Siirry pääsisältöön

Kirjasto - tuo tunnelatausten temppeli!

 

Kävimme Annie Ernaux'n kanssa kirjastossa. Tosin eri aikaan ja ihan eri kirjastoissakin, mutta molemmille näytti vierailu olevan ikimuistoinen kokemus. Annielle tosin enemmän myönteisellä tavalla.

Kuten kerroin joulukalenteriluukussani, Nobel-palkitut kirjailijat ovat jo vuosikymmenten ajan saaneet kutsun Rinkebyn ja Tenstan kirjastoon, jossa he saavat tavata koululaisia. Nämä ovat odottaneet vierailua koko syksyn ja valmistaneet kirjailijalle kansion, jossa on piirustuksia ja tekstejä tämän tuotannosta.

Myös Annie Ernaux otti kutsun vastaan ja mediatietojen mukaan hän viihtyi siellä pitkään. Kirjailija kertoi, että koululaisten tapaaminen oli kaikin tavoin Nobel-viikon huippukohta. Ja kuvistakin näkee, että Ernaux on harvinaisen hyväntuulisen tuntuinen. 

**

Sitten siihen minun kirjastokäyntiini... Hyllyyn oli kasaantunut pino myöhästyneitä kirjoja, jotka piti palauttaa. Olin niitä uusinut, kunnes uusintakertoja ei ollut enää jäljellä. Mutta pitkittyneen covidin ja kaikkien kiireiden vuoksi en vain ennättänyt koko syksynä kirjastoon. 

Mutta nyt otin ihan asiakseni palauttaa kirjat, vaikkakin se vaati erillisen tunnelbana-reissun Tukholman kaupunginkirjastoon. Katsoin vielä tililtäni, että sakkomaksuja oli kertynyt 60 kruunua.

Kirjat palautettuani kävin vielä katsomassa löytyisikö uusia mielenkiintoisia kirjoja, mutta kun yritin niitä itsepalvelupisteessä lainata sain viestin, että lainaus ei onnistu. Sakkomaksut ylittivät sallitun rajan.

Niinpä sitten palvelupisteelle, jossa kirjastovirkailija ottaa tietoni ja katsoo tilanteen. Yhtäkkiä tunnelma sähköistyy...

- Täällä onkin aika hirveä summa näitä sakkoja. 650 kruunua! Virkailija katsoo minuun säikähtynein katsein.

- Miten niin 650 kruunua?! Katsoin juuri ennen tänne lähtöä, että summa oli vain 60 kruunua. Eihän tällaisia summia voi olla! Onko teillä korotettu sakkomaksuja?

-  No, se lopullinen summa tulee näkyviin vasta kun kirjat on palautettu. Yhdestä kirjasta menee maksimissaan 100 kruunua, mutta koska sinulla oli niin monta kirjaa niin niistä kertyy...

- Okei, onhan se sitten maksettava. Ei auta...

- Toivottavasti kuitenkin käyt vielä kirjastossa! virkailija tsemppaa.

- Toki, toki! En tulisi toimeen ilman kirjastoa!

- Ja ehkä otit tästä nyt opiksesi! kirjastovirkailija vielä yrittää.

Mutta silloin silmissäni salamoi. Ai ottaa opiksi mistä? Että et sairastu, tai et joudu keskelle työkiireistä syksyä? Tai ehkä otat opiksesi, etkä kuljettele lastasi harrastuksiin ja kavereille harva se ilta?

- Sairastin pitkään covidia! kivahdan ja käännyn kannoillani.

Odotan selkäni takaa huudahdusta "No mutta siinä tapauksessa voidaan perua sakko!". Mutta huutoa ei kuulu. Koronakortin heiluttaminen ei selvästikään tehoa enää. 

Lähdin kirjastosta 650 kruunua köyhempänä ja muutamaa uutta lainakirjaa rikkaampana. Mielessäni laskin kuinka monta uutta kirjaa pitää olla ostamatta, että sakkokulut tulee kuitattua. Ja lohdutin itseäni ajatuksella, että tulipa kerrankin sponssattua kirjastolaitosta ihan kelpo summalla! Oikea kulttuurimesenaatti!



Kommentit

  1. Oivoi, se jotenkin aina kauhistuttaa jos on velkaa nimenomaan kirjastolle! Tai ainakin itselleni tulee kaamea olo siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä sakkoja voi maksaa nykyään myös kirjaston kotisivulla, ilman että tarvitsee kohdata kirjastovirkailijan säälivää katsetta. Ja niin olisin tehnyt tässäkin tapauksessa jos olisin tiennyt mistä hirmusummasta on kyse 😬

      Poista
  2. Oj! Enpä valita omasta viiden euron velastani, jota en näemmä saa maksettua pois. Tuo Tukholman kaupunginkirjasto on upea. Viimeksi kesäkuussa oikein astuin järkkäri kourassa sisään vain tajutakseni paikan olleen remontissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, viisi euroa on pikkusumma tämän rinnalla 😅 Oli pakko maksaa, koska Tukholman kirjastossa on enemmän valinnanvaraa kuin kotikuntani kirjastossa, esimerkiksi suomenkielisten kirjojen osalta, joten en todellakaan halua olla lainauskiellossa. No, kalliit oppirahat...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...