Kaari Utrion Saippuaprinsessa (2004)

Aivan ensimmäiseksi lämpimät onnittelut tänään 80 vuotta täyttävälle Kaari Utriolle, Suomen kirjallisuuden todelliselle Grand Ladylle! Tämä postaukseni on osa kirjabloggaajien syntymäpäiväsankarille omistettua lukuhaastetta, jota emännöi Kirjasähkökäyrä-blogin Mai.

Oma suhteeni Kaari Utrioon alkoi jo 70-luvulla, äitini nimittäin luki ahkerasti Utrion romaaneja. Ja viimeinen kirja, jonka näin äitini käsissä oli sekin Utriota. Oma lukijasuhteeni Utrioon muodostui vasta viime vuonna, kun kuuntelin Anna-Liisa Haavikon loistavan elämäkerran Utriosta. Kirja - tai siis Kaari Utrion elämä - oli niin vaikuttava lukuelämys, että juutuin Somerniemelle koko loppukesäksi. Mietin, mitä mahtaa Kaari nyt tehdä, käykö hän enää kalassa kun Kaita ei ole, käveleekö metsälenkkejä...

Minua myös toisaalta nolotti kun en ollut lukenut yhden yhtä Utrion kirjaa. Elämäkerran luettuani ymmärsin vihdoin, että voin minäkin unohtaa viihdekirjailija-tittelin Utriosta puhuessani. Onhan hän toki sitäkin, mutta ennen kaikkea hän on histoirioitsija ja erityisesti naishistorian tutkija.

Sattuman oikusta ensimmäinen Utriolta lukemani kirja on vuonna 2004 ilmestynyt "Saippuaprinsessa", joka löytyi ruotsalaisen kotikirjastoni poistohyllystä. Kirjasta näkee, että sitä on luettu paljonkin, mutta nähtävästi lainausmäärät ovat nyt vähentyneet.

Kirjassa minua kiinnosti erityisesti miljöö, sillä se sijoittuu syntymäkaupunkiini Helsinkiin. Kirja on osa Utrion kirjoittamia epookkikomedioita, joiden taustaa esimerkiksi Kirsin kirjanurkka selvittää mielenkiintoisesti. Tarinat sijoittuvat 1800-luvun Suomeen, joka on juuri siirtynyt Ruotsin vallan alaisuudesta keisarilliseksi suurruhtinaskunnaksi.

Utrio tuo tämän murrosvaiheen hauskasti esille kirjan henkilöiden kautta - Kiiholman eksellenssi Axel Rutenfelt herättää koomista huomiota pukeutumalla edelleen takavuosien kustaviaanisen muodin mukaisesti, Helsingin sosieteettidaameihin kuuluva Viktoria von Sperling taas omaksuu nopeasti uuden ajan hengen ja halveksii kahvinjuojia, sillä tsaariperheessä suositaan teetä. Saippuaprinsessa-romaanin mielenkiintoisin osa on juuri nämä arjen ja vallitsevan kuttuurin kuvaukset, jotka Utrio osaa niin taitavasti kertoa. Ja hyvin usein siis myös koomisesti.

Kirjan keskuksena säkenöi Ulrika Rutenfelt, "orpo saippuaprinsessa", jolla tiedetään olevan äidinperintönä kaksisataatuhatta ruplaa. Tämä tekee tytöstä halutun naimakaupan kohteen ja kun Ulrika siirretään holhoojasetänsä kartanosta Helsinkiin, alkaa seurapiireissä kuohua. Ulrikalle on jo katsottuna sopiva aviomieskin, joka on kiinnostunut Ulrikan suuresta perinnöstä. Mutta ennen kuin edes päästään matkaan, tapahtuu kohtalokas käänne:

Taputanko paronia selkään? ystävällinen ääni tarjoutui. Silmien safiirinsini leiskui kyökin hämärässä aiheuttaen räjähdyksen Mauritzin aivoissa.

Kun Ulrika ja häntä kaupunkiin hakemaan tullut Mauritz Ekestolpe kohtaavat ensimmäisen kerran on kohtalo selvä. Nämä kaksi rakastuvat, olkoonkin että Mauritz on jo lupautunut avioliitoon Viktoria von Sperlingin kanssa. Seuraa oikein kunnon ihmissuhdehässäkkä, jonka Utrio vie taiten tyylikkääseen loppuun asti.

Satuimme muuten teinin kanssa katsomaan Ang Leen vuonna 1995 filmatisoiman Jane Austinin "Järki ja tunteet" ja siellähän ne olivat samat hahmot ja teemat kuin tässä Utrion tarinassa. Avioliitto ei 1800-luvun alussa ollut mikään romanttinen tapahtuma, vaan siihen liittyi järkiperusteet. Jos miehellä ei ollut rahaa, oli syytä naida varakkaasta suvusta. Nainen oli kauppatavaraa. Austen kritisoi tätä naiselle epäreilua lainsäädäntöä, joka kaikin osin suosi miespuolisia perijöitä.

Utrion Saippuaprinsessa Ulrika Rutenfelt onkin siis todella anarkistinen hahmo suurella omaisuudellaan ja sen lisäksi harvinaisen vahvalla henkisellä kantillaan. Häntä eivät kaupungin sosieteetin metkut heilauta eikä hän suostu juonittelemaan saadakseen rakastamansa miehen. Pienen juonen hän kuitenkin kehittää, mutta vain saadakseen tietää ketkä ovat oikeasti hänen ystäviään ja ketkä liehittelevät häntä vain perinnön vuoksi.

Kaari Utrion Saippuaprinsessa-romaanissa pääsin käymään 1830-luvun Helsingissä, jossa oli jo paljolti samoja katuja kuin meidänkin aikanamme. Tosin Töölö oli vielä maaseutua ja Kluuvin seutu epämääräistä savikkoa, mutta Engelin uusi uljas Helsinki oli jo hyvää vauhtia rakenteilla. Kiitos siis kirjailijalle hienosta ja todentuntuisesta aikamatkasta!

Kaari Utrio: Saippuaprinsessa (Tammi 2004)

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Ranskattaretko eivät muka liho?

Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Lue lisää

Vielä muutama kirjalupaus!

Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta , Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne. 20: Ruotsi 18: Suomi 7: USA 5: Iso-Britannia 5: Saksa 4: Norja 2: Irlanti 1: Tanska, Viro, Espanja Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla. Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen s...