Siirry pääsisältöön

Lomamoodia ja sadepäiviä

 


Loma jatkuu ja lomakirjapinosta häviää kirjoja tasaiseen tahtiin! Sateinen sääkin on tosin avittanut lukuharrastusta. Luin pari viikkoa sitten ruotsalaisen Moa Herngrenin avioerodraaman ja halusin heti lisää häneltä, mutta tämä aikaisempi teos hankalasta anopista (Svärmodern) ei ollut ihan niin hyvä kuin olin odottanut. Ihmissuhdehässäkkää tässäkin, mutta kirjan alkupuolella korkealle viritetyt jännitteet eivät sitten oikein toteudukaan. 

Luin myös lisää uutta ruotsalaista sarjakuvaa, Joanna Ruben Drangerin hienosta dokumentäärisestä sarjakuvaromaanista innostuneena. Lisa Wool-Rim Sjöblom ottaa kirjassaan esille ulkomaiset adoptiot ja erityisesti Chilestä 70- ja 80-luvuilla adoptoidut lapset. Monien näiden lasten kohdalla nimittäin epäillään, että lapset olikin varastettu äideiltään ja myyty ulkomaille adoptiolapsiksi. Erityisen järkyttäväksi asian tekee sen, että Ruotsin viranomaiset eivät kiinnittäneet asiaan huomiota vaan jatkoivat adoptioiden välittämistä, vaikka esimerkiksi lasten asiakirjat sisälsivät helposti havaittavia ristiriitaisuuksia. Wool-Rim Sjöblomin kirja on todella hyvä esittely tähän koko käynnissä olevaan selvitysprosessiin, mutta se ottaa esille myös asian inhimillisen puolen: mitä tämä kaikki on merkinnyt toisaalta äideille, joilta lapset on viety mutta ennen kaikkea itse lapsille, joilla monilla on mielenterveysongelmia.



Viikon helmi on kuitenkin ollut itselleni aivan uuden kirjailijan, Helmi Kekkosen teos "Tämän naisen elämä". Otin kirjan mukaan kirjastosta lähinnä koska pidin kirjan kannesta ja nimestä ja lähdin lukemaan sitä ilman mitään ennakko-odotuksia. Mutta heti ensisivuilta tajusin, että nyt en lue mitään tusinaromaania. Upean vivahteikasta kieltä, ilman sen kummempia krumeluureja. Hienoja tunnelmakuvauksia. Uskottava tarina. Liikuttava isä-tytär-suhteen kuvaus. Olen myyty!


Kirjapinossa on onneksi vielä paksulti kirjoja, muun muassa seuraavaksi lukupiirikirjaksemme valikoitunut Heikki Kännön "Sömnö". Eve Hietamiehen uusinta, Pasasten mieskaksikon saagan jatko-osaa "Numeroruuhka" olen myös jo selaillut ja todennut, että se tulee sopimaan täydellisesti tähänhetkiseen lomamoodiini. Ja onhan näitä sadepäiviäkin taas sopivasti tulossa lisää...

**

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä (Siltala 2021)

Lisa Wool-Rim Sjöblom: Den uppgrävda jorden (Galago 2022)

Moa Herngren: Svärmodern (Norstedts 2020)





Kommentit

  1. Minulla on pinossa Tämän naisen elämä. Odotan saavani hyvän lukukokemuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti pidät siitä! Se kieli on niin vaivattoman kaunista, että teki mieli ryhtyä oitis itsekin kirjoittamaan jotain. Todella inspiroivaa luettavaa. Ja vahva tarina.

      Poista
  2. Sadepäivistä on tosiaan se ilo, että lukeminen sujuu! Täälläkin on tänään sateista, joten kirjojen puoleen on mukava kääntyä. Minuakin kiinnostaa tuo Helmi Kekkosen kirja. Olen lukenut hänen romaaninsa Vieraat, ja sekin oli tosi hyvä, joten pitäisi kyllä jatkaa Kekkosen kirjojen parissa. Onpa todella rankka tuo Chilen adoptiolapsien tapaus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosen nimi ja kirjat on vilahtanut monesti ohi esim. instagramissa, mutta enpä arvannut että hän on näin taitava kirjoittaja 😊

      Poista
  3. En ole lukenut tuota Kekkosen kirjaa, mutta taidanpa laittaa sen lukulistalle. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosen kirjoja on kehuttu yleisemminkin, aion tutustua ehdottomasti myös muuhun tuotantoon.

      Poista
  4. Olen lukenut tuon Kekkosen kirjan, mutta en kirjoittanut siitä blogiin (jotain kiirettä muka silloinkin), joten en muista siitä paljon. Hienoa syyllisyyden pohdiskelua ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyllisyys on tosiaan yksi teemoista, lapsi pohtii olisiko hän voinut estää äitinsä itsemurhan. Kekkonen kirjoittaa myös todentuntuisen kuvauksen vanhemman mielenterveysongelmista lapsen näkökulmasta katsottuna. Kirjassa on monia eri tasoja, jotka koskettivat!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...