Siirry pääsisältöön

Syyskuu, syyskuu...minne hänet vei?

 


Hectorin Syyskuu-laulun sanat ovat pyörineet mielessä. Minne minut oikein vei syyskuu...? Korona tuli ja yllätti, hauskojen loppukesän hääjuhlien jälkimaininkina. Alkuosa sairaudesta meni nopeasti ja melko kivuttomasti, mutta sitten tuli yskä. Ja sitä potiessa vierähtikin sitten puoli syyskuuta. Ikkunasta katsoin, että sää oli upea, ihanan aurinkoinen, mutta jalat eivät kantaneet ulos asti.

Samaan syssyyn alkoivat myös kauan odottamani saksan kurssit yliopistolla ja pelästyin jo, että nyt torppaantuivat opiskelut jo alkumetreillä. Mutta kun ottaa yhteyttä opettajiin ja mainitsee taikasanan "covid", niin asiat järjestyvät. Nyt olen jo onneksi taas ajantasalla ja tohdin osallistua zoom-luentoihin jopa kameran kanssa.

Lukeminen ei ole hirveästi maistunut, koska silmiä on särkenyt kovasti. Mutta sain pari kirjaa luettua ja niistä esittelen nyt toisen. Hassu juttu muuten, että tämän ruotsalaisen esikoiskirjailijan Sara Olmanin teoksen huomasin vasta kun siitä kirjoitti Donna mobilen kirjat -blogi, joka oli lukenut kirjan suomennoksen. Kiinnostuin kirjasta välittömästi ja pistin varauksen kirjastoon, jossa kirja olikin luokiteltu nuorten kirjaksi. Senkö takia en ole kirjaa noteerannut ruotsalaisista kirjajutuista?

Kirja on todellakin niin mielenkiintoinen ja sujuvasti kirjoitettu kuin Leena blogissaan kirjoittaa. Tarina on kiinni tässä ajassa ja esittelee kolme nuorta naista, jotka kukin elävät suurkaupunkielämää Tukholmassa. Naiset ovat myös ystäviä keskenään, tai ainakin esittävät olevansa ystäviä. Sillä niinkuin joku heistä itsekin toteaa, eiväthän he edes oikein pidä toisistaan. Ystävyyteen sisältyy myös katkeruuden tunteita siitä, miten itse antaa enemmän kuin lopulta saa toiselta takaisin.

Kirjan henkilöt lyhyesti: Sofia on somaliperheestä kotoisin oleva juristi, joka tekee uraa menestyneessä asianajotoimistossa. Caroline on Sofian opiskelukaveri, joka keskeytti lakiopintonsa ja ryhtyi influensseriksi. Amanda taas on Sofian lapsuudenystävä maaseutukaupungista ja kauppatieteiden opintojen ohella hän viettää rankkaa yöelämää ja suree veljensä itsemurhaa.

Osman ei säästele henkilöhahmojaan! Hän kirjoittaa säälimättömän terävästi näistä itsetietoisista nuorista naisista, jotka pitävät kulissit pystyssä viimeistä hiussuortuvaa myöten. Carolinen instagram-päivitykset eivät sinänsä taida olla edes parodiaa vaan ihan oikeita esimerkkejä elävästä elämästä. Sofian kova ulkokuori suojelee häntä ulkopuolisten katseita vastaan, hän ei anna kenenkään kohdella itseään "rodullistettuna". Amanda ei ehkä pysty peittämään rikkinäistä ulkokuortaan ystäviltään, mutta kotijoukoille hän pitää "kaikki kunnossa"-fasaadin ojennuksessa.

Osman rakentaa tarinasta hienon palapelin, jossa yhtenä suurena osana on juuri naisten lapsuudenperheet ja erityisesti äidit. Näin tarinaan tulee myös aika syvälle luotaava psykologinen ulottuvuus, joka selittää paljolti kunkin naisen rikkinäisyyttä. Kirjan läpi kulkee myös aikataso, joka vihjaa jotain ratkaisevaa tapahtuvan. Ja kuin Titanic matkalla kohti jäävuortaan, myös tämä tarina kulkee kohti päätepistettä nimeltä "Midsommar". Juhannus, josta oli tarkoitus tulla eeppinen instagram-orgia, mutta jonka lukija ymmärtää päättyvän katastrofiin.

Ainoa, johon petyin, oli kirjan loppuratkaisu. Se oli mielestäni liian hätäisesti tehty eikä välttämättä edes kovin uskottava. No, kirjailijalla on tietysti vapaus tehdä sellainen päätös kirjalleen kuin haluaa mutta odotin jonkinlaista psykologista twistiä vielä lopussa sen sijaan, että kirja päättyi perinteisen dekkarimaisesti. 

Mutta joka tapauksessa suosittelen kirjaa, jos on kiinnostunut ruotsalaisesta nykyelämänmenosta. Tai hetkinen, kirjahan kertoo lähinnä Tukholman keskustassa asuvien nuorten aikuisten elämänpiiristä eikä tätä pidä missään nimessä yleistää ruotsalaiseksi sinänsä. 

Ja tämä muuten taitaa olla yksi ruotsalaisuuden nykykirjallisuuden tyypillisistä piirteistä - nuorten aikuisten elämästä kirjoittavat suurkaupungeissa asuvat nuoret. Jäin nyt oikein miettimään, että onko maaseutukaupunkien tai - luoja paratkoon! - maaseudulla asuvien nuorten aikuisten elämästä kirjoitettu yhtään mitään? Lienee syytä alkaa seurata kirjauutisia tästäkin vinkkelistä...

Sara Osman: Allt vi inte sa (Albert Bonniers Förlag 2021)

Kaikki mikä jäi sanomatta (Like 2022)

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anki16/9/22 17:04

    Aika jännä että on siellä luokiteltu nuortenkirjaksi! En ole meinannut tätä lukea, onkin paljon paljon muuta mitä haluaa ottaa työn alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee16/9/22 17:32

      Juu, kirjoja niitä riittää ja minusta onkin kiva lukea blogijuttuja sellaisistakin kirjoista, joita ei edes aio itse lukea. Pysyy hyvin perillä mitä kirjoja on ilmestynyt.

      Poista
  2. Leena Laurila 16/9/22 17:27

    Nonnii, olipa hyvä että löysit tämän vetävästi kirjoitetun kirjan. En kyllä olisi ajatellut sitä nuorten kirjana, vaikka nuorista naisista kertookin. Olen samaa mieltä kanssasi, että loppu oli jotenkin hieman eriparinen alkuosan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Elegia16/9/22 17:47

    Voihan korona :( Itsekin luulin, ettei tarvitsisi sitä kokea, mutta niin vain muuto tuoksinassa sen “sain” ja aika kauan sai sitä kokea. Minulla pahimpia oireita oli hengitysvaikeudet, jotka huomasi erityisesti liikkuessa. Jopa normaali käveleminen hengästytti vielä viikkoja parantumisen jälkeen. Onneksi sinullakin jo koettelemus ohi! <3

    Osmanin kirjasta en ollut kuullut, mutta nyt kiinnostuin. Minäkin helposti skippaisin kirjan jos se on luokiteltu nuorten kirjaksi. En tiedä onko tuota enkuksi saatavilla, mutta olen menossa pian Suomeen, joten sen voipi laitella listalle!

    Muuten, luen nyt sitä Lea Ypin kirjaa, josta kirjoitit aiemmin. Kirjoituksesi ansiosta se kiilasi lukupinoni kärkeen ja luetun noin sadan sivun perusteella olen pitänyt todella paljon! Kiinnostavaa ja sujuvaa luettavaa ja todellakin paikkaa aukkoja sivistyksessä ainakin minun kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee16/9/22 17:54

      Korona meni onneksi suht kivuttomasti ohi, mutta puoli syyskuuta hävisi elämästä :(

      Ypin kirjaa olen kyllä suositellut kaikille! Pidän nyös siitä miten hän on rakentanut tarinan oman lapsuudenaikaisen minänsä ympärille, ei mitään jälkimoralisointia vaan ihan rehellinen kuvaus millaista se elämä lapsen näkökulmasta oli.

      Poista
  4. Marjatta Mentula17/9/22 14:36

    Moni koronan sairastanut tuttu on saanut sen jälkeen pitkäkestoisen yskän. Se on häiritsevää, koska yskivää katsotaan paheksuen. Marraskuun alussa on taas mahdollisuus saada sekä flunssa- että koronarokotus. Kunpa nyt selviäisin sinne asti. En ole vielä sairastanut koronaa ja epäilen, että se voisi olla kaltaisellani raakilla :) keskimääräistä rankempi kokemus.

    Kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Kiitos esittelystä, Mari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee18/9/22 08:27

      Tämä yskä on todella sitkeä! Onneksi voin tehdä etätyötä niin ei tarvitse köhiä tuolla ihmisten ilmoilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...
2 kommenttia
Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...
8 kommenttia
Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...
4 kommenttia
Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...
14 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää