Siirry pääsisältöön

Kesä, jolloin juutuin Somerniemelle

 


Voi, ei tästä kesästä 2021 nyt sitten tullutkaan "sitä suurta kirjakesää". En yksinkertaisesti jaksa lukea tällä hetkellä. Ajatukset laukkovat joka puolelle, keho ei malta istua rauhassa kahta sivua pidempään. Elokuvat ja tv-sarjat sen sijaan pitävät paikoillaan. Ja eihän tässä muuten olisi mitään hätää mutta mikäs se sellainen kirjabloggari muka on, joka ei viitsi lukea?!

Mutta en nyt kuitenkaan hyvästejä tullut tänne jättämään vaan vain toivottamaan kaunista keskikesää. Jos tunnen itseni (minkä luulen tekeväni näin viidenkymmenen vuoden kokemuksella) niin olen taas viimeistään syyskuun alkuun mennessä iskukunnossa ja kirja kädessä.

Tosin en nyt ihan ilman kirjavinkkejä poistu kesälaitumelle: kaksi kirjaa olen onnistunut kahlaamaan läpi ja oikeastaan vain sen ansiosta, että molemmat kirjat ovat sekä aiheeltaan että toteutukseltaa erittäin onnistuneita. Ja mielestäni molemmat sopivat hienosti juuri lomalukemisiksi!

Jos olet vailla mielenkiintoista dekkaria, kokeilepa tällä kertaa ruotsinsuomalaista murhatarinaa! Milka Hakkaraisen esikoisdekkarissa "Ei verta rantaa rakkaampaa" kaatuu väkeä enemmän kuin keskivertodekkarissa, mutta kirjailija pitää tarinan kuviot hyvin hallussa ja vie juonen tyylikkäästi loppuun. 

Tapahtumapaikkana on sellutehtaan hallitsema Skutskär Ruotsin itärannikolla. Paikkakunnalla on aktiivinen suomalaisväestö, joka on onnistunut rakentamaan ympärilleen oman "pikku-Suomensa". Elämä on keskittynyt Suomi-seuran ympärille ja näihin ympyröihin osuvat myös oudot kuolemat.

Rosa Riemunen on nuori toimittaja, joka haluaa karistaa hetkeksi Suomen tomut jaloistaan ja ottaa näin pestin ruotsinsuomalaisesta lehdestä. Rikostoimittajataustainen Rosa ei kuitenkaan tyydy tekemään pelkkiä eläkeläishaastatteluja vaan haistaa palaneen käryä ja ryhtyy tekemään omia tutkimuksia kuolemantapausten selvittämiseksi.

Kirjan toinen päähenkilö on Tukholmassa asuva poliisi Jani Peranto, joka on jättänyt kotikylänsä Skutskärin ja samalla loppu-iin etunimestään heti aikuistuttuaan. Nyt hän joutuu tahtomattaan palaamaan hetkeksi lapsuudenkotiinsa eikä tilannetta helpota se, että yksi kuolleista on Janin isoäiti. Lisäksi äiti Anneli, Suomi-seuran puuhanainen, on epäilyttävän vaitelias tapahtumista.

Hakkarainen kirjoittaa sujuvasti etenevää tarinaa, joka murhatapausten ohella kuvaa todella osuvasti ruotsinsuomalaista elämää. Tokihan tämä on karikatyyri, mutta näin 20 Ruotsissa asumisen jälkeen voin todistaa, että kirjassa oli muutama erittäin osuva ja todentuntuinen hahmo. Lisäksi Janin ristiriitainen suhde omaan suomalaistaustaansa on sekin tarina, jonka olen kohdannut muutaman kerran. Tämä oli erittäin piristävä lukukokemus ja uskon, että kirjan teema kiinnostaa myös Suomessa asuvia lukijoita.


Toinen kirjavinkki jääköön lyhyeksi, sillä en pysty tästä järkälemäisestä teoksesta kirjoittamaan järkevästi blogitekstin mittaisesti. Anna-Liisa Haavikon kirja Kaari Utriosta Erja Manton lukemana on ollut alkukesän kohokohtani! Olen elänyt Somerniemessä niin intensiivisesti, että jouduin pitämään taukoa ennen kuin pystyin kuuntelemaan viimeiset luvut. Sillä tiesinhän mitä sieltä on tulossa: Kai Linnilä kuolee ja Kotirinne vaikenee.

En ole lukenut yhtään Kaari Utrion kirjaa ja myönnän rehellisesti, että olen luokitellut Utrion "kevyeksi" viihdekirjailijaksi. Mutta en tee sitä enää, nyt kun tiedän millainen rautainen historian ammattilainen Utrio on. Enkä ole oikeasti ymmärtänyt sitäkään, kuinka suuri merkitys hänellä on ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa eikä vähiten juuri naisten aseman osalta. Kirja on ylipäänsä huikea matka vuosikymmenten halki ja osuva esimerkki siitä, miten erilaisia asioita nouseekaan esille kun elämäkerran päähenkilönä on nainen.

Mutta tämän kuuntelemani kirjan ylle nousi lopulta hallitsevaksi tarinaksi kahden ihmisen pitkä liitto, joka on todennäköisesti yksi kauneimpia koskaan kuulemiani rakkaustarinoita. Kirjan nimen pitäisi ollakin "Kaari ja Kai", sillä pystyykö näitä kahta edes erottamaan toisistaan?

Suuri kiitos siis tälle naiskolmikolle Utrio-Haavikko-Manto, istun täällä edelleen suuren liikutuksen vallassa ja kieltämättä kynnys on nyt korkealla ryhtyä uuden kirjan pariin. Mielessäni viivyn vielä pitkän aikaa Somerniemellä..

**

"Ei verta rantaa rakkaampaa" on saatu lukukappaleena, kiitos kirjailijalle!



Kommentit

  1. Kesä on semmoista aikaa, että on niin paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä ja ketä tavata lyhyellä aikaa parhaitten säiden aikaan.
    Me olemme mökillä ja nyt on kahtena päivänä ollut vieraita. Toissapäivä vietettiin ystävien kanssa ja eilen kutsuttiin mökkinaapurit kahville. Syksystä kevääseen on epäsosiaalisempaa. Minä olen kyllä lukenut paljon, mutta en malta istahtaa kirjoittamaan.

    Olen seurannut Kaari Utrion ja Kai Linnilän elämää lehtihaastatteluista ja jokusen jutun olen lukenut myös Kaarista Kain kuoleman jälkeen. Anna-Liisa Haavikko kuulostaa juuri oikealta henkilöltä kirjoittamaan Utrion elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Kaari-kirja on toteutukseltaan täysosuma ja pitää sisällään niin paljon muutakin, mm. suomalaista kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa. Hieno teos Haavikolta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...