Siirry pääsisältöön

Kesä, jolloin juutuin Somerniemelle

 


Voi, ei tästä kesästä 2021 nyt sitten tullutkaan "sitä suurta kirjakesää". En yksinkertaisesti jaksa lukea tällä hetkellä. Ajatukset laukkovat joka puolelle, keho ei malta istua rauhassa kahta sivua pidempään. Elokuvat ja tv-sarjat sen sijaan pitävät paikoillaan. Ja eihän tässä muuten olisi mitään hätää mutta mikäs se sellainen kirjabloggari muka on, joka ei viitsi lukea?!

Mutta en nyt kuitenkaan hyvästejä tullut tänne jättämään vaan vain toivottamaan kaunista keskikesää. Jos tunnen itseni (minkä luulen tekeväni näin viidenkymmenen vuoden kokemuksella) niin olen taas viimeistään syyskuun alkuun mennessä iskukunnossa ja kirja kädessä.

Tosin en nyt ihan ilman kirjavinkkejä poistu kesälaitumelle: kaksi kirjaa olen onnistunut kahlaamaan läpi ja oikeastaan vain sen ansiosta, että molemmat kirjat ovat sekä aiheeltaan että toteutukseltaa erittäin onnistuneita. Ja mielestäni molemmat sopivat hienosti juuri lomalukemisiksi!

Jos olet vailla mielenkiintoista dekkaria, kokeilepa tällä kertaa ruotsinsuomalaista murhatarinaa! Milka Hakkaraisen esikoisdekkarissa "Ei verta rantaa rakkaampaa" kaatuu väkeä enemmän kuin keskivertodekkarissa, mutta kirjailija pitää tarinan kuviot hyvin hallussa ja vie juonen tyylikkäästi loppuun. 

Tapahtumapaikkana on sellutehtaan hallitsema Skutskär Ruotsin itärannikolla. Paikkakunnalla on aktiivinen suomalaisväestö, joka on onnistunut rakentamaan ympärilleen oman "pikku-Suomensa". Elämä on keskittynyt Suomi-seuran ympärille ja näihin ympyröihin osuvat myös oudot kuolemat.

Rosa Riemunen on nuori toimittaja, joka haluaa karistaa hetkeksi Suomen tomut jaloistaan ja ottaa näin pestin ruotsinsuomalaisesta lehdestä. Rikostoimittajataustainen Rosa ei kuitenkaan tyydy tekemään pelkkiä eläkeläishaastatteluja vaan haistaa palaneen käryä ja ryhtyy tekemään omia tutkimuksia kuolemantapausten selvittämiseksi.

Kirjan toinen päähenkilö on Tukholmassa asuva poliisi Jani Peranto, joka on jättänyt kotikylänsä Skutskärin ja samalla loppu-iin etunimestään heti aikuistuttuaan. Nyt hän joutuu tahtomattaan palaamaan hetkeksi lapsuudenkotiinsa eikä tilannetta helpota se, että yksi kuolleista on Janin isoäiti. Lisäksi äiti Anneli, Suomi-seuran puuhanainen, on epäilyttävän vaitelias tapahtumista.

Hakkarainen kirjoittaa sujuvasti etenevää tarinaa, joka murhatapausten ohella kuvaa todella osuvasti ruotsinsuomalaista elämää. Tokihan tämä on karikatyyri, mutta näin 20 Ruotsissa asumisen jälkeen voin todistaa, että kirjassa oli muutama erittäin osuva ja todentuntuinen hahmo. Lisäksi Janin ristiriitainen suhde omaan suomalaistaustaansa on sekin tarina, jonka olen kohdannut muutaman kerran. Tämä oli erittäin piristävä lukukokemus ja uskon, että kirjan teema kiinnostaa myös Suomessa asuvia lukijoita.


Toinen kirjavinkki jääköön lyhyeksi, sillä en pysty tästä järkälemäisestä teoksesta kirjoittamaan järkevästi blogitekstin mittaisesti. Anna-Liisa Haavikon kirja Kaari Utriosta Erja Manton lukemana on ollut alkukesän kohokohtani! Olen elänyt Somerniemessä niin intensiivisesti, että jouduin pitämään taukoa ennen kuin pystyin kuuntelemaan viimeiset luvut. Sillä tiesinhän mitä sieltä on tulossa: Kai Linnilä kuolee ja Kotirinne vaikenee.

En ole lukenut yhtään Kaari Utrion kirjaa ja myönnän rehellisesti, että olen luokitellut Utrion "kevyeksi" viihdekirjailijaksi. Mutta en tee sitä enää, nyt kun tiedän millainen rautainen historian ammattilainen Utrio on. Enkä ole oikeasti ymmärtänyt sitäkään, kuinka suuri merkitys hänellä on ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa eikä vähiten juuri naisten aseman osalta. Kirja on ylipäänsä huikea matka vuosikymmenten halki ja osuva esimerkki siitä, miten erilaisia asioita nouseekaan esille kun elämäkerran päähenkilönä on nainen.

Mutta tämän kuuntelemani kirjan ylle nousi lopulta hallitsevaksi tarinaksi kahden ihmisen pitkä liitto, joka on todennäköisesti yksi kauneimpia koskaan kuulemiani rakkaustarinoita. Kirjan nimen pitäisi ollakin "Kaari ja Kai", sillä pystyykö näitä kahta edes erottamaan toisistaan?

Suuri kiitos siis tälle naiskolmikolle Utrio-Haavikko-Manto, istun täällä edelleen suuren liikutuksen vallassa ja kieltämättä kynnys on nyt korkealla ryhtyä uuden kirjan pariin. Mielessäni viivyn vielä pitkän aikaa Somerniemellä..

**

"Ei verta rantaa rakkaampaa" on saatu lukukappaleena, kiitos kirjailijalle!



Kommentit

  1. Kesä on semmoista aikaa, että on niin paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä ja ketä tavata lyhyellä aikaa parhaitten säiden aikaan.
    Me olemme mökillä ja nyt on kahtena päivänä ollut vieraita. Toissapäivä vietettiin ystävien kanssa ja eilen kutsuttiin mökkinaapurit kahville. Syksystä kevääseen on epäsosiaalisempaa. Minä olen kyllä lukenut paljon, mutta en malta istahtaa kirjoittamaan.

    Olen seurannut Kaari Utrion ja Kai Linnilän elämää lehtihaastatteluista ja jokusen jutun olen lukenut myös Kaarista Kain kuoleman jälkeen. Anna-Liisa Haavikko kuulostaa juuri oikealta henkilöltä kirjoittamaan Utrion elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Kaari-kirja on toteutukseltaan täysosuma ja pitää sisällään niin paljon muutakin, mm. suomalaista kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa. Hieno teos Haavikolta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...