Kaari Utrion Saippuaprinsessa (2004)

Aivan ensimmäiseksi lämpimät onnittelut tänään 80 vuotta täyttävälle Kaari Utriolle, Suomen kirjallisuuden todelliselle Grand Ladylle! Tämä postaukseni on osa kirjabloggaajien syntymäpäiväsankarille omistettua lukuhaastetta, jota emännöi Kirjasähkökäyrä-blogin Mai.

Oma suhteeni Kaari Utrioon alkoi jo 70-luvulla, äitini nimittäin luki ahkerasti Utrion romaaneja. Ja viimeinen kirja, jonka näin äitini käsissä oli sekin Utriota. Oma lukijasuhteeni Utrioon muodostui vasta viime vuonna, kun kuuntelin Anna-Liisa Haavikon loistavan elämäkerran Utriosta. Kirja - tai siis Kaari Utrion elämä - oli niin vaikuttava lukuelämys, että juutuin Somerniemelle koko loppukesäksi. Mietin, mitä mahtaa Kaari nyt tehdä, käykö hän enää kalassa kun Kaita ei ole, käveleekö metsälenkkejä...

Minua myös toisaalta nolotti kun en ollut lukenut yhden yhtä Utrion kirjaa. Elämäkerran luettuani ymmärsin vihdoin, että voin minäkin unohtaa viihdekirjailija-tittelin Utriosta puhuessani. Onhan hän toki sitäkin, mutta ennen kaikkea hän on histoirioitsija ja erityisesti naishistorian tutkija.

Sattuman oikusta ensimmäinen Utriolta lukemani kirja on vuonna 2004 ilmestynyt "Saippuaprinsessa", joka löytyi ruotsalaisen kotikirjastoni poistohyllystä. Kirjasta näkee, että sitä on luettu paljonkin, mutta nähtävästi lainausmäärät ovat nyt vähentyneet.

Kirjassa minua kiinnosti erityisesti miljöö, sillä se sijoittuu syntymäkaupunkiini Helsinkiin. Kirja on osa Utrion kirjoittamia epookkikomedioita, joiden taustaa esimerkiksi Kirsin kirjanurkka selvittää mielenkiintoisesti. Tarinat sijoittuvat 1800-luvun Suomeen, joka on juuri siirtynyt Ruotsin vallan alaisuudesta keisarilliseksi suurruhtinaskunnaksi.

Utrio tuo tämän murrosvaiheen hauskasti esille kirjan henkilöiden kautta - Kiiholman eksellenssi Axel Rutenfelt herättää koomista huomiota pukeutumalla edelleen takavuosien kustaviaanisen muodin mukaisesti, Helsingin sosieteettidaameihin kuuluva Viktoria von Sperling taas omaksuu nopeasti uuden ajan hengen ja halveksii kahvinjuojia, sillä tsaariperheessä suositaan teetä. Saippuaprinsessa-romaanin mielenkiintoisin osa on juuri nämä arjen ja vallitsevan kuttuurin kuvaukset, jotka Utrio osaa niin taitavasti kertoa. Ja hyvin usein siis myös koomisesti.

Kirjan keskuksena säkenöi Ulrika Rutenfelt, "orpo saippuaprinsessa", jolla tiedetään olevan äidinperintönä kaksisataatuhatta ruplaa. Tämä tekee tytöstä halutun naimakaupan kohteen ja kun Ulrika siirretään holhoojasetänsä kartanosta Helsinkiin, alkaa seurapiireissä kuohua. Ulrikalle on jo katsottuna sopiva aviomieskin, joka on kiinnostunut Ulrikan suuresta perinnöstä. Mutta ennen kuin edes päästään matkaan, tapahtuu kohtalokas käänne:

Taputanko paronia selkään? ystävällinen ääni tarjoutui. Silmien safiirinsini leiskui kyökin hämärässä aiheuttaen räjähdyksen Mauritzin aivoissa.

Kun Ulrika ja häntä kaupunkiin hakemaan tullut Mauritz Ekestolpe kohtaavat ensimmäisen kerran on kohtalo selvä. Nämä kaksi rakastuvat, olkoonkin että Mauritz on jo lupautunut avioliitoon Viktoria von Sperlingin kanssa. Seuraa oikein kunnon ihmissuhdehässäkkä, jonka Utrio vie taiten tyylikkääseen loppuun asti.

Satuimme muuten teinin kanssa katsomaan Ang Leen vuonna 1995 filmatisoiman Jane Austinin "Järki ja tunteet" ja siellähän ne olivat samat hahmot ja teemat kuin tässä Utrion tarinassa. Avioliitto ei 1800-luvun alussa ollut mikään romanttinen tapahtuma, vaan siihen liittyi järkiperusteet. Jos miehellä ei ollut rahaa, oli syytä naida varakkaasta suvusta. Nainen oli kauppatavaraa. Austen kritisoi tätä naiselle epäreilua lainsäädäntöä, joka kaikin osin suosi miespuolisia perijöitä.

Utrion Saippuaprinsessa Ulrika Rutenfelt onkin siis todella anarkistinen hahmo suurella omaisuudellaan ja sen lisäksi harvinaisen vahvalla henkisellä kantillaan. Häntä eivät kaupungin sosieteetin metkut heilauta eikä hän suostu juonittelemaan saadakseen rakastamansa miehen. Pienen juonen hän kuitenkin kehittää, mutta vain saadakseen tietää ketkä ovat oikeasti hänen ystäviään ja ketkä liehittelevät häntä vain perinnön vuoksi.

Kaari Utrion Saippuaprinsessa-romaanissa pääsin käymään 1830-luvun Helsingissä, jossa oli jo paljolti samoja katuja kuin meidänkin aikanamme. Tosin Töölö oli vielä maaseutua ja Kluuvin seutu epämääräistä savikkoa, mutta Engelin uusi uljas Helsinki oli jo hyvää vauhtia rakenteilla. Kiitos siis kirjailijalle hienosta ja todentuntuisesta aikamatkasta!

Kaari Utrio: Saippuaprinsessa (Tammi 2004)

Nyt mässäillään kirjoilla!

Olen aina kesäisin tavannut osallistua kirjabloggaajien lukumaratonille, mutta nyt tämä koko alkuloma on ollut yhtä kirjamaratonia sateisen sään ansiosta, joten jätin "virallisen" maratonin väliin. Sen sijaan mässäilen täällä kirjojeni keskellä kuin mikäkin keskiajan ruhtinatar. Kun ei tarvitse tehdä mitään maallista työtä vaan voi vain loikoilla buduaarissaan ja lukea, lukea, lukea... Kesäloma, tuo ihana aika ihmisen elämässä kun voi heittäytyä ruhtinaalliseen toimettomuuteen! Mutta en nyt ihan toimetonna ole kuitenkaan ollut, viime viikolla nimittäin kutsui jo mustikkametsä. Mutta kuka kaveriksi? Mieleen tuli heti Martti Suosalo ja hänen juuri ilmestynyt omaelämäkertansa, (yhdessä Johanna Venhon kanssa kirjoitettu). Äänikirjoja en ole kuunnellut oikeastaan koko vuonna, mutta tämän kirjan haluan ehdottomasti kuunnella sillä... no, Suosalo lukee tietysti itse kirjansa! Kaikki odotukseni palkitaan, Suosalo lukee tutun syvällä äänellään ilmeikkäästi, murreosuudet niin kuin k

Lue lisää

Se oli sellainen kesä...

Anteeksi tuo vähän ankea otsake, tokihan kesä vielä jatkuu mutta kun olen jo toista viikkoa töissä ja illalla on pikkuisen syksyn säröyttä ilmassa havaittavaissa niin mielikin menee haikeaksi. Tämä kesä meni hirvittävän nopeasti! Mutta ei se mitään, onneksi olen myös syksyihminen! Ja nyt suunnittelen täällä jo innolla saksan opintojani, jotka jatkuvat yliopistossa (työn ohessa, tietenkin). Elokuun loppuun on yllättäin tullut yksi hääkutsukin - todella piristävä poikkeus kaikkien viime vuosien hautajaisten jälkeen. Loman alussa luin kirjoja ihan ahmimalla, mutta nyt ei oikein enää lukeminen maistu. Ja niinhän se usein menee, ainakin minulla, että kirjojen kulutuksen käyrät menevät iloisesti ylös ja alas. Katsotaan, milloin tänne blogiin ilmestyy seuraava kirjajuttu. Siihen saattaa mennä aikaa... Mutta yksi mukava kirja-aiheinen vinkki tulee tässä teille kaikille netflixin tilaajille. Aivan sattumoisin aloin teinin kanssa katsoa romanttista New Yorkiin ja jouluaikaan ajoittuvaa komediasa

Lue lisää

Lomamoodia ja sadepäiviä

Loma jatkuu ja lomakirjapinosta häviää kirjoja tasaiseen tahtiin! Sateinen sääkin on tosin avittanut lukuharrastusta. Luin pari viikkoa sitten ruotsalaisen Moa Herngrenin avioerodraaman ja halusin heti lisää häneltä, mutta tämä aikaisempi teos hankalasta anopista (Svärmodern) ei ollut ihan niin hyvä kuin olin odottanut. Ihmissuhdehässäkkää tässäkin, mutta kirjan alkupuolella korkealle viritetyt jännitteet eivät sitten oikein toteudukaan. Luin myös lisää uutta ruotsalaista sarjakuvaa, Joanna Ruben Drangerin hienosta dokumentäärisestä sarjakuvaromaanista innostuneena. Lisa Wool-Rim Sjöblom ottaa kirjassaan esille ulkomaiset adoptiot ja erityisesti Chilestä 70- ja 80-luvuilla adoptoidut lapset. Monien näiden lasten kohdalla nimittäin epäillään, että lapset olikin varastettu äideiltään ja myyty ulkomaille adoptiolapsiksi. Erityisen järkyttäväksi asian tekee sen, että Ruotsin viranomaiset eivät kiinnittäneet asiaan huomiota vaan jatkoivat adoptioiden välittämistä, vaikka esimerkiksi la

Lue lisää

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...) Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin. Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät. Johanna Holmströmin kirjan "Själarnas ö"