Siirry pääsisältöön

Kesä, jolloin juutuin Somerniemelle

 


Voi, ei tästä kesästä 2021 nyt sitten tullutkaan "sitä suurta kirjakesää". En yksinkertaisesti jaksa lukea tällä hetkellä. Ajatukset laukkovat joka puolelle, keho ei malta istua rauhassa kahta sivua pidempään. Elokuvat ja tv-sarjat sen sijaan pitävät paikoillaan. Ja eihän tässä muuten olisi mitään hätää mutta mikäs se sellainen kirjabloggari muka on, joka ei viitsi lukea?!

Mutta en nyt kuitenkaan hyvästejä tullut tänne jättämään vaan vain toivottamaan kaunista keskikesää. Jos tunnen itseni (minkä luulen tekeväni näin viidenkymmenen vuoden kokemuksella) niin olen taas viimeistään syyskuun alkuun mennessä iskukunnossa ja kirja kädessä.

Tosin en nyt ihan ilman kirjavinkkejä poistu kesälaitumelle: kaksi kirjaa olen onnistunut kahlaamaan läpi ja oikeastaan vain sen ansiosta, että molemmat kirjat ovat sekä aiheeltaan että toteutukseltaa erittäin onnistuneita. Ja mielestäni molemmat sopivat hienosti juuri lomalukemisiksi!

Jos olet vailla mielenkiintoista dekkaria, kokeilepa tällä kertaa ruotsinsuomalaista murhatarinaa! Milka Hakkaraisen esikoisdekkarissa "Ei verta rantaa rakkaampaa" kaatuu väkeä enemmän kuin keskivertodekkarissa, mutta kirjailija pitää tarinan kuviot hyvin hallussa ja vie juonen tyylikkäästi loppuun. 

Tapahtumapaikkana on sellutehtaan hallitsema Skutskär Ruotsin itärannikolla. Paikkakunnalla on aktiivinen suomalaisväestö, joka on onnistunut rakentamaan ympärilleen oman "pikku-Suomensa". Elämä on keskittynyt Suomi-seuran ympärille ja näihin ympyröihin osuvat myös oudot kuolemat.

Rosa Riemunen on nuori toimittaja, joka haluaa karistaa hetkeksi Suomen tomut jaloistaan ja ottaa näin pestin ruotsinsuomalaisesta lehdestä. Rikostoimittajataustainen Rosa ei kuitenkaan tyydy tekemään pelkkiä eläkeläishaastatteluja vaan haistaa palaneen käryä ja ryhtyy tekemään omia tutkimuksia kuolemantapausten selvittämiseksi.

Kirjan toinen päähenkilö on Tukholmassa asuva poliisi Jani Peranto, joka on jättänyt kotikylänsä Skutskärin ja samalla loppu-iin etunimestään heti aikuistuttuaan. Nyt hän joutuu tahtomattaan palaamaan hetkeksi lapsuudenkotiinsa eikä tilannetta helpota se, että yksi kuolleista on Janin isoäiti. Lisäksi äiti Anneli, Suomi-seuran puuhanainen, on epäilyttävän vaitelias tapahtumista.

Hakkarainen kirjoittaa sujuvasti etenevää tarinaa, joka murhatapausten ohella kuvaa todella osuvasti ruotsinsuomalaista elämää. Tokihan tämä on karikatyyri, mutta näin 20 Ruotsissa asumisen jälkeen voin todistaa, että kirjassa oli muutama erittäin osuva ja todentuntuinen hahmo. Lisäksi Janin ristiriitainen suhde omaan suomalaistaustaansa on sekin tarina, jonka olen kohdannut muutaman kerran. Tämä oli erittäin piristävä lukukokemus ja uskon, että kirjan teema kiinnostaa myös Suomessa asuvia lukijoita.


Toinen kirjavinkki jääköön lyhyeksi, sillä en pysty tästä järkälemäisestä teoksesta kirjoittamaan järkevästi blogitekstin mittaisesti. Anna-Liisa Haavikon kirja Kaari Utriosta Erja Manton lukemana on ollut alkukesän kohokohtani! Olen elänyt Somerniemessä niin intensiivisesti, että jouduin pitämään taukoa ennen kuin pystyin kuuntelemaan viimeiset luvut. Sillä tiesinhän mitä sieltä on tulossa: Kai Linnilä kuolee ja Kotirinne vaikenee.

En ole lukenut yhtään Kaari Utrion kirjaa ja myönnän rehellisesti, että olen luokitellut Utrion "kevyeksi" viihdekirjailijaksi. Mutta en tee sitä enää, nyt kun tiedän millainen rautainen historian ammattilainen Utrio on. Enkä ole oikeasti ymmärtänyt sitäkään, kuinka suuri merkitys hänellä on ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa eikä vähiten juuri naisten aseman osalta. Kirja on ylipäänsä huikea matka vuosikymmenten halki ja osuva esimerkki siitä, miten erilaisia asioita nouseekaan esille kun elämäkerran päähenkilönä on nainen.

Mutta tämän kuuntelemani kirjan ylle nousi lopulta hallitsevaksi tarinaksi kahden ihmisen pitkä liitto, joka on todennäköisesti yksi kauneimpia koskaan kuulemiani rakkaustarinoita. Kirjan nimen pitäisi ollakin "Kaari ja Kai", sillä pystyykö näitä kahta edes erottamaan toisistaan?

Suuri kiitos siis tälle naiskolmikolle Utrio-Haavikko-Manto, istun täällä edelleen suuren liikutuksen vallassa ja kieltämättä kynnys on nyt korkealla ryhtyä uuden kirjan pariin. Mielessäni viivyn vielä pitkän aikaa Somerniemellä..

**

"Ei verta rantaa rakkaampaa" on saatu lukukappaleena, kiitos kirjailijalle!



Kommentit

  1. Kesä on semmoista aikaa, että on niin paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä ja ketä tavata lyhyellä aikaa parhaitten säiden aikaan.
    Me olemme mökillä ja nyt on kahtena päivänä ollut vieraita. Toissapäivä vietettiin ystävien kanssa ja eilen kutsuttiin mökkinaapurit kahville. Syksystä kevääseen on epäsosiaalisempaa. Minä olen kyllä lukenut paljon, mutta en malta istahtaa kirjoittamaan.

    Olen seurannut Kaari Utrion ja Kai Linnilän elämää lehtihaastatteluista ja jokusen jutun olen lukenut myös Kaarista Kain kuoleman jälkeen. Anna-Liisa Haavikko kuulostaa juuri oikealta henkilöltä kirjoittamaan Utrion elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Kaari-kirja on toteutukseltaan täysosuma ja pitää sisällään niin paljon muutakin, mm. suomalaista kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa. Hieno teos Haavikolta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...