Siirry pääsisältöön

Kielikylpyä ja ruisleipää


Ulkosuomalaisen vuoden kohokohta on jos pääsee kesällä käymään Suomessa. Tänä kesänä olin varannut Suomi-lomaan viikon, jonka vietin Helsingin Vuosaaressa. Lomalla Suomessa tulee aina tietysti ostettua kaikenlaista tuliaista - nyt oli laukussa muun muassa kuusi pakettia uutta "tosi tummaa" ruisleipää, kirpparilta löytynyt Marimekon paita ja niinikään kirpparilöytöinä suomalaista nykykirjallisuutta.

Sillä jos jotain kaipaan täällä uudessa asuinmaassani niin suomen kieltä! Nyt olen sentään sen verran parantanut omaa tilannettani, että olen synnyttänyt lapsen jonka olen opettanut puhumaan sujuvaa suomea. Jonkunhan kanssa minun täytyy päästä höpöttämään äidinkielelläni! Mutta lomaviikkoni pääantia oli se kun sain kuulla suomea ympärilläni. Joka paikassa! Sain oikein kellua ja lillua turvallisessa kielikylvyssä. 

Onneksi olen kuitenkin suomalainen enkä hätkähdä maanmiesteni ja -naisteni käytöksestä. Sillä edelleenkään suomalaiset eivät pahemmin smalltalkaa, hyvä jos ottavat katsekontaktia. Pari kertaa sain ujutettua itseni johonkin vieraaseen keskusteluun mukaan, mutta se vaatii todellista kyynärpäätaituruutta. 

Täällä Ruotsissa olen jo tottunut siihen, että keskusteluihin voi soljua mukaan tyylikkäästi. Ja hissikeskustelu on lähestulkoon pakollinen kuvio täällä! Juuri eilen opin satunnaiselta ruotsalaiselta hissikaveriltani, että alaspäin mennessä pitääkin matkustaa hissillä sillä rappusten alaspäin käveleminen kuluttaa polvia enemmän. Ei niiden hissikeskusteluiden sen kummoisempia tarvitse olla. Ja tämäkin keskustelu ehdittiin käydä yhden kerrosvälin aikana!

Mutta nyt niihin kirjoihin! Olen nimittäin saanut nauttia suloisesta suomenkielestämme myös kotiinpalattuani, sillä kirjoja on mennyt lähes liukuhihnavauhtia. Leena Landerin kirjan tosin luin jo lomaviikollani. 

Landerin 'Käsky' löytyi omasta hyllystä sitä siivotessani, olin sen ostanut jollakin takavuosieni Suomi-lomalla. Tämä Finlandia-ehdokkaanakin ollut kirja vuodelta 2003 ei ollut aikaisemmin lähtenyt käyntiin parista lukuyrityksestä huolimatta. Mutta nyt se vangitsi heti! Mikä lie siinäkin, että jotkut kirjat tarvitsevat sen oman paikkansa ja aikansa. Tämä oli eka Landerini ja todennäköisesti ei viimeinen - 'Käsky' on hieno tarina, jossa on psykologista jännitettä ja mielenkiintoista henkilökuvausta. 

Kirjahyllyä siivotessa löytyi myös Landerin puolison Hannu Raittilan esseekirja 'Ulkona' - sekin jonkun aiemman kirjahamstrauksen satoa. Raittilan teksti muistuttaa tyyliltään kaimansa Mäkelän pohdiskelevia romaaneja. Pidän tällaisesta jutustelevasta tyylistä. Ja erityisesti matkakuvauksista, joita tässä Raittilan kirjassa oli useampikin. Eipähän tarvitse lähteä esimerkiksi Albaniaan, sillä Raittilan raportti kyseisestä maasta on harvinaisen elävä kuvaus maan mentaliteetistä ja tunnelmasta. Näistä matkakuvauksista tulisi kyllä ottaa oppia omaankin reissaamiseen. Silmät ja erityisesti suu auki maailmalla matkatessa, paikallisilta saa ne parhaat anekdootit.

Tällä kertaa mukanani Ruotsiin matkasi useampikin naiskirjailija: Eva Frantzin 'Sinisen huvilan' olisin mielelläni lukenut alkuperäiskielellä suomenruotsiksi, mutta kirja toimi erittäin hyvin käännöksenäkin. Olen lukenut sarjan kakkososan, josta pidin. Tämä ykkösosa taustoittikin nyt enemmän Annan ja Rolfin elämänkäänteitä, tosin kirjat voi helposti lukea itsenäisinä tarinoina. Hyvä juoni ja yllättävä loppu, siitä rutkasti pisteitä!

Heidi Köngäs kuuluu luottokirjailijoihini, jonka kirjoja en varsinaisesti hae mutta jotenkin ne aina tulevat luokseni. Köngäs löytää romaaneihinsa hienoja tarinoita naisista ja hän tuo erityisesti esille naisten historiaa. Köngäksen esikoisromaanissa 'Luvattu' liikutaan vanhassa torpparikulttuurissa ja seurataan nuoren Maija-piian elämää. 

Kirjan alussa Maija on kihloissa Anttinsa kanssa, mutta vajaan kahdensadan sivun aikana ehtii tapahtua mullistavia asioita ja lopussa Maija joutuu kirjaimellisesti tien päälle. Mutta ei hätää, Maija selviää elämässään eteenpäin ja on mukana Köngäksen myöhemmässä romaanissa 'Sandra'.

Riikka Pulkkistakin luen aina kun käsiini saan mutta miksi hänen kirjansa jättävät aina vähän kylmäksi? Pulkkinen on mestari kielikuvien käyttäjä, vaikkakin paikoin ne tuntuvat kovin teennäisiltä. Mutta tätä lukiessani maltoin nyt pysähtyä muutamassa kohtaa, luin jonkun sivun ääneenkin ja sain aluksi kummastelemiani ajatuskaaria avautumaan. Pulkkista lukiessa ei saa olla kiire! Lisäksi kirjassa oli hurja määrä teemoja, jotka olisivat ansainneet enemmän tilaa. Rasismi, muukalaisuus, uskonnollisuus, syömishäiriö...  Tällä kertaa haaviini jäi ennenkaikkea rasismia käsittelevä taso, kiitos tätä kesää 2023 hallinneen rasismikeskustelun.



Leena Lander: Käsky (WSOY 2003)

Hannu Raittila: Ulkona (Siltala 2008)

Eva Franz: Sininen huvila ('Blå villan', suomentanut Ulla Lempinen - Schildts & Söderströms 2017)

Heidi Köngäs: Luvattu (Otava 2000)

Riikka Pulkkinen: Vieras (Otava 2012)

**

Lopuksi vielä pari otosta tämän kesälomani löydöstä, Lammassaaresta:





Kommentit

  1. Minäkään en ihan kaikista Pulkkisen kirjoista perusta, mutta niin vain olen kuitenkin lukenut ne kaikki. Vieras teki tosi ison vaikutuksen vuosia sitten, samoin uusin teos Lumo oli minusta tosi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulkkinen on taitava kirjailija ja hän selvästikin asettaa riman korkealle, mutta niihin kirjoihin tulee niin paljon tavaraa että lukijana saan ähkyn... Lumon luen myös ehdottomasti heti kun saan sen käsiini!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen tuo huomiosi meidän pysyvästä ominaisuudestamme, tietynlaisesta töykeästä erakkomaisuudesta. Jotta tämän huomaa tarvitaan pitempi aika muualla. Minä huomasin suomalaisten kolean käyttäytymisen ja toisia huomioimattomat ilmeet, kun palasin vuoden reissusta USA:sta vuosikymmeniä sitten. Tämä kuvauksesi toi elävästi mieleen ne tunteet, mitä koin silloin kun siirryin iloisemmasta ja lämpimämmästä kulttuurista omaan hiljaiseen ja vakavaan ympäristöön.
    Kiva että Suomen lomasi oli onnistunut ja löysit noin paljon lukemistakin mukaasi.
    Tuttuja nimiä. Riikka Pulkkista en ole lukenut vuosiin. Nyt voisin taas kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut sitten varmasti vielä suurempi kontrasti! Juurikin nuo toisia huomioimattomat ilmeet... en tulkitse sitä töykeydeksi, ehkä se on arkuutta tai sitten vain "maan tapa". Mutta aika jännä tunne kun Suomeen tullessani muutun yhtäkkiä "näkymättömäksi" - jonoissa etuillaan, ovia ei pidetä auki ja sitten ne hissit, joissa vältellään tiukasti katsekontaktia. Ei uskalleta heittäytyä tilanteeseen ja kohdata ihmisiä, mikä tekisi arjesta niin paljon mukavampaa. Kaksi tällaista yllättävää kohtaamista onneksi osui kuitenkin viikon lomalleni, ne lämmittivät sitäkin enemmän!

      Poista
    2. Joo, se oli vuonna 1971, jolloin Suomi oli itäisen oloinen harmaa maa ja USA karamelli. Yhdistin rennon ystävällisyyden varakkuuteen. No, Suomi on nykyään aika varakas maa, mutta ystävällisyys ei ole kehittynyt samaa vauhtia.

      Poista
  3. Mukava matka- ja kirjaraportti Suomen lomastasi! Valitettavasti tuo suomalaisten katsekontaktin välttely on niin totta ja välittyy tylyytenä, vaikka on useammin ujoutta, niin uskon. Se on muuten juuri se minkä nuorena koin - uutena - Tukholmassa: minut nähtiin. Kuinka iloiseksi siitä tulinkaan, vieläkin muistan sen itsetuntoa vahvistavan vaikutuksen. Niin vaivatonta olisi suoda se ilo kanssaihmisille, mutta ei se meiltä vieläkään tunnu onnistuvan. Murheellista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...