Siirry pääsisältöön

Viikon saldo: huippukoukuttava lukuromaani, mielenkiintoisia sarjakuvia ja ruotsinsuomalaista tosi-tv-viihdettä

 


Tämä on ollut hieno viikko! Töissä hommat ovat rullanneet omalla painollaan ja vapaa-ajalla olen ehtinyt ja ennen kaikkea jaksanut tehdä kaikenlaista. Huomaa, että kevät tekee tuloaan kun mielikin virkistyy pikkuhiljaa talven kaamoksesta.

Viikon kulttuurikohokohta oli ehdottomasti Celeste Ngin romaani "Tulenarkoja asioita". Olen vieläkin aivan pökerryksissä - mikä stoori! Ng tekee tässä toisessa kirjassaan saman tempun kuin esikoisessaankin - tarinan tärkein käännekohta paljastetaan jo heti ensimmäisellä sivulla, jonka jälkeen tapahtumia aletaan keriä kohti päätapahtumaa. No, lukijahan on välittömästi koukussa. Itsekin hermoilin pitkin työpäivää, että pääsisinpä jo töistä kotimatkalle ja LUKEMAAN. Ngin romaanin henkilöt ovat kieltämättä vähän kliseisiä, mutta hurja tarinan pyöritys korvaa sen mennen tullen. En ole itse mikään dekkari-ihminen, sen sijaan olen hyvin utelias ihminen, joten tämän tyyppiset tarinat iskevät minuun täysillä.

Viikkoon mahtui myös pari sarjakuva-albumia, jotka piristivät mieltä, Ruotsalainen Nanna Johanssonin "Naturlig skönhet" on pistävän terävää feminististä huumoria, josta tykkään. Joskus on pistettävä roisisti yli, jotta sanoma menisi perille. Johansson taitaa tämän tyylilajin. Ranskalaisen Pénélope Bagieun kirja "Les strates" taas on aivan toisentyyppinen, Bagieu kuvaa elämässään tapahtuneita käännekohtia, jotka ovat muokanneet häntä ihmisenä ja tarina itsessään on todella herkkä, johon on usein helppo samastua. Itseäni liikutti ennen kaikkea aloitustarina, jossa hän kertoo lapsena joululahjaksi saamastaan kissasta ja kuinka se lopulta 14-vuotiaana joudutaan lopettamaan. 

Ja sitten vielä tähän lopuksi talven suuri puheenaihe täällä Ruotsissa: Marko & Irma! Suomessakin ehkä tunnettu Markoolio on takavuosien huippusuosittu räppäri/artisti. Hän kertoi usein omasta lapsuudestaan ja ennen kaikkea äidistään Irmasta, jota hän ylisti ja kiitti hyvästä hoivanpidosta. Kunnes Irma pyysi poikaansa lopettamaan nämä puheet, hänhän oli ollut alkoholisti! Kun Marko alkoi ansaita enemmän rahaa, hän osti ensitöikseen äidilleen pienen talon. Tästä talosta tuli Irmalle elämän käännekohta, joka auttoi häntä raitistumaan. 

Mutta nyt, 12 vuoden jälkeen, talo on niin huonossa kunnossa, että se pitää purkaa ja rakentaa tilalle uusi talo. Ja juuri tästä kertoo tv-sarja Marko & Irma, joka on hurmannut ruotsalaiset täysin. Erityisesti Irman aseistariisuva rehellisyys ja huumori mainitaan kaikissa niissä kommenteissa, jotka olen nähnyt. Irma esimerkiksi sanoo, että ei häntä kukaan pakottanut juomaan, itse hän on siitä vastuussa. Ruotsalaisille tämä on aika mullistava ajatus, täällähän nimittäin yllättävän usein otetaan uhrin rooli ja sanotaan, että en minä muuten, mutta kun...

Lisäksi Irman ruotsin kieli on synnyttänyt jo ainakin pari lentävää lausetta, Irma nimittäin vähät välittää kielioppisäännöistä tai kuinka sanat lausutaan. Erittäin vapauttavaa kuunneltavaa näin maahanmuuttajan näkökulmasta! 

Loppukaneettina vielä vinkki saksan kirjallisuuden kurssilta: käsittelimme Günter Eichin kuunnelmaa "Träume", jonka ensiesitys radiossa vuonna 1951 aiheutti melkoisen kuuntelijapalautteen tulvan. Träume esittelee viisi painajaisunta ja varsinkin sarjan toinen uni on järkyttävä. Siinä pienen lapsen vanhemmat myyvät lapsensa pariskunnalle, joka tarvitsee lapsen verta  kuolemansairaan miehen hengissäpitämiseen. Lapsen vanhempien kylmät äänet ja sumeilematon tinkiminen lapsesta maksettavasta hinnasta järkyttää vieläkin, saati sitten 1950-luvun kuuntelijaa.



Kommentit

  1. Semmoinen kulttuuriviikko sinulla, monenlaista.
    Googlailin tietoja Marko & Irma -sarjasta. Näyttäisi olevan oikea hyvän mielen ohjelma.
    Celeste Ng on ollut lukusuunnitelmissani, mutta jäänyt. Jospa taas kävisin kirjaston sivuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin monenmoista, paljon sulattelemista 😀 Toivottavasti tuo Marko ;& Irma -sarja ostetaan myös Suomeen, olisi todella mielenkiintoista nähdä minkälaisen vastaanoton se siellä saisi!

      Poista
  2. Onko Nanna Johansson vähän niin kuin Liv Strömquist? Kiva että tulee myös feminististä sarjakuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanssonilla on paljolti samoja teemoja, mutta hänellä on hiukan raaempi huumori kuin Strömquistillä. Molempien kirjoja on hauska lukea, olen saanut aika monta ahaa-elämystä 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...