Tänään vietetään ruotsinsuomalaisten päivää. Tai vietetään ainakin täällä Ruotsissa, jossa meitä ruotsinsuomalaisia on 7,5 % väestöstä. Tai "meitä" tai "heitä", sillä kysymys kuuluu: olenko minä ruotsinsuomalainen? Olen asunut Ruotsissa jo 20 vuotta ja virallisesti minut luokitellaan ruotsinsuomalaiseksi. Mutta omaan rintanappiini se ei oikein istu, jostain syystä esittelen itseni aina "suomalaisena, joka asuu Ruotsissa". Mikä synnyttää välillä koomisiakin tilanteita.
Kuten esimerkiksi ollessani perheeni kanssa lomamatkalla ja kreikkalainen tarjoilija kysyy kohteliaasti mistä päin tulemme, mieheni (ruotsalainen) ja lapsemme (ruotsinsuomalainen) vastaavat ilman kommervenkkejä tulevansa Ruotsista. Mutta sitten minä pilaan tunnelman alkamalla selittää juurta jaksain kuinka asun toki Ruotsissa, mutta alunperinhän minä olen siis suomalainen, joka nyt sattui muuttamaan Ruotsiin. Ja sitten vuodet vierivät vaikka ei ollut tarkoitus. Jos oikein vauhtiin pääsen niin vedän siihen päälle vielä karjalanevakotkin. Kuka oikeasti välittää?!
Ruotsinsuomalaisten merkkipäiväksi on valittu tämä nimenomainen päivä, koska se on ruotsinsuomalaisen suomen kielen tutkijan ja kirjailijan Carl Axel Gottlundin syntymäpäivä. Ruotsinsuomalaisilla on oma lippukin ja nyt kun tutkin asiaa niin löytyy myös sekä leivos että tunnuseläin, joksi Ruotsin Radion suomenkielisen kanavan äänestyksessä valikoitui hylje.
Mitäpä muuta ruotsinsuomalainen ihminen edes tarvitsee? Juu, kulttuuria mutta ei hätää, sillä sitäkin löytyy! Ja nyt en tarkoita Arja Saijonmaata, joka on ainoa ruosu-taiteilija, jonka ruotsalaiset osaavat mainita.
Yksi tämän hetkisistä suosikeistani on Iiris Viljanen, jonka jouluna ilmestynyt melankolinen pandemia-vuodatus soi meillä kotona lähes tauotta. Olen myös ihastunut Love Antellin ja Thella Johnsonin ruotsalaisversioon Ultra Bran laulusta "Minä suojelen sinua kaikelta". Molemmilla on suomalainen tausta ja Johnson puhuu myös suomea. Niin kuin muuten yllättävän monet nuoremmasta sukupolvesta, sillä enää me suomalaiset äidit ja isät emme usko sitä ruotsalaisten lempiteesiä, että kaksikielisyys muka vahingoittaisi lasta jotenkin.
Ja sitten on tietysti Anna Järvinen, jota olen kuunnellut myös paljon näinä Ruotsin-vuosinani. Järvisellä on samaa mystistä karismaa kuin Iiris Viljasellakin - juuri sitä suomalaista omaperäisyyttä, jota kannan ylpeänä täällä mellanmjölk-maaksikin kutsutussa Ruotsissa.
Vastikään ilmestyneessä esikoisromaanissaan "Uni viime yönä" Järvinen liukuu kielestä ja identiteetistä toiseen, ikävaiheesta toiseen, maasta toiseen. Tätähän se on se ruotsinsuomalaisen elämä. Ja kun tunnet itsesi täysin onnettomaksi välitilaihmiseksi, paikalle osunut ruotsalainen vakuuttaa hyväntahtoisesti, että sinähän olet aivan samanlainen kuin me ruotsalaisetkin. Mutta kun en muuten ole!
Järvinen rakentaa kirjassaan oman kuplansa, joka kuvastaa hyvin tätä omalaatuista tilaa. Hän raottaa ovea, näyttää tuttuja tilanteita ja sanoja. Järvisen astinlautoja ovat sanat, musiikki, ihmiset, joita hän jakaa meille auliisti mutta eiväthän ne välttämättä tarkoita meille samaa.
Vaikka toki löydän samojakin kokemuksia. Kuinka monta kertaa olenkaan heiluttanut Siljan terminaalissa kun rakas perheenjäsen on taas kerran lähdössä pois.
Att hämta släktingar i Värtahamnen var en vanlig sak, det var något jag såg fram emot lika starkt som jag kände sorg när släktingar lämnade Sverige och vi såg dem försvinna i glastuben längs båten och vinkade tills bara glaset återstod.
Järvisen kirja on nopea- mutta ei suinkaan helppolukuinen. Sanoihin ja rivien väliin on piilotettu merkityksiä ja aivan uusia tarinoita, joita vain saattaa arvailla. Kuka esimerkiksi on kirjassa puhuteltu "sinä"? Siitäkin kehittyy lukijan mielessä aivan oma tarinansa.
Anna Järvinen, joka on opiskellut taidekoulussa, on piirtänyt kanteen painetun omakuvansa - herkän, totisen tyttönaisen potretin. Toivon, että hän olisi laittanut tekstinsä lomaan muitakin piirustuksia, sillä kaipasin enemmän johtolankoja. Toisaalta kirjan häilyvä ja nopeasti vaihtuva fokus houkuttelee lukemaan useammankin kerran. Löydänkö seuraavalla lukukerralla jotain uutta?
Mutta tänään siis juhlitaan! Lukekaa Anna Järvistä, kuunnelkaa Iiris Viljasta...ja muistakaa meitä, tämän pienen meremme vastarannalla asuvia suomalaisia...
**
Anna Järvinen:
dröm natten till dag:
Förlaget 2020
Uni viime yönä:
Suomennos Raija Rintamäki
Teos 2021
Onnea merkkipäivänä! Täytyy sanoa, että en edes tiennyt tästä päivästä... Noloa ruotsinopelle!
VastaaPoistaKiitos, Anki! Tämä merkkipäivä ollut vasta 10 vuotta ruotsalaisessa kalenterissa enkä usko, että tätä päivää noteerataan Suomessa millään tavalla :)
PoistaEn ihmettele tuota vaikeuttasi hyväksyä vain ruotsalaisuus identiteetiksesi. Vaikka 20 vuotta on melko pitkä aika, ei se ole niin pitkä. Toiseksi suomen kielesi on elävää, se ylläpitää yhteyden vahvana. Nuoruuden kaverini, joka jäi kaksikymppisenä Tukholmaan kadotti suomen kielen aika nopeasti, noin 10 vuoden jälkeen hän kirjoitti kirjeensä ruotsiksi.
VastaaPoistaOlen huomannut, että on aika ratkaisevaa missä iässä on tänne tullut. Juuri he, jotka tulevat siinä aikuisuuden kynnyksellä, haluavat sopeutua nopeasti valtaväestöön. Me, jotka tulemme hiukan vanhempina, joilla on jo koulutus ja työelämääkin takana, olemme aika vahvoja tässä suomalaisessa identiteetissämme. Mutta poikkeuksiakin toki on!
Poista