Katse kohti koronatalvea

Tällä viikolla on täällä Ruotsissa vietetty koulujen syyslomaa. Ja torstaina saimme neljälle alueelle tiukennetut koronarajoitukset, yhtenä alueista myös tämä kotiläänini Tukholma. Onneksi olimme jo alunperinkin suunnitelleet lomamme hyvin koronaturvallisesti, joten mitään suunnitelman muutoksia ei tarvinnut tehdä.

Pikkuhiljaa alkoi tosin tulla eri harrastuspaikoista ja muilta taholta viestejä siitä, miten tiukennetut rajoitukset vaikuttavat toimintaan. Lapsen viulu- ja pianotunnit järjestetään jälleen whatsuppin kautta. Työpaikan kaikki fyysiset tapaamiset perutaan, myös kehityskeskusteluni, jonka oli tarkoitus olla ensimmäinen fyysinen tapaaminen esimieheni kanssa sitten maaliskuun.

Eniten minua masensi tieto siitä, että kotikuntani kirjastot suljetaan toistaiseksi. Kirjastothan olivat täällä auki koko pahimman koronakevään ajan, mikä oli itselleni tärkeä henkireikä. Mutta tällä kertaa siis ovet pistetään säppiin. Ja juuri kun olin saanut ilmoituksen, että kauan jonottamani Matilda Gustavssonin kirja ’Klubben’ (Yhdeksästoista jäsen) olisi nyt haettavissa! Toivottavasti kirja pidetään varauskirjahyllyssä ovien uudelleen avaamisen asti…

Perheemme syyslomaperinteisiin on kuulunut jo muutaman vuoden ajan viettää muutama päivä saaristossa. Niin tänäkin vuonna ja sehän sopii erityisen hyvin tähän korona-aikaan. Olimme löytäneet vuokramökin Dalaröstä, joka on vain noin tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Ohjelmassa oli patikointia ja ihan vain syystunnelmointia. Nämä syksyn värit ovat olleet tänä vuonna erityisen upeita!

Lisäksi kaivoin esiin jo kauan unohduksissa olleen sisäisen talviuimarini! Harrastin talviuintia säännöllisesti asuessani Helsingissä parikymmentä vuotta sitten, mutta sitten se on jäänyt vain satunnaisiksi saunan jälkeen pulahtamisiksi. Mökkiimme kuului oma pieni ranta ja laituri, joten kävin joka aamu herättyäni lyhyellä (erittäin lyhyellä!) aamu-uinnilla. Sen jälkeen ei mikään enää tuntunutkaan mahdottomalta, kylmän veden synnyttämät endorfiinit kannattelivat hienosti koko päivän.

Olihan minulla kirjojakin mukana mutta mökin panoraamaikkunasta avautunut idyllinen syysmaisema ei antanut rauhaa. Sen sijaan lueskelin lehtiä, joita olin lainannut ison kasan kirjastosta. Lähikirjastomme valikoimiin kuuluu kolme suomalaista aikakauslehteä – ET-lehti, Kotiliesi ja Suomen Kuvalehti – joten niillä mennään.

Olikohan muuten ensimmäinen kerta kun sain lukea enemmän suomentaja Kersti Juvan elämästä – ET-lehdessä (16/2020) Juva kertoo muun muassa siitä, miten lähti aikoinaan suomentamaan Tolkienin Sormusten herra –trilogiaa, josta tulikin Juvan kisällintyö Eila Pennasen ohjauksessa. ”Olin lukenut pitkän englannin ja muutamia Agatha Christien kirjoja alkukielellä. Ryhdyin niillä eväillä Tolkienin kirjojen kääntäjäksi. Päätä ei huimannut tippaakaan.”

Kotiliesi (15/2020) puolestaan on haastatellut Kirsti Paakkasta ja jutun luettuani pistän lukulistalle myös Ulla-Maija Paavilaisen Paakkasesta kirjoittaman tuoreen elämäkerran ”Suurin niistä on rakkaus”. Tajuntaani avartava tieto on esimerkiksi se, että Paakkanen oli jo yli 60-vuotias kun hän osti konkurssikypsän Marimekon! Ja itse mietiskelen välillä, että ehtisikö sitä vielä tekemään jotain uutta kun olen sentään ”jo 50-vuotias”. Huis hiiteen sellaiset aatokset!

Suomen Kuvalehdestä (19/2020) luen sitten miten Jörn Donnerin ruotsalainen poika Otto Gabrielsson sai Donnerin vaimon ehdotuksesta valita yhden Donnerin jälkeenjääneistä vaatteista. Gabrielsson valitsee pappa-Donnerin vanhan saunatakin, "Finlaysonin valmistaman, siniharmaan ja risaksi asti käytetyn. Sen näköisen, että se oli ollut vanhan miehen mieleen". Me Gabrielssonin kirjan lukeneet voimme ymmärtää mitä saunatakki kenties symboloi isän ja pojan välisessä suhteessa.

Mutta lopuksi – suurin niistä on todellakin rakkaus. Mieltäni liikuttaa perinpohjaisesti ET-lehden juttu (6/2019) 74-vuotiaasta Petter Pulkkisesta, joka on hoitanut muistisairasta Eeva-vaimoaan jo 20 vuotta. Petter pitää puolisoaan kirjaimellisesti kuin kukkaa kämmenellä – valmistaa hyvää ja terveellistä ruokaa, pitää huolta, että vaimo pääsee ulos, saa läsnäolollaan vaimon yöllisen rohisevan hengityksen rauhoittumaan. ”Otin oppia sotaveteraaneilta, kun jäin kotiin Eevan hoitajaksi: kaveria ei jätetä.”

Näiden elämäntarinoiden rinnalla moni romaanikin kalpenee! Ja tositarinat antavat uskoa, kun kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Tämänkertainen syysloma ja luonnossa liikkuminen auttoivat lisäksi rauhoittumaan ja luottamaan siihen, että kyllä tästä tulevasta koronatalvestakin selvitään. Nyt kohti joulua ja sen valoja!

**

Lainaukset on otettu seuraavista lehtiartikkeleista:

Heimo Hatakka: Entinen lainsuojaton (ET-lehti 16/2020)

Ulla-Maija Paavilainen: Mahdoton laittaa lokeroon (Kotiliesi 15/2020)

Wilhelmiina Palonen: Isä kuitenkin (Suomen Kuvalehti 6/2020)

Riitta Lehtimäki: Yhdessä kohti iltaa (ET-lehti 6/2019)