Siirry pääsisältöön

Talven parhaat varusteet - sukset ja kirja


Nyt on meilläkin täällä Tukholmassa talvi! Ja pitihän sitä juhlistaa kaivamalla esiin toissa talvena ostamani tuliterät karvapohjasukset. Kerran niillä ehdin hiihdellä, mutta koska viime vuonna ei lunta näillä leveysasteilla näkynyt niin vasta nyt pääsin kokeilemaan toisen kerran. Ja hyvin sekä luisti että piti, vaikka olinkin hiukan epäileväinen näitä karvaisia suksia kohtaan.

Hiukan epäileväinen olen ollut myös Ruotsin kansallisiskonia Ulf Lundellia kohtaan, mutta sain senkin epäilykseni haudata paikkansa pitämättömänä. Katsoin nimittäin viikko sitten SVT:n kaksiosaisen tuoreen dokumentin miehestä ja mitä näin: ei suinkaan mikään mörökölli, niinkuin julkisuuskuva on antanut ymmärtää, vaan huumorintajuinen ja pilke silmäkulmassa jutusteleva mies.

Musiikki tosin kuulostaa korvissani edelleenkin vähän turhan yksitoikkoiselta (anteeksi tämä lausunto, kaikki Lundell-fanit!) eikä dokumentissa esitelty miehen maalaustaidekaan tehnyt kovin suurta vaikutusta. Mutta Lundell on myös kirjailija, jonka esikoisteosta Jack (1976) luetaan nykyään klassikona. 

Muistin myös yhtäkkiä, että olin aikoinaan lukenut hänen kohua herättäneet päiväkirjansa ja dokumentista kävi ilmi, että päiväkirjoja on ilmestynyt jo kaksi uuttakin osaa. Niitä oli tietysti pakko vilkaista.

Tilaamastani äänikirjapalvelusta löytyivät nämä Vardagar-nimellä kulkevat kolme päiväkirjaa sekä e-kirjana että Lundellin itsensä lukemana äänikirjana. Niitä olen nyt viikon mittaan lueskellut ja hengaillut mukana Lundellin arjessa. Sillä sitä ne todella ovat, arjen kuvausta pienintä yksityiskohtaa myöten.

Lundell aloittaa päivät yleensä säätilan ja kotipihansa lintuelämän kuvauksella, jonka jälkeen hän siirtyy tajunnanvirta-tekniikalla havaintoihin sekä oman elämän että maailman tapahtumista. Saamme myös tietää mitä Ulf syö, mitä hän pitää päällään, mitä hän ostaa kaupasta, mitä katsoo televisiosta... Tylsää? Ei suinkaan, vaan suorastaan hypnoottisen  rauhoittavaa luettavaa. Ja jotenkin niin tunnistettavaa...

Såg på tv varningar om fästingar och TBE
S och jag vaccinerade oss på ICA:s parkering
men när?
Jag rotade i lådor efter vaccinationskortet
Borde ligga där, i lådan längst till vänster

eller där i skrivbordslådan där

Nämä Lundellin arkipäivän mietiskelyt saavatkin nyt kulkea mukanani, lueskelen niitä aina muun lukemisen ohessa. Kieli on suhteellisen simppeliä ruotsin kieltä, joten voin suositella näitä myös kieliopintoihin. Ja tosiaan, Lundell-fanit voivat kuunnella tämän kaiken miehen itsensä lukemana!

Kirjastot ovat täällä kotikunnassani olleet suljettuina jo pitkälti toista kuukautta, mutta onneksi näitä lainakirjoja on kertynyt hyllyyn iso pino. Viime vuoden dekkarilöytöni oli Karin Slaughter ja hän löytyi myös pinostani. Tämäkin kirja veti heti mukaansa, Slaughter on todella taitava juonenkutoja. 

Olen lukenut näitä Slaughterin dekkareita sikin sokin, mutta onneksi hän pitää lukijansa ajan tasalla myös aiemmista tapahtumista paljastamatta kuitenkaan liikaa. Olin jo tutustunut Sara Lintonin elämään uuden puolisonsa kanssa, mutta tässä nyt lukemassani siirryin ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Sara eli vielä yhdessä ensimmäisen miehenssä Jeffrey Tolliverin kanssa. Jeffrey mainitaan usein myös myöhemmissä kirjoissa ja tiedän hänen jossain vaiheessa kuolevan, mutta nyt sain siis seurata Saran ja Jeffreyn myrskyistä liittoa.

Kirjan alussa Sara ja Jeffrey löytävät sattumalta metsäkävelyllään maan alle haudatun tytön ruumiin ja tutkimuksissa käy ilmi, että tyttö on haudattu elävältä. Jäljet johtavat eräälle maatilalle, jota pyörittää yhden suvun uskonnollinen yhteisö. Julkisivun takaa alkaa kuitenkin paljastua epäilyttäviä yhteyksiä, huumeita ja perheväkivaltaa. Slaughter ottaa kantaa myös aborttikysymykseen, joka ei ole todellakaan mikään päivänselvä asia USA:n Syvässä Etelässä. 

Vaikka Slaughter keksiikin aikamoisen raakoja rikoksia niin vastapainona hän satsaa todella paljon myös henkilöhahmoihinsa. Ihmiset eivät hänen klirjoissaan ole suinkaan mitään paperinukkia vaan ihan oikeita ihmisiä, sekä hyvine että huonoine puolineen. Ja sarjan edetessä on myös mielenkiintoista seurata hahmojen kehitystä, sillä siitäkin puolesta kirjailija pitää huolen. 

Olen nyt tosin yhtäkkiä ymärtänyt, että tuottelias Slaughter on kirjoittanut monta eri sarjaa ja olen jo hiukan pää pyörällä, että mitä tässä pitäisi seuraavaksi lukea. Ehkä vain jatkan tällä summamutikka-linjallani. Joka tapauksessa mukava tietää, että luettavaa riittää!

Uusi viikko edessä - toivotaan, että lunta riittää vielä muutamaan hiihtoretkeen! Kirjoja, niitä onneksi riittää...

**

Ulf Lundell: Vardagar 1-2-3

Wahlström & Widstrand 2018-2019-2020


Karin Slaughter: Faithless (Grant County -sarjan 5. osa)

(Suomennettu nimellä Kadotettu)

Dell Publishing Company 2006

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anki18/1/21 16:14

    Minä olen lukenut liki kaikki ilmestyneet Slaughterit, tykkään kovasti, vaikka raakaa menoa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrs Karlsson18/1/21 17:05

      Raakaa menoa on mutta tykkään myös kun on ihmissuhdehässäkkää 🤭 Tämä oli vasta kolmas Slaughterini mutta haen kirjastosta lisää heti kun taas aukaisevat ovensa! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...
2 kommenttia
Lue lisää

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....
5 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...
16 kommenttia
Lue lisää