Siirry pääsisältöön

Kati Outisen mukana teatterimaailman kulisseissa

 

Näyttelijä Kati Outisen muistelmakirja ei ollut millään kirjalistallani, tuskin olin edes huomannut kirjan ilmestymistä. Ja tästä voin kyllä syyttää lähinnä itseäni, minäkin bongailen useimmiten niitä kirjoja, joista iltapäivälehdet repivät otsikoita. Outisen kirjasta ei ole otsikoita tehty ja se johtuu varmasti siitä, että Outisen kirja on harvinaisen lämminhenkinen ja sympaattinen kuvaus teatterimaailmasta ja sen tekijöistä. 

Outisella ei tunnu olevan paljoakaan hampaankolossa ja jos on, ne kohdat ohitetaan lyhyesti eikä jäädä märehtimään. Tässä kirjassa etuallalla ovat kaikki ne upeat kollegat, oppilaat ja perheenjäsenet, jotka ovat olleet tärkeitä Outiselle tämän elämän aikana.

Kirja ei ole myöskään mikään perinteinen kronologisesti etenevä muistelmateos. Outinen oli siivoamassa omia vuosikymmenten aikaisia muistiinpanojaan, lippusiaan ja lappusiaan, kun sai yllättäen soiton kustantamosta, joka ehdotti muistelmia. Outinen oli tavallaan itse muisteluprosessin jo aloittanutkin, joten hän lähti samantien työstämään kirjaa. 

Lukija saa ikäänkuin kurkkia Outisen olan takaa kaikkia arkiston löytöjä, joista sitten kehittyy tarinoita ja anekdootteja. Hän käy läpi tietysti kaikki elokuvaroolinsa ja niiden tekemisessä sattuneita käänteitä. Mutta Outinenhan on tehnyt niin paljon muutakin kuin ne Kaurismäen elokuvat!

Tämä kirja vei minut esimerkiksi takaisin 80-luvun Helsinkiin, jossa KOM-teatterin Pesärikko-näytelmä oli sensaatio. Kävin sen katsomassa nuorena opiskelijana ja Orvokki Aution kirjan lukivat kaikki! Outiselle KOM-teatterin kiinnitys oli ensimmäinen vakituinen teatterikiinnitys ja hän kertoo mielenkiintoisen yksityiskohtaisesti tästä ajasta.

Mutta KOM-teatteri sai jäädä, kun Outinen tunsi että roolitukset tuntuivat menevän aina tietyn kaavan mukaan. Siitä alkaa freelancer-ura, joka on pitänyt niin paljon sisällään, etten yritä edes kaikkea tässä luetella. Lukekaa Outisen kirja, tulette hämmästymään!

Yksi henkilö nousee kuitenkin kirjassa ylitse muiden - Aki. Outinen kuuluu Kaurismäen luottonäyttelijöihin ja se lämpö, jolla Outinen kuvaa ohjaajaa ja tämän tapaa työskennellä on todella hienoa lukea. Kaurismäen elokuvan "Mies vailla menneisyyttä" Irma-roolista Outinen myös palkittin ikimuistoisilla Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän roolista.

Palkinnostaan Outinen kertoo liikuttavan anekdootin: hän oli jo lähdössä kotiin ja pistämässä laukkua lähtöselvitykseen kun sai puhelinsoiton, jossa häntä kehotettiin palaamaan heti takaisin. Outinen sanoi, että hänen täytyy nyt lähteä Helsinkiin, jossa uudet työt jo odottivat. Takana seissyt Peter von Bagh otti puhelimen ja selvitti mistä oli kyse, jonka jälkeen hän sanoi Outiselle, että tämä on nyt SE puhelu...

Outinen kirjoittaa todella rehellisesti, hymistelemättä tai kaunistelematta. Freelancerin työ on rankkaa, kaikessa epävarmuudessaan. Lisäksi Outisella on taipumus suostua lähes kaikkeen, mitä hänelle tarjotaan siinä pelossa, että jos yhtäkkiä työt loppuvatkin. 

Mutta freelancerin ura antaa myös mahdollisuuden kehittyä ja keksiä uusia polkuja. Outinen on esimerkiksi tehnyt paljon töitä myös käsikirjoittajana. Lisäksi hän on toiminut ohjaajana ja kiertänyt ympäri Suomea muistisairautta käsittelevän monologinsa kanssa.

Outinen itse toteaa moneen otteeseen olleensa "onnenpekka", mutta itse näen ennen kaikkea lahjakkaan ja periksiantamattoman ammattilaisen, joka on valmis kokeilemaan uutta. Upea kulttuuriteko Outiselta tallentaa erään näyttelijän työura näin konkreettiseen muotoon, kirja inspiroi myös meitä muilla aloilla työuraa tekeviä!

**

Inspiraatiosta puheen ollen, en ole vielä malttanut jättää Laura Lindstedtiä mielestäni. Yle Areenasta satuin löytämään sarjan Luovia suhteita (näkyy myös meille ulkosuomalaisille ilman YLE-tunnuksia, jippii!), jonka uudessa jaksossa Lindstedt kertoo puolisonsa Petra Lampisen kanssa suhteestaan, sekä taiteilijoina että rakastavaisina. Vahva suositus tällekin!


**

Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan (Otava 2021)

Kommentit

  1. Kirja kiinnostaa ja tuo monologinäytelmä kiinnostaa. Outinen on hyvin ilmeikäs näyttelijä, jonka kasvot ilmentävät eri tunteita syvällisesti ja herkästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen on todella herkkävireinen näyttelijä, sopii hyvin juuri elokuvanäyttelijäksi.

      Poista
  2. Minulla oli tämä kirja kerran lainassa, mutta lukeminen jäi selailun tasolle. En oikein innostunut. Kaipasin ehkä enemmän henkilökohtaisuutta.

    Tuo Luovia suhteita -video on leppoisasti rakennettu kiva kaksoishenkilökuva.
    Olen tykännyt Lindstedtin kirjallisuuskannanotoista. Finlandia-vuoden lopussa kirjoitettu essee oli hyvin rakennettu ja vakava puheenvuoro kirjallisuuden säilymisen puolesta. Pidin romaanista Sakset, mutta Oneironista en täysin. Ystäväni Natalia minulta on unohtunut lukea.
    Tuo video sai kiinnostumaan siitä, millainen kirja Petra Lampiselta mahtaa olla tulossa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen keskittyi tässä tosiaan enemmän kuvaamaan elämäänsä työn kautta, mutta oli siellä välillä henkilökohtaistakin. Esim. suhteesta lapsensa isään hän kertoi mielestäni sen mikä oli tarpeen tietää. Joku toinen olisi ehkä repostellut päihdeongelmasta enemmänkin.

      Odotan myös mielenkiinnolla Petra Lampisen esikoiskirjaa!

      Poista
  3. Elämäkerta on sympaattinen ja ihastuttavan positiivinen. Pidin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin kun kirjasta ei ole kohkattu julkisuudessa mutta tästä on vaikea synnyttää räväyttäviä iltapäivälehtilööppejä 😀 Outinen on löytänyt tässä hyvän positiivisen vireen vaikka samalla käsittelee rehellisesti myös kohtaamiaan vaikeuksia.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998. Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New York