Siirry pääsisältöön

Talven parhaat varusteet - sukset ja kirja


Nyt on meilläkin täällä Tukholmassa talvi! Ja pitihän sitä juhlistaa kaivamalla esiin toissa talvena ostamani tuliterät karvapohjasukset. Kerran niillä ehdin hiihdellä, mutta koska viime vuonna ei lunta näillä leveysasteilla näkynyt niin vasta nyt pääsin kokeilemaan toisen kerran. Ja hyvin sekä luisti että piti, vaikka olinkin hiukan epäileväinen näitä karvaisia suksia kohtaan.

Hiukan epäileväinen olen ollut myös Ruotsin kansallisiskonia Ulf Lundellia kohtaan, mutta sain senkin epäilykseni haudata paikkansa pitämättömänä. Katsoin nimittäin viikko sitten SVT:n kaksiosaisen tuoreen dokumentin miehestä ja mitä näin: ei suinkaan mikään mörökölli, niinkuin julkisuuskuva on antanut ymmärtää, vaan huumorintajuinen ja pilke silmäkulmassa jutusteleva mies.

Musiikki tosin kuulostaa korvissani edelleenkin vähän turhan yksitoikkoiselta (anteeksi tämä lausunto, kaikki Lundell-fanit!) eikä dokumentissa esitelty miehen maalaustaidekaan tehnyt kovin suurta vaikutusta. Mutta Lundell on myös kirjailija, jonka esikoisteosta Jack (1976) luetaan nykyään klassikona. 

Muistin myös yhtäkkiä, että olin aikoinaan lukenut hänen kohua herättäneet päiväkirjansa ja dokumentista kävi ilmi, että päiväkirjoja on ilmestynyt jo kaksi uuttakin osaa. Niitä oli tietysti pakko vilkaista.

Tilaamastani äänikirjapalvelusta löytyivät nämä Vardagar-nimellä kulkevat kolme päiväkirjaa sekä e-kirjana että Lundellin itsensä lukemana äänikirjana. Niitä olen nyt viikon mittaan lueskellut ja hengaillut mukana Lundellin arjessa. Sillä sitä ne todella ovat, arjen kuvausta pienintä yksityiskohtaa myöten.

Lundell aloittaa päivät yleensä säätilan ja kotipihansa lintuelämän kuvauksella, jonka jälkeen hän siirtyy tajunnanvirta-tekniikalla havaintoihin sekä oman elämän että maailman tapahtumista. Saamme myös tietää mitä Ulf syö, mitä hän pitää päällään, mitä hän ostaa kaupasta, mitä katsoo televisiosta... Tylsää? Ei suinkaan, vaan suorastaan hypnoottisen  rauhoittavaa luettavaa. Ja jotenkin niin tunnistettavaa...

Såg på tv varningar om fästingar och TBE
S och jag vaccinerade oss på ICA:s parkering
men när?
Jag rotade i lådor efter vaccinationskortet
Borde ligga där, i lådan längst till vänster

eller där i skrivbordslådan där

Nämä Lundellin arkipäivän mietiskelyt saavatkin nyt kulkea mukanani, lueskelen niitä aina muun lukemisen ohessa. Kieli on suhteellisen simppeliä ruotsin kieltä, joten voin suositella näitä myös kieliopintoihin. Ja tosiaan, Lundell-fanit voivat kuunnella tämän kaiken miehen itsensä lukemana!

Kirjastot ovat täällä kotikunnassani olleet suljettuina jo pitkälti toista kuukautta, mutta onneksi näitä lainakirjoja on kertynyt hyllyyn iso pino. Viime vuoden dekkarilöytöni oli Karin Slaughter ja hän löytyi myös pinostani. Tämäkin kirja veti heti mukaansa, Slaughter on todella taitava juonenkutoja. 

Olen lukenut näitä Slaughterin dekkareita sikin sokin, mutta onneksi hän pitää lukijansa ajan tasalla myös aiemmista tapahtumista paljastamatta kuitenkaan liikaa. Olin jo tutustunut Sara Lintonin elämään uuden puolisonsa kanssa, mutta tässä nyt lukemassani siirryin ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Sara eli vielä yhdessä ensimmäisen miehenssä Jeffrey Tolliverin kanssa. Jeffrey mainitaan usein myös myöhemmissä kirjoissa ja tiedän hänen jossain vaiheessa kuolevan, mutta nyt sain siis seurata Saran ja Jeffreyn myrskyistä liittoa.

Kirjan alussa Sara ja Jeffrey löytävät sattumalta metsäkävelyllään maan alle haudatun tytön ruumiin ja tutkimuksissa käy ilmi, että tyttö on haudattu elävältä. Jäljet johtavat eräälle maatilalle, jota pyörittää yhden suvun uskonnollinen yhteisö. Julkisivun takaa alkaa kuitenkin paljastua epäilyttäviä yhteyksiä, huumeita ja perheväkivaltaa. Slaughter ottaa kantaa myös aborttikysymykseen, joka ei ole todellakaan mikään päivänselvä asia USA:n Syvässä Etelässä. 

Vaikka Slaughter keksiikin aikamoisen raakoja rikoksia niin vastapainona hän satsaa todella paljon myös henkilöhahmoihinsa. Ihmiset eivät hänen klirjoissaan ole suinkaan mitään paperinukkia vaan ihan oikeita ihmisiä, sekä hyvine että huonoine puolineen. Ja sarjan edetessä on myös mielenkiintoista seurata hahmojen kehitystä, sillä siitäkin puolesta kirjailija pitää huolen. 

Olen nyt tosin yhtäkkiä ymärtänyt, että tuottelias Slaughter on kirjoittanut monta eri sarjaa ja olen jo hiukan pää pyörällä, että mitä tässä pitäisi seuraavaksi lukea. Ehkä vain jatkan tällä summamutikka-linjallani. Joka tapauksessa mukava tietää, että luettavaa riittää!

Uusi viikko edessä - toivotaan, että lunta riittää vielä muutamaan hiihtoretkeen! Kirjoja, niitä onneksi riittää...

**

Ulf Lundell: Vardagar 1-2-3

Wahlström & Widstrand 2018-2019-2020


Karin Slaughter: Faithless (Grant County -sarjan 5. osa)

(Suomennettu nimellä Kadotettu)

Dell Publishing Company 2006

Kommentit

  1. Minä olen lukenut liki kaikki ilmestyneet Slaughterit, tykkään kovasti, vaikka raakaa menoa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakaa menoa on mutta tykkään myös kun on ihmissuhdehässäkkää 🤭 Tämä oli vasta kolmas Slaughterini mutta haen kirjastosta lisää heti kun taas aukaisevat ovensa! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...