Siirry pääsisältöön

Nyt mässäillään kirjoilla!


Olen aina kesäisin tavannut osallistua kirjabloggaajien lukumaratonille, mutta nyt tämä koko alkuloma on ollut yhtä kirjamaratonia sateisen sään ansiosta, joten jätin "virallisen" maratonin väliin. Sen sijaan mässäilen täällä kirjojeni keskellä kuin mikäkin keskiajan ruhtinatar. Kun ei tarvitse tehdä mitään maallista työtä vaan voi vain loikoilla buduaarissaan ja lukea, lukea, lukea... Kesäloma, tuo ihana aika ihmisen elämässä kun voi heittäytyä ruhtinaalliseen toimettomuuteen!

Mutta en nyt ihan toimetonna ole kuitenkaan ollut, viime viikolla nimittäin kutsui jo mustikkametsä. Mutta kuka kaveriksi? Mieleen tuli heti Martti Suosalo ja hänen juuri ilmestynyt omaelämäkertansa, (yhdessä Johanna Venhon kanssa kirjoitettu). Äänikirjoja en ole kuunnellut oikeastaan koko vuonna, mutta tämän kirjan haluan ehdottomasti kuunnella sillä... no, Suosalo lukee tietysti itse kirjansa!

Kaikki odotukseni palkitaan, Suosalo lukee tutun syvällä äänellään ilmeikkäästi, murreosuudet niin kuin kuuluukin ja väliin imitoi Jouko Turkkaa niin elävästi, että näen Turkan välittömästi sieluni silmin. Olisin voinut olla siellä metsässä vaikka kuinka monta tuntia! Onneksi tässä on vielä kuuntelutunteja jäljellä

Luin myös Eve Hietamiehen uusimman Numeroruuhka-romaanin, joka jatkaa Pasasten mieskaksikon saagaa. Kirja on lähemmäs 500 sivua pitkä ja jos en olisi nyt lomalla niin saattaisin napista liiallisesta jaarittelusta ja vitsien pitkittämisestä. Mutta koska nyt sitä aikaa kerrankin on niin menin täysillä mukaan Hietamiehen slapstick-henkiseen komiikkaan. Nauroin jopa muutaman kerran ääneen!

Näytän muuten ollaan piirun verran kriittisempi kun luin HIetamiehen edellistä, Hammaskeiju-romaania. Sekin tuntui pitkältä ja mielestäni kirja väljehtyi liiallisen huulenheiton sekaan. Mutta tässä uusimmassa Hietamies pitää koko sopan paremmin kasassa. Lisäksi tarinan henkilöt olivat jo tuttuja, joten en enää hirveästi nikotellut selvästikin Putous-ohjelmasta vaikutteita saaneille karaktääreille.

Toinen kesäinen tapani on lukea sarjakuvaromaaneja, jotka ovat usein mielenkiintoisen elämäkerrallisia, vaikkakin ikävä kyllä myös aika synkkiä. Niin myös nämä kaksi nyt lukemaani, molemmat ruotsalaisia. Moa Romanova kertoo kirjassaan "På glid" tositarinan, kun hän lähti hyvän ystävänsä "seuraneidiksi" ystävän bändin Amerikan turneelle. Kirjan sisällön voisi tiivistää käsitteellä "Sex & Drugs & Rock'n'Roll" ja on paikoin aika inhorealistista luettavaa ja katseltavaa. Mutta kirjalla on myös sanoma, kirjailija itse löytää lopussa toivon kipinän ja elämä tuntuu ehkä sittenkin jatkuvan.

Marie Tillmanin "En trasig historia" puolestaan kertoo tarinan tytöstä ja tämän yksinhuoltajaäidistä, joka kärsii sekä mielenterveys- että alkoholiongelmista. Tarina kerrotaan lapsen näkökulmasta ja Tillman tekee sen todella taitavasti. Ainainen huoli ja yksinäisyys tekevät lapsesta aran ja pelokkaan, mutta lopulta - jo itsenäisen elämän aloittaneena -  hän toimittaa äitinsä pakkohoitoon. Vaikea päätös, mutta kuitenkin se ainoa oikea. 

Näiden sarjakuvaromaanien jälkeen oli mukava lukea jotain huomattavasti kevyempää: Kaari Utrion komediallinen tarina 1830-luvun Helsingistä oli hauska lukukokemus! Mutta siitä lisää ensi viikolla, jolloin vietetään kirjabloggaajien voimin Kaari Utrion 80-vuotissyntymäpäiviä. 

Nyt takaisin mustikkametsään Martti Suosalon kanssa...


**

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä (WSOY 2022)

Eve Hietamies: Numeroruuhka (Otava 2022)

Moa Romanova: På glid (Kaunitz-Olsson 2022)

Marie Tillman: En trasig historia (Syster Förlag 2020)

Kaari Utrio: Saippuaprinsessa (Tammi 2004)

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Margit20/7/22 15:46

    Martti Suosalon tähänastinen elämä pitää kyllä lukea! Saippuaprinsessan olen lukenut. Se on taattua Utriota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee20/7/22 16:03

      Tämä oli itse asiassa eka Utrion kirja, jonka olen lukenut! Kuuntelin viime kesänä hänestä kirjoitetun elämäkerran, joka oli hurjan mielenkiintoinen, se herätti kiinnostukseni myös hänen tuotantoonsa.

      Poista
  2. Leena Laurila 20/7/22 16:24

    Nyyh, se on niin paljon puhuva tuo kuva tuosta En trasig historiasta. Ihana mustikkametsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee20/7/22 17:01

      Tuossa kirjassa on tosiaan koskettavasti kuvattu se lapsen hätä ja ainainen huoli siitä missä äiti mahtaa olla.

      Poista
  3. Anki20/7/22 17:26

    Lomalla on todellakin ihanaa lukea! Minä olen lukenut vaikka mitä tässä kuussa. Utriotakin on työn alla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee20/7/22 17:31

      Tämä on ollut kyllä ainakin kirjaharrastuksen osalta erittäin onnistunut loma 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...
2 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää