Siirry pääsisältöön

Ystävänpäivä kuolleiden runoilijoiden seurassa

 


Miten ystävyys alkaa? Se voi alkaa esimerkiksi kirjeellä, jonka lähetät lupaavalle nuorelle runoilijalle luettuasi tämän esikoiskokoelman. Olet ehkä itsekin runoilija. Ja pian huomaatte, että teillä on vahva yhdistävä tekijä.

Olette kumpikin paenneet asuinmaastanne, sillä sinne jääminen oli hengenvaarallista. Mutta kotimaanne  - äidinkielenne, tunnekielenne - kannoitte mukananne uusille asuinsijoillenne. Ja tämän kokemuksen jaatte nyt ennen kaikkea runouden kautta. Lisäksi teitä yhdistää vaiettu salaisuus...

**

Leonie (Nelly) Sachs syntyi 1891 Berliinissä juutalaisen tehtailijaperheen ainoaksi lapseksi. Hän julkaisi ensimmäisen proosatekstinsä 1921 ja myöhemmin runoja berliiniläisessä sanomalehdessä. Sachs itse tosin sanoi varsinaisen uransa alkaneen vasta 1947 kokoelmalla 'In den Wohnungen des Todes' (Kuoleman asunnot, suomennos Aila Meriluoto) eikä hän ylipäänsä halunnut elämäkerrassaan edes mainittavan ennen vuotta 1940 ilmestyneitä teoksiaan.

Sachsin elämä ja tuotanto jakautuu aikaan ennen ja jälkeen natsismin. Isän kuoltua Sachs asuu äitinsä kanssa Berliinissä, jossa juutalaisvainot muuttuvat päivä päivältä groteskimmiksi. Tammikuussa 1939 Sachs joutuu - kaikkien muiden juutalaisnaisten tavoin - muuttamaan etunimensä Saraksi. Äidin ja tyttären omaisuus on jo otettu natsien haltuun. Juutalaiset eivät saa käyttää julkisia kulkuvälineitä ja heille sallitut elintarvikkeet käyvät vähiin. 

Sachsin koulukaveri ja läheisin ystävä, Gudrun Harlan ryhtyy toimeen ja päättää lähteä Ruotsiin keräämään tarvittavat varat ja tuen Sachsin Ruotsin-viisumiin. Hän onnistuu saamaan sekä Selma Lagerlöfin että prinssi Eugenin Sachsin takaajiksi ja lopulta kesällä 1939 Sachs pääsee pakenemaan äitinsä kanssa yhdellä viimeisistä lennoista Berliinin Tempelhofista Tukholman Brommaan.

29 vuotta nuoremman Paul Celanin (syntyisin Anczel) kotikaupunki Czernowitz (silloinen Romania, nykyisin Ukraina) oli ennen toista maailmansotaa neljän kielikulttuurin kaupunki. Kaupungin väestö koostui pääosin juutalaisista, romanialaisista, saksalaisista ja ukrainalaisista. Natsit valtasivat kaupungin 1941 ja Celanin juutalaiset vanhemmat vangittiin keskitysleirille, jossa molemmat kuolivat. 

Myös Celan joutuu työleirille, josta hän onnistuu kuitenkin pakenemaan puna-armeijan joukkoihin. Heti sodan jälkeen Celan työskentelee Bukarestissa kääntäjänä ja samalla hän alkaa julkaista runoja. Wienissä käydessään Celan tutustuu runoilija Ingeborg Bachmanniin, jonka kanssa hänellä on myös suhde jonkin aikaa. Pian Celan muuttaa Pariisiin, jossa hän asuu kuolemaansa asti,

Vuonna 1954 Nelly Sachs lukee Tukholmassa Paul Celanin runokokoelman 'Mohn und Gedächtnis' ja päättää kirjoittaa tälle. Sachs on tunnistanut Celanin runoudesta sen ilmaisuvoiman, jolla Celan kuvaa "hiljaa avautuvaa salaisuutta". "Salaisuus" oli kaikki se juutalaisten sodan aikana kokema vaino, josta sodanjälkeisessä Euroopassa ei voinut ääneen vielä puhua.

Lieber Dichter und lieber Mensch Paul Celan

Runoilijat löytävät nopeasti toisensa. Heitä yhdistää sekä "salaisuus", että ennen kaikkea runouden kieli. Jopa niin, että Nelly Sachs kertoo tuntevansa "koti-ikävää" Celania ajatellessaan. Sachs kirjoittaa kuinka Pariisia ja Tukholmaa nyt yhdistää heidän kirjeidensä kautta "tuskan ja lohdun meridiaani".

Sachs ja Celan tapaavat vuonna 1960 Sachsin matkustaessa Saksan Meersburgiin ottamaan vastaan kirjallisuuspalkinnon. Tämä on ensimmäinen kerta kun Sachs käy synnyinmaassaan pakenemisensa jälkeen. Hän asuu Bodenjärven toisella rannalla, Zürichissä, jonne hän myös ehdottaa tapaamista Celanin kanssa. Celan tekee sen mielellään ja ehdottaa Sachsille, että tämä ennen kotiinpaluutaan tulisi käymään myös Pariisissa.

Liebe, gute, glückliche Nelly

Tapaamisesta tulee merkittävä ja kirjeiden sävy muuttuu. Runoilijat siirtyvät saksalaisen tiukasta teitittelystä sinutteluun. Lisäksi Sachs on selvästikin ihastunut Celanin perheeseen, taiteilijavaimo Gisèleen ja parin pieneen Eric-poikaan. Perheetön Sachs ottaa Celanin perheen omakseen.

Ihr meine geliebten Drei

Jotain kuitenkin tapahtuu tapaamisen aikana. Sachsin ruotsalaisen ystävän mukaan sekä Celan että Sachs kärsivät sodan aiheuttamasta paranoiasta, joka myöhemmin ainakin Sachsin osalta pahenee psykoosiksi. Ystävä on jopa sitä mieltä, että Celan on tahtomattaan vahvistanut Sachsin sairastumisen pahenemista. 

Alles Frohe, liebe Nelly, alles Lichte!

Kirjeenvaihdon loppupuolta hallitsevat Nelly Sachsin lukuisat sairaalajaksot. Kirjeiden välit pitenevät, viestit lyhentyvät mutta yhteys säilyy kunnes päättyy vain muutama kuukausi ennen kummankin kuolemaa. Sachs kuolee toukokuussa 1970. Muutama päivä ennen kuolemaansa hän kuulee Celanin kuolleen. Paul Celan tekee itsemurhan huhtikuussa 1970 hukuttautumalla Seineen.

**

Nelly Sachsille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1966. Hän jakoi palkinnon yhdessä israelilaisen kirjailija Samuel Agnonin kanssa. Monet olivat sitä mieltä, että palkinto olisi tullut jakaa Sachsin ja Paul Celanin välillä, mutta Ruotsin akatemia ei pitänyt Celania tarpeeksi tärkeänä runoilijana. 

Nelly Sachs pyytää kirjeissään Paul Celania saapumaan Tukholmaan Nobel-seremoniaan. "Se olisi suurin iloni syntymäpäivänäni." (Nobel-päivä 10. joulukuuta oli sattumoisin myös Sachsin syntymäpäivä.) Mutta Celan kertoo kieltäytymisen syyksi, ettei voisi ottaa opettajan työstään lomaa niin lähellä joululomaa. Nobel-palkinto saattoi olla yksi syy Celanin kirjeissäkin näkyvään tunteiden viilenemiseen. Sachsin ystävyys sen sijaan säilyy loppuun asti.

Paul lieber Du, viele gute Wünsche. Alle deine Gedichte sind bei mir in der Schmerzenzeit. Deine Nelly (15.12.1969)

** 

Paul Celan - Nelly Sachs: Briefwechsel (Suhrkamp Verlag 1993)

Kirjekokoelma on käännetty mm. ruotsiksi ja englanniksi.

Elämäkertalähteet:

Anders Olsson: Nelly Sachs

Goethe Institut: Nelly Sachsin ystävä Ruotsissa kertoo Sachsin elämästä









Kommentit

  1. Huikeat elämäntarinat ja surulliset kohtalot. Erikoista, että näiden kahden tapaaminen voimisti heidän traumaansa. Joskus on tosiaan parempi, jos pystyy koteloimaan kokemansa pahan ja elämän ikään kuin sitä ei olisi ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näitä tarinoita oli Eurooppa sodan jälkeen pullollaan 😔 Tässä kirjekokoelmassa oli enemmän Nelly Sachsin sairaushistoriasta, Paul Celanin tila asettuu neutraalimpaan valoon. Mutta jatkan nyt saman tien toisella kirjeenvaihdolla, Paul Celanin ja Ingeborg Bachmanin välisellä ja nyt alkaa koko kuva hahmottua pikkuhiljaa...

      Poista
  2. Tosi kiinnostava avaus! Hyvin surullisia kohtaloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelly Sachsista on kirjoitettu paljonkin täällä Ruotsissa, mutta Paul Celan on tuntemattomampi. Molemmat tunnetaan hyvin pitkälti juuri holokaustia käsittelevistä runoistaan.

      Poista
  3. Sachsin elämästä jotain tiesinkin, olen lukenut hänen runojaan. Yhteys Celaniin oli uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kirjeistä avautui uusia yhteyksiä moneen suuntaan, tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa! Ja onneksi Saksassa näköjään tykätään lukea tällaisia kirjekokoelmia tai sitten siellä vain tykätään kirjeiden kirjoittamisesta koska julkaistavaa näyttää riittävän.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...