Siirry pääsisältöön

Ruotsinsuomalainen, oletan?

 

Tänään vietetään ruotsinsuomalaisten päivää. Tai vietetään ainakin täällä Ruotsissa, jossa meitä ruotsinsuomalaisia on 7,5 % väestöstä. Tai "meitä" tai "heitä", sillä kysymys kuuluu: olenko minä ruotsinsuomalainen? Olen asunut Ruotsissa jo 20 vuotta ja virallisesti minut luokitellaan ruotsinsuomalaiseksi. Mutta omaan rintanappiini se ei oikein istu, jostain syystä esittelen itseni aina "suomalaisena, joka asuu Ruotsissa". Mikä synnyttää välillä koomisiakin tilanteita.

Kuten esimerkiksi ollessani perheeni kanssa lomamatkalla ja kreikkalainen tarjoilija kysyy kohteliaasti mistä päin tulemme, mieheni (ruotsalainen) ja lapsemme (ruotsinsuomalainen) vastaavat ilman kommervenkkejä tulevansa Ruotsista. Mutta sitten minä pilaan tunnelman alkamalla selittää juurta jaksain kuinka asun toki Ruotsissa, mutta alunperinhän minä olen siis suomalainen, joka nyt sattui muuttamaan Ruotsiin. Ja sitten vuodet vierivät vaikka ei ollut tarkoitus. Jos oikein vauhtiin pääsen niin vedän siihen päälle vielä karjalanevakotkin. Kuka oikeasti välittää?!

Ruotsinsuomalaisten merkkipäiväksi on valittu tämä nimenomainen päivä, koska se on ruotsinsuomalaisen suomen kielen tutkijan ja kirjailijan Carl Axel Gottlundin syntymäpäivä. Ruotsinsuomalaisilla on oma lippukin ja nyt kun tutkin asiaa niin löytyy myös sekä leivos että tunnuseläin, joksi Ruotsin Radion suomenkielisen kanavan äänestyksessä valikoitui hylje.

Mitäpä muuta ruotsinsuomalainen ihminen edes tarvitsee? Juu, kulttuuria mutta ei hätää, sillä sitäkin löytyy! Ja nyt en tarkoita Arja Saijonmaata, joka on ainoa ruosu-taiteilija, jonka ruotsalaiset osaavat mainita. 

Yksi tämän hetkisistä suosikeistani on Iiris Viljanen, jonka jouluna ilmestynyt melankolinen pandemia-vuodatus soi meillä kotona lähes tauotta. Olen myös ihastunut Love Antellin ja Thella Johnsonin ruotsalaisversioon Ultra Bran laulusta "Minä suojelen sinua kaikelta". Molemmilla on suomalainen tausta ja Johnson puhuu myös suomea. Niin kuin muuten yllättävän monet nuoremmasta sukupolvesta, sillä enää me suomalaiset äidit ja isät emme usko sitä ruotsalaisten lempiteesiä, että kaksikielisyys muka vahingoittaisi lasta jotenkin.

Ja sitten on tietysti Anna Järvinen, jota olen kuunnellut myös paljon näinä Ruotsin-vuosinani. Järvisellä on samaa mystistä karismaa kuin Iiris Viljasellakin - juuri sitä suomalaista omaperäisyyttä, jota kannan ylpeänä täällä mellanmjölk-maaksikin kutsutussa Ruotsissa. 

Vastikään ilmestyneessä esikoisromaanissaan "Uni viime yönä" Järvinen liukuu kielestä ja identiteetistä toiseen, ikävaiheesta toiseen, maasta toiseen. Tätähän se on se ruotsinsuomalaisen elämä. Ja kun tunnet itsesi täysin onnettomaksi välitilaihmiseksi, paikalle osunut ruotsalainen vakuuttaa hyväntahtoisesti, että sinähän olet aivan samanlainen kuin me ruotsalaisetkin. Mutta kun en muuten ole!

Järvinen rakentaa kirjassaan oman kuplansa, joka kuvastaa hyvin tätä omalaatuista tilaa. Hän raottaa ovea, näyttää tuttuja tilanteita ja sanoja. Järvisen astinlautoja ovat sanat, musiikki, ihmiset, joita hän jakaa meille auliisti mutta eiväthän ne välttämättä tarkoita meille samaa. 

Vaikka toki löydän samojakin kokemuksia. Kuinka monta kertaa olenkaan heiluttanut Siljan terminaalissa kun rakas perheenjäsen on taas kerran lähdössä pois. 

Att hämta släktingar i Värtahamnen var en vanlig sak, det var något jag såg fram emot lika starkt som jag kände sorg när släktingar lämnade Sverige och vi såg dem försvinna i glastuben längs båten och vinkade tills bara glaset återstod.

Järvisen kirja on nopea- mutta ei suinkaan helppolukuinen. Sanoihin ja rivien väliin on piilotettu merkityksiä ja aivan uusia tarinoita, joita vain saattaa arvailla. Kuka esimerkiksi on kirjassa puhuteltu "sinä"? Siitäkin kehittyy lukijan mielessä aivan oma tarinansa.

Anna Järvinen, joka on opiskellut taidekoulussa, on piirtänyt kanteen painetun omakuvansa - herkän, totisen tyttönaisen potretin. Toivon, että hän olisi laittanut tekstinsä lomaan muitakin piirustuksia, sillä kaipasin enemmän johtolankoja. Toisaalta kirjan häilyvä ja nopeasti vaihtuva fokus houkuttelee lukemaan useammankin kerran. Löydänkö seuraavalla lukukerralla jotain uutta?

Mutta tänään siis juhlitaan! Lukekaa Anna Järvistä, kuunnelkaa Iiris Viljasta...ja muistakaa meitä, tämän pienen meremme vastarannalla asuvia suomalaisia...

**

Anna Järvinen: 

dröm natten till dag:

Förlaget 2020

Uni viime yönä:

Suomennos Raija Rintamäki

Teos 2021

Kommentit

  1. Onnea merkkipäivänä! Täytyy sanoa, että en edes tiennyt tästä päivästä... Noloa ruotsinopelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anki! Tämä merkkipäivä ollut vasta 10 vuotta ruotsalaisessa kalenterissa enkä usko, että tätä päivää noteerataan Suomessa millään tavalla :)

      Poista
  2. En ihmettele tuota vaikeuttasi hyväksyä vain ruotsalaisuus identiteetiksesi. Vaikka 20 vuotta on melko pitkä aika, ei se ole niin pitkä. Toiseksi suomen kielesi on elävää, se ylläpitää yhteyden vahvana. Nuoruuden kaverini, joka jäi kaksikymppisenä Tukholmaan kadotti suomen kielen aika nopeasti, noin 10 vuoden jälkeen hän kirjoitti kirjeensä ruotsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että on aika ratkaisevaa missä iässä on tänne tullut. Juuri he, jotka tulevat siinä aikuisuuden kynnyksellä, haluavat sopeutua nopeasti valtaväestöön. Me, jotka tulemme hiukan vanhempina, joilla on jo koulutus ja työelämääkin takana, olemme aika vahvoja tässä suomalaisessa identiteetissämme. Mutta poikkeuksiakin toki on!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Moderni klassikko, joka vie 70-luvun alun Tukholmaan

  Olen tässä vuosien varrella aina silloin tällöin törmännyt ruotsalaiskirjailija Gun-Britt Sundströmin nimeen, mutta koska häneltä ei ole ilmestynyt uusia romaaneja sitten vuoden 1976 jymymenestyksensä jälkeen niin en ole sattunut vielä lukemaan hänen tuotantoaan. Mutta nyt kun törmäsin taas Sundströmin Maken-romaaniin lukiessani Märta Tikkasen kirje-elämäkertaa  niin päätin siltä istumalta tutustua kirjaan.  Tikkanen ei ollut kovin vaikuttunut romaanista enkä sitä kyllä yhtään ihmettele, sillä Sundströmin ja Tikkasen kirjalliset tyylit ovat kuin eri planeetoilta. Mutta itse ihastuin Sundströmin nasevaan sanailuun ja lakoniseen itseironiaan. Tästä tekstistä tuli mieleen lapsena rakastamani Merri Vikin Lotta-kirjat juurikin samanlaisen huumorinsa ja ennen kaikkea molemmissa kirjoissa esiintyvän omanarvon tuntevan nuoren tytön/naisen ansiosta. Kirjassa "Maken" (suomeksi 'aviomies') nuori opiskelijatyttö Martina kertoo elämästään ja rakkaussuhteestaan Gustaviin. Ja kerr

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhallista, aja

Miten sössitään hyvä kirjaidea x 2

  Maaliskuu tuli ja meni. Oli kaikenlaisia työ- ja opiskelukiireitä, jotka pitivät mielen mukavasti poissa korona-aiheisista aatoksista. Sivusilmällä olen ollut uutisista ymmärtävinäni, että täällä Ruotsissakin on vaikea tilanne, vaikka kuolinluvut ovatkin melko vähäisiä vuoden takaisiin kauhulukuihin verrattuna. Etätyöpestinikin jatkuu, näillä näkymin ainakin kesän yli. Eikä se ajatus enää edes ahdista, sillä olen nyt vuoden aikana rakentanut tänne kotiimme oikean puuhakeskuksen. Töiden ja kotihommien lisäksi olen järjestänyt itselleni kaikenlaista aktiviteettiä, jotta mieleni pysyisi virkeänä. Olen jo vuoden verran opiskellut saksaa ja tänä talvena osallistuin myös pitkästä aikaa yliopiston kurssille, jonka luentoja pystyi seuraamaan vaivattomasti netin kautta.  Ja nettiin on tosiaan siirtynyt myös sosiaalinen elämäni lähes täysin - siellä seurustelen siskon kanssa, keskustelen kirjoista lukupiirini kanssa ja virittelen kerran viikossa yhteyden Balille, jossa saksanopettajani asuu. V

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia