Siirry pääsisältöön

Kulttuurin kehdossa - yhdessä niistä

 


Olen tässä lomani aikana lukenut kaksi hyvin keskieurooppalaista kirjaa - keskieurooppalaista sikäli, että molemmissa kirjoissa tarinan vahvana kehikkona toimii koko 1900-luvun historia. 

Saksalaisen Jenny Erpenbeckin 'Päivien loppu' (Aller Tage Abend, 2012) tekee ajatuskokeen - entäpä jos eräs tyttölapsi ei kuolekaan, kuten hän kirjan alussa tekee. Jospa jokin pieni sattuma muuttaakin tapahtumien kulun ja tytöstä kasvaa nuori nainen. Ehkä jopa vanhus? Erpenbeck kuljettaa tarinan alun tyttölasta pitkin Eurooppaa 1900-luvun alusta loppuun ja antaa tämän käydä läpi kaikki ne historian mustat aukot, jotka Eurooppa on joutunut kokemaan. 

Erpenbeck tekee todella hienon romaanin tästä ajatuskokeesta, vaikkakin henkilöhahmot jäävät lukijalle harmillisen kaukaisiksi. Mutta toisaalta, päähenkilö tässä romaanissa lienee kuitenkin itse Eurooppa - mitä kaikkia epäinhimillisiä koettelemuksia rakas maanosamme onkaan joutunut läpikäymään. Erpenbeckiä kannattaa lukea, sillä hän sitoo nykyaikamme koko siihen historian mosaiikkiin, joka piirtyy taustallemme - halusimme tai ei. 

Ruotsalaisen Marianne Ahrnen vahvasti omaelämäkerrallisen kirjan 'Fadern okänd' luin jo heti tänne muutettuani parikymmentä vuotta sitten ja nyt kun näin sen lähikirpparin pokkarihyllyssä oli se pakko napata mukaan. Mietin lukisinko kirjaa nyt eri silmin kuin ensimmäisellä kerralla.

Kirjan Marianne on syntynyt 1940-luvulla aviottomana lapsena ja kun äiti avioituu, tytär muuttaa kasvattilapseksi isovanhempiensa kotiin. Lapsuus sinänsä on mutkaton, välit äitiin ja muihin aikuisiin suorat, mutta elämästä puuttuu yksi tärkeä henkilö - isä.

Teini-iässä Marianne vihdoin päättää selvittää välit isän kanssa. Molemmat tietävät toistensa olemassaolosta ja isä on maksanut tytön syntyessä säällisen summan elatukseen. Mutta he eivät ole koskaan tavanneet. Marianne matkustaa peukalokyydillä Tukholmaan, jossa hän saapuu isänsä talolle, mutta naapuri kertoo, että isä on lähtenyt perheensä kanssa lomamatkalle. Täytyy siis tehdä uusi liftausmatka, jolloin tapaaminen vihdoin onnistuu - Marianne saa elämäänsä isän, tosin hyvin erilaisen kuin mitä oli ajatuksissaan kuvitellut. 

Isä on juutalaissyntyinen, Tsekkoslovakiasta juuri ennen sotia Ruotsiin paennut arkkitehti. Hän ilahtuu saadessaan tyttären elämäänsä, mutta hänen on vaikea hyväksyä nuorta tytärtä omana itsenään. Isä tekee listoja kirjoista, jotka Mariannen tulisi lukea. Hän moittii tyttären valintoja opinnoissa ja harrastuksissa. Mikään ei tunnu kelpaavan isälle. Lopulta Marianne päättää ottaa etäisyyttä isäänsä, pettymys on liian suuri.

Sen sijaan Marianne ottaa yhteyttä isänsä Zürichissä asuvaan siskoon, jonka kautta suvun historista avautuu aivan uusia tarinoita. Isän kertomukset eivät ehkä olleetkaan ihan totuudenmukaisia. Isä oli esimerkiksi kertonut kuinka hän oli onnistunut hankkimaan kaksi junalippua paetakseen Ruotsiin. Hän tarjosi toista lippua äidilleen, joka kuitenkin kieltäytyi - "en ole koskaan matkustanut kakkosluokassa". Äidin kohtalona oli lopulta pakkosiirto Theresienstadtiin ja sieltä karjavaunulla Auschwitziin. Isän sisko ei kuitenkaan tätä selitystä aivan usko, pikemminkin että äiti ei tuntenut olevansa tarpeeksi voimissaan matkustaakseen niin pitkälle. 

Tädin kertoessa lisää suvun historiasta Marianne löytää uuden identiteetin. Kirjan lopussa hän päättää kääntyä juutalaiseksi, isänsä uskon mukaan. Pienessä ruotsalaiskaupungissa kasvanut tyttö liittää näin itsensä pitkään ihmiskohtaloiden ketjuun, joka kietoo koko Euroopan yhteen. Mariannen tarina sopisi muuten täydellisesti myös Jenny Erpenbeckin historiankudelmaan.

**

Matkustin lomallani yhdeksi viikoksi tapaamaan ystäväperhettäni, joka asuu Krakovassa. Olen käynyt siellä säännöllisesti 1990-luvulta lähtien ja nähnyt kaupungin muutoksen kommunismista toipuvasta harmaavarpusesta eurooppalaiseksi kulttuurikeskukseksi. 

Tällä kertaa uusinta uutta oli nobelrunoilijan Wislawa Szymborskan 100-vuotisjuhlan kunniaksi perustettu puisto. Kunhan puut saavat vähän kasvaa ja pensaat rehevöityä puistosta tulee upea paikka mietiskellä elämänkulkua, kuten Szymborska runoissaan niin hienosti tekee. Yksi suosikeistani on esimerkiksi runo 'Elämän pikatoimitus' (suomennos Jussi Rosti) - käsi pystyyn kuka on joskus manaillut sitä, ettei elämää voi ottaa uusintana:

(---)

Kunpa voisin harjoitella ennalta edes yhden keskiviikon

tai edes yhden torstain ottaa uusiksi!

Mutta kohta on jo perjantai enkä tunne käsikirjoitusta.

(---)





Kommentit

  1. Erpenbeck on mieleiseni tasokas kirjailija. Olen lukenut häneltä Päivien lopun lisäksi romaanit Kodin ikävä ja Mennä, meni, mennyt, kaikki yhtä hyviä.

    Krakova olisi kiinnostava lomakohde.

    VastaaPoista
  2. Erpenbeck on erittäin kiinnostava kirjailija, pidän siitä miten hän tekee yksilötason henkilötarinasta niin monitasoisen kertomuksen. Taitava kirjoittaja!

    Krakovaa voin todella suositella! Itse matkustan sinne mieluiten alkusyksystä, erittäin tunnelmallinen paikka. Ja ehkä hiukan vähemmän turistejakin silloin.

    VastaaPoista
  3. Jotenkin kylmäsi, kun näin nimen Marianne Ahrne. Mietin onko kyseessä tosiaan se sama Marianne, jolta olen joskus sata vuotta sitten lukenut niinikään käsittääkseni omaelämäkerrallisen teoksen Raunioissa kukkii omenapuu (tarkistin ja sama henkilö on kyseessä). Muistan jopa, että lainasin kirjan Rikhardinkadun kirjastosta Helsingissä keskustassa asuessani.

    Kirjasta en enää yksityiskohtia muista, mutta tunnelma on jäänyt mieleeni. Oletko lukenut tuon kirjan tai onko se sinulle nimeltä tuttu? Olen ollut parikymppinen kirjan lukiessani ja se jostain syystä säväytti tuolloin kovasti. En tiedä uskaltaisinko lukea sitä uudelleen, koska joskus sitä pelkää että vanha lukukokemus “turmeltuu”.

    Jos tämä sinun lukemasi Ahrnen teos on suomennettu, niin voisin kyllä vakavasti harkita sen lukemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama Marianne! Tuo sinun lukemasi näyttäisi olevan ainoa häneltä suomennettu teos. En ole lukenut sitä, mutta nyt tämän sinun kommenttisi jälkeen se on pakko lukea!!

      Poista
    2. Aika on hieman mullannut kuistia, sillä tuo lukemani teos ei ole omaelämäkerrallinen (tarkistin, kun alkoi häiritä). Jostain syystä se tuntui ainakin tuolloin jokseenkin aidolta. Eli hyvän fiktion merkki?

      Ei ole mitään hajua, miten kirjan nyt kokisin, jos sen lukisin. Kiinnostaisi kyllä tooooodella paljon sinun mietteesi siitä!

      Harmi, ettei Ahrnelta on suomennettu muita teoksia. Tämä sinun lukemasi vaikuttaa tosi kiinnostavalta, mutta ruotsin kieli ei minulta enää taivu niin, että voisin lukea kokonaisen romaanin. Harmillista!

      Poista
  4. Jotkut kirjat tuntuvat käyvän vuoropuhelua keskenään ihan itsestään ja vahingossa. Minä vähän jumitan Heikki Kännön Ihmishämärän kanssa - 500 sivua luettu mutta 500 on vielä edessäkin! Siinä on kyllä runsaasti saksalaista kulttuuria ja historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännön kirjat vaikuttavat todella mielenkiintoisilta mutta jessus kun ne ovat niin paksuja 😂 Yhtä jo aloitin mutta se jäi kesken, vain sen takia että kirjasto vaati omansa pois.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...