Siirry pääsisältöön

Kirjasto - tuo tunnelatausten temppeli!

 

Kävimme Annie Ernaux'n kanssa kirjastossa. Tosin eri aikaan ja ihan eri kirjastoissakin, mutta molemmille näytti vierailu olevan ikimuistoinen kokemus. Annielle tosin enemmän myönteisellä tavalla.

Kuten kerroin joulukalenteriluukussani, Nobel-palkitut kirjailijat ovat jo vuosikymmenten ajan saaneet kutsun Rinkebyn ja Tenstan kirjastoon, jossa he saavat tavata koululaisia. Nämä ovat odottaneet vierailua koko syksyn ja valmistaneet kirjailijalle kansion, jossa on piirustuksia ja tekstejä tämän tuotannosta.

Myös Annie Ernaux otti kutsun vastaan ja mediatietojen mukaan hän viihtyi siellä pitkään. Kirjailija kertoi, että koululaisten tapaaminen oli kaikin tavoin Nobel-viikon huippukohta. Ja kuvistakin näkee, että Ernaux on harvinaisen hyväntuulisen tuntuinen. 

**

Sitten siihen minun kirjastokäyntiini... Hyllyyn oli kasaantunut pino myöhästyneitä kirjoja, jotka piti palauttaa. Olin niitä uusinut, kunnes uusintakertoja ei ollut enää jäljellä. Mutta pitkittyneen covidin ja kaikkien kiireiden vuoksi en vain ennättänyt koko syksynä kirjastoon. 

Mutta nyt otin ihan asiakseni palauttaa kirjat, vaikkakin se vaati erillisen tunnelbana-reissun Tukholman kaupunginkirjastoon. Katsoin vielä tililtäni, että sakkomaksuja oli kertynyt 60 kruunua.

Kirjat palautettuani kävin vielä katsomassa löytyisikö uusia mielenkiintoisia kirjoja, mutta kun yritin niitä itsepalvelupisteessä lainata sain viestin, että lainaus ei onnistu. Sakkomaksut ylittivät sallitun rajan.

Niinpä sitten palvelupisteelle, jossa kirjastovirkailija ottaa tietoni ja katsoo tilanteen. Yhtäkkiä tunnelma sähköistyy...

- Täällä onkin aika hirveä summa näitä sakkoja. 650 kruunua! Virkailija katsoo minuun säikähtynein katsein.

- Miten niin 650 kruunua?! Katsoin juuri ennen tänne lähtöä, että summa oli vain 60 kruunua. Eihän tällaisia summia voi olla! Onko teillä korotettu sakkomaksuja?

-  No, se lopullinen summa tulee näkyviin vasta kun kirjat on palautettu. Yhdestä kirjasta menee maksimissaan 100 kruunua, mutta koska sinulla oli niin monta kirjaa niin niistä kertyy...

- Okei, onhan se sitten maksettava. Ei auta...

- Toivottavasti kuitenkin käyt vielä kirjastossa! virkailija tsemppaa.

- Toki, toki! En tulisi toimeen ilman kirjastoa!

- Ja ehkä otit tästä nyt opiksesi! kirjastovirkailija vielä yrittää.

Mutta silloin silmissäni salamoi. Ai ottaa opiksi mistä? Että et sairastu, tai et joudu keskelle työkiireistä syksyä? Tai ehkä otat opiksesi, etkä kuljettele lastasi harrastuksiin ja kavereille harva se ilta?

- Sairastin pitkään covidia! kivahdan ja käännyn kannoillani.

Odotan selkäni takaa huudahdusta "No mutta siinä tapauksessa voidaan perua sakko!". Mutta huutoa ei kuulu. Koronakortin heiluttaminen ei selvästikään tehoa enää. 

Lähdin kirjastosta 650 kruunua köyhempänä ja muutamaa uutta lainakirjaa rikkaampana. Mielessäni laskin kuinka monta uutta kirjaa pitää olla ostamatta, että sakkokulut tulee kuitattua. Ja lohdutin itseäni ajatuksella, että tulipa kerrankin sponssattua kirjastolaitosta ihan kelpo summalla! Oikea kulttuurimesenaatti!



Kommentit

  1. Oivoi, se jotenkin aina kauhistuttaa jos on velkaa nimenomaan kirjastolle! Tai ainakin itselleni tulee kaamea olo siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä sakkoja voi maksaa nykyään myös kirjaston kotisivulla, ilman että tarvitsee kohdata kirjastovirkailijan säälivää katsetta. Ja niin olisin tehnyt tässäkin tapauksessa jos olisin tiennyt mistä hirmusummasta on kyse 😬

      Poista
  2. Oj! Enpä valita omasta viiden euron velastani, jota en näemmä saa maksettua pois. Tuo Tukholman kaupunginkirjasto on upea. Viimeksi kesäkuussa oikein astuin järkkäri kourassa sisään vain tajutakseni paikan olleen remontissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, viisi euroa on pikkusumma tämän rinnalla 😅 Oli pakko maksaa, koska Tukholman kirjastossa on enemmän valinnanvaraa kuin kotikuntani kirjastossa, esimerkiksi suomenkielisten kirjojen osalta, joten en todellakaan halua olla lainauskiellossa. No, kalliit oppirahat...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...