Siirry pääsisältöön

Lomamoodia ja sadepäiviä

 


Loma jatkuu ja lomakirjapinosta häviää kirjoja tasaiseen tahtiin! Sateinen sääkin on tosin avittanut lukuharrastusta. Luin pari viikkoa sitten ruotsalaisen Moa Herngrenin avioerodraaman ja halusin heti lisää häneltä, mutta tämä aikaisempi teos hankalasta anopista (Svärmodern) ei ollut ihan niin hyvä kuin olin odottanut. Ihmissuhdehässäkkää tässäkin, mutta kirjan alkupuolella korkealle viritetyt jännitteet eivät sitten oikein toteudukaan. 

Luin myös lisää uutta ruotsalaista sarjakuvaa, Joanna Ruben Drangerin hienosta dokumentäärisestä sarjakuvaromaanista innostuneena. Lisa Wool-Rim Sjöblom ottaa kirjassaan esille ulkomaiset adoptiot ja erityisesti Chilestä 70- ja 80-luvuilla adoptoidut lapset. Monien näiden lasten kohdalla nimittäin epäillään, että lapset olikin varastettu äideiltään ja myyty ulkomaille adoptiolapsiksi. Erityisen järkyttäväksi asian tekee sen, että Ruotsin viranomaiset eivät kiinnittäneet asiaan huomiota vaan jatkoivat adoptioiden välittämistä, vaikka esimerkiksi lasten asiakirjat sisälsivät helposti havaittavia ristiriitaisuuksia. Wool-Rim Sjöblomin kirja on todella hyvä esittely tähän koko käynnissä olevaan selvitysprosessiin, mutta se ottaa esille myös asian inhimillisen puolen: mitä tämä kaikki on merkinnyt toisaalta äideille, joilta lapset on viety mutta ennen kaikkea itse lapsille, joilla monilla on mielenterveysongelmia.



Viikon helmi on kuitenkin ollut itselleni aivan uuden kirjailijan, Helmi Kekkosen teos "Tämän naisen elämä". Otin kirjan mukaan kirjastosta lähinnä koska pidin kirjan kannesta ja nimestä ja lähdin lukemaan sitä ilman mitään ennakko-odotuksia. Mutta heti ensisivuilta tajusin, että nyt en lue mitään tusinaromaania. Upean vivahteikasta kieltä, ilman sen kummempia krumeluureja. Hienoja tunnelmakuvauksia. Uskottava tarina. Liikuttava isä-tytär-suhteen kuvaus. Olen myyty!


Kirjapinossa on onneksi vielä paksulti kirjoja, muun muassa seuraavaksi lukupiirikirjaksemme valikoitunut Heikki Kännön "Sömnö". Eve Hietamiehen uusinta, Pasasten mieskaksikon saagan jatko-osaa "Numeroruuhka" olen myös jo selaillut ja todennut, että se tulee sopimaan täydellisesti tähänhetkiseen lomamoodiini. Ja onhan näitä sadepäiviäkin taas sopivasti tulossa lisää...

**

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä (Siltala 2021)

Lisa Wool-Rim Sjöblom: Den uppgrävda jorden (Galago 2022)

Moa Herngren: Svärmodern (Norstedts 2020)





Kommentit

  1. Minulla on pinossa Tämän naisen elämä. Odotan saavani hyvän lukukokemuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti pidät siitä! Se kieli on niin vaivattoman kaunista, että teki mieli ryhtyä oitis itsekin kirjoittamaan jotain. Todella inspiroivaa luettavaa. Ja vahva tarina.

      Poista
  2. Sadepäivistä on tosiaan se ilo, että lukeminen sujuu! Täälläkin on tänään sateista, joten kirjojen puoleen on mukava kääntyä. Minuakin kiinnostaa tuo Helmi Kekkosen kirja. Olen lukenut hänen romaaninsa Vieraat, ja sekin oli tosi hyvä, joten pitäisi kyllä jatkaa Kekkosen kirjojen parissa. Onpa todella rankka tuo Chilen adoptiolapsien tapaus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosen nimi ja kirjat on vilahtanut monesti ohi esim. instagramissa, mutta enpä arvannut että hän on näin taitava kirjoittaja 😊

      Poista
  3. En ole lukenut tuota Kekkosen kirjaa, mutta taidanpa laittaa sen lukulistalle. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosen kirjoja on kehuttu yleisemminkin, aion tutustua ehdottomasti myös muuhun tuotantoon.

      Poista
  4. Olen lukenut tuon Kekkosen kirjan, mutta en kirjoittanut siitä blogiin (jotain kiirettä muka silloinkin), joten en muista siitä paljon. Hienoa syyllisyyden pohdiskelua ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyllisyys on tosiaan yksi teemoista, lapsi pohtii olisiko hän voinut estää äitinsä itsemurhan. Kekkonen kirjoittaa myös todentuntuisen kuvauksen vanhemman mielenterveysongelmista lapsen näkökulmasta katsottuna. Kirjassa on monia eri tasoja, jotka koskettivat!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...