Siirry pääsisältöön

Ankerias, tuo kiehtova eläin!

 

Mitä olisikaan tämä rakas lukuharrastus ilman kirjablogeja! Olin hetken mielijohteesta napannut kirjastossa mukaani tämän Patrik Svenssonin August-palkintovoittajan, koska sen sellaiseksi tunnistin ja varsinkin koska ruotsalaisen kirjaston henkilökunta oli intoutunut askartelemaan suomenkielisiä ”Uusi kirja” –lappuja suomenkielisten kirjojen somisteeksi. Tartuin tietysti heti syöttiin!

Mutta kun aloitin lukemaan kirjaa, jouduin syvän hämmennyksen valtaan. Pitääkö tätä lukea kuin elämäkertaa vai tietokirjaa? Romaani tämä ei nyt ainakaan taida olla. Ja siihen se jäi kunnes sattumalta osuin Kirjan pauloissa –blogin postaukseen, jolloin minullekin selvisi lopulta mikä tässä kirjassa oli se juju. Tietysti itse ankerias ja "ankeriaan aivan huikea tarina, josta en tiennyt mitään, ennen kuin Patrik sen kertoi", kuten Paula blogissaan toteaa. Niinpä, kuka olisi uskonut, että ankeriaan tarina voi olla näin kiehtova!

Ja nyt muuten selvisi sekin, miksi en osannut sijoittaa kirjaa oikeaan lokeroon: Svenssonin esikoista ylistettiin vuoden 2019 August-palkinnonjaon yhteydessä niin paljon, että muut palkitut jäivät täysin Ankeriaan testamentin varjoon. Niinpä tämä jäi mieleeni ainoana Ruotsin August-palkinnon voittajana enkä ymmärtänyt kuin vasta nyt, että kirja tosiaan voitti tietokirjakategorian. Ja tietokirjana se kannattaa myös lukea.

Mutta vahinko on siis nyt korjattu, kirja luettu ja oikeaan kategoriaan saatettu ja olen lisäksi todella vaikuttunut! Erityisesti minuun teki vaikutuksen kirjan itsepintainen pyrkimys nähdä tämä maailma melkeinpä vain ankeriaan näkökulmasta. Svensson hämmentää soppaansa niin Aristoteleen kuin Sigmund Freudinkin ja kyllä, heidät molemmat voidaan liittää ankeriaaseen, tavalla tai toisella.

Niin suuri joukko ihmisiä on uhrannut niin paljon aikaa ja vaivaa ankeriaan tutkimiseen ja yrityksiin ottaa siitä selvää, että meidän pitäisi tosiaankin jo tietää siitä enemmän kuin tiedämme. Se, ettemme siltikään tiedä enempää, on edelleen jonkinasteinen mysteeri. Eläintieteen piirissä tätä nimitetään yleisesti ”ankeriaskysymykseksi”.

Tämä ”ankeriaskysymys” oli tosiaan itselleni aivan uusi asia mutta olen iloinen, että tiedän tästä nyt ainakin Svenssonin kirjan verran. Ja varsinkin kun vaarana on, että koko ankeriaskysymystä ei edes ennätetä selvittää ennen kuin on liian myöhäistä. Sillä ankeriasta, kuten niin monta muutakin luonnonlajia, uhkaa sukupuutto.

Svensson kirjoittaa kirjassaan ankeriaan historian lomassa myös omasta isäsuhteestaan, jota leimasi hyvin vahvasti – kuinka ollakaan - ankeriaanpyynti. Hän kuvaa herkän realistisesti isän ja pojan kalastusressuja ja kokeiluja aina kun isä on keksinyt uuden ankeriaanpyydystystavan. Svenssonin isä on asfalttityöntekijä, jonka arkea leimaa raskas työ ja väsymys. Mutta lomat vietetään ulkona ja kesäyöt ankeriaanpyynnissä. Svenssonin kirja on totisesti yksi liikuttavimpia isän ja pojan välisen suhteen kuvauksia, jonka olen lukenut.

Svensson mainitsee myös erityisesti Ruotsin Skånen Brantevikissa kaivosta löydetyn ankeriaan, joka perimätiedon mukaan olisi ollut peräti 155-vuotias. Sen ikää ei kuitenkaan pystytty varmuudella vahvistamaan mutta vanha se oli. Tässä Ruotsin television luonto-ohjelmassa voi nähdä kaivonetsintäoperaation, jonka Svenssonkin siis kirjassaan kuvaa. Ankeriaan silmät ovat normaalia suuremmat, koska se on viettänyt vuosikymmeniä pimeässä kaivossa. 

Näitä kaivoankeriaita on ollut perinteisesti enemmänkin, sillä vanhan kansan mukaan ankerias piti kaivon veden puhtaana syömällä sinne tippuneet ötökät tai suuremmatkin eläimet. Mutta onneksi tämä perinne taitaa olla jo kadonnut perinne sillä Sargassomereen pitää ankeriaan vanhuudenpäivinään päästä, se on ankeriaan luonto.

 

**

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta

Ruotsinkielinen alkuteos: Ålevangeliet. Berättelsen om världens mest gåtfulla fisk)

Suomentanut Maija Kauhanen

Tammi 2020

Kommentit

  1. Olipa kiva lukea, että postaukseni innosti sinut uudelleen kirjan äärelle. Eikä ihme, ettei ollut helppo tietää, minä kirjaa pitäisi lukea. Suomalainen kustantaja on luokitellut sen muistelmiksi tai elämäkerraksi (99.1), kun taas omassa kirjastossani se on luokiteltu eläintieteen alajaksoon kalat. Kumpikin on mielestäni ihan kohdillaan - mutta olen kyllä enemmän kallellani tuohon eläintieteeseen päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Onneksi tämä oli pistetty omassa kirjastossani vain uutuushyllyyn, ilman nimikkeitä. En olisi muuten kyllä löytänyt kirjaa ikinä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...