Siirry pääsisältöön

Ruotsinsuomalainen, oletan?

 

Tänään vietetään ruotsinsuomalaisten päivää. Tai vietetään ainakin täällä Ruotsissa, jossa meitä ruotsinsuomalaisia on 7,5 % väestöstä. Tai "meitä" tai "heitä", sillä kysymys kuuluu: olenko minä ruotsinsuomalainen? Olen asunut Ruotsissa jo 20 vuotta ja virallisesti minut luokitellaan ruotsinsuomalaiseksi. Mutta omaan rintanappiini se ei oikein istu, jostain syystä esittelen itseni aina "suomalaisena, joka asuu Ruotsissa". Mikä synnyttää välillä koomisiakin tilanteita.

Kuten esimerkiksi ollessani perheeni kanssa lomamatkalla ja kreikkalainen tarjoilija kysyy kohteliaasti mistä päin tulemme, mieheni (ruotsalainen) ja lapsemme (ruotsinsuomalainen) vastaavat ilman kommervenkkejä tulevansa Ruotsista. Mutta sitten minä pilaan tunnelman alkamalla selittää juurta jaksain kuinka asun toki Ruotsissa, mutta alunperinhän minä olen siis suomalainen, joka nyt sattui muuttamaan Ruotsiin. Ja sitten vuodet vierivät vaikka ei ollut tarkoitus. Jos oikein vauhtiin pääsen niin vedän siihen päälle vielä karjalanevakotkin. Kuka oikeasti välittää?!

Ruotsinsuomalaisten merkkipäiväksi on valittu tämä nimenomainen päivä, koska se on ruotsinsuomalaisen suomen kielen tutkijan ja kirjailijan Carl Axel Gottlundin syntymäpäivä. Ruotsinsuomalaisilla on oma lippukin ja nyt kun tutkin asiaa niin löytyy myös sekä leivos että tunnuseläin, joksi Ruotsin Radion suomenkielisen kanavan äänestyksessä valikoitui hylje.

Mitäpä muuta ruotsinsuomalainen ihminen edes tarvitsee? Juu, kulttuuria mutta ei hätää, sillä sitäkin löytyy! Ja nyt en tarkoita Arja Saijonmaata, joka on ainoa ruosu-taiteilija, jonka ruotsalaiset osaavat mainita. 

Yksi tämän hetkisistä suosikeistani on Iiris Viljanen, jonka jouluna ilmestynyt melankolinen pandemia-vuodatus soi meillä kotona lähes tauotta. Olen myös ihastunut Love Antellin ja Thella Johnsonin ruotsalaisversioon Ultra Bran laulusta "Minä suojelen sinua kaikelta". Molemmilla on suomalainen tausta ja Johnson puhuu myös suomea. Niin kuin muuten yllättävän monet nuoremmasta sukupolvesta, sillä enää me suomalaiset äidit ja isät emme usko sitä ruotsalaisten lempiteesiä, että kaksikielisyys muka vahingoittaisi lasta jotenkin.

Ja sitten on tietysti Anna Järvinen, jota olen kuunnellut myös paljon näinä Ruotsin-vuosinani. Järvisellä on samaa mystistä karismaa kuin Iiris Viljasellakin - juuri sitä suomalaista omaperäisyyttä, jota kannan ylpeänä täällä mellanmjölk-maaksikin kutsutussa Ruotsissa. 

Vastikään ilmestyneessä esikoisromaanissaan "Uni viime yönä" Järvinen liukuu kielestä ja identiteetistä toiseen, ikävaiheesta toiseen, maasta toiseen. Tätähän se on se ruotsinsuomalaisen elämä. Ja kun tunnet itsesi täysin onnettomaksi välitilaihmiseksi, paikalle osunut ruotsalainen vakuuttaa hyväntahtoisesti, että sinähän olet aivan samanlainen kuin me ruotsalaisetkin. Mutta kun en muuten ole!

Järvinen rakentaa kirjassaan oman kuplansa, joka kuvastaa hyvin tätä omalaatuista tilaa. Hän raottaa ovea, näyttää tuttuja tilanteita ja sanoja. Järvisen astinlautoja ovat sanat, musiikki, ihmiset, joita hän jakaa meille auliisti mutta eiväthän ne välttämättä tarkoita meille samaa. 

Vaikka toki löydän samojakin kokemuksia. Kuinka monta kertaa olenkaan heiluttanut Siljan terminaalissa kun rakas perheenjäsen on taas kerran lähdössä pois. 

Att hämta släktingar i Värtahamnen var en vanlig sak, det var något jag såg fram emot lika starkt som jag kände sorg när släktingar lämnade Sverige och vi såg dem försvinna i glastuben längs båten och vinkade tills bara glaset återstod.

Järvisen kirja on nopea- mutta ei suinkaan helppolukuinen. Sanoihin ja rivien väliin on piilotettu merkityksiä ja aivan uusia tarinoita, joita vain saattaa arvailla. Kuka esimerkiksi on kirjassa puhuteltu "sinä"? Siitäkin kehittyy lukijan mielessä aivan oma tarinansa.

Anna Järvinen, joka on opiskellut taidekoulussa, on piirtänyt kanteen painetun omakuvansa - herkän, totisen tyttönaisen potretin. Toivon, että hän olisi laittanut tekstinsä lomaan muitakin piirustuksia, sillä kaipasin enemmän johtolankoja. Toisaalta kirjan häilyvä ja nopeasti vaihtuva fokus houkuttelee lukemaan useammankin kerran. Löydänkö seuraavalla lukukerralla jotain uutta?

Mutta tänään siis juhlitaan! Lukekaa Anna Järvistä, kuunnelkaa Iiris Viljasta...ja muistakaa meitä, tämän pienen meremme vastarannalla asuvia suomalaisia...

**

Anna Järvinen: 

dröm natten till dag:

Förlaget 2020

Uni viime yönä:

Suomennos Raija Rintamäki

Teos 2021

Kommentit

  1. Onnea merkkipäivänä! Täytyy sanoa, että en edes tiennyt tästä päivästä... Noloa ruotsinopelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anki! Tämä merkkipäivä ollut vasta 10 vuotta ruotsalaisessa kalenterissa enkä usko, että tätä päivää noteerataan Suomessa millään tavalla :)

      Poista
  2. En ihmettele tuota vaikeuttasi hyväksyä vain ruotsalaisuus identiteetiksesi. Vaikka 20 vuotta on melko pitkä aika, ei se ole niin pitkä. Toiseksi suomen kielesi on elävää, se ylläpitää yhteyden vahvana. Nuoruuden kaverini, joka jäi kaksikymppisenä Tukholmaan kadotti suomen kielen aika nopeasti, noin 10 vuoden jälkeen hän kirjoitti kirjeensä ruotsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että on aika ratkaisevaa missä iässä on tänne tullut. Juuri he, jotka tulevat siinä aikuisuuden kynnyksellä, haluavat sopeutua nopeasti valtaväestöön. Me, jotka tulemme hiukan vanhempina, joilla on jo koulutus ja työelämääkin takana, olemme aika vahvoja tässä suomalaisessa identiteetissämme. Mutta poikkeuksiakin toki on!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...