Siirry pääsisältöön

Mitä jää mieleen kirjavuodesta 2022

 


Kirjavuosi 2022 oli minulle suosiollinen, vaikka en ihan huippumääriin yltänytkään. Kirjoja tuli luettua yhteensä 67 ja sivumäärätavoitteestani (20 000 sivua) jäi uupumaan vain 23 sivua. Ehkä lukaisen ne puuttuvat sivut vielä tässä vuoden viimeisen illan aikana...

Olen myös ollut lukemaani tyytyväinen, vain yksi kirja on saanut arvosanan 2, ja melkein puolet kirjoista on yltänyt neloseen ja vitoseen. Suurin osa lukemastani oli kaunokirjallisuutta, vain neljäsosa menee tietokirjojen luokkaan. Olen lukenut lähinnä romaaneja, mutta elämäkertoja oli peräti 11 kappaletta.

Maaottelussa Suomi johtaa Ruotsia (27-22), lisäksi olen lukenut kirjoja kymmenestä muusta maasta. Lukemani kirjailijat ovat pääosin naisia (80%), kirjat perinteisiä paperikirjoja (97%) ja useimmiten kirjastosta lainattu (78%).

Mutta mitkä näistä kaikista 67 kirjasta jäivät sitten mieleeni?

Vuoden Wow-elämys oli Laura Lindstedtin Oneiron. Luin sen tapani mukaan jälkijunassa, epäröin että tykkäänköhän siitä edes. Mutta onhan se sentään Finlandia-voittaja ja siitä oli puhuttu niin paljon, joten täytyy se kai lukea... luin kirjan lopulta suuren ihastuksen ja hämmmästyksen vallassa. Tällaista kerrontaa en ollut aikaisemmin kohdannut!

Vuoden Innoittaja on Bernardine Evaristo kirjallaan Manifesto. Evaristo oli vilahtanut muutaman kerran BBC Worldin ohjelmissa haastateltavana ja olin jo todennut, että tämä nainen tuntuu hyvin älykkäältä ja sanavalmiilta. Kirja osui kohdalleni aivan sattumalta ja sen luettuani päätin, että mitä tahansa Evaristo kirjoittaakin, minä luen!

Vuoden Seuramies on Martti Suosalo! Johanna Venhon miehestä kirjoittama elämäkerta pyöri luureissani lähemmäs 20 tuntia, yhdessä käytiin mustikkametsässä ja käveltiin näitä meidän metsäpolkuja. Suosalo luki itse oman tarinansa ja nyt kun kirja on kuunneltu loppuun on vähän haikea mieli. Kenen kanssa nyt käyn kävelyillä... ehkäpä aloitan kirjan kuuntelemisen alusta uudestaan?

Vuoden Pettymys oli ehdottomasti Paul Austerin "Illuusioiden kirja", jonka ostin kirppikseltä sen ajatuksen varjolla, että "minähän pidin aikoinaan Austerin kirjoista". No, en näköjään pidä enää, tämä kirja ärsytti kaikessa akateemisuudessaan ja itsetietoisuudessaan.

Vuoden Symppis on Kirsi Kunnas! Leena Kirstinän kirja "Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa" kertoo tietysti kirjailijan elämäntarinan, mutta on myös syväsukellus suomalaiseen kulttuurihistoriaan. 

Vuoden Ihanin kirja oli Mia Kankimäen "Asioita, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin". Kuinka voi joku kirjoittaa niin hurmaavan avoimesti omasta elämästään ilman, että lukija joutuu vääntelehtimään vaivautuneena? Kankimäki tekee lukijasta kaverin, jolla on itsestäänselvä paikka tarinassa. Yhdessä kierrettiin pitkin Kiotoa ja ihmeteltiin outoa maata. Ei minun tämän kirjan jälkeen edes tarvitse lähteä Kiotoon, olen jo ollut siellä!

Vuoden Silmät avaava lukukokemus on Lea Ypin "Free - Coming of Age at the End of History". Ypi eli lapsuutensa suljetussa Albaniassa ja oli kaikin puolin esimerkillinen pioneeri. Ypin elämä mullistui kun Albania vapautui, sillä yhtäkkiä kaikki totuudet osoittautuivat valheiksi. Albania on jäänyt median huomion ulkopuolelle enkä minäkään ole osannut kysellä tai ihmetellä. Nolottaa, että vasta nyt luen maan historiasta, tämähän olisi pitänyt jo tietää! 

Vuoden Parhaaksi kirjaksi nousee saksalaisen Jenny Erpenbeckin "Mennä, meni, mennyt" vuodelta 2015. Koska opiskelen parhaillaan sivutoimisesti yliopistossa germanistiikkaa, saksalaiset kirjailijat ovat erityisesti tutkaluotaimellani. Erpenbeckin kirjaa olen nähnyt kehuttavan suomalaisblogeissakin ja niihin kehuihin yhdyn minäkin. Kirja on taitavasti kudottu tarina, jossa yhdistyvät Itä-Saksan luhistuminen ja afrikkalaispakolaisten pyrkimys päästä uuden elämän alkuun. Erpenbeck ei sorru stereotypioihin tai jo moneen kertaan toisteltuihin ajatuskulkuihin vaan haastaa lukijan näkemään pakolaisen aseman aivan uusin silmin. Erpenbeckissä on selvää Nobel-ainesta ja tulen lukemaan häneltä enemmänkin. Tänä vuonna ilmestynyt romaani "Kairos" on jo hyllyssäni odottamassa, optimistisesti olen hankkinut sen alkukielisenä versiona. Wünscht mir Glück!!

**

Jännittäviä kirjaseikkailuja vuodelle 2023!!



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anki31/12/22 18:32

    Kaikkea kivaa sinullakin! :) Erpenbeckin kirja on henkisellä lukulistallani.

    VastaaPoista
  2. Anneli A 1/1/23 09:35

    Kiva postaus. Monia tuttuja kirjoja tässä on. Minullakin on Erpenbeck lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee2/1/23 13:33

      Suosittelen lämpimästi Erpenbeckiin tutustumista!

      Poista
  3. Mai Laakso1/1/23 10:02

    Jännittäviä kirjaseikkailuja myöskin sinulle ja lukuiloa vuodelle 2023 💜

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...
10 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...
12 kommenttia
Lue lisää