Siirry pääsisältöön

Ankerias, tuo kiehtova eläin!

 

Mitä olisikaan tämä rakas lukuharrastus ilman kirjablogeja! Olin hetken mielijohteesta napannut kirjastossa mukaani tämän Patrik Svenssonin August-palkintovoittajan, koska sen sellaiseksi tunnistin ja varsinkin koska ruotsalaisen kirjaston henkilökunta oli intoutunut askartelemaan suomenkielisiä ”Uusi kirja” –lappuja suomenkielisten kirjojen somisteeksi. Tartuin tietysti heti syöttiin!

Mutta kun aloitin lukemaan kirjaa, jouduin syvän hämmennyksen valtaan. Pitääkö tätä lukea kuin elämäkertaa vai tietokirjaa? Romaani tämä ei nyt ainakaan taida olla. Ja siihen se jäi kunnes sattumalta osuin Kirjan pauloissa –blogin postaukseen, jolloin minullekin selvisi lopulta mikä tässä kirjassa oli se juju. Tietysti itse ankerias ja "ankeriaan aivan huikea tarina, josta en tiennyt mitään, ennen kuin Patrik sen kertoi", kuten Paula blogissaan toteaa. Niinpä, kuka olisi uskonut, että ankeriaan tarina voi olla näin kiehtova!

Ja nyt muuten selvisi sekin, miksi en osannut sijoittaa kirjaa oikeaan lokeroon: Svenssonin esikoista ylistettiin vuoden 2019 August-palkinnonjaon yhteydessä niin paljon, että muut palkitut jäivät täysin Ankeriaan testamentin varjoon. Niinpä tämä jäi mieleeni ainoana Ruotsin August-palkinnon voittajana enkä ymmärtänyt kuin vasta nyt, että kirja tosiaan voitti tietokirjakategorian. Ja tietokirjana se kannattaa myös lukea.

Mutta vahinko on siis nyt korjattu, kirja luettu ja oikeaan kategoriaan saatettu ja olen lisäksi todella vaikuttunut! Erityisesti minuun teki vaikutuksen kirjan itsepintainen pyrkimys nähdä tämä maailma melkeinpä vain ankeriaan näkökulmasta. Svensson hämmentää soppaansa niin Aristoteleen kuin Sigmund Freudinkin ja kyllä, heidät molemmat voidaan liittää ankeriaaseen, tavalla tai toisella.

Niin suuri joukko ihmisiä on uhrannut niin paljon aikaa ja vaivaa ankeriaan tutkimiseen ja yrityksiin ottaa siitä selvää, että meidän pitäisi tosiaankin jo tietää siitä enemmän kuin tiedämme. Se, ettemme siltikään tiedä enempää, on edelleen jonkinasteinen mysteeri. Eläintieteen piirissä tätä nimitetään yleisesti ”ankeriaskysymykseksi”.

Tämä ”ankeriaskysymys” oli tosiaan itselleni aivan uusi asia mutta olen iloinen, että tiedän tästä nyt ainakin Svenssonin kirjan verran. Ja varsinkin kun vaarana on, että koko ankeriaskysymystä ei edes ennätetä selvittää ennen kuin on liian myöhäistä. Sillä ankeriasta, kuten niin monta muutakin luonnonlajia, uhkaa sukupuutto.

Svensson kirjoittaa kirjassaan ankeriaan historian lomassa myös omasta isäsuhteestaan, jota leimasi hyvin vahvasti – kuinka ollakaan - ankeriaanpyynti. Hän kuvaa herkän realistisesti isän ja pojan kalastusressuja ja kokeiluja aina kun isä on keksinyt uuden ankeriaanpyydystystavan. Svenssonin isä on asfalttityöntekijä, jonka arkea leimaa raskas työ ja väsymys. Mutta lomat vietetään ulkona ja kesäyöt ankeriaanpyynnissä. Svenssonin kirja on totisesti yksi liikuttavimpia isän ja pojan välisen suhteen kuvauksia, jonka olen lukenut.

Svensson mainitsee myös erityisesti Ruotsin Skånen Brantevikissa kaivosta löydetyn ankeriaan, joka perimätiedon mukaan olisi ollut peräti 155-vuotias. Sen ikää ei kuitenkaan pystytty varmuudella vahvistamaan mutta vanha se oli. Tässä Ruotsin television luonto-ohjelmassa voi nähdä kaivonetsintäoperaation, jonka Svenssonkin siis kirjassaan kuvaa. Ankeriaan silmät ovat normaalia suuremmat, koska se on viettänyt vuosikymmeniä pimeässä kaivossa. 

Näitä kaivoankeriaita on ollut perinteisesti enemmänkin, sillä vanhan kansan mukaan ankerias piti kaivon veden puhtaana syömällä sinne tippuneet ötökät tai suuremmatkin eläimet. Mutta onneksi tämä perinne taitaa olla jo kadonnut perinne sillä Sargassomereen pitää ankeriaan vanhuudenpäivinään päästä, se on ankeriaan luonto.

 

**

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta

Ruotsinkielinen alkuteos: Ålevangeliet. Berättelsen om världens mest gåtfulla fisk)

Suomentanut Maija Kauhanen

Tammi 2020

Kommentit

  1. Olipa kiva lukea, että postaukseni innosti sinut uudelleen kirjan äärelle. Eikä ihme, ettei ollut helppo tietää, minä kirjaa pitäisi lukea. Suomalainen kustantaja on luokitellut sen muistelmiksi tai elämäkerraksi (99.1), kun taas omassa kirjastossani se on luokiteltu eläintieteen alajaksoon kalat. Kumpikin on mielestäni ihan kohdillaan - mutta olen kyllä enemmän kallellani tuohon eläintieteeseen päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Onneksi tämä oli pistetty omassa kirjastossani vain uutuushyllyyn, ilman nimikkeitä. En olisi muuten kyllä löytänyt kirjaa ikinä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...