Siirry pääsisältöön

Kati Outisen mukana teatterimaailman kulisseissa

 

Näyttelijä Kati Outisen muistelmakirja ei ollut millään kirjalistallani, tuskin olin edes huomannut kirjan ilmestymistä. Ja tästä voin kyllä syyttää lähinnä itseäni, minäkin bongailen useimmiten niitä kirjoja, joista iltapäivälehdet repivät otsikoita. Outisen kirjasta ei ole otsikoita tehty ja se johtuu varmasti siitä, että Outisen kirja on harvinaisen lämminhenkinen ja sympaattinen kuvaus teatterimaailmasta ja sen tekijöistä. 

Outisella ei tunnu olevan paljoakaan hampaankolossa ja jos on, ne kohdat ohitetaan lyhyesti eikä jäädä märehtimään. Tässä kirjassa etuallalla ovat kaikki ne upeat kollegat, oppilaat ja perheenjäsenet, jotka ovat olleet tärkeitä Outiselle tämän elämän aikana.

Kirja ei ole myöskään mikään perinteinen kronologisesti etenevä muistelmateos. Outinen oli siivoamassa omia vuosikymmenten aikaisia muistiinpanojaan, lippusiaan ja lappusiaan, kun sai yllättäen soiton kustantamosta, joka ehdotti muistelmia. Outinen oli tavallaan itse muisteluprosessin jo aloittanutkin, joten hän lähti samantien työstämään kirjaa. 

Lukija saa ikäänkuin kurkkia Outisen olan takaa kaikkia arkiston löytöjä, joista sitten kehittyy tarinoita ja anekdootteja. Hän käy läpi tietysti kaikki elokuvaroolinsa ja niiden tekemisessä sattuneita käänteitä. Mutta Outinenhan on tehnyt niin paljon muutakin kuin ne Kaurismäen elokuvat!

Tämä kirja vei minut esimerkiksi takaisin 80-luvun Helsinkiin, jossa KOM-teatterin Pesärikko-näytelmä oli sensaatio. Kävin sen katsomassa nuorena opiskelijana ja Orvokki Aution kirjan lukivat kaikki! Outiselle KOM-teatterin kiinnitys oli ensimmäinen vakituinen teatterikiinnitys ja hän kertoo mielenkiintoisen yksityiskohtaisesti tästä ajasta.

Mutta KOM-teatteri sai jäädä, kun Outinen tunsi että roolitukset tuntuivat menevän aina tietyn kaavan mukaan. Siitä alkaa freelancer-ura, joka on pitänyt niin paljon sisällään, etten yritä edes kaikkea tässä luetella. Lukekaa Outisen kirja, tulette hämmästymään!

Yksi henkilö nousee kuitenkin kirjassa ylitse muiden - Aki. Outinen kuuluu Kaurismäen luottonäyttelijöihin ja se lämpö, jolla Outinen kuvaa ohjaajaa ja tämän tapaa työskennellä on todella hienoa lukea. Kaurismäen elokuvan "Mies vailla menneisyyttä" Irma-roolista Outinen myös palkittin ikimuistoisilla Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän roolista.

Palkinnostaan Outinen kertoo liikuttavan anekdootin: hän oli jo lähdössä kotiin ja pistämässä laukkua lähtöselvitykseen kun sai puhelinsoiton, jossa häntä kehotettiin palaamaan heti takaisin. Outinen sanoi, että hänen täytyy nyt lähteä Helsinkiin, jossa uudet työt jo odottivat. Takana seissyt Peter von Bagh otti puhelimen ja selvitti mistä oli kyse, jonka jälkeen hän sanoi Outiselle, että tämä on nyt SE puhelu...

Outinen kirjoittaa todella rehellisesti, hymistelemättä tai kaunistelematta. Freelancerin työ on rankkaa, kaikessa epävarmuudessaan. Lisäksi Outisella on taipumus suostua lähes kaikkeen, mitä hänelle tarjotaan siinä pelossa, että jos yhtäkkiä työt loppuvatkin. 

Mutta freelancerin ura antaa myös mahdollisuuden kehittyä ja keksiä uusia polkuja. Outinen on esimerkiksi tehnyt paljon töitä myös käsikirjoittajana. Lisäksi hän on toiminut ohjaajana ja kiertänyt ympäri Suomea muistisairautta käsittelevän monologinsa kanssa.

Outinen itse toteaa moneen otteeseen olleensa "onnenpekka", mutta itse näen ennen kaikkea lahjakkaan ja periksiantamattoman ammattilaisen, joka on valmis kokeilemaan uutta. Upea kulttuuriteko Outiselta tallentaa erään näyttelijän työura näin konkreettiseen muotoon, kirja inspiroi myös meitä muilla aloilla työuraa tekeviä!

**

Inspiraatiosta puheen ollen, en ole vielä malttanut jättää Laura Lindstedtiä mielestäni. Yle Areenasta satuin löytämään sarjan Luovia suhteita (näkyy myös meille ulkosuomalaisille ilman YLE-tunnuksia, jippii!), jonka uudessa jaksossa Lindstedt kertoo puolisonsa Petra Lampisen kanssa suhteestaan, sekä taiteilijoina että rakastavaisina. Vahva suositus tällekin!


**

Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan (Otava 2021)

Kommentit

  1. Kirja kiinnostaa ja tuo monologinäytelmä kiinnostaa. Outinen on hyvin ilmeikäs näyttelijä, jonka kasvot ilmentävät eri tunteita syvällisesti ja herkästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen on todella herkkävireinen näyttelijä, sopii hyvin juuri elokuvanäyttelijäksi.

      Poista
  2. Minulla oli tämä kirja kerran lainassa, mutta lukeminen jäi selailun tasolle. En oikein innostunut. Kaipasin ehkä enemmän henkilökohtaisuutta.

    Tuo Luovia suhteita -video on leppoisasti rakennettu kiva kaksoishenkilökuva.
    Olen tykännyt Lindstedtin kirjallisuuskannanotoista. Finlandia-vuoden lopussa kirjoitettu essee oli hyvin rakennettu ja vakava puheenvuoro kirjallisuuden säilymisen puolesta. Pidin romaanista Sakset, mutta Oneironista en täysin. Ystäväni Natalia minulta on unohtunut lukea.
    Tuo video sai kiinnostumaan siitä, millainen kirja Petra Lampiselta mahtaa olla tulossa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen keskittyi tässä tosiaan enemmän kuvaamaan elämäänsä työn kautta, mutta oli siellä välillä henkilökohtaistakin. Esim. suhteesta lapsensa isään hän kertoi mielestäni sen mikä oli tarpeen tietää. Joku toinen olisi ehkä repostellut päihdeongelmasta enemmänkin.

      Odotan myös mielenkiinnolla Petra Lampisen esikoiskirjaa!

      Poista
  3. Elämäkerta on sympaattinen ja ihastuttavan positiivinen. Pidin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin kun kirjasta ei ole kohkattu julkisuudessa mutta tästä on vaikea synnyttää räväyttäviä iltapäivälehtilööppejä 😀 Outinen on löytänyt tässä hyvän positiivisen vireen vaikka samalla käsittelee rehellisesti myös kohtaamiaan vaikeuksia.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...