Siirry pääsisältöön

Katse kohti koronatalvea



Tällä viikolla on täällä Ruotsissa vietetty koulujen syyslomaa. Ja torstaina saimme neljälle alueelle tiukennetut koronarajoitukset, yhtenä alueista myös tämä kotiläänini Tukholma. Onneksi olimme jo alunperinkin suunnitelleet lomamme hyvin koronaturvallisesti, joten mitään suunnitelman muutoksia ei tarvinnut tehdä.

Pikkuhiljaa alkoi tosin tulla eri harrastuspaikoista ja muilta taholta viestejä siitä, miten tiukennetut rajoitukset vaikuttavat toimintaan. Lapsen viulu- ja pianotunnit järjestetään jälleen whatsuppin kautta. Työpaikan kaikki fyysiset tapaamiset perutaan, myös kehityskeskusteluni, jonka oli tarkoitus olla ensimmäinen fyysinen tapaaminen esimieheni kanssa sitten maaliskuun.

Eniten minua masensi tieto siitä, että kotikuntani kirjastot suljetaan toistaiseksi. Kirjastothan olivat täällä auki koko pahimman koronakevään ajan, mikä oli itselleni tärkeä henkireikä. Mutta tällä kertaa siis ovet pistetään säppiin. Ja juuri kun olin saanut ilmoituksen, että kauan jonottamani Matilda Gustavssonin kirja ’Klubben’ (Yhdeksästoista jäsen) olisi nyt haettavissa! Toivottavasti kirja pidetään varauskirjahyllyssä ovien uudelleen avaamisen asti…

Perheemme syyslomaperinteisiin on kuulunut jo muutaman vuoden ajan viettää muutama päivä saaristossa. Niin tänäkin vuonna ja sehän sopii erityisen hyvin tähän korona-aikaan. Olimme löytäneet vuokramökin Dalaröstä, joka on vain noin tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Ohjelmassa oli patikointia ja ihan vain syystunnelmointia. Nämä syksyn värit ovat olleet tänä vuonna erityisen upeita!


Lisäksi kaivoin esiin jo kauan unohduksissa olleen sisäisen talviuimarini! Harrastin talviuintia säännöllisesti asuessani Helsingissä parikymmentä vuotta sitten, mutta sitten se on jäänyt vain satunnaisiksi saunan jälkeen pulahtamisiksi. Mökkiimme kuului oma pieni ranta ja laituri, joten kävin joka aamu herättyäni lyhyellä (erittäin lyhyellä!) aamu-uinnilla. Sen jälkeen ei mikään enää tuntunutkaan mahdottomalta, kylmän veden synnyttämät endorfiinit kannattelivat hienosti koko päivän.

Olihan minulla kirjojakin mukana mutta mökin panoraamaikkunasta avautunut idyllinen syysmaisema ei antanut rauhaa. Sen sijaan lueskelin lehtiä, joita olin lainannut ison kasan kirjastosta. Lähikirjastomme valikoimiin kuuluu kolme suomalaista aikakauslehteä – ET-lehti, Kotiliesi ja Suomen Kuvalehti – joten niillä mennään.

Olikohan muuten ensimmäinen kerta kun sain lukea enemmän suomentaja Kersti Juvan elämästä – ET-lehdessä (16/2020) Juva kertoo muun muassa siitä, miten lähti aikoinaan suomentamaan Tolkienin Sormusten herra –trilogiaa, josta tulikin Juvan kisällintyö Eila Pennasen ohjauksessa. ”Olin lukenut pitkän englannin ja muutamia Agatha Christien kirjoja alkukielellä. Ryhdyin niillä eväillä Tolkienin kirjojen kääntäjäksi. Päätä ei huimannut tippaakaan.”

Kotiliesi (15/2020) puolestaan on haastatellut Kirsti Paakkasta ja jutun luettuani pistän lukulistalle myös Ulla-Maija Paavilaisen Paakkasesta kirjoittaman tuoreen elämäkerran ”Suurin niistä on rakkaus”. Tajuntaani avartava tieto on esimerkiksi se, että Paakkanen oli jo yli 60-vuotias kun hän osti konkurssikypsän Marimekon! Ja itse mietiskelen välillä, että ehtisikö sitä vielä tekemään jotain uutta kun olen sentään ”jo 50-vuotias”. Huis hiiteen sellaiset aatokset!

Suomen Kuvalehdestä (19/2020) luen sitten miten Jörn Donnerin ruotsalainen poika Otto Gabrielsson sai Donnerin vaimon ehdotuksesta valita yhden Donnerin jälkeenjääneistä vaatteista. Gabrielsson valitsee pappa-Donnerin vanhan saunatakin, "Finlaysonin valmistaman, siniharmaan ja risaksi asti käytetyn. Sen näköisen, että se oli ollut vanhan miehen mieleen". Me Gabrielssonin kirjan lukeneet voimme ymmärtää mitä saunatakki kenties symboloi isän ja pojan välisessä suhteessa.

Mutta lopuksi – suurin niistä on todellakin rakkaus. Mieltäni liikuttaa perinpohjaisesti ET-lehden juttu (6/2019) 74-vuotiaasta Petter Pulkkisesta, joka on hoitanut muistisairasta Eeva-vaimoaan jo 20 vuotta. Petter pitää puolisoaan kirjaimellisesti kuin kukkaa kämmenellä – valmistaa hyvää ja terveellistä ruokaa, pitää huolta, että vaimo pääsee ulos, saa läsnäolollaan vaimon yöllisen rohisevan hengityksen rauhoittumaan. ”Otin oppia sotaveteraaneilta, kun jäin kotiin Eevan hoitajaksi: kaveria ei jätetä.”

Näiden elämäntarinoiden rinnalla moni romaanikin kalpenee! Ja tositarinat antavat uskoa, kun kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Tämänkertainen syysloma ja luonnossa liikkuminen auttoivat lisäksi rauhoittumaan ja luottamaan siihen, että kyllä tästä tulevasta koronatalvestakin selvitään. Nyt kohti joulua ja sen valoja!



**
Lainaukset on otettu seuraavista lehtiartikkeleista:

Heimo Hatakka: Entinen lainsuojaton (ET-lehti 16/2020)
Ulla-Maija Paavilainen: Mahdoton laittaa lokeroon (Kotiliesi 15/2020)
Wilhelmiina Palonen: Isä kuitenkin (Suomen Kuvalehti 6/2020)
Riitta Lehtimäki: Yhdessä kohti iltaa (ET-lehti 6/2019)

Kommentit

  1. Keväällä Ylellä oli päivittäin koronalähetys, joka päätyi sanoihin:"Ja muistakaa, tästäkin selvitään." Samat sanat kuin sinulla. Totta, joskus muistelemme tätä koronatalvea ja sitä, miten totuimme rajoituksiin ja varovaisuuteen.

    Innokkaana lehtien lukijana olen lukenut nuo artikkelit, mistä kerrot. Eläköön Petter Pulkkinen ja huolenpito, joka on suurinta rakkautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen mielelläni suomalaisia lehtiä koska niissä on usein hienoja henkilökuvia ihan tavallisistakin ihmisistä. Ruotsissa kirjoitetaan lähinnä julkkisten elämistä (ja kuninkaallisista...) ja jos tehdään juttuja ns. taviksista niin niissä on harmittavan usein vähän sellainen uhri-leima.

      Suomessa mielestäni selvästikin arvostetaan ihan tavallista elämää ja arkisia juttuja, olisiko se myös siihen että olemme niin "onnellisia" kaikissa mittauksissa? /Mari

      Poista
  2. Meilläkin oli kirjastot suljettu keväällä, ja ihmettelen, miksei kirjoja voitu lainata edes ikkunasta. Olisi työllistetty ja vaikka vie aikaa, niin on niitä jotka jaksaisi odottaa tilaamansa kirjan luukusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli juuri noin viime keväänä, isoin osa kirjaston tiloista oli eristetty ja sisälle pääsi vain varaushyllylle ja lainaustiskille. Mutta nyt siis ainakin kolme viikkoa ihan kiinni, mutta tämä olikin ensimmäinen kerta kun viranomaisilta tuli näin selkeä ukaasi, ettei julkisissa sisätiloissa saisi oleskella seuraavan kolmen viikon aikana ja juuri kirjastot ja museot mainittu esimerkkeinä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...