Siirry pääsisältöön

Kesä, jolloin juutuin Somerniemelle

 


Voi, ei tästä kesästä 2021 nyt sitten tullutkaan "sitä suurta kirjakesää". En yksinkertaisesti jaksa lukea tällä hetkellä. Ajatukset laukkovat joka puolelle, keho ei malta istua rauhassa kahta sivua pidempään. Elokuvat ja tv-sarjat sen sijaan pitävät paikoillaan. Ja eihän tässä muuten olisi mitään hätää mutta mikäs se sellainen kirjabloggari muka on, joka ei viitsi lukea?!

Mutta en nyt kuitenkaan hyvästejä tullut tänne jättämään vaan vain toivottamaan kaunista keskikesää. Jos tunnen itseni (minkä luulen tekeväni näin viidenkymmenen vuoden kokemuksella) niin olen taas viimeistään syyskuun alkuun mennessä iskukunnossa ja kirja kädessä.

Tosin en nyt ihan ilman kirjavinkkejä poistu kesälaitumelle: kaksi kirjaa olen onnistunut kahlaamaan läpi ja oikeastaan vain sen ansiosta, että molemmat kirjat ovat sekä aiheeltaan että toteutukseltaa erittäin onnistuneita. Ja mielestäni molemmat sopivat hienosti juuri lomalukemisiksi!

Jos olet vailla mielenkiintoista dekkaria, kokeilepa tällä kertaa ruotsinsuomalaista murhatarinaa! Milka Hakkaraisen esikoisdekkarissa "Ei verta rantaa rakkaampaa" kaatuu väkeä enemmän kuin keskivertodekkarissa, mutta kirjailija pitää tarinan kuviot hyvin hallussa ja vie juonen tyylikkäästi loppuun. 

Tapahtumapaikkana on sellutehtaan hallitsema Skutskär Ruotsin itärannikolla. Paikkakunnalla on aktiivinen suomalaisväestö, joka on onnistunut rakentamaan ympärilleen oman "pikku-Suomensa". Elämä on keskittynyt Suomi-seuran ympärille ja näihin ympyröihin osuvat myös oudot kuolemat.

Rosa Riemunen on nuori toimittaja, joka haluaa karistaa hetkeksi Suomen tomut jaloistaan ja ottaa näin pestin ruotsinsuomalaisesta lehdestä. Rikostoimittajataustainen Rosa ei kuitenkaan tyydy tekemään pelkkiä eläkeläishaastatteluja vaan haistaa palaneen käryä ja ryhtyy tekemään omia tutkimuksia kuolemantapausten selvittämiseksi.

Kirjan toinen päähenkilö on Tukholmassa asuva poliisi Jani Peranto, joka on jättänyt kotikylänsä Skutskärin ja samalla loppu-iin etunimestään heti aikuistuttuaan. Nyt hän joutuu tahtomattaan palaamaan hetkeksi lapsuudenkotiinsa eikä tilannetta helpota se, että yksi kuolleista on Janin isoäiti. Lisäksi äiti Anneli, Suomi-seuran puuhanainen, on epäilyttävän vaitelias tapahtumista.

Hakkarainen kirjoittaa sujuvasti etenevää tarinaa, joka murhatapausten ohella kuvaa todella osuvasti ruotsinsuomalaista elämää. Tokihan tämä on karikatyyri, mutta näin 20 Ruotsissa asumisen jälkeen voin todistaa, että kirjassa oli muutama erittäin osuva ja todentuntuinen hahmo. Lisäksi Janin ristiriitainen suhde omaan suomalaistaustaansa on sekin tarina, jonka olen kohdannut muutaman kerran. Tämä oli erittäin piristävä lukukokemus ja uskon, että kirjan teema kiinnostaa myös Suomessa asuvia lukijoita.


Toinen kirjavinkki jääköön lyhyeksi, sillä en pysty tästä järkälemäisestä teoksesta kirjoittamaan järkevästi blogitekstin mittaisesti. Anna-Liisa Haavikon kirja Kaari Utriosta Erja Manton lukemana on ollut alkukesän kohokohtani! Olen elänyt Somerniemessä niin intensiivisesti, että jouduin pitämään taukoa ennen kuin pystyin kuuntelemaan viimeiset luvut. Sillä tiesinhän mitä sieltä on tulossa: Kai Linnilä kuolee ja Kotirinne vaikenee.

En ole lukenut yhtään Kaari Utrion kirjaa ja myönnän rehellisesti, että olen luokitellut Utrion "kevyeksi" viihdekirjailijaksi. Mutta en tee sitä enää, nyt kun tiedän millainen rautainen historian ammattilainen Utrio on. Enkä ole oikeasti ymmärtänyt sitäkään, kuinka suuri merkitys hänellä on ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa eikä vähiten juuri naisten aseman osalta. Kirja on ylipäänsä huikea matka vuosikymmenten halki ja osuva esimerkki siitä, miten erilaisia asioita nouseekaan esille kun elämäkerran päähenkilönä on nainen.

Mutta tämän kuuntelemani kirjan ylle nousi lopulta hallitsevaksi tarinaksi kahden ihmisen pitkä liitto, joka on todennäköisesti yksi kauneimpia koskaan kuulemiani rakkaustarinoita. Kirjan nimen pitäisi ollakin "Kaari ja Kai", sillä pystyykö näitä kahta edes erottamaan toisistaan?

Suuri kiitos siis tälle naiskolmikolle Utrio-Haavikko-Manto, istun täällä edelleen suuren liikutuksen vallassa ja kieltämättä kynnys on nyt korkealla ryhtyä uuden kirjan pariin. Mielessäni viivyn vielä pitkän aikaa Somerniemellä..

**

"Ei verta rantaa rakkaampaa" on saatu lukukappaleena, kiitos kirjailijalle!



Kommentit

  1. Kesä on semmoista aikaa, että on niin paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä ja ketä tavata lyhyellä aikaa parhaitten säiden aikaan.
    Me olemme mökillä ja nyt on kahtena päivänä ollut vieraita. Toissapäivä vietettiin ystävien kanssa ja eilen kutsuttiin mökkinaapurit kahville. Syksystä kevääseen on epäsosiaalisempaa. Minä olen kyllä lukenut paljon, mutta en malta istahtaa kirjoittamaan.

    Olen seurannut Kaari Utrion ja Kai Linnilän elämää lehtihaastatteluista ja jokusen jutun olen lukenut myös Kaarista Kain kuoleman jälkeen. Anna-Liisa Haavikko kuulostaa juuri oikealta henkilöltä kirjoittamaan Utrion elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Kaari-kirja on toteutukseltaan täysosuma ja pitää sisällään niin paljon muutakin, mm. suomalaista kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa. Hieno teos Haavikolta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...