Siirry pääsisältöön

Kielikylpyä ja ruisleipää


Ulkosuomalaisen vuoden kohokohta on jos pääsee kesällä käymään Suomessa. Tänä kesänä olin varannut Suomi-lomaan viikon, jonka vietin Helsingin Vuosaaressa. Lomalla Suomessa tulee aina tietysti ostettua kaikenlaista tuliaista - nyt oli laukussa muun muassa kuusi pakettia uutta "tosi tummaa" ruisleipää, kirpparilta löytynyt Marimekon paita ja niinikään kirpparilöytöinä suomalaista nykykirjallisuutta.

Sillä jos jotain kaipaan täällä uudessa asuinmaassani niin suomen kieltä! Nyt olen sentään sen verran parantanut omaa tilannettani, että olen synnyttänyt lapsen jonka olen opettanut puhumaan sujuvaa suomea. Jonkunhan kanssa minun täytyy päästä höpöttämään äidinkielelläni! Mutta lomaviikkoni pääantia oli se kun sain kuulla suomea ympärilläni. Joka paikassa! Sain oikein kellua ja lillua turvallisessa kielikylvyssä. 

Onneksi olen kuitenkin suomalainen enkä hätkähdä maanmiesteni ja -naisteni käytöksestä. Sillä edelleenkään suomalaiset eivät pahemmin smalltalkaa, hyvä jos ottavat katsekontaktia. Pari kertaa sain ujutettua itseni johonkin vieraaseen keskusteluun mukaan, mutta se vaatii todellista kyynärpäätaituruutta. 

Täällä Ruotsissa olen jo tottunut siihen, että keskusteluihin voi soljua mukaan tyylikkäästi. Ja hissikeskustelu on lähestulkoon pakollinen kuvio täällä! Juuri eilen opin satunnaiselta ruotsalaiselta hissikaveriltani, että alaspäin mennessä pitääkin matkustaa hissillä sillä rappusten alaspäin käveleminen kuluttaa polvia enemmän. Ei niiden hissikeskusteluiden sen kummoisempia tarvitse olla. Ja tämäkin keskustelu ehdittiin käydä yhden kerrosvälin aikana!

Mutta nyt niihin kirjoihin! Olen nimittäin saanut nauttia suloisesta suomenkielestämme myös kotiinpalattuani, sillä kirjoja on mennyt lähes liukuhihnavauhtia. Leena Landerin kirjan tosin luin jo lomaviikollani. 

Landerin 'Käsky' löytyi omasta hyllystä sitä siivotessani, olin sen ostanut jollakin takavuosieni Suomi-lomalla. Tämä Finlandia-ehdokkaanakin ollut kirja vuodelta 2003 ei ollut aikaisemmin lähtenyt käyntiin parista lukuyrityksestä huolimatta. Mutta nyt se vangitsi heti! Mikä lie siinäkin, että jotkut kirjat tarvitsevat sen oman paikkansa ja aikansa. Tämä oli eka Landerini ja todennäköisesti ei viimeinen - 'Käsky' on hieno tarina, jossa on psykologista jännitettä ja mielenkiintoista henkilökuvausta. 

Kirjahyllyä siivotessa löytyi myös Landerin puolison Hannu Raittilan esseekirja 'Ulkona' - sekin jonkun aiemman kirjahamstrauksen satoa. Raittilan teksti muistuttaa tyyliltään kaimansa Mäkelän pohdiskelevia romaaneja. Pidän tällaisesta jutustelevasta tyylistä. Ja erityisesti matkakuvauksista, joita tässä Raittilan kirjassa oli useampikin. Eipähän tarvitse lähteä esimerkiksi Albaniaan, sillä Raittilan raportti kyseisestä maasta on harvinaisen elävä kuvaus maan mentaliteetistä ja tunnelmasta. Näistä matkakuvauksista tulisi kyllä ottaa oppia omaankin reissaamiseen. Silmät ja erityisesti suu auki maailmalla matkatessa, paikallisilta saa ne parhaat anekdootit.

Tällä kertaa mukanani Ruotsiin matkasi useampikin naiskirjailija: Eva Frantzin 'Sinisen huvilan' olisin mielelläni lukenut alkuperäiskielellä suomenruotsiksi, mutta kirja toimi erittäin hyvin käännöksenäkin. Olen lukenut sarjan kakkososan, josta pidin. Tämä ykkösosa taustoittikin nyt enemmän Annan ja Rolfin elämänkäänteitä, tosin kirjat voi helposti lukea itsenäisinä tarinoina. Hyvä juoni ja yllättävä loppu, siitä rutkasti pisteitä!

Heidi Köngäs kuuluu luottokirjailijoihini, jonka kirjoja en varsinaisesti hae mutta jotenkin ne aina tulevat luokseni. Köngäs löytää romaaneihinsa hienoja tarinoita naisista ja hän tuo erityisesti esille naisten historiaa. Köngäksen esikoisromaanissa 'Luvattu' liikutaan vanhassa torpparikulttuurissa ja seurataan nuoren Maija-piian elämää. 

Kirjan alussa Maija on kihloissa Anttinsa kanssa, mutta vajaan kahdensadan sivun aikana ehtii tapahtua mullistavia asioita ja lopussa Maija joutuu kirjaimellisesti tien päälle. Mutta ei hätää, Maija selviää elämässään eteenpäin ja on mukana Köngäksen myöhemmässä romaanissa 'Sandra'.

Riikka Pulkkistakin luen aina kun käsiini saan mutta miksi hänen kirjansa jättävät aina vähän kylmäksi? Pulkkinen on mestari kielikuvien käyttäjä, vaikkakin paikoin ne tuntuvat kovin teennäisiltä. Mutta tätä lukiessani maltoin nyt pysähtyä muutamassa kohtaa, luin jonkun sivun ääneenkin ja sain aluksi kummastelemiani ajatuskaaria avautumaan. Pulkkista lukiessa ei saa olla kiire! Lisäksi kirjassa oli hurja määrä teemoja, jotka olisivat ansainneet enemmän tilaa. Rasismi, muukalaisuus, uskonnollisuus, syömishäiriö...  Tällä kertaa haaviini jäi ennenkaikkea rasismia käsittelevä taso, kiitos tätä kesää 2023 hallinneen rasismikeskustelun.



Leena Lander: Käsky (WSOY 2003)

Hannu Raittila: Ulkona (Siltala 2008)

Eva Franz: Sininen huvila ('Blå villan', suomentanut Ulla Lempinen - Schildts & Söderströms 2017)

Heidi Köngäs: Luvattu (Otava 2000)

Riikka Pulkkinen: Vieras (Otava 2012)

**

Lopuksi vielä pari otosta tämän kesälomani löydöstä, Lammassaaresta:





Kommentit

  1. Minäkään en ihan kaikista Pulkkisen kirjoista perusta, mutta niin vain olen kuitenkin lukenut ne kaikki. Vieras teki tosi ison vaikutuksen vuosia sitten, samoin uusin teos Lumo oli minusta tosi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulkkinen on taitava kirjailija ja hän selvästikin asettaa riman korkealle, mutta niihin kirjoihin tulee niin paljon tavaraa että lukijana saan ähkyn... Lumon luen myös ehdottomasti heti kun saan sen käsiini!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen tuo huomiosi meidän pysyvästä ominaisuudestamme, tietynlaisesta töykeästä erakkomaisuudesta. Jotta tämän huomaa tarvitaan pitempi aika muualla. Minä huomasin suomalaisten kolean käyttäytymisen ja toisia huomioimattomat ilmeet, kun palasin vuoden reissusta USA:sta vuosikymmeniä sitten. Tämä kuvauksesi toi elävästi mieleen ne tunteet, mitä koin silloin kun siirryin iloisemmasta ja lämpimämmästä kulttuurista omaan hiljaiseen ja vakavaan ympäristöön.
    Kiva että Suomen lomasi oli onnistunut ja löysit noin paljon lukemistakin mukaasi.
    Tuttuja nimiä. Riikka Pulkkista en ole lukenut vuosiin. Nyt voisin taas kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut sitten varmasti vielä suurempi kontrasti! Juurikin nuo toisia huomioimattomat ilmeet... en tulkitse sitä töykeydeksi, ehkä se on arkuutta tai sitten vain "maan tapa". Mutta aika jännä tunne kun Suomeen tullessani muutun yhtäkkiä "näkymättömäksi" - jonoissa etuillaan, ovia ei pidetä auki ja sitten ne hissit, joissa vältellään tiukasti katsekontaktia. Ei uskalleta heittäytyä tilanteeseen ja kohdata ihmisiä, mikä tekisi arjesta niin paljon mukavampaa. Kaksi tällaista yllättävää kohtaamista onneksi osui kuitenkin viikon lomalleni, ne lämmittivät sitäkin enemmän!

      Poista
    2. Joo, se oli vuonna 1971, jolloin Suomi oli itäisen oloinen harmaa maa ja USA karamelli. Yhdistin rennon ystävällisyyden varakkuuteen. No, Suomi on nykyään aika varakas maa, mutta ystävällisyys ei ole kehittynyt samaa vauhtia.

      Poista
  3. Mukava matka- ja kirjaraportti Suomen lomastasi! Valitettavasti tuo suomalaisten katsekontaktin välttely on niin totta ja välittyy tylyytenä, vaikka on useammin ujoutta, niin uskon. Se on muuten juuri se minkä nuorena koin - uutena - Tukholmassa: minut nähtiin. Kuinka iloiseksi siitä tulinkaan, vieläkin muistan sen itsetuntoa vahvistavan vaikutuksen. Niin vaivatonta olisi suoda se ilo kanssaihmisille, mutta ei se meiltä vieläkään tunnu onnistuvan. Murheellista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...