Siirry pääsisältöön

Lukemisen juhlaa


Tänään jaetaan Finlandia-palkinnot ja Yle näyttää lähetyksen suorana nimellä ”Finlandia 2020 – Lukemisen juhlaa”. Osuva nimi! Sanoisin, että lukeminen on aina jossain määrin juhlaa ja varsinkin kun käteen osuu hyvä kirja.

Mistä saankin hyvän aasinsillan Finlandia-palkintoon: olen lukenut tämän vuoden ehdokkaista vain yhden mutta se olikin sitten todellinen täysosuma. Tommi Kinnusen ”Ei kertonut katuvansa” oli kaikessa herkkyydessään ja meditatiivisuudessaan upeaa luettavaa.

Eläydyin naisten matkaan Norjan Ruijasta Suomeen ja päähenkilö Irenen pohdiskeluihin elämästään ja sen jatkosta. Itketti kun Aili ei enää jaksanut kävellä muiden mukana, heilutti vain urheasti muiden perään varmaa kuolemaa odottaen. Ja riipaisi sydämestä kun Veera kotitalolleen vihdoin saavuttuaan saikin huomata olevansa vieras talossa.

Sodassa miehistä oli aina joku vastuussa, mutta nainen oli kaikille saalis.

Naisten lyhyeksi kerityt päät paljastivat kaikille vastaantulijoille, keitä he olivat. Saksalaisten huoria. Mutta mitä pahaa he olivat tehneet? Olivathan miehetkin sotineet saksalaisten rinnalla, miksi juuri naisten päälle syljettiin inhosta?

Vaikka eiväthän kaikki niin tehneet. Löytyi mies, joka tarjosi kulkijoille lämpimän saunan. Nainen, joka tarjosi vastaleivottua ohrarieskaa. Molemmat kohtaukset Kinnunen kuvaa yksityiskohtia myöten kuin pyhinä toimituksina ja nämä kaksi kohtausta jäävät päällimmäisinä mieleeni kirjan takakannen suljettuani. Ihminen on ehkä kuitenkin lopulta hyvä…?

Lukupiirini halusi lukea Kinnusen uusimman jo alkusyksystä mutta silloin ei paikallinen kirjastoni täällä Ruotsissa ollut sitä vielä edes hankkinut kokoelmiinsa. Yritin ensin äänikirjana ja pääsinkin juonesta perille jonkin matkaa mutta lopulta en pysynyt enää perässä siitä, kuka naisista kulloinkin oli äänessä. Kun sitten sain lopulta paperisen kirjan käsiini, lähdin lukemaan uudestaan alusta ja huomasin syventyväni tarinaan aivan toisella tavalla. Lukemisen juhlaa sekin!

Nämä kirjapalkinnot ja niiden yhteydessä julkaistut ehdokaslistat ovat muuten todella käteviä ja etenkin kun lukee useamman kielialueen kirjallisuutta. Uusi kirjamaavaltaukseni on Saksa ja olen katsellut sillä silmällä myös sikäläisiä kirjapalkintoja. Pari kirjaa olen jo tilannutkin joululoman kirjapinoa silmällä pitäen.

Tällä viikolla jaettiin myös Ruotsin August-palkinnot ja siinä palkittuja kirjoja olen nyt pistänyt kirjaston varauslistalle. Luin myös vastikään ruotsalaisen Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentin, jota en varmastikaan olisi osannut valita luettavaksi, jos se ei olisi jäänyt mieleen viime vuoden August-palkittuna tietokirjana.

Vaikka ehkä se kaikkein paras kirja ei aina voitakaan (kuten nyt esimerkiksi väitetään juuri August-palkinnon saaneesta kirjasta) niin ehdokaslista on kuitenkin mielenkiintoinen katsaus kunkin maan ajankohtaiseen kirjasatoon. On jännittävä lukea muiden kulttuureiden kirjallisuutta ja nähdä, mikä kussakin maassa puhututtaa.

Kirjallisuus lienee parhaimmillaan lukijan ja kirjailijan keskustelua maailmantilasta. Ja mielestäni Kinnusen kirja on historiallisesta aiheestaan hyvinkin ajankohtainen. Ihminen on kovin kärkäs tuomitsemaan ja kivittämään - harvassa ovat ne, jotka uskaltavat kuunnella.

**

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani

WSOY 2020

Kommentit

  1. Totta, palkintoehdokkaat ovat käteviä siinä mielessä, että ne antavat tietyn "laatutakuun" etukäteen ja juuri vieraan maan kohdalla ne ovat erityisen hyödyllisiä. Oman maan kirjallisuuskeskusteluja innokas lukija - ja lehden lukija - tulee kuitenkin paremmin seuranneeksi, vaikka vain sanomalehdestä. Minulle Ruotsinkin kirjallisuuskeskustelu on ihan peitossa.

    Laittamastasi linkistä tuli heti käsitys August-palkitusta ja olen heti samaa mieltä kirjoittajan kanssa ;) Ja vielä kymmenen vuoden kirjoitusaika ja sitten tuloksena tiiliskivi, tietenkin. .. Erimielisyys kuitenkin perusteltu paremmin kuin mitä meillä HS Antti Majander tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin myös sen Hesarin arvostelun! Meillä on 'Mustaa jäätä' kirjapiirin kirjana nyt ensi viikolla, harmittaa että luin sen arvostelun koska nyt se on tuolla takaraivossa kummittelemassa, halusin tai en :(

      Poista
  2. Kinnusen teos on todella hieno laatukirja, joka on ollut klassikko jo ilmestyessään. Aihe on todella tärkeä. Kinnunen ei epäröi tarttua vaiettuihin salaisuuksiin, eikä siloittelemattomiin henkilöhahmoihin. Kirjan loppudokumentti kertoo tuon ajan naisten elämästä. oleellista asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti rakennettu kokonaisuus ja koskettavasti kirjoitettu. Siitä jäi monta vahvaa kohtausta mieleen!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...