Siirry pääsisältöön

Mitä jää mieleen kirjavuodesta 2022

 


Kirjavuosi 2022 oli minulle suosiollinen, vaikka en ihan huippumääriin yltänytkään. Kirjoja tuli luettua yhteensä 67 ja sivumäärätavoitteestani (20 000 sivua) jäi uupumaan vain 23 sivua. Ehkä lukaisen ne puuttuvat sivut vielä tässä vuoden viimeisen illan aikana...

Olen myös ollut lukemaani tyytyväinen, vain yksi kirja on saanut arvosanan 2, ja melkein puolet kirjoista on yltänyt neloseen ja vitoseen. Suurin osa lukemastani oli kaunokirjallisuutta, vain neljäsosa menee tietokirjojen luokkaan. Olen lukenut lähinnä romaaneja, mutta elämäkertoja oli peräti 11 kappaletta.

Maaottelussa Suomi johtaa Ruotsia (27-22), lisäksi olen lukenut kirjoja kymmenestä muusta maasta. Lukemani kirjailijat ovat pääosin naisia (80%), kirjat perinteisiä paperikirjoja (97%) ja useimmiten kirjastosta lainattu (78%).

Mutta mitkä näistä kaikista 67 kirjasta jäivät sitten mieleeni?

Vuoden Wow-elämys oli Laura Lindstedtin Oneiron. Luin sen tapani mukaan jälkijunassa, epäröin että tykkäänköhän siitä edes. Mutta onhan se sentään Finlandia-voittaja ja siitä oli puhuttu niin paljon, joten täytyy se kai lukea... luin kirjan lopulta suuren ihastuksen ja hämmmästyksen vallassa. Tällaista kerrontaa en ollut aikaisemmin kohdannut!

Vuoden Innoittaja on Bernardine Evaristo kirjallaan Manifesto. Evaristo oli vilahtanut muutaman kerran BBC Worldin ohjelmissa haastateltavana ja olin jo todennut, että tämä nainen tuntuu hyvin älykkäältä ja sanavalmiilta. Kirja osui kohdalleni aivan sattumalta ja sen luettuani päätin, että mitä tahansa Evaristo kirjoittaakin, minä luen!

Vuoden Seuramies on Martti Suosalo! Johanna Venhon miehestä kirjoittama elämäkerta pyöri luureissani lähemmäs 20 tuntia, yhdessä käytiin mustikkametsässä ja käveltiin näitä meidän metsäpolkuja. Suosalo luki itse oman tarinansa ja nyt kun kirja on kuunneltu loppuun on vähän haikea mieli. Kenen kanssa nyt käyn kävelyillä... ehkäpä aloitan kirjan kuuntelemisen alusta uudestaan?

Vuoden Pettymys oli ehdottomasti Paul Austerin "Illuusioiden kirja", jonka ostin kirppikseltä sen ajatuksen varjolla, että "minähän pidin aikoinaan Austerin kirjoista". No, en näköjään pidä enää, tämä kirja ärsytti kaikessa akateemisuudessaan ja itsetietoisuudessaan.

Vuoden Symppis on Kirsi Kunnas! Leena Kirstinän kirja "Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa" kertoo tietysti kirjailijan elämäntarinan, mutta on myös syväsukellus suomalaiseen kulttuurihistoriaan. 

Vuoden Ihanin kirja oli Mia Kankimäen "Asioita, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin". Kuinka voi joku kirjoittaa niin hurmaavan avoimesti omasta elämästään ilman, että lukija joutuu vääntelehtimään vaivautuneena? Kankimäki tekee lukijasta kaverin, jolla on itsestäänselvä paikka tarinassa. Yhdessä kierrettiin pitkin Kiotoa ja ihmeteltiin outoa maata. Ei minun tämän kirjan jälkeen edes tarvitse lähteä Kiotoon, olen jo ollut siellä!

Vuoden Silmät avaava lukukokemus on Lea Ypin "Free - Coming of Age at the End of History". Ypi eli lapsuutensa suljetussa Albaniassa ja oli kaikin puolin esimerkillinen pioneeri. Ypin elämä mullistui kun Albania vapautui, sillä yhtäkkiä kaikki totuudet osoittautuivat valheiksi. Albania on jäänyt median huomion ulkopuolelle enkä minäkään ole osannut kysellä tai ihmetellä. Nolottaa, että vasta nyt luen maan historiasta, tämähän olisi pitänyt jo tietää! 

Vuoden Parhaaksi kirjaksi nousee saksalaisen Jenny Erpenbeckin "Mennä, meni, mennyt" vuodelta 2015. Koska opiskelen parhaillaan sivutoimisesti yliopistossa germanistiikkaa, saksalaiset kirjailijat ovat erityisesti tutkaluotaimellani. Erpenbeckin kirjaa olen nähnyt kehuttavan suomalaisblogeissakin ja niihin kehuihin yhdyn minäkin. Kirja on taitavasti kudottu tarina, jossa yhdistyvät Itä-Saksan luhistuminen ja afrikkalaispakolaisten pyrkimys päästä uuden elämän alkuun. Erpenbeck ei sorru stereotypioihin tai jo moneen kertaan toisteltuihin ajatuskulkuihin vaan haastaa lukijan näkemään pakolaisen aseman aivan uusin silmin. Erpenbeckissä on selvää Nobel-ainesta ja tulen lukemaan häneltä enemmänkin. Tänä vuonna ilmestynyt romaani "Kairos" on jo hyllyssäni odottamassa, optimistisesti olen hankkinut sen alkukielisenä versiona. Wünscht mir Glück!!

**

Jännittäviä kirjaseikkailuja vuodelle 2023!!



Kommentit

  1. Kaikkea kivaa sinullakin! :) Erpenbeckin kirja on henkisellä lukulistallani.

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus. Monia tuttuja kirjoja tässä on. Minullakin on Erpenbeck lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi Erpenbeckiin tutustumista!

      Poista
  3. Jännittäviä kirjaseikkailuja myöskin sinulle ja lukuiloa vuodelle 2023 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai! Hauskaa kirjavuotta myös sinulle!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...