Siirry pääsisältöön

Hyvää Aalto-viikkoa - mutta kumpaa Aaltoa tässä pitäisi juhlistaa?

 


Hyvää alkanutta Alvar Aalto -viikkoa! Viikon aikana Kotkassa järjestetään luentoja, opastettuja kierroksia ja kulttuuritapahtumia. Kotkahan on profiloitunut yhtenä Aalto-kaupungeista siellä sijaitsevan Aaltojen suunnitteleman Sunilan tehdasalueen ansiosta.

Tämä viikko näyttää muuten olevan jokavuotinen tapahtuma, mutta huomasin sen vasta tänä vuonna. Ehkäpä sen vuoksi, että tänä vuonna vietetään "Alvar Aalto 125" -juhlavuotta. Mutta varmasti ennen kaikkea siksi,  että olen juuri lukenut Jari Järvelän romaanin Aino A. ja nyt istun täällä ihan äimänkäkenä. Niin että kuka sen Viipurin kirjaston nyt sitten oikeasti suunnittelikaan...?

Takakannen myyntiteksti pitää kerrankin paikkansa, Järvelän kirja on todellakin "provosoiva ja leikittelevä". Nyt nimittäin vedetään kansalliselta merkkihenkilöltä kirjaimellisesti housut alas ja paljastetaan vakavahenkisen arkkitehdin olleenkin enemmän uunoturhapuromainen naistennaurattaja. Ja kuka ne kaikki työt sitten teki? Vastaus: Aino. Näin ainakin kirjailijan käsityksen mukaan.

Fiktiivistä elämäkertaromaania lukiessa on lukijan ensin tehtävä sopimus kirjailijan kanssa. Uskonko lukijana tähän tarinaan? Itse en ihan täysillä tohtinut lähteä leikkiin mukaan ja mietin koko romaanin ajan mikä nyt on sitten totta ja mikä ei. Se vaikutti harmillisesti myös lukukokemukseeni, sillä uskon kirjan olevan parempi kuin miksi se minun epäilevän lukijankatseeni alla ylsi.

Ehkä se oli juuri tuo leikittelevä tyyli, jota vierastin. Kirja keskittyi paljolti Alvarin burleskiin henkilöhahmoon, joka synnytti paljon mehukasta tilannekomiikkaa. Nämä kohtaukset varastivat paikoin huomion kirjan parhaalta annilta eli Aallon pariskunnan töiden aikajanan esittelystä. Ja sen Järvelä tekee hyvin! Kirja on todellinen kulttuuriteko, sillä Aino Marsio-Aallosta ei ole pahemmin kirjoitettu muita kuin sivunootteja. 

Jäin myös kaipaamaan syvempää sukellusta Ainon motiiveihin sillä ne jäävät tässä tarinassa hiukan hämäriksi. Järvelä saa minut vakuuttuneeksi siitä, että Ainon intohimo oli talojen piirtäminen. Mutta mikä sai hänet pysymään avioliitossa?Täytyihän hänen jossain vaiheessa miettiä liittonsa järjellisyyttä? Vai menikö työ ja mahdollisuus toimia huipputason arkkutehtuurin parissa sittenkin kaiken muun edelle? 

Järvelä nostaa kirjassaan esille rinnakkaishahmoksi toisen naisarkkitehdin, Wivi Lönnin, jonka Aino tapaa Järvelän romaanissa (tapahtuiko näin myös todellisuudessa, sitä jäin miettimään). Ainon ja Wivin keskusteluissa etualalle nousee naisarkkitehdin sukupuoli - tai sen puuttuminen. 

Sinä lakkasit olemasta nainen sinä päivänä kun astuit Polyteknillisen oppilaitoksen ovista sisään ja menit lukemaan arkkitehtuuria. (---) Me olemme kummajaisia. Hirviöitä.

Arkkitehtuurin miesvalta näkyy yhä edelleen, sillä harvoinpa uutisissa näkee naisarkkitehtien nimiä uusista merkkirakennuksista puhuttaessa. Edelleen taitaa päteä jo Aaltojen aikana vallinnut käytäntö: kaikkiin pariskunnan suunnittelemien talojen kylkiin tuli kyltti, jossa arkkitehdiksi nostettiin vain Alvar.

En siis ihan lämmennyt Ainon tarinalle, mutta kiinnostukseni se herätti ja haluan ehdottomasti tietää lisää Ainon työstä. Ja tästä lähtien aion sanoa Viipurin kirjastosta puhuessani että se on Aino Aallon suunnittelema - hyvällä tuulella ollessani voin toki mainita Alvar Aallon auttaneen suunnittelutyössä.

Jari Järvelä: Aino A. (Tammi 2021)

**

Wivi Lönnistäkin muuten löytyy oma biofiktio, Pirkko Soinisen romaani "Valosta rakentuvat huoneet". Blogikirjoituksessani olen näköjään tuulettanut aika lailla samanlaisia aatoksia kuin tämän Järvelän teoksen kanssa - kirja on hieno perehdytys Lönnin töihin ja uraan, mutta muuten kirja jää vähän pinnalliseksi.

Kommentit

  1. Meillä on Kouvolassa valokuvaseuran kuvaajien pystyttämä valokuvanäyttely Kouvolan Aallot. Kaupungissa on paljon Aallon suunnittelemaa.

    En pidä tästä Järvelän kirjasta sen yliampuvuuden ja näkökulman vuoksi. Samaan aikaan ilmestyi Aaltojen pojan kirja vanhempiensa kirjeenvaihdosta. Kirjeissä näkyy aivan tasavahva pariskunta ja paljon rakkautta.
    Järvelä halusi tietyn painotuksen, minusta hän ei toiminut oikein käyttäessään Aaltojen pariskuntaa sen ilmaisemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, tämäpä mielenkiintoinen tieto, haluan kyllä nyt lukea tuon kirjeenvaihtokirjankin! Vaikka en tosiaan Järvelän teosta ihan purematta niellyt niin jäi vähän outo tunne luettuani sen. Että mitenköhän se nyt sitten oikeasti olikaan...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...