Siirry pääsisältöön

Viikon saldo: huippukoukuttava lukuromaani, mielenkiintoisia sarjakuvia ja ruotsinsuomalaista tosi-tv-viihdettä

 


Tämä on ollut hieno viikko! Töissä hommat ovat rullanneet omalla painollaan ja vapaa-ajalla olen ehtinyt ja ennen kaikkea jaksanut tehdä kaikenlaista. Huomaa, että kevät tekee tuloaan kun mielikin virkistyy pikkuhiljaa talven kaamoksesta.

Viikon kulttuurikohokohta oli ehdottomasti Celeste Ngin romaani "Tulenarkoja asioita". Olen vieläkin aivan pökerryksissä - mikä stoori! Ng tekee tässä toisessa kirjassaan saman tempun kuin esikoisessaankin - tarinan tärkein käännekohta paljastetaan jo heti ensimmäisellä sivulla, jonka jälkeen tapahtumia aletaan keriä kohti päätapahtumaa. No, lukijahan on välittömästi koukussa. Itsekin hermoilin pitkin työpäivää, että pääsisinpä jo töistä kotimatkalle ja LUKEMAAN. Ngin romaanin henkilöt ovat kieltämättä vähän kliseisiä, mutta hurja tarinan pyöritys korvaa sen mennen tullen. En ole itse mikään dekkari-ihminen, sen sijaan olen hyvin utelias ihminen, joten tämän tyyppiset tarinat iskevät minuun täysillä.

Viikkoon mahtui myös pari sarjakuva-albumia, jotka piristivät mieltä, Ruotsalainen Nanna Johanssonin "Naturlig skönhet" on pistävän terävää feminististä huumoria, josta tykkään. Joskus on pistettävä roisisti yli, jotta sanoma menisi perille. Johansson taitaa tämän tyylilajin. Ranskalaisen Pénélope Bagieun kirja "Les strates" taas on aivan toisentyyppinen, Bagieu kuvaa elämässään tapahtuneita käännekohtia, jotka ovat muokanneet häntä ihmisenä ja tarina itsessään on todella herkkä, johon on usein helppo samastua. Itseäni liikutti ennen kaikkea aloitustarina, jossa hän kertoo lapsena joululahjaksi saamastaan kissasta ja kuinka se lopulta 14-vuotiaana joudutaan lopettamaan. 

Ja sitten vielä tähän lopuksi talven suuri puheenaihe täällä Ruotsissa: Marko & Irma! Suomessakin ehkä tunnettu Markoolio on takavuosien huippusuosittu räppäri/artisti. Hän kertoi usein omasta lapsuudestaan ja ennen kaikkea äidistään Irmasta, jota hän ylisti ja kiitti hyvästä hoivanpidosta. Kunnes Irma pyysi poikaansa lopettamaan nämä puheet, hänhän oli ollut alkoholisti! Kun Marko alkoi ansaita enemmän rahaa, hän osti ensitöikseen äidilleen pienen talon. Tästä talosta tuli Irmalle elämän käännekohta, joka auttoi häntä raitistumaan. 

Mutta nyt, 12 vuoden jälkeen, talo on niin huonossa kunnossa, että se pitää purkaa ja rakentaa tilalle uusi talo. Ja juuri tästä kertoo tv-sarja Marko & Irma, joka on hurmannut ruotsalaiset täysin. Erityisesti Irman aseistariisuva rehellisyys ja huumori mainitaan kaikissa niissä kommenteissa, jotka olen nähnyt. Irma esimerkiksi sanoo, että ei häntä kukaan pakottanut juomaan, itse hän on siitä vastuussa. Ruotsalaisille tämä on aika mullistava ajatus, täällähän nimittäin yllättävän usein otetaan uhrin rooli ja sanotaan, että en minä muuten, mutta kun...

Lisäksi Irman ruotsin kieli on synnyttänyt jo ainakin pari lentävää lausetta, Irma nimittäin vähät välittää kielioppisäännöistä tai kuinka sanat lausutaan. Erittäin vapauttavaa kuunneltavaa näin maahanmuuttajan näkökulmasta! 

Loppukaneettina vielä vinkki saksan kirjallisuuden kurssilta: käsittelimme Günter Eichin kuunnelmaa "Träume", jonka ensiesitys radiossa vuonna 1951 aiheutti melkoisen kuuntelijapalautteen tulvan. Träume esittelee viisi painajaisunta ja varsinkin sarjan toinen uni on järkyttävä. Siinä pienen lapsen vanhemmat myyvät lapsensa pariskunnalle, joka tarvitsee lapsen verta  kuolemansairaan miehen hengissäpitämiseen. Lapsen vanhempien kylmät äänet ja sumeilematon tinkiminen lapsesta maksettavasta hinnasta järkyttää vieläkin, saati sitten 1950-luvun kuuntelijaa.



Kommentit

  1. Semmoinen kulttuuriviikko sinulla, monenlaista.
    Googlailin tietoja Marko & Irma -sarjasta. Näyttäisi olevan oikea hyvän mielen ohjelma.
    Celeste Ng on ollut lukusuunnitelmissani, mutta jäänyt. Jospa taas kävisin kirjaston sivuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin monenmoista, paljon sulattelemista 😀 Toivottavasti tuo Marko ;& Irma -sarja ostetaan myös Suomeen, olisi todella mielenkiintoista nähdä minkälaisen vastaanoton se siellä saisi!

      Poista
  2. Onko Nanna Johansson vähän niin kuin Liv Strömquist? Kiva että tulee myös feminististä sarjakuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanssonilla on paljolti samoja teemoja, mutta hänellä on hiukan raaempi huumori kuin Strömquistillä. Molempien kirjoja on hauska lukea, olen saanut aika monta ahaa-elämystä 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...