Siirry pääsisältöön

Hyvää Aalto-viikkoa - mutta kumpaa Aaltoa tässä pitäisi juhlistaa?

 


Hyvää alkanutta Alvar Aalto -viikkoa! Viikon aikana Kotkassa järjestetään luentoja, opastettuja kierroksia ja kulttuuritapahtumia. Kotkahan on profiloitunut yhtenä Aalto-kaupungeista siellä sijaitsevan Aaltojen suunnitteleman Sunilan tehdasalueen ansiosta.

Tämä viikko näyttää muuten olevan jokavuotinen tapahtuma, mutta huomasin sen vasta tänä vuonna. Ehkäpä sen vuoksi, että tänä vuonna vietetään "Alvar Aalto 125" -juhlavuotta. Mutta varmasti ennen kaikkea siksi,  että olen juuri lukenut Jari Järvelän romaanin Aino A. ja nyt istun täällä ihan äimänkäkenä. Niin että kuka sen Viipurin kirjaston nyt sitten oikeasti suunnittelikaan...?

Takakannen myyntiteksti pitää kerrankin paikkansa, Järvelän kirja on todellakin "provosoiva ja leikittelevä". Nyt nimittäin vedetään kansalliselta merkkihenkilöltä kirjaimellisesti housut alas ja paljastetaan vakavahenkisen arkkitehdin olleenkin enemmän uunoturhapuromainen naistennaurattaja. Ja kuka ne kaikki työt sitten teki? Vastaus: Aino. Näin ainakin kirjailijan käsityksen mukaan.

Fiktiivistä elämäkertaromaania lukiessa on lukijan ensin tehtävä sopimus kirjailijan kanssa. Uskonko lukijana tähän tarinaan? Itse en ihan täysillä tohtinut lähteä leikkiin mukaan ja mietin koko romaanin ajan mikä nyt on sitten totta ja mikä ei. Se vaikutti harmillisesti myös lukukokemukseeni, sillä uskon kirjan olevan parempi kuin miksi se minun epäilevän lukijankatseeni alla ylsi.

Ehkä se oli juuri tuo leikittelevä tyyli, jota vierastin. Kirja keskittyi paljolti Alvarin burleskiin henkilöhahmoon, joka synnytti paljon mehukasta tilannekomiikkaa. Nämä kohtaukset varastivat paikoin huomion kirjan parhaalta annilta eli Aallon pariskunnan töiden aikajanan esittelystä. Ja sen Järvelä tekee hyvin! Kirja on todellinen kulttuuriteko, sillä Aino Marsio-Aallosta ei ole pahemmin kirjoitettu muita kuin sivunootteja. 

Jäin myös kaipaamaan syvempää sukellusta Ainon motiiveihin sillä ne jäävät tässä tarinassa hiukan hämäriksi. Järvelä saa minut vakuuttuneeksi siitä, että Ainon intohimo oli talojen piirtäminen. Mutta mikä sai hänet pysymään avioliitossa?Täytyihän hänen jossain vaiheessa miettiä liittonsa järjellisyyttä? Vai menikö työ ja mahdollisuus toimia huipputason arkkutehtuurin parissa sittenkin kaiken muun edelle? 

Järvelä nostaa kirjassaan esille rinnakkaishahmoksi toisen naisarkkitehdin, Wivi Lönnin, jonka Aino tapaa Järvelän romaanissa (tapahtuiko näin myös todellisuudessa, sitä jäin miettimään). Ainon ja Wivin keskusteluissa etualalle nousee naisarkkitehdin sukupuoli - tai sen puuttuminen. 

Sinä lakkasit olemasta nainen sinä päivänä kun astuit Polyteknillisen oppilaitoksen ovista sisään ja menit lukemaan arkkitehtuuria. (---) Me olemme kummajaisia. Hirviöitä.

Arkkitehtuurin miesvalta näkyy yhä edelleen, sillä harvoinpa uutisissa näkee naisarkkitehtien nimiä uusista merkkirakennuksista puhuttaessa. Edelleen taitaa päteä jo Aaltojen aikana vallinnut käytäntö: kaikkiin pariskunnan suunnittelemien talojen kylkiin tuli kyltti, jossa arkkitehdiksi nostettiin vain Alvar.

En siis ihan lämmennyt Ainon tarinalle, mutta kiinnostukseni se herätti ja haluan ehdottomasti tietää lisää Ainon työstä. Ja tästä lähtien aion sanoa Viipurin kirjastosta puhuessani että se on Aino Aallon suunnittelema - hyvällä tuulella ollessani voin toki mainita Alvar Aallon auttaneen suunnittelutyössä.

Jari Järvelä: Aino A. (Tammi 2021)

**

Wivi Lönnistäkin muuten löytyy oma biofiktio, Pirkko Soinisen romaani "Valosta rakentuvat huoneet". Blogikirjoituksessani olen näköjään tuulettanut aika lailla samanlaisia aatoksia kuin tämän Järvelän teoksen kanssa - kirja on hieno perehdytys Lönnin töihin ja uraan, mutta muuten kirja jää vähän pinnalliseksi.

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Marjatta Mentula30/8/23 07:10

    Meillä on Kouvolassa valokuvaseuran kuvaajien pystyttämä valokuvanäyttely Kouvolan Aallot. Kaupungissa on paljon Aallon suunnittelemaa.

    En pidä tästä Järvelän kirjasta sen yliampuvuuden ja näkökulman vuoksi. Samaan aikaan ilmestyi Aaltojen pojan kirja vanhempiensa kirjeenvaihdosta. Kirjeissä näkyy aivan tasavahva pariskunta ja paljon rakkautta.
    Järvelä halusi tietyn painotuksen, minusta hän ei toiminut oikein käyttäessään Aaltojen pariskuntaa sen ilmaisemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson30/8/23 11:48

      Ahaa, tämäpä mielenkiintoinen tieto, haluan kyllä nyt lukea tuon kirjeenvaihtokirjankin! Vaikka en tosiaan Järvelän teosta ihan purematta niellyt niin jäi vähän outo tunne luettuani sen. Että mitenköhän se nyt sitten oikeasti olikaan...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....
5 kommenttia
Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...
10 kommenttia
Lue lisää

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

 Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...
2 kommenttia
Lue lisää

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...
2 kommenttia
Lue lisää