Siirry pääsisältöön

Talven parhaat varusteet - sukset ja kirja


Nyt on meilläkin täällä Tukholmassa talvi! Ja pitihän sitä juhlistaa kaivamalla esiin toissa talvena ostamani tuliterät karvapohjasukset. Kerran niillä ehdin hiihdellä, mutta koska viime vuonna ei lunta näillä leveysasteilla näkynyt niin vasta nyt pääsin kokeilemaan toisen kerran. Ja hyvin sekä luisti että piti, vaikka olinkin hiukan epäileväinen näitä karvaisia suksia kohtaan.

Hiukan epäileväinen olen ollut myös Ruotsin kansallisiskonia Ulf Lundellia kohtaan, mutta sain senkin epäilykseni haudata paikkansa pitämättömänä. Katsoin nimittäin viikko sitten SVT:n kaksiosaisen tuoreen dokumentin miehestä ja mitä näin: ei suinkaan mikään mörökölli, niinkuin julkisuuskuva on antanut ymmärtää, vaan huumorintajuinen ja pilke silmäkulmassa jutusteleva mies.

Musiikki tosin kuulostaa korvissani edelleenkin vähän turhan yksitoikkoiselta (anteeksi tämä lausunto, kaikki Lundell-fanit!) eikä dokumentissa esitelty miehen maalaustaidekaan tehnyt kovin suurta vaikutusta. Mutta Lundell on myös kirjailija, jonka esikoisteosta Jack (1976) luetaan nykyään klassikona. 

Muistin myös yhtäkkiä, että olin aikoinaan lukenut hänen kohua herättäneet päiväkirjansa ja dokumentista kävi ilmi, että päiväkirjoja on ilmestynyt jo kaksi uuttakin osaa. Niitä oli tietysti pakko vilkaista.

Tilaamastani äänikirjapalvelusta löytyivät nämä Vardagar-nimellä kulkevat kolme päiväkirjaa sekä e-kirjana että Lundellin itsensä lukemana äänikirjana. Niitä olen nyt viikon mittaan lueskellut ja hengaillut mukana Lundellin arjessa. Sillä sitä ne todella ovat, arjen kuvausta pienintä yksityiskohtaa myöten.

Lundell aloittaa päivät yleensä säätilan ja kotipihansa lintuelämän kuvauksella, jonka jälkeen hän siirtyy tajunnanvirta-tekniikalla havaintoihin sekä oman elämän että maailman tapahtumista. Saamme myös tietää mitä Ulf syö, mitä hän pitää päällään, mitä hän ostaa kaupasta, mitä katsoo televisiosta... Tylsää? Ei suinkaan, vaan suorastaan hypnoottisen  rauhoittavaa luettavaa. Ja jotenkin niin tunnistettavaa...

Såg på tv varningar om fästingar och TBE
S och jag vaccinerade oss på ICA:s parkering
men när?
Jag rotade i lådor efter vaccinationskortet
Borde ligga där, i lådan längst till vänster

eller där i skrivbordslådan där

Nämä Lundellin arkipäivän mietiskelyt saavatkin nyt kulkea mukanani, lueskelen niitä aina muun lukemisen ohessa. Kieli on suhteellisen simppeliä ruotsin kieltä, joten voin suositella näitä myös kieliopintoihin. Ja tosiaan, Lundell-fanit voivat kuunnella tämän kaiken miehen itsensä lukemana!

Kirjastot ovat täällä kotikunnassani olleet suljettuina jo pitkälti toista kuukautta, mutta onneksi näitä lainakirjoja on kertynyt hyllyyn iso pino. Viime vuoden dekkarilöytöni oli Karin Slaughter ja hän löytyi myös pinostani. Tämäkin kirja veti heti mukaansa, Slaughter on todella taitava juonenkutoja. 

Olen lukenut näitä Slaughterin dekkareita sikin sokin, mutta onneksi hän pitää lukijansa ajan tasalla myös aiemmista tapahtumista paljastamatta kuitenkaan liikaa. Olin jo tutustunut Sara Lintonin elämään uuden puolisonsa kanssa, mutta tässä nyt lukemassani siirryin ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Sara eli vielä yhdessä ensimmäisen miehenssä Jeffrey Tolliverin kanssa. Jeffrey mainitaan usein myös myöhemmissä kirjoissa ja tiedän hänen jossain vaiheessa kuolevan, mutta nyt sain siis seurata Saran ja Jeffreyn myrskyistä liittoa.

Kirjan alussa Sara ja Jeffrey löytävät sattumalta metsäkävelyllään maan alle haudatun tytön ruumiin ja tutkimuksissa käy ilmi, että tyttö on haudattu elävältä. Jäljet johtavat eräälle maatilalle, jota pyörittää yhden suvun uskonnollinen yhteisö. Julkisivun takaa alkaa kuitenkin paljastua epäilyttäviä yhteyksiä, huumeita ja perheväkivaltaa. Slaughter ottaa kantaa myös aborttikysymykseen, joka ei ole todellakaan mikään päivänselvä asia USA:n Syvässä Etelässä. 

Vaikka Slaughter keksiikin aikamoisen raakoja rikoksia niin vastapainona hän satsaa todella paljon myös henkilöhahmoihinsa. Ihmiset eivät hänen klirjoissaan ole suinkaan mitään paperinukkia vaan ihan oikeita ihmisiä, sekä hyvine että huonoine puolineen. Ja sarjan edetessä on myös mielenkiintoista seurata hahmojen kehitystä, sillä siitäkin puolesta kirjailija pitää huolen. 

Olen nyt tosin yhtäkkiä ymärtänyt, että tuottelias Slaughter on kirjoittanut monta eri sarjaa ja olen jo hiukan pää pyörällä, että mitä tässä pitäisi seuraavaksi lukea. Ehkä vain jatkan tällä summamutikka-linjallani. Joka tapauksessa mukava tietää, että luettavaa riittää!

Uusi viikko edessä - toivotaan, että lunta riittää vielä muutamaan hiihtoretkeen! Kirjoja, niitä onneksi riittää...

**

Ulf Lundell: Vardagar 1-2-3

Wahlström & Widstrand 2018-2019-2020


Karin Slaughter: Faithless (Grant County -sarjan 5. osa)

(Suomennettu nimellä Kadotettu)

Dell Publishing Company 2006

Kommentit

  1. Minä olen lukenut liki kaikki ilmestyneet Slaughterit, tykkään kovasti, vaikka raakaa menoa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakaa menoa on mutta tykkään myös kun on ihmissuhdehässäkkää 🤭 Tämä oli vasta kolmas Slaughterini mutta haen kirjastosta lisää heti kun taas aukaisevat ovensa! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen vihdoinkin ajantasalla!

  Olen usein sanonut, että tämä minun kirjablogini tulee aina muutaman vuoden viiveellä - ainakin suomalaisen nykykirjallisuuden osalta - koska täkäläiset kirjastot eivät hanki suomenkielistä kirjallisuutta kovinkaan nopeasti. Mutta aloin tässä jokin aika sitten katsella kirjapinojani ja oli todettava, että jotain on tapahtunut! Olen nimittäin lukenut jo aika montakin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ja usein olen ne vain napannut mukaani kirjastossa käydessäni. Täällä kun ei tarvitse kauan jonotella. Huomenna olen palauttamassa kaksi viime vuonna ilmestynyttä, kumpikin omalla tavallaan huippukirjaa. Ensinnäkin: onnittelut itselleni siitä, että olen vihdoinkin lukenut ensimmäisen Katja Kettuni ! Aiemmat yritykset ovat aina jääneet kesken, koska Ketun raadollisen rehevä kieli on ollut minulle liikaa. Taidan olla herkkä lukija... "Erään kissan tutkimuksia" on sekin kielenkäytöltään hyvin rehevää, mutta tarina veti puoleensa sellaisella voimalla etten jaksanut välittää voimasano

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj