pakenemaan äitinsä kanssa yhdellä viimeisistä lennoista Berliinin Tempelhofista Tukholman Brommaan.

29 vuotta nuoremman Paul Celanin (syntyisin Anczel) kotikaupunki Czernowitz (silloinen Romania, nykyisin Ukraina) oli ennen toista maailmansotaa neljän kielikulttuurin kaupunki. Kaupungin väestö koostui pääosin juutalaisista, romanialaisista, saksalaisista ja ukrainalaisista. Natsit valtasivat kaupungin 1941 ja Celanin juutalaiset vanhemmat vangittiin keskitysleirille, jossa molemmat kuolivat. 

Myös Celan joutuu työleirille, josta hän onnistuu kuitenkin pakenemaan puna-armeijan joukkoihin. Heti sodan jälkeen Celan työskentelee Bukarestissa kääntäjänä ja samalla hän alkaa julkaista runoja. Wienissä käydessään Celan tutustuu runoilija Ingeborg Bachmanniin, jonka kanssa hänellä on myös suhde jonkin aikaa. Pian Celan muuttaa Pariisiin, jossa hän asuu kuolemaansa asti,

Vuonna 1954 Nelly Sachs lukee Tukholmassa Paul Celanin runokokoelman 'Mohn und Gedächtnis' ja päättää kirjoittaa tälle. Sachs on tunnistanut Celanin runoudesta sen ilmaisuvoiman, jolla Celan kuvaa "hiljaa avautuvaa salaisuutta". "Salaisuus" oli kaikki se juutalaisten sodan aikana kokema vaino, josta sodanjälkeisessä Euroopassa ei voinut ääneen vielä puhua.

Lieber Dichter und lieber Mensch Paul Celan

Runoilijat löytävät nopeasti toisensa. Heitä yhdistää sekä "salaisuus", että ennen kaikkea runouden kieli. Jopa niin, että Nelly Sachs kertoo tuntevansa "koti-ikävää" Celania ajatellessaan. Sachs kirjoittaa kuinka Pariisia ja Tukholmaa nyt yhdistää heidän kirjeidensä kautta "tuskan ja lohdun meridiaani".

Sachs ja Celan tapaavat vuonna 1960 Sachsin matkustaessa Saksan Meersburgiin ottamaan vastaan kirjallisuuspalkinnon. Tämä on ensimmäinen kerta kun Sachs käy synnyinmaassaan pakenemisensa jälkeen. Hän asuu Bodenjärven toisella rannalla, Zürichissä, jonne hän myös ehdottaa tapaamista Celanin kanssa. Celan tekee sen mielellään ja ehdottaa Sachsille, että tämä ennen kotiinpaluutaan tulisi käymään myös Pariisissa.

Liebe, gute, glückliche Nelly

Tapaamisesta tulee merkittävä ja kirjeiden sävy muuttuu. Runoilijat siirtyvät saksalaisen tiukasta teitittelystä sinutteluun. Lisäksi Sachs on selvästikin ihastunut Celanin perheeseen, taiteilijavaimo Gisèleen ja parin pieneen Eric-poikaan. Perheetön Sachs ottaa Celanin perheen omakseen.

Ihr meine geliebten Drei

Jotain kuitenkin tapahtuu tapaamisen aikana. Sachsin ruotsalaisen ystävän mukaan sekä Celan että Sachs kärsivät sodan aiheuttamasta paranoiasta, joka myöhemmin ainakin Sachsin osalta pahenee psykoosiksi. Ystävä on jopa sitä mieltä, että Celan on tahtomattaan vahvistanut Sachsin sairastumisen pahenemista. 

Alles Frohe, liebe Nelly, alles Lichte!

Kirjeenvaihdon loppupuolta hallitsevat Nelly Sachsin lukuisat sairaalajaksot. Kirjeiden välit pitenevät, viestit lyhentyvät mutta yhteys säilyy kunnes päättyy vain muutama kuukausi ennen kummankin kuolemaa. Sachs kuolee toukokuussa 1970. Muutama päivä ennen kuolemaansa hän kuulee Celanin kuolleen. Paul Celan tekee itsemurhan huhtikuussa 1970 hukuttautumalla Seineen.

**

Nelly Sachsille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1966. Hän jakoi palkinnon yhdessä israelilaisen kirjailija Samuel Agnonin kanssa. Monet olivat sitä mieltä, että palkinto olisi tullut jakaa Sachsin ja Paul Celanin välillä, mutta Ruotsin akatemia ei pitänyt Celania tarpeeksi tärkeänä runoilijana. 

Nelly Sachs pyytää kirjeissään Paul Celania saapumaan Tukholmaan Nobel-seremoniaan. "Se olisi suurin iloni syntymäpäivänäni." (Nobel-päivä 10. joulukuuta oli sattumoisin myös Sachsin syntymäpäivä.) Mutta Celan kertoo kieltäytymisen syyksi, ettei voisi ottaa opettajan työstään lomaa niin lähellä joululomaa. Nobel-palkinto saattoi olla yksi syy Celanin kirjeissäkin näkyvään tunteiden viilenemiseen. Sachsin ystävyys sen sijaan säilyy loppuun asti.

Paul lieber Du, viele gute Wünsche. Alle deine Gedichte sind bei mir in der Schmerzenzeit. Deine Nelly (15.12.1969)

** 

Paul Celan - Nelly Sachs: Briefwechsel (Suhrkamp Verlag 1993)

Kirjekokoelma on käännetty mm. ruotsiksi ja englanniksi.

Elämäkertalähteet:

Anders Olsson: Nelly Sachs

Goethe Institut: Nelly Sachsin ystävä Ruotsissa kertoo Sachsin elämästä









Kommentit

  1. Huikeat elämäntarinat ja surulliset kohtalot. Erikoista, että näiden kahden tapaaminen voimisti heidän traumaansa. Joskus on tosiaan parempi, jos pystyy koteloimaan kokemansa pahan ja elämän ikään kuin sitä ei olisi ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näitä tarinoita oli Eurooppa sodan jälkeen pullollaan 😔 Tässä kirjekokoelmassa oli enemmän Nelly Sachsin sairaushistoriasta, Paul Celanin tila asettuu neutraalimpaan valoon. Mutta jatkan nyt saman tien toisella kirjeenvaihdolla, Paul Celanin ja Ingeborg Bachmanin välisellä ja nyt alkaa koko kuva hahmottua pikkuhiljaa...

      Poista
  2. Tosi kiinnostava avaus! Hyvin surullisia kohtaloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelly Sachsista on kirjoitettu paljonkin täällä Ruotsissa, mutta Paul Celan on tuntemattomampi. Molemmat tunnetaan hyvin pitkälti juuri holokaustia käsittelevistä runoistaan.

      Poista
  3. Sachsin elämästä jotain tiesinkin, olen lukenut hänen runojaan. Yhteys Celaniin oli uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kirjeistä avautui uusia yhteyksiä moneen suuntaan, tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa! Ja onneksi Saksassa näköjään tykätään lukea tällaisia kirjekokoelmia tai sitten siellä vain tykätään kirjeiden kirjoittamisesta koska julkaistavaa näyttää riittävän.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen