Voi, ei tästä kesästä 2021 nyt sitten tullutkaan "sitä suurta kirjakesää". En yksinkertaisesti jaksa lukea tällä hetkellä. Ajatukset laukkovat joka puolelle, keho ei malta istua rauhassa kahta sivua pidempään. Elokuvat ja tv-sarjat sen sijaan pitävät paikoillaan. Ja eihän tässä muuten olisi mitään hätää mutta mikäs se sellainen kirjabloggari muka on, joka ei viitsi lukea?!
Mutta en nyt kuitenkaan hyvästejä tullut tänne jättämään vaan vain toivottamaan kaunista keskikesää. Jos tunnen itseni (minkä luulen tekeväni näin viidenkymmenen vuoden kokemuksella) niin olen taas viimeistään syyskuun alkuun mennessä iskukunnossa ja kirja kädessä.
Tosin en nyt ihan ilman kirjavinkkejä poistu kesälaitumelle: kaksi kirjaa olen onnistunut kahlaamaan läpi ja oikeastaan vain sen ansiosta, että molemmat kirjat ovat sekä aiheeltaan että toteutukseltaa erittäin onnistuneita. Ja mielestäni molemmat sopivat hienosti juuri lomalukemisiksi!
Jos olet vailla mielenkiintoista dekkaria, kokeilepa tällä kertaa ruotsinsuomalaista murhatarinaa! Milka Hakkaraisen esikoisdekkarissa "Ei verta rantaa rakkaampaa" kaatuu väkeä enemmän kuin keskivertodekkarissa, mutta kirjailija pitää tarinan kuviot hyvin hallussa ja vie juonen tyylikkäästi loppuun.
Tapahtumapaikkana on sellutehtaan hallitsema Skutskär Ruotsin itärannikolla. Paikkakunnalla on aktiivinen suomalaisväestö, joka on onnistunut rakentamaan ympärilleen oman "pikku-Suomensa". Elämä on keskittynyt Suomi-seuran ympärille ja näihin ympyröihin osuvat myös oudot kuolemat.
Rosa Riemunen on nuori toimittaja, joka haluaa karistaa hetkeksi Suomen tomut jaloistaan ja ottaa näin pestin ruotsinsuomalaisesta lehdestä. Rikostoimittajataustainen Rosa ei kuitenkaan tyydy tekemään pelkkiä eläkeläishaastatteluja vaan haistaa palaneen käryä ja ryhtyy tekemään omia tutkimuksia kuolemantapausten selvittämiseksi.
Kirjan toinen päähenkilö on Tukholmassa asuva poliisi Jani Peranto, joka on jättänyt kotikylänsä Skutskärin ja samalla loppu-iin etunimestään heti aikuistuttuaan. Nyt hän joutuu tahtomattaan palaamaan hetkeksi lapsuudenkotiinsa eikä tilannetta helpota se, että yksi kuolleista on Janin isoäiti. Lisäksi äiti Anneli, Suomi-seuran puuhanainen, on epäilyttävän vaitelias tapahtumista.
Hakkarainen kirjoittaa sujuvasti etenevää tarinaa, joka murhatapausten ohella kuvaa todella osuvasti ruotsinsuomalaista elämää. Tokihan tämä on karikatyyri, mutta näin 20 Ruotsissa asumisen jälkeen voin todistaa, että kirjassa oli muutama erittäin osuva ja todentuntuinen hahmo. Lisäksi Janin ristiriitainen suhde omaan suomalaistaustaansa on sekin tarina, jonka olen kohdannut muutaman kerran. Tämä oli erittäin piristävä lukukokemus ja uskon, että kirjan teema kiinnostaa myös Suomessa asuvia lukijoita.
Toinen kirjavinkki jääköön lyhyeksi, sillä en pysty tästä järkälemäisestä teoksesta kirjoittamaan järkevästi blogitekstin mittaisesti. Anna-Liisa Haavikon kirja Kaari Utriosta Erja Manton lukemana on ollut alkukesän kohokohtani! Olen elänyt Somerniemessä niin intensiivisesti, että jouduin pitämään taukoa ennen kuin pystyin kuuntelemaan viimeiset luvut. Sillä tiesinhän mitä sieltä on tulossa: Kai Linnilä kuolee ja Kotirinne vaikenee.
En ole lukenut yhtään Kaari Utrion kirjaa ja myönnän rehellisesti, että olen luokitellut Utrion "kevyeksi" viihdekirjailijaksi. Mutta en tee sitä enää, nyt kun tiedän millainen rautainen historian ammattilainen Utrio on. Enkä ole oikeasti ymmärtänyt sitäkään, kuinka suuri merkitys hänellä on ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa eikä vähiten juuri naisten aseman osalta. Kirja on ylipäänsä huikea matka vuosikymmenten halki ja osuva esimerkki siitä, miten erilaisia asioita nouseekaan esille kun elämäkerran päähenkilönä on nainen.
Mutta tämän kuuntelemani kirjan ylle nousi lopulta hallitsevaksi tarinaksi kahden ihmisen pitkä liitto, joka on todennäköisesti yksi kauneimpia koskaan kuulemiani rakkaustarinoita. Kirjan nimen pitäisi ollakin "Kaari ja Kai", sillä pystyykö näitä kahta edes erottamaan toisistaan?
Suuri kiitos siis tälle naiskolmikolle Utrio-Haavikko-Manto, istun täällä edelleen suuren liikutuksen vallassa ja kieltämättä kynnys on nyt korkealla ryhtyä uuden kirjan pariin. Mielessäni viivyn vielä pitkän aikaa Somerniemellä..
**
"Ei verta rantaa rakkaampaa" on saatu lukukappaleena, kiitos kirjailijalle!
Kesä on semmoista aikaa, että on niin paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä ja ketä tavata lyhyellä aikaa parhaitten säiden aikaan.
VastaaPoistaMe olemme mökillä ja nyt on kahtena päivänä ollut vieraita. Toissapäivä vietettiin ystävien kanssa ja eilen kutsuttiin mökkinaapurit kahville. Syksystä kevääseen on epäsosiaalisempaa. Minä olen kyllä lukenut paljon, mutta en malta istahtaa kirjoittamaan.
Olen seurannut Kaari Utrion ja Kai Linnilän elämää lehtihaastatteluista ja jokusen jutun olen lukenut myös Kaarista Kain kuoleman jälkeen. Anna-Liisa Haavikko kuulostaa juuri oikealta henkilöltä kirjoittamaan Utrion elämästä.
Tämä Kaari-kirja on toteutukseltaan täysosuma ja pitää sisällään niin paljon muutakin, mm. suomalaista kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa. Hieno teos Haavikolta!
Poista