Taukorunoutta etätyöläiselle, kiitos Nobelin

 

Viime viikon vietin hyvin nobelimaisissa tunnelmissa. Sain nimittäin vihdoinkin käsiini kirjastosta varaamani tuoreimman Nobel-kirjailijan Louise Glückin runokirjan. Kuten jo ihan tammikuun alussa kerroin, olen nyt rohkaistunut runojen lukijaksi. Luin vuoden alkajaisiksi suomenruotsalaisen näyttelijän Stina Ekbladin muistelmat, joissa hän kertoo omasta runonlukufilosofiastaan.

Ekblad on täällä Ruotsissa tunnettu nimenomaan runonlausujana - jos jossakin sellaista tarvitaan niin yleensä se on aina hän. Ja olin aivan pökertynyt pelkästä ajatuksesta kun luin Ekbladin pohdinnan siitä, kuinka runo kuuluu sille, joka sen kullakin hetkellä lukee! Tältä runo kuulostaa, juuri tänään, juuri minun äänelläni - tai kehollani, sillä Ekbladille runon lukeminen on fyysistä toimintaa.

No, minähän olen nyt sitten niitä runoja lukenut. Näitä Louise Glückin runoja olen lausunut itselleni ääneen täällä kotona, etätyön lomassa, ikäänkuin taukorunoutena. Tai en nyt suinkaan itselleni, sillä ajatuksissani olen tietysti Ekbladin lailla teatterin lavalla, edessäni parikymmenpäinen yleisö, joka kuuntelee lausuntaani mitä suurimmalla hartaudella. Tällaisen taide-elämyksen jälkeen, mieli haltioituneena, onkin sitten taas hyvä jatkaa näitä tavallisen tylsiä hallinnollisia työtehtäviään. 

Louise Glück oli minulle aivan tuntematon nimi viime lokakuuhun asti, jolloin Nobel-palkitut julkistettiin. Mutta en ole siis oikein koskaan ollut mikään suuri runojen harrastaja, sillä - niin, se kauhea pelko on tietysti ollut aina takaraivossa, että en kuitenkaan ymmärrä mitään tai ymmärrän väärin. Turha siis edes yrittää lukea mitään runoja.

Olen nyt sitten tehnyt Glückin runoista omiani, aivan Stina Ekbladin neuvojen mukaisesti, ja se todella toimii! Glückin runoista olen löytänyt maailman, jossa arjen näennäisen pienet tapahtumat muuttuvat runoudeksi. Monissa Glückin runoissa mainitut lapsuus ja nuoruus kuvataan sen "oikean" elämän odottamiseksi, täynnä hitaasti kulkevia kesäisiä iltapäiviä tai sateisia öitä. Taustalla häärii äiti, keittiöstä kantautuu rosmariinin ja lammaspaistin tuoksu. 

Finally, in middle age,

I was tempted to return to childhood.

Glück katsoo sekä menneisyyteen että tulevaan. Takana on lapsuus, edessä kuolema, välissä sateisia tai kuutamontäytteisiä öitä. Rakkauksiakin, mutta rakkauden tunteessaankin runon kertojaääni haluaa säilyttää omat rajansa ja keskittyä omiin aistimuksiinsa. "You were not concerned; I could let you live as you needed to live." 

Glück kirjoittaa arkipäivän runoutta, jossa kynsilakat, kukat ja kirjapinot ovat sulassa sovussa. Enkä ihmettele, että Glück suorastaan säikähti kun sai tietää saaneensa palkinnon. Menettäisikö hän nyt oman elämänsä? Alkaisivatko ystävät vihata häntä? Sillä onnellisuus on parhaimmillaan sitä, että arkipäivä on järjestyksessä, kaikella on oma paikkansa.

Affection, dinner with friends.

And the structure of certain

adult tasks.

The house clean, silent.

The trash not needing to be taken out.

Glückin runojen ohella luin myös kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvistin mainion kirjan Nobel-palkinnon historiasta. Nyqvist on saanut hyvin mahdutettua helppolukuiseen pakettiin tämän maailman tavoitellumman palkinnon taustat ja vaikka olen asunut jo parikymmentä vuotta täällä Nobel-palkinnon luvatussa maassa niin tässä oli paljon uutta tietoa myös minulle. Ja vähän juorujakin, niitä kaipaaville!  

Itseäni Nyqvistin historiikissa kiinnosti eniten hänen katsauksensa kirjallisuuspalkinnon saaneisiin naiskirjailijoihin - tai pikemminkin niihin kirjailijoihin, jotka eivät ole saaneet palkintoa. Palkittujen kirjailijoiden lista on suorastaan hävyttömän miesvoittoinen ja vielä hävyttömämmäksi tilanne paljastuu kun arkistojen kätköistä on julkistettu aikaisempien vuosien palkinnonjakoperusteita. Näyttäisi siltä, että mies- ja naiskirjailijoita on punnittu erilaisilla vaa'oilla ja juurikin niin, että mieskirjailijat ovat aina niitä painavamman sarjan kirjailijoita.

Onneksi Ruotsin Akatemia on nyt viime vuosina saanut palkintolistansa tasa-arvoisemmaksi, mutta kuten Nyqvist toteaa: "jos puntit haluaisi tasata, palkinto pitäisi myöntää yksinomaan naiskirjailijoille aina vuoteen 2103 asti"!

Nyqvist sivuaa kirjassaan tietysti myös Akatemian suurta kriisiä, johon se joutui kun "kulttuuriprofiilina" tunnettu, akatemian jäsenen, runoilija Katarina Frostensonin aviomies, paljastui naisten ahdistelijaksi. Tästä alkoi sellainen soppa, jota täällä Ruotsissa keitetään edelleenkin. Viime syksynä esimerkiksi ilmestyi Frostensonin jo järjestyksessä toinen kirja, jossa hän käsittelee asiaa omasta ja aviomiehensä näkökulmasta. Frostenson muun muassa väittää miehensä tulleen syyttömänä tuomituksi raiskauksesta.

It ain't over till it's over. Tämä kreikkalaisdraamaa muistuttava tapahtumasarja tulee varmasti vielä poikimaan useita sekä kauno- että tietokirjallisia teoksia. Mutta sillä välin paneutukaamme me tavalliset kuolevaiset Nobel-palkittuihin kirjailijoihin ja ehkä erityisesti juuri niihin naiskirjailijoihin. Kiitän Akatemiaa ainakin tästä runoilijalöydöstäni nimeltä Louise Glück!

**

Louise Glück: The Seven Ages

Ecco Press 2001

Sanna Nyqvist: Räjähdemiehen perintö. Vallasta, kirjallisuudesta ja Nobelin palkinnosta

Tammi2019