Siirry pääsisältöön

Lomamoodia ja sadepäiviä

 


Loma jatkuu ja lomakirjapinosta häviää kirjoja tasaiseen tahtiin! Sateinen sääkin on tosin avittanut lukuharrastusta. Luin pari viikkoa sitten ruotsalaisen Moa Herngrenin avioerodraaman ja halusin heti lisää häneltä, mutta tämä aikaisempi teos hankalasta anopista (Svärmodern) ei ollut ihan niin hyvä kuin olin odottanut. Ihmissuhdehässäkkää tässäkin, mutta kirjan alkupuolella korkealle viritetyt jännitteet eivät sitten oikein toteudukaan. 

Luin myös lisää uutta ruotsalaista sarjakuvaa, Joanna Ruben Drangerin hienosta dokumentäärisestä sarjakuvaromaanista innostuneena. Lisa Wool-Rim Sjöblom ottaa kirjassaan esille ulkomaiset adoptiot ja erityisesti Chilestä 70- ja 80-luvuilla adoptoidut lapset. Monien näiden lasten kohdalla nimittäin epäillään, että lapset olikin varastettu äideiltään ja myyty ulkomaille adoptiolapsiksi. Erityisen järkyttäväksi asian tekee sen, että Ruotsin viranomaiset eivät kiinnittäneet asiaan huomiota vaan jatkoivat adoptioiden välittämistä, vaikka esimerkiksi lasten asiakirjat sisälsivät helposti havaittavia ristiriitaisuuksia. Wool-Rim Sjöblomin kirja on todella hyvä esittely tähän koko käynnissä olevaan selvitysprosessiin, mutta se ottaa esille myös asian inhimillisen puolen: mitä tämä kaikki on merkinnyt toisaalta äideille, joilta lapset on viety mutta ennen kaikkea itse lapsille, joilla monilla on mielenterveysongelmia.



Viikon helmi on kuitenkin ollut itselleni aivan uuden kirjailijan, Helmi Kekkosen teos "Tämän naisen elämä". Otin kirjan mukaan kirjastosta lähinnä koska pidin kirjan kannesta ja nimestä ja lähdin lukemaan sitä ilman mitään ennakko-odotuksia. Mutta heti ensisivuilta tajusin, että nyt en lue mitään tusinaromaania. Upean vivahteikasta kieltä, ilman sen kummempia krumeluureja. Hienoja tunnelmakuvauksia. Uskottava tarina. Liikuttava isä-tytär-suhteen kuvaus. Olen myyty!


Kirjapinossa on onneksi vielä paksulti kirjoja, muun muassa seuraavaksi lukupiirikirjaksemme valikoitunut Heikki Kännön "Sömnö". Eve Hietamiehen uusinta, Pasasten mieskaksikon saagan jatko-osaa "Numeroruuhka" olen myös jo selaillut ja todennut, että se tulee sopimaan täydellisesti tähänhetkiseen lomamoodiini. Ja onhan näitä sadepäiviäkin taas sopivasti tulossa lisää...

**

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä (Siltala 2021)

Lisa Wool-Rim Sjöblom: Den uppgrävda jorden (Galago 2022)

Moa Herngren: Svärmodern (Norstedts 2020)





Kommentit

  1. Minulla on pinossa Tämän naisen elämä. Odotan saavani hyvän lukukokemuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti pidät siitä! Se kieli on niin vaivattoman kaunista, että teki mieli ryhtyä oitis itsekin kirjoittamaan jotain. Todella inspiroivaa luettavaa. Ja vahva tarina.

      Poista
  2. Sadepäivistä on tosiaan se ilo, että lukeminen sujuu! Täälläkin on tänään sateista, joten kirjojen puoleen on mukava kääntyä. Minuakin kiinnostaa tuo Helmi Kekkosen kirja. Olen lukenut hänen romaaninsa Vieraat, ja sekin oli tosi hyvä, joten pitäisi kyllä jatkaa Kekkosen kirjojen parissa. Onpa todella rankka tuo Chilen adoptiolapsien tapaus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosen nimi ja kirjat on vilahtanut monesti ohi esim. instagramissa, mutta enpä arvannut että hän on näin taitava kirjoittaja 😊

      Poista
  3. En ole lukenut tuota Kekkosen kirjaa, mutta taidanpa laittaa sen lukulistalle. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosen kirjoja on kehuttu yleisemminkin, aion tutustua ehdottomasti myös muuhun tuotantoon.

      Poista
  4. Olen lukenut tuon Kekkosen kirjan, mutta en kirjoittanut siitä blogiin (jotain kiirettä muka silloinkin), joten en muista siitä paljon. Hienoa syyllisyyden pohdiskelua ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyllisyys on tosiaan yksi teemoista, lapsi pohtii olisiko hän voinut estää äitinsä itsemurhan. Kekkonen kirjoittaa myös todentuntuisen kuvauksen vanhemman mielenterveysongelmista lapsen näkökulmasta katsottuna. Kirjassa on monia eri tasoja, jotka koskettivat!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

  Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen -   suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...