Siirry pääsisältöön

Syyskuu, syyskuu...minne hänet vei?

 


Hectorin Syyskuu-laulun sanat ovat pyörineet mielessä. Minne minut oikein vei syyskuu...? Korona tuli ja yllätti, hauskojen loppukesän hääjuhlien jälkimaininkina. Alkuosa sairaudesta meni nopeasti ja melko kivuttomasti, mutta sitten tuli yskä. Ja sitä potiessa vierähtikin sitten puoli syyskuuta. Ikkunasta katsoin, että sää oli upea, ihanan aurinkoinen, mutta jalat eivät kantaneet ulos asti.

Samaan syssyyn alkoivat myös kauan odottamani saksan kurssit yliopistolla ja pelästyin jo, että nyt torppaantuivat opiskelut jo alkumetreillä. Mutta kun ottaa yhteyttä opettajiin ja mainitsee taikasanan "covid", niin asiat järjestyvät. Nyt olen jo onneksi taas ajantasalla ja tohdin osallistua zoom-luentoihin jopa kameran kanssa.

Lukeminen ei ole hirveästi maistunut, koska silmiä on särkenyt kovasti. Mutta sain pari kirjaa luettua ja niistä esittelen nyt toisen. Hassu juttu muuten, että tämän ruotsalaisen esikoiskirjailijan Sara Olmanin teoksen huomasin vasta kun siitä kirjoitti Donna mobilen kirjat -blogi, joka oli lukenut kirjan suomennoksen. Kiinnostuin kirjasta välittömästi ja pistin varauksen kirjastoon, jossa kirja olikin luokiteltu nuorten kirjaksi. Senkö takia en ole kirjaa noteerannut ruotsalaisista kirjajutuista?

Kirja on todellakin niin mielenkiintoinen ja sujuvasti kirjoitettu kuin Leena blogissaan kirjoittaa. Tarina on kiinni tässä ajassa ja esittelee kolme nuorta naista, jotka kukin elävät suurkaupunkielämää Tukholmassa. Naiset ovat myös ystäviä keskenään, tai ainakin esittävät olevansa ystäviä. Sillä niinkuin joku heistä itsekin toteaa, eiväthän he edes oikein pidä toisistaan. Ystävyyteen sisältyy myös katkeruuden tunteita siitä, miten itse antaa enemmän kuin lopulta saa toiselta takaisin.

Kirjan henkilöt lyhyesti: Sofia on somaliperheestä kotoisin oleva juristi, joka tekee uraa menestyneessä asianajotoimistossa. Caroline on Sofian opiskelukaveri, joka keskeytti lakiopintonsa ja ryhtyi influensseriksi. Amanda taas on Sofian lapsuudenystävä maaseutukaupungista ja kauppatieteiden opintojen ohella hän viettää rankkaa yöelämää ja suree veljensä itsemurhaa.

Osman ei säästele henkilöhahmojaan! Hän kirjoittaa säälimättömän terävästi näistä itsetietoisista nuorista naisista, jotka pitävät kulissit pystyssä viimeistä hiussuortuvaa myöten. Carolinen instagram-päivitykset eivät sinänsä taida olla edes parodiaa vaan ihan oikeita esimerkkejä elävästä elämästä. Sofian kova ulkokuori suojelee häntä ulkopuolisten katseita vastaan, hän ei anna kenenkään kohdella itseään "rodullistettuna". Amanda ei ehkä pysty peittämään rikkinäistä ulkokuortaan ystäviltään, mutta kotijoukoille hän pitää "kaikki kunnossa"-fasaadin ojennuksessa.

Osman rakentaa tarinasta hienon palapelin, jossa yhtenä suurena osana on juuri naisten lapsuudenperheet ja erityisesti äidit. Näin tarinaan tulee myös aika syvälle luotaava psykologinen ulottuvuus, joka selittää paljolti kunkin naisen rikkinäisyyttä. Kirjan läpi kulkee myös aikataso, joka vihjaa jotain ratkaisevaa tapahtuvan. Ja kuin Titanic matkalla kohti jäävuortaan, myös tämä tarina kulkee kohti päätepistettä nimeltä "Midsommar". Juhannus, josta oli tarkoitus tulla eeppinen instagram-orgia, mutta jonka lukija ymmärtää päättyvän katastrofiin.

Ainoa, johon petyin, oli kirjan loppuratkaisu. Se oli mielestäni liian hätäisesti tehty eikä välttämättä edes kovin uskottava. No, kirjailijalla on tietysti vapaus tehdä sellainen päätös kirjalleen kuin haluaa mutta odotin jonkinlaista psykologista twistiä vielä lopussa sen sijaan, että kirja päättyi perinteisen dekkarimaisesti. 

Mutta joka tapauksessa suosittelen kirjaa, jos on kiinnostunut ruotsalaisesta nykyelämänmenosta. Tai hetkinen, kirjahan kertoo lähinnä Tukholman keskustassa asuvien nuorten aikuisten elämänpiiristä eikä tätä pidä missään nimessä yleistää ruotsalaiseksi sinänsä. 

Ja tämä muuten taitaa olla yksi ruotsalaisuuden nykykirjallisuuden tyypillisistä piirteistä - nuorten aikuisten elämästä kirjoittavat suurkaupungeissa asuvat nuoret. Jäin nyt oikein miettimään, että onko maaseutukaupunkien tai - luoja paratkoon! - maaseudulla asuvien nuorten aikuisten elämästä kirjoitettu yhtään mitään? Lienee syytä alkaa seurata kirjauutisia tästäkin vinkkelistä...

Sara Osman: Allt vi inte sa (Albert Bonniers Förlag 2021)

Kaikki mikä jäi sanomatta (Like 2022)

Kommentit

  1. Aika jännä että on siellä luokiteltu nuortenkirjaksi! En ole meinannut tätä lukea, onkin paljon paljon muuta mitä haluaa ottaa työn alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kirjoja niitä riittää ja minusta onkin kiva lukea blogijuttuja sellaisistakin kirjoista, joita ei edes aio itse lukea. Pysyy hyvin perillä mitä kirjoja on ilmestynyt.

      Poista
  2. Nonnii, olipa hyvä että löysit tämän vetävästi kirjoitetun kirjan. En kyllä olisi ajatellut sitä nuorten kirjana, vaikka nuorista naisista kertookin. Olen samaa mieltä kanssasi, että loppu oli jotenkin hieman eriparinen alkuosan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Voihan korona :( Itsekin luulin, ettei tarvitsisi sitä kokea, mutta niin vain muuto tuoksinassa sen “sain” ja aika kauan sai sitä kokea. Minulla pahimpia oireita oli hengitysvaikeudet, jotka huomasi erityisesti liikkuessa. Jopa normaali käveleminen hengästytti vielä viikkoja parantumisen jälkeen. Onneksi sinullakin jo koettelemus ohi! <3

    Osmanin kirjasta en ollut kuullut, mutta nyt kiinnostuin. Minäkin helposti skippaisin kirjan jos se on luokiteltu nuorten kirjaksi. En tiedä onko tuota enkuksi saatavilla, mutta olen menossa pian Suomeen, joten sen voipi laitella listalle!

    Muuten, luen nyt sitä Lea Ypin kirjaa, josta kirjoitit aiemmin. Kirjoituksesi ansiosta se kiilasi lukupinoni kärkeen ja luetun noin sadan sivun perusteella olen pitänyt todella paljon! Kiinnostavaa ja sujuvaa luettavaa ja todellakin paikkaa aukkoja sivistyksessä ainakin minun kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona meni onneksi suht kivuttomasti ohi, mutta puoli syyskuuta hävisi elämästä :(

      Ypin kirjaa olen kyllä suositellut kaikille! Pidän nyös siitä miten hän on rakentanut tarinan oman lapsuudenaikaisen minänsä ympärille, ei mitään jälkimoralisointia vaan ihan rehellinen kuvaus millaista se elämä lapsen näkökulmasta oli.

      Poista
  4. Moni koronan sairastanut tuttu on saanut sen jälkeen pitkäkestoisen yskän. Se on häiritsevää, koska yskivää katsotaan paheksuen. Marraskuun alussa on taas mahdollisuus saada sekä flunssa- että koronarokotus. Kunpa nyt selviäisin sinne asti. En ole vielä sairastanut koronaa ja epäilen, että se voisi olla kaltaisellani raakilla :) keskimääräistä rankempi kokemus.

    Kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Kiitos esittelystä, Mari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä yskä on todella sitkeä! Onneksi voin tehdä etätyötä niin ei tarvitse köhiä tuolla ihmisten ilmoilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...