Siirry pääsisältöön

Lomamoodia ja sadepäiviä

 


Loma jatkuu ja lomakirjapinosta häviää kirjoja tasaiseen tahtiin! Sateinen sääkin on tosin avittanut lukuharrastusta. Luin pari viikkoa sitten ruotsalaisen Moa Herngrenin avioerodraaman ja halusin heti lisää häneltä, mutta tämä aikaisempi teos hankalasta anopista (Svärmodern) ei ollut ihan niin hyvä kuin olin odottanut. Ihmissuhdehässäkkää tässäkin, mutta kirjan alkupuolella korkealle viritetyt jännitteet eivät sitten oikein toteudukaan. 

Luin myös lisää uutta ruotsalaista sarjakuvaa, Joanna Ruben Drangerin hienosta dokumentäärisestä sarjakuvaromaanista innostuneena. Lisa Wool-Rim Sjöblom ottaa kirjassaan esille ulkomaiset adoptiot ja erityisesti Chilestä 70- ja 80-luvuilla adoptoidut lapset. Monien näiden lasten kohdalla nimittäin epäillään, että lapset olikin varastettu äideiltään ja myyty ulkomaille adoptiolapsiksi. Erityisen järkyttäväksi asian tekee sen, että Ruotsin viranomaiset eivät kiinnittäneet asiaan huomiota vaan jatkoivat adoptioiden välittämistä, vaikka esimerkiksi lasten asiakirjat sisälsivät helposti havaittavia ristiriitaisuuksia. Wool-Rim Sjöblomin kirja on todella hyvä esittely tähän koko käynnissä olevaan selvitysprosessiin, mutta se ottaa esille myös asian inhimillisen puolen: mitä tämä kaikki on merkinnyt toisaalta äideille, joilta lapset on viety mutta ennen kaikkea itse lapsille, joilla monilla on mielenterveysongelmia.



Viikon helmi on kuitenkin ollut itselleni aivan uuden kirjailijan, Helmi Kekkosen teos "Tämän naisen elämä". Otin kirjan mukaan kirjastosta lähinnä koska pidin kirjan kannesta ja nimestä ja lähdin lukemaan sitä ilman mitään ennakko-odotuksia. Mutta heti ensisivuilta tajusin, että nyt en lue mitään tusinaromaania. Upean vivahteikasta kieltä, ilman sen kummempia krumeluureja. Hienoja tunnelmakuvauksia. Uskottava tarina. Liikuttava isä-tytär-suhteen kuvaus. Olen myyty!


Kirjapinossa on onneksi vielä paksulti kirjoja, muun muassa seuraavaksi lukupiirikirjaksemme valikoitunut Heikki Kännön "Sömnö". Eve Hietamiehen uusinta, Pasasten mieskaksikon saagan jatko-osaa "Numeroruuhka" olen myös jo selaillut ja todennut, että se tulee sopimaan täydellisesti tähänhetkiseen lomamoodiini. Ja onhan näitä sadepäiviäkin taas sopivasti tulossa lisää...

**

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä (Siltala 2021)

Lisa Wool-Rim Sjöblom: Den uppgrävda jorden (Galago 2022)

Moa Herngren: Svärmodern (Norstedts 2020)





Kommentit

  1. Minulla on pinossa Tämän naisen elämä. Odotan saavani hyvän lukukokemuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti pidät siitä! Se kieli on niin vaivattoman kaunista, että teki mieli ryhtyä oitis itsekin kirjoittamaan jotain. Todella inspiroivaa luettavaa. Ja vahva tarina.

      Poista
  2. Sadepäivistä on tosiaan se ilo, että lukeminen sujuu! Täälläkin on tänään sateista, joten kirjojen puoleen on mukava kääntyä. Minuakin kiinnostaa tuo Helmi Kekkosen kirja. Olen lukenut hänen romaaninsa Vieraat, ja sekin oli tosi hyvä, joten pitäisi kyllä jatkaa Kekkosen kirjojen parissa. Onpa todella rankka tuo Chilen adoptiolapsien tapaus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosen nimi ja kirjat on vilahtanut monesti ohi esim. instagramissa, mutta enpä arvannut että hän on näin taitava kirjoittaja 😊

      Poista
  3. En ole lukenut tuota Kekkosen kirjaa, mutta taidanpa laittaa sen lukulistalle. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosen kirjoja on kehuttu yleisemminkin, aion tutustua ehdottomasti myös muuhun tuotantoon.

      Poista
  4. Olen lukenut tuon Kekkosen kirjan, mutta en kirjoittanut siitä blogiin (jotain kiirettä muka silloinkin), joten en muista siitä paljon. Hienoa syyllisyyden pohdiskelua ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyllisyys on tosiaan yksi teemoista, lapsi pohtii olisiko hän voinut estää äitinsä itsemurhan. Kekkonen kirjoittaa myös todentuntuisen kuvauksen vanhemman mielenterveysongelmista lapsen näkökulmasta katsottuna. Kirjassa on monia eri tasoja, jotka koskettivat!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...