Siirry pääsisältöön

Katse kohti koronatalvea



Tällä viikolla on täällä Ruotsissa vietetty koulujen syyslomaa. Ja torstaina saimme neljälle alueelle tiukennetut koronarajoitukset, yhtenä alueista myös tämä kotiläänini Tukholma. Onneksi olimme jo alunperinkin suunnitelleet lomamme hyvin koronaturvallisesti, joten mitään suunnitelman muutoksia ei tarvinnut tehdä.

Pikkuhiljaa alkoi tosin tulla eri harrastuspaikoista ja muilta taholta viestejä siitä, miten tiukennetut rajoitukset vaikuttavat toimintaan. Lapsen viulu- ja pianotunnit järjestetään jälleen whatsuppin kautta. Työpaikan kaikki fyysiset tapaamiset perutaan, myös kehityskeskusteluni, jonka oli tarkoitus olla ensimmäinen fyysinen tapaaminen esimieheni kanssa sitten maaliskuun.

Eniten minua masensi tieto siitä, että kotikuntani kirjastot suljetaan toistaiseksi. Kirjastothan olivat täällä auki koko pahimman koronakevään ajan, mikä oli itselleni tärkeä henkireikä. Mutta tällä kertaa siis ovet pistetään säppiin. Ja juuri kun olin saanut ilmoituksen, että kauan jonottamani Matilda Gustavssonin kirja ’Klubben’ (Yhdeksästoista jäsen) olisi nyt haettavissa! Toivottavasti kirja pidetään varauskirjahyllyssä ovien uudelleen avaamisen asti…

Perheemme syyslomaperinteisiin on kuulunut jo muutaman vuoden ajan viettää muutama päivä saaristossa. Niin tänäkin vuonna ja sehän sopii erityisen hyvin tähän korona-aikaan. Olimme löytäneet vuokramökin Dalaröstä, joka on vain noin tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Ohjelmassa oli patikointia ja ihan vain syystunnelmointia. Nämä syksyn värit ovat olleet tänä vuonna erityisen upeita!


Lisäksi kaivoin esiin jo kauan unohduksissa olleen sisäisen talviuimarini! Harrastin talviuintia säännöllisesti asuessani Helsingissä parikymmentä vuotta sitten, mutta sitten se on jäänyt vain satunnaisiksi saunan jälkeen pulahtamisiksi. Mökkiimme kuului oma pieni ranta ja laituri, joten kävin joka aamu herättyäni lyhyellä (erittäin lyhyellä!) aamu-uinnilla. Sen jälkeen ei mikään enää tuntunutkaan mahdottomalta, kylmän veden synnyttämät endorfiinit kannattelivat hienosti koko päivän.

Olihan minulla kirjojakin mukana mutta mökin panoraamaikkunasta avautunut idyllinen syysmaisema ei antanut rauhaa. Sen sijaan lueskelin lehtiä, joita olin lainannut ison kasan kirjastosta. Lähikirjastomme valikoimiin kuuluu kolme suomalaista aikakauslehteä – ET-lehti, Kotiliesi ja Suomen Kuvalehti – joten niillä mennään.

Olikohan muuten ensimmäinen kerta kun sain lukea enemmän suomentaja Kersti Juvan elämästä – ET-lehdessä (16/2020) Juva kertoo muun muassa siitä, miten lähti aikoinaan suomentamaan Tolkienin Sormusten herra –trilogiaa, josta tulikin Juvan kisällintyö Eila Pennasen ohjauksessa. ”Olin lukenut pitkän englannin ja muutamia Agatha Christien kirjoja alkukielellä. Ryhdyin niillä eväillä Tolkienin kirjojen kääntäjäksi. Päätä ei huimannut tippaakaan.”

Kotiliesi (15/2020) puolestaan on haastatellut Kirsti Paakkasta ja jutun luettuani pistän lukulistalle myös Ulla-Maija Paavilaisen Paakkasesta kirjoittaman tuoreen elämäkerran ”Suurin niistä on rakkaus”. Tajuntaani avartava tieto on esimerkiksi se, että Paakkanen oli jo yli 60-vuotias kun hän osti konkurssikypsän Marimekon! Ja itse mietiskelen välillä, että ehtisikö sitä vielä tekemään jotain uutta kun olen sentään ”jo 50-vuotias”. Huis hiiteen sellaiset aatokset!

Suomen Kuvalehdestä (19/2020) luen sitten miten Jörn Donnerin ruotsalainen poika Otto Gabrielsson sai Donnerin vaimon ehdotuksesta valita yhden Donnerin jälkeenjääneistä vaatteista. Gabrielsson valitsee pappa-Donnerin vanhan saunatakin, "Finlaysonin valmistaman, siniharmaan ja risaksi asti käytetyn. Sen näköisen, että se oli ollut vanhan miehen mieleen". Me Gabrielssonin kirjan lukeneet voimme ymmärtää mitä saunatakki kenties symboloi isän ja pojan välisessä suhteessa.

Mutta lopuksi – suurin niistä on todellakin rakkaus. Mieltäni liikuttaa perinpohjaisesti ET-lehden juttu (6/2019) 74-vuotiaasta Petter Pulkkisesta, joka on hoitanut muistisairasta Eeva-vaimoaan jo 20 vuotta. Petter pitää puolisoaan kirjaimellisesti kuin kukkaa kämmenellä – valmistaa hyvää ja terveellistä ruokaa, pitää huolta, että vaimo pääsee ulos, saa läsnäolollaan vaimon yöllisen rohisevan hengityksen rauhoittumaan. ”Otin oppia sotaveteraaneilta, kun jäin kotiin Eevan hoitajaksi: kaveria ei jätetä.”

Näiden elämäntarinoiden rinnalla moni romaanikin kalpenee! Ja tositarinat antavat uskoa, kun kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Tämänkertainen syysloma ja luonnossa liikkuminen auttoivat lisäksi rauhoittumaan ja luottamaan siihen, että kyllä tästä tulevasta koronatalvestakin selvitään. Nyt kohti joulua ja sen valoja!



**
Lainaukset on otettu seuraavista lehtiartikkeleista:

Heimo Hatakka: Entinen lainsuojaton (ET-lehti 16/2020)
Ulla-Maija Paavilainen: Mahdoton laittaa lokeroon (Kotiliesi 15/2020)
Wilhelmiina Palonen: Isä kuitenkin (Suomen Kuvalehti 6/2020)
Riitta Lehtimäki: Yhdessä kohti iltaa (ET-lehti 6/2019)

Kommentit

  1. Keväällä Ylellä oli päivittäin koronalähetys, joka päätyi sanoihin:"Ja muistakaa, tästäkin selvitään." Samat sanat kuin sinulla. Totta, joskus muistelemme tätä koronatalvea ja sitä, miten totuimme rajoituksiin ja varovaisuuteen.

    Innokkaana lehtien lukijana olen lukenut nuo artikkelit, mistä kerrot. Eläköön Petter Pulkkinen ja huolenpito, joka on suurinta rakkautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen mielelläni suomalaisia lehtiä koska niissä on usein hienoja henkilökuvia ihan tavallisistakin ihmisistä. Ruotsissa kirjoitetaan lähinnä julkkisten elämistä (ja kuninkaallisista...) ja jos tehdään juttuja ns. taviksista niin niissä on harmittavan usein vähän sellainen uhri-leima.

      Suomessa mielestäni selvästikin arvostetaan ihan tavallista elämää ja arkisia juttuja, olisiko se myös siihen että olemme niin "onnellisia" kaikissa mittauksissa? /Mari

      Poista
  2. Meilläkin oli kirjastot suljettu keväällä, ja ihmettelen, miksei kirjoja voitu lainata edes ikkunasta. Olisi työllistetty ja vaikka vie aikaa, niin on niitä jotka jaksaisi odottaa tilaamansa kirjan luukusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli juuri noin viime keväänä, isoin osa kirjaston tiloista oli eristetty ja sisälle pääsi vain varaushyllylle ja lainaustiskille. Mutta nyt siis ainakin kolme viikkoa ihan kiinni, mutta tämä olikin ensimmäinen kerta kun viranomaisilta tuli näin selkeä ukaasi, ettei julkisissa sisätiloissa saisi oleskella seuraavan kolmen viikon aikana ja juuri kirjastot ja museot mainittu esimerkkeinä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen