Siirry pääsisältöön

Syyskuu, syyskuu...minne hänet vei?

 


Hectorin Syyskuu-laulun sanat ovat pyörineet mielessä. Minne minut oikein vei syyskuu...? Korona tuli ja yllätti, hauskojen loppukesän hääjuhlien jälkimaininkina. Alkuosa sairaudesta meni nopeasti ja melko kivuttomasti, mutta sitten tuli yskä. Ja sitä potiessa vierähtikin sitten puoli syyskuuta. Ikkunasta katsoin, että sää oli upea, ihanan aurinkoinen, mutta jalat eivät kantaneet ulos asti.

Samaan syssyyn alkoivat myös kauan odottamani saksan kurssit yliopistolla ja pelästyin jo, että nyt torppaantuivat opiskelut jo alkumetreillä. Mutta kun ottaa yhteyttä opettajiin ja mainitsee taikasanan "covid", niin asiat järjestyvät. Nyt olen jo onneksi taas ajantasalla ja tohdin osallistua zoom-luentoihin jopa kameran kanssa.

Lukeminen ei ole hirveästi maistunut, koska silmiä on särkenyt kovasti. Mutta sain pari kirjaa luettua ja niistä esittelen nyt toisen. Hassu juttu muuten, että tämän ruotsalaisen esikoiskirjailijan Sara Olmanin teoksen huomasin vasta kun siitä kirjoitti Donna mobilen kirjat -blogi, joka oli lukenut kirjan suomennoksen. Kiinnostuin kirjasta välittömästi ja pistin varauksen kirjastoon, jossa kirja olikin luokiteltu nuorten kirjaksi. Senkö takia en ole kirjaa noteerannut ruotsalaisista kirjajutuista?

Kirja on todellakin niin mielenkiintoinen ja sujuvasti kirjoitettu kuin Leena blogissaan kirjoittaa. Tarina on kiinni tässä ajassa ja esittelee kolme nuorta naista, jotka kukin elävät suurkaupunkielämää Tukholmassa. Naiset ovat myös ystäviä keskenään, tai ainakin esittävät olevansa ystäviä. Sillä niinkuin joku heistä itsekin toteaa, eiväthän he edes oikein pidä toisistaan. Ystävyyteen sisältyy myös katkeruuden tunteita siitä, miten itse antaa enemmän kuin lopulta saa toiselta takaisin.

Kirjan henkilöt lyhyesti: Sofia on somaliperheestä kotoisin oleva juristi, joka tekee uraa menestyneessä asianajotoimistossa. Caroline on Sofian opiskelukaveri, joka keskeytti lakiopintonsa ja ryhtyi influensseriksi. Amanda taas on Sofian lapsuudenystävä maaseutukaupungista ja kauppatieteiden opintojen ohella hän viettää rankkaa yöelämää ja suree veljensä itsemurhaa.

Osman ei säästele henkilöhahmojaan! Hän kirjoittaa säälimättömän terävästi näistä itsetietoisista nuorista naisista, jotka pitävät kulissit pystyssä viimeistä hiussuortuvaa myöten. Carolinen instagram-päivitykset eivät sinänsä taida olla edes parodiaa vaan ihan oikeita esimerkkejä elävästä elämästä. Sofian kova ulkokuori suojelee häntä ulkopuolisten katseita vastaan, hän ei anna kenenkään kohdella itseään "rodullistettuna". Amanda ei ehkä pysty peittämään rikkinäistä ulkokuortaan ystäviltään, mutta kotijoukoille hän pitää "kaikki kunnossa"-fasaadin ojennuksessa.

Osman rakentaa tarinasta hienon palapelin, jossa yhtenä suurena osana on juuri naisten lapsuudenperheet ja erityisesti äidit. Näin tarinaan tulee myös aika syvälle luotaava psykologinen ulottuvuus, joka selittää paljolti kunkin naisen rikkinäisyyttä. Kirjan läpi kulkee myös aikataso, joka vihjaa jotain ratkaisevaa tapahtuvan. Ja kuin Titanic matkalla kohti jäävuortaan, myös tämä tarina kulkee kohti päätepistettä nimeltä "Midsommar". Juhannus, josta oli tarkoitus tulla eeppinen instagram-orgia, mutta jonka lukija ymmärtää päättyvän katastrofiin.

Ainoa, johon petyin, oli kirjan loppuratkaisu. Se oli mielestäni liian hätäisesti tehty eikä välttämättä edes kovin uskottava. No, kirjailijalla on tietysti vapaus tehdä sellainen päätös kirjalleen kuin haluaa mutta odotin jonkinlaista psykologista twistiä vielä lopussa sen sijaan, että kirja päättyi perinteisen dekkarimaisesti. 

Mutta joka tapauksessa suosittelen kirjaa, jos on kiinnostunut ruotsalaisesta nykyelämänmenosta. Tai hetkinen, kirjahan kertoo lähinnä Tukholman keskustassa asuvien nuorten aikuisten elämänpiiristä eikä tätä pidä missään nimessä yleistää ruotsalaiseksi sinänsä. 

Ja tämä muuten taitaa olla yksi ruotsalaisuuden nykykirjallisuuden tyypillisistä piirteistä - nuorten aikuisten elämästä kirjoittavat suurkaupungeissa asuvat nuoret. Jäin nyt oikein miettimään, että onko maaseutukaupunkien tai - luoja paratkoon! - maaseudulla asuvien nuorten aikuisten elämästä kirjoitettu yhtään mitään? Lienee syytä alkaa seurata kirjauutisia tästäkin vinkkelistä...

Sara Osman: Allt vi inte sa (Albert Bonniers Förlag 2021)

Kaikki mikä jäi sanomatta (Like 2022)

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anki16/9/22 17:04

    Aika jännä että on siellä luokiteltu nuortenkirjaksi! En ole meinannut tätä lukea, onkin paljon paljon muuta mitä haluaa ottaa työn alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee16/9/22 17:32

      Juu, kirjoja niitä riittää ja minusta onkin kiva lukea blogijuttuja sellaisistakin kirjoista, joita ei edes aio itse lukea. Pysyy hyvin perillä mitä kirjoja on ilmestynyt.

      Poista
  2. Leena Laurila 16/9/22 17:27

    Nonnii, olipa hyvä että löysit tämän vetävästi kirjoitetun kirjan. En kyllä olisi ajatellut sitä nuorten kirjana, vaikka nuorista naisista kertookin. Olen samaa mieltä kanssasi, että loppu oli jotenkin hieman eriparinen alkuosan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Elegia16/9/22 17:47

    Voihan korona :( Itsekin luulin, ettei tarvitsisi sitä kokea, mutta niin vain muuto tuoksinassa sen “sain” ja aika kauan sai sitä kokea. Minulla pahimpia oireita oli hengitysvaikeudet, jotka huomasi erityisesti liikkuessa. Jopa normaali käveleminen hengästytti vielä viikkoja parantumisen jälkeen. Onneksi sinullakin jo koettelemus ohi! <3

    Osmanin kirjasta en ollut kuullut, mutta nyt kiinnostuin. Minäkin helposti skippaisin kirjan jos se on luokiteltu nuorten kirjaksi. En tiedä onko tuota enkuksi saatavilla, mutta olen menossa pian Suomeen, joten sen voipi laitella listalle!

    Muuten, luen nyt sitä Lea Ypin kirjaa, josta kirjoitit aiemmin. Kirjoituksesi ansiosta se kiilasi lukupinoni kärkeen ja luetun noin sadan sivun perusteella olen pitänyt todella paljon! Kiinnostavaa ja sujuvaa luettavaa ja todellakin paikkaa aukkoja sivistyksessä ainakin minun kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee16/9/22 17:54

      Korona meni onneksi suht kivuttomasti ohi, mutta puoli syyskuuta hävisi elämästä :(

      Ypin kirjaa olen kyllä suositellut kaikille! Pidän nyös siitä miten hän on rakentanut tarinan oman lapsuudenaikaisen minänsä ympärille, ei mitään jälkimoralisointia vaan ihan rehellinen kuvaus millaista se elämä lapsen näkökulmasta oli.

      Poista
  4. Marjatta Mentula17/9/22 14:36

    Moni koronan sairastanut tuttu on saanut sen jälkeen pitkäkestoisen yskän. Se on häiritsevää, koska yskivää katsotaan paheksuen. Marraskuun alussa on taas mahdollisuus saada sekä flunssa- että koronarokotus. Kunpa nyt selviäisin sinne asti. En ole vielä sairastanut koronaa ja epäilen, että se voisi olla kaltaisellani raakilla :) keskimääräistä rankempi kokemus.

    Kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Kiitos esittelystä, Mari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee18/9/22 08:27

      Tämä yskä on todella sitkeä! Onneksi voin tehdä etätyötä niin ei tarvitse köhiä tuolla ihmisten ilmoilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
5 kommenttia
Lue lisää

Vihdoinkin Berliinissä!

  Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole ed...
10 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää