Siirry pääsisältöön

Lukemisen juhlaa


Tänään jaetaan Finlandia-palkinnot ja Yle näyttää lähetyksen suorana nimellä ”Finlandia 2020 – Lukemisen juhlaa”. Osuva nimi! Sanoisin, että lukeminen on aina jossain määrin juhlaa ja varsinkin kun käteen osuu hyvä kirja.

Mistä saankin hyvän aasinsillan Finlandia-palkintoon: olen lukenut tämän vuoden ehdokkaista vain yhden mutta se olikin sitten todellinen täysosuma. Tommi Kinnusen ”Ei kertonut katuvansa” oli kaikessa herkkyydessään ja meditatiivisuudessaan upeaa luettavaa.

Eläydyin naisten matkaan Norjan Ruijasta Suomeen ja päähenkilö Irenen pohdiskeluihin elämästään ja sen jatkosta. Itketti kun Aili ei enää jaksanut kävellä muiden mukana, heilutti vain urheasti muiden perään varmaa kuolemaa odottaen. Ja riipaisi sydämestä kun Veera kotitalolleen vihdoin saavuttuaan saikin huomata olevansa vieras talossa.

Sodassa miehistä oli aina joku vastuussa, mutta nainen oli kaikille saalis.

Naisten lyhyeksi kerityt päät paljastivat kaikille vastaantulijoille, keitä he olivat. Saksalaisten huoria. Mutta mitä pahaa he olivat tehneet? Olivathan miehetkin sotineet saksalaisten rinnalla, miksi juuri naisten päälle syljettiin inhosta?

Vaikka eiväthän kaikki niin tehneet. Löytyi mies, joka tarjosi kulkijoille lämpimän saunan. Nainen, joka tarjosi vastaleivottua ohrarieskaa. Molemmat kohtaukset Kinnunen kuvaa yksityiskohtia myöten kuin pyhinä toimituksina ja nämä kaksi kohtausta jäävät päällimmäisinä mieleeni kirjan takakannen suljettuani. Ihminen on ehkä kuitenkin lopulta hyvä…?

Lukupiirini halusi lukea Kinnusen uusimman jo alkusyksystä mutta silloin ei paikallinen kirjastoni täällä Ruotsissa ollut sitä vielä edes hankkinut kokoelmiinsa. Yritin ensin äänikirjana ja pääsinkin juonesta perille jonkin matkaa mutta lopulta en pysynyt enää perässä siitä, kuka naisista kulloinkin oli äänessä. Kun sitten sain lopulta paperisen kirjan käsiini, lähdin lukemaan uudestaan alusta ja huomasin syventyväni tarinaan aivan toisella tavalla. Lukemisen juhlaa sekin!

Nämä kirjapalkinnot ja niiden yhteydessä julkaistut ehdokaslistat ovat muuten todella käteviä ja etenkin kun lukee useamman kielialueen kirjallisuutta. Uusi kirjamaavaltaukseni on Saksa ja olen katsellut sillä silmällä myös sikäläisiä kirjapalkintoja. Pari kirjaa olen jo tilannutkin joululoman kirjapinoa silmällä pitäen.

Tällä viikolla jaettiin myös Ruotsin August-palkinnot ja siinä palkittuja kirjoja olen nyt pistänyt kirjaston varauslistalle. Luin myös vastikään ruotsalaisen Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentin, jota en varmastikaan olisi osannut valita luettavaksi, jos se ei olisi jäänyt mieleen viime vuoden August-palkittuna tietokirjana.

Vaikka ehkä se kaikkein paras kirja ei aina voitakaan (kuten nyt esimerkiksi väitetään juuri August-palkinnon saaneesta kirjasta) niin ehdokaslista on kuitenkin mielenkiintoinen katsaus kunkin maan ajankohtaiseen kirjasatoon. On jännittävä lukea muiden kulttuureiden kirjallisuutta ja nähdä, mikä kussakin maassa puhututtaa.

Kirjallisuus lienee parhaimmillaan lukijan ja kirjailijan keskustelua maailmantilasta. Ja mielestäni Kinnusen kirja on historiallisesta aiheestaan hyvinkin ajankohtainen. Ihminen on kovin kärkäs tuomitsemaan ja kivittämään - harvassa ovat ne, jotka uskaltavat kuunnella.

**

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani

WSOY 2020

Kommentit

  1. Totta, palkintoehdokkaat ovat käteviä siinä mielessä, että ne antavat tietyn "laatutakuun" etukäteen ja juuri vieraan maan kohdalla ne ovat erityisen hyödyllisiä. Oman maan kirjallisuuskeskusteluja innokas lukija - ja lehden lukija - tulee kuitenkin paremmin seuranneeksi, vaikka vain sanomalehdestä. Minulle Ruotsinkin kirjallisuuskeskustelu on ihan peitossa.

    Laittamastasi linkistä tuli heti käsitys August-palkitusta ja olen heti samaa mieltä kirjoittajan kanssa ;) Ja vielä kymmenen vuoden kirjoitusaika ja sitten tuloksena tiiliskivi, tietenkin. .. Erimielisyys kuitenkin perusteltu paremmin kuin mitä meillä HS Antti Majander tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin myös sen Hesarin arvostelun! Meillä on 'Mustaa jäätä' kirjapiirin kirjana nyt ensi viikolla, harmittaa että luin sen arvostelun koska nyt se on tuolla takaraivossa kummittelemassa, halusin tai en :(

      Poista
  2. Kinnusen teos on todella hieno laatukirja, joka on ollut klassikko jo ilmestyessään. Aihe on todella tärkeä. Kinnunen ei epäröi tarttua vaiettuihin salaisuuksiin, eikä siloittelemattomiin henkilöhahmoihin. Kirjan loppudokumentti kertoo tuon ajan naisten elämästä. oleellista asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti rakennettu kokonaisuus ja koskettavasti kirjoitettu. Siitä jäi monta vahvaa kohtausta mieleen!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...