Ulkoilua, ulkoilu, ulkoilua... siitä on korona-ajan ihmisen vapaa-aika tehty. Väliin tietysti myös kirjoja. Ystävänpäivänä julkistettiin muuten kirjasomen omat kirjapalkinnot, äänestykseen saivat osallistua kaikki jollakin tavoin somessa kirjajuttuja postaavat.
Itse en ole äänestykseen osallistunut, sillä luen niin vähän uusia suomalaisia kirjoja (ne kun tulevat tänne Ruotsin kirjastoihin sen verran viiveellä) Mutta olin onnistunut kuitenkin täsmälukemaan kaikki tämän vuoden Blogistania-palkitut kirjat, kuopusta lukuun ottamatta, ja yhdyn kaikkiin ylistyssanoihin. Sekä Margarita että varsinkin Ankeriaan testamentti tekivät todella suuren vaikutuksen!
Menneellä viikolla luin tiiviillä tahdilla kaksi kirjaa. Ensinnäkin Johanna Holmströmin elämäkerran Märta Tikkasesta, jota olin odottanut innokkaana kirjastosta. Hiukan ihmettelin niitä nyt lukemiani tietoja, että Tikkanen itse ja hänen edunvalvojansa eivät olisi olleet tyytyväisiä yhteistyöhön ja lähdinkin hiukan arkaillen lukemaan kyseistä kirjaa.
Kirja on todella tiivis ja yksityiskohtainen selonteko Tikkasen pitkästä urasta ja - niin, siitä pitkästä avioliitostakin. Alunperin Holmström oli luvannut, että nyt ei puhuta H:sta, minkä tiedon Tikkanen otti hyvillä mielin vastaan. Mutta Holmström toteaa rehellisesti jo alkusivuilla, että tämän lupauksensa hän joutui perumaan. Sillä eihän Märta Tikkasen tuotannosta voi puhua puhumatta myös Henrik Tikkasesta!
Ja tämän olen valmis myös allekirjoittamaan, varsinkin kun nyt tutustuin yksityiskohtaisesti Tikkasen tuotantoon, kiitos Holmströmin tarkan ja oivaltavan tekstin. Tikkanen on käyttänyt omaa elämäänsä ja avioliittoansa hyvin avoimesti tuotantonsa pohjana, miksi siitä ei siis voisi puhua avoimesti myös tässä elämäkerrassa?
När Henrik Tikkanen dog 1984 försvann också Märta Tikkanens största inspirationskälla. Livet med honom. Kärleken till honom. Kriget mot honom.
Holmströmin kirja on mielestäni todella mielenkiintoinen ja erityisen hieno katsaus 70- ja 80- lukujen kulttuuriseen ilmapiiriin sekä Suomessa että Ruotsissa. Esimerkiksi Tikkasen kirjojen saama huono vastaanotto Suomessa saa niskakarvani pystyyn. Holmström osoittaa esimerkein kuinka sen ajan "tähtikriitikot", miehiä tietysti kaikki, lyttäävät Tikkasen läpimurtoteoksen "Miestä ei voi raiskata". Kirjaa ei yksinkertaisesti ymmärretä. Ruotsalaisetkaan mieskriitikot eivät ole välttämättä sen ymmärtäväisempiä lukijoita, mutta Ruotsissa on toimittaja ja kriitikko Åsa Moberg, joka ymmärtää ja josta tulee Tikkasen loppuelämän luottoystävä.
Minua häiritsi hiukan Holmströmin tyyli tuoda itsensä niin kovin näkyväksi tässä tekstissä. Paikoin kirja muistuttaa enemmän reportaasikirjaa, jossa selostetaan yksityiskohtaisesti tapaamiset Tikkasen kanssa kahvinjuontia myöten. Ymmärrän Holmströmin tarkoituksen tehdä tekstistä personallinen ja ehkä jopa lähentää Tikkasta hahmona, mutta mielestäni lopputulos on päinvastainen.
Katsomme Tikkasta kuin näyttelyesinettä, ulkoapäin ja Holmström muovaa jonkinlaista kansallista monumenttia silmiemme eteen. Samalla kuitenkin Tikkasen omat tekstit päästävät sisälle, intiimeistä intiimimpään tilaan. Lukijana taivun enemmän Tikkasen omien tekstien puoleen.
Holmström toistaa kirjassa muutaman kerran itselleen tärkeän kysymyksen; miksi Tikkanen ei jättänyt H:ta. Miksi hän jäi itseään alistavaan avioliittoon? Tämä suuri feministi-ikoni?! Holmström kertoo avoimesti omasta ensimmäisestä avioliitostaan, jossa hän joutui myös alistetuksi ja josta hän viimein onnistui lähtemään. Ja olihan Märtakin toki lähdössä mutta sitten väliin tulikin se kuuluisa elämä - H:n leukemia, joka pisti pakan taas täysin uusiksi.
Mielestäni kirjan viimeinen luku, jossa Holmström kertoo omasta #metoo-kokemuksestaan, meni aika lailla ohi tämän kirjan aiheen. Ymmärrän, mitä Holmström ajaa takaa yhdistämällä oman tarinansa ja Tikkasen historian, mutta se ei valitettavasti lunastanut paikkaansa tässä yhteydessä. Kaipasin hiukan neutraalimpaa otetta mutta toisaalta Holmströmin kirja on osa aikamme trendiä - Tervo tapaa Loirin, Kauko Röyhkä Ville Haapasalon, Kari Hotakainen Kimi Räikkösen... Persoonallisten kirjailijoiden tyyli seuraa mukana myös elämäkertoja kirjoittaessa.
Mutta nyt täällä koronatorpassani vallitsee oikea Tikkaskuume! Lainasin tähän heti perään Märta Tikkasen kirje-elämäkerran "Pakko yrittää kir-" ja vieläpä kaksi ensimmäistä osaa Henrik Tikkasen osoitesarjasta. H. ja hänen tuotantonsa ovat tosiaan niin vahvasti läsnä Märtan puheissa ja kirjeissä, että nyt on pakko tutustua myös miehen tuotantoon.
Loppuviikosta urakoin vielä yhden dekkarin, Camilla Greben Varjokuvat, joka meillä on lukupiirin seuraavana kirjana. Aloitin hiukan liian myöhään, mutta onneksi tämä oli juuri niin hyvä kuin sitä oli kehuttukin. Luin kirjan parissa päivässä ja vaikka loppu oli pienoinen mahalasku niin kirja oli kuitenkin vahva lukukokemus. Kirja on palkittu muun muassa Ruotsin parhaana dekkarina ja lisäksi vuonna 2020 Pohjoismaiden parhaana rikosromaanina.
Itse jännitys jää vähän toissijaiseksi, Grabe kun keskittyy enemmän henkilöidensä ihmissuhdesotkuihin, toki kuitenkin kiinnostavalla tavalla. Lisäksi hän on osannut kutoa dekkariinsa myös sopivan määrän naishistoriaa, mikä vetoaa varmasti palkintolautakuntiin. Ehdottomasti lukemisen arvoinen dekkari, kunhan ei lataa liikaa toivoa kirjan loppuratkaisuun.
**
Johanna Holmström: Borde hålla käft. En bok om Märta TIkkanen
(Suomennettu nimellä "Tyttö joka halusi juosta vetten päällä")
Norstedts 2020
Camilla Grabe: Skuggjägaren
(Suomennettu nimellä "Varjokuvat")
Wahlström & Widstrand 2019
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!