Siirry pääsisältöön

Kirjasto - tuo tunnelatausten temppeli!

 

Kävimme Annie Ernaux'n kanssa kirjastossa. Tosin eri aikaan ja ihan eri kirjastoissakin, mutta molemmille näytti vierailu olevan ikimuistoinen kokemus. Annielle tosin enemmän myönteisellä tavalla.

Kuten kerroin joulukalenteriluukussani, Nobel-palkitut kirjailijat ovat jo vuosikymmenten ajan saaneet kutsun Rinkebyn ja Tenstan kirjastoon, jossa he saavat tavata koululaisia. Nämä ovat odottaneet vierailua koko syksyn ja valmistaneet kirjailijalle kansion, jossa on piirustuksia ja tekstejä tämän tuotannosta.

Myös Annie Ernaux otti kutsun vastaan ja mediatietojen mukaan hän viihtyi siellä pitkään. Kirjailija kertoi, että koululaisten tapaaminen oli kaikin tavoin Nobel-viikon huippukohta. Ja kuvistakin näkee, että Ernaux on harvinaisen hyväntuulisen tuntuinen. 

**

Sitten siihen minun kirjastokäyntiini... Hyllyyn oli kasaantunut pino myöhästyneitä kirjoja, jotka piti palauttaa. Olin niitä uusinut, kunnes uusintakertoja ei ollut enää jäljellä. Mutta pitkittyneen covidin ja kaikkien kiireiden vuoksi en vain ennättänyt koko syksynä kirjastoon. 

Mutta nyt otin ihan asiakseni palauttaa kirjat, vaikkakin se vaati erillisen tunnelbana-reissun Tukholman kaupunginkirjastoon. Katsoin vielä tililtäni, että sakkomaksuja oli kertynyt 60 kruunua.

Kirjat palautettuani kävin vielä katsomassa löytyisikö uusia mielenkiintoisia kirjoja, mutta kun yritin niitä itsepalvelupisteessä lainata sain viestin, että lainaus ei onnistu. Sakkomaksut ylittivät sallitun rajan.

Niinpä sitten palvelupisteelle, jossa kirjastovirkailija ottaa tietoni ja katsoo tilanteen. Yhtäkkiä tunnelma sähköistyy...

- Täällä onkin aika hirveä summa näitä sakkoja. 650 kruunua! Virkailija katsoo minuun säikähtynein katsein.

- Miten niin 650 kruunua?! Katsoin juuri ennen tänne lähtöä, että summa oli vain 60 kruunua. Eihän tällaisia summia voi olla! Onko teillä korotettu sakkomaksuja?

-  No, se lopullinen summa tulee näkyviin vasta kun kirjat on palautettu. Yhdestä kirjasta menee maksimissaan 100 kruunua, mutta koska sinulla oli niin monta kirjaa niin niistä kertyy...

- Okei, onhan se sitten maksettava. Ei auta...

- Toivottavasti kuitenkin käyt vielä kirjastossa! virkailija tsemppaa.

- Toki, toki! En tulisi toimeen ilman kirjastoa!

- Ja ehkä otit tästä nyt opiksesi! kirjastovirkailija vielä yrittää.

Mutta silloin silmissäni salamoi. Ai ottaa opiksi mistä? Että et sairastu, tai et joudu keskelle työkiireistä syksyä? Tai ehkä otat opiksesi, etkä kuljettele lastasi harrastuksiin ja kavereille harva se ilta?

- Sairastin pitkään covidia! kivahdan ja käännyn kannoillani.

Odotan selkäni takaa huudahdusta "No mutta siinä tapauksessa voidaan perua sakko!". Mutta huutoa ei kuulu. Koronakortin heiluttaminen ei selvästikään tehoa enää. 

Lähdin kirjastosta 650 kruunua köyhempänä ja muutamaa uutta lainakirjaa rikkaampana. Mielessäni laskin kuinka monta uutta kirjaa pitää olla ostamatta, että sakkokulut tulee kuitattua. Ja lohdutin itseäni ajatuksella, että tulipa kerrankin sponssattua kirjastolaitosta ihan kelpo summalla! Oikea kulttuurimesenaatti!



Kommentit

  1. Oivoi, se jotenkin aina kauhistuttaa jos on velkaa nimenomaan kirjastolle! Tai ainakin itselleni tulee kaamea olo siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä sakkoja voi maksaa nykyään myös kirjaston kotisivulla, ilman että tarvitsee kohdata kirjastovirkailijan säälivää katsetta. Ja niin olisin tehnyt tässäkin tapauksessa jos olisin tiennyt mistä hirmusummasta on kyse 😬

      Poista
  2. Oj! Enpä valita omasta viiden euron velastani, jota en näemmä saa maksettua pois. Tuo Tukholman kaupunginkirjasto on upea. Viimeksi kesäkuussa oikein astuin järkkäri kourassa sisään vain tajutakseni paikan olleen remontissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, viisi euroa on pikkusumma tämän rinnalla 😅 Oli pakko maksaa, koska Tukholman kirjastossa on enemmän valinnanvaraa kuin kotikuntani kirjastossa, esimerkiksi suomenkielisten kirjojen osalta, joten en todellakaan halua olla lainauskiellossa. No, kalliit oppirahat...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...