Siirry pääsisältöön

Ankerias, tuo kiehtova eläin!

 

Mitä olisikaan tämä rakas lukuharrastus ilman kirjablogeja! Olin hetken mielijohteesta napannut kirjastossa mukaani tämän Patrik Svenssonin August-palkintovoittajan, koska sen sellaiseksi tunnistin ja varsinkin koska ruotsalaisen kirjaston henkilökunta oli intoutunut askartelemaan suomenkielisiä ”Uusi kirja” –lappuja suomenkielisten kirjojen somisteeksi. Tartuin tietysti heti syöttiin!

Mutta kun aloitin lukemaan kirjaa, jouduin syvän hämmennyksen valtaan. Pitääkö tätä lukea kuin elämäkertaa vai tietokirjaa? Romaani tämä ei nyt ainakaan taida olla. Ja siihen se jäi kunnes sattumalta osuin Kirjan pauloissa –blogin postaukseen, jolloin minullekin selvisi lopulta mikä tässä kirjassa oli se juju. Tietysti itse ankerias ja "ankeriaan aivan huikea tarina, josta en tiennyt mitään, ennen kuin Patrik sen kertoi", kuten Paula blogissaan toteaa. Niinpä, kuka olisi uskonut, että ankeriaan tarina voi olla näin kiehtova!

Ja nyt muuten selvisi sekin, miksi en osannut sijoittaa kirjaa oikeaan lokeroon: Svenssonin esikoista ylistettiin vuoden 2019 August-palkinnonjaon yhteydessä niin paljon, että muut palkitut jäivät täysin Ankeriaan testamentin varjoon. Niinpä tämä jäi mieleeni ainoana Ruotsin August-palkinnon voittajana enkä ymmärtänyt kuin vasta nyt, että kirja tosiaan voitti tietokirjakategorian. Ja tietokirjana se kannattaa myös lukea.

Mutta vahinko on siis nyt korjattu, kirja luettu ja oikeaan kategoriaan saatettu ja olen lisäksi todella vaikuttunut! Erityisesti minuun teki vaikutuksen kirjan itsepintainen pyrkimys nähdä tämä maailma melkeinpä vain ankeriaan näkökulmasta. Svensson hämmentää soppaansa niin Aristoteleen kuin Sigmund Freudinkin ja kyllä, heidät molemmat voidaan liittää ankeriaaseen, tavalla tai toisella.

Niin suuri joukko ihmisiä on uhrannut niin paljon aikaa ja vaivaa ankeriaan tutkimiseen ja yrityksiin ottaa siitä selvää, että meidän pitäisi tosiaankin jo tietää siitä enemmän kuin tiedämme. Se, ettemme siltikään tiedä enempää, on edelleen jonkinasteinen mysteeri. Eläintieteen piirissä tätä nimitetään yleisesti ”ankeriaskysymykseksi”.

Tämä ”ankeriaskysymys” oli tosiaan itselleni aivan uusi asia mutta olen iloinen, että tiedän tästä nyt ainakin Svenssonin kirjan verran. Ja varsinkin kun vaarana on, että koko ankeriaskysymystä ei edes ennätetä selvittää ennen kuin on liian myöhäistä. Sillä ankeriasta, kuten niin monta muutakin luonnonlajia, uhkaa sukupuutto.

Svensson kirjoittaa kirjassaan ankeriaan historian lomassa myös omasta isäsuhteestaan, jota leimasi hyvin vahvasti – kuinka ollakaan - ankeriaanpyynti. Hän kuvaa herkän realistisesti isän ja pojan kalastusressuja ja kokeiluja aina kun isä on keksinyt uuden ankeriaanpyydystystavan. Svenssonin isä on asfalttityöntekijä, jonka arkea leimaa raskas työ ja väsymys. Mutta lomat vietetään ulkona ja kesäyöt ankeriaanpyynnissä. Svenssonin kirja on totisesti yksi liikuttavimpia isän ja pojan välisen suhteen kuvauksia, jonka olen lukenut.

Svensson mainitsee myös erityisesti Ruotsin Skånen Brantevikissa kaivosta löydetyn ankeriaan, joka perimätiedon mukaan olisi ollut peräti 155-vuotias. Sen ikää ei kuitenkaan pystytty varmuudella vahvistamaan mutta vanha se oli. Tässä Ruotsin television luonto-ohjelmassa voi nähdä kaivonetsintäoperaation, jonka Svenssonkin siis kirjassaan kuvaa. Ankeriaan silmät ovat normaalia suuremmat, koska se on viettänyt vuosikymmeniä pimeässä kaivossa. 

Näitä kaivoankeriaita on ollut perinteisesti enemmänkin, sillä vanhan kansan mukaan ankerias piti kaivon veden puhtaana syömällä sinne tippuneet ötökät tai suuremmatkin eläimet. Mutta onneksi tämä perinne taitaa olla jo kadonnut perinne sillä Sargassomereen pitää ankeriaan vanhuudenpäivinään päästä, se on ankeriaan luonto.

 

**

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta

Ruotsinkielinen alkuteos: Ålevangeliet. Berättelsen om världens mest gåtfulla fisk)

Suomentanut Maija Kauhanen

Tammi 2020

Kommentit

  1. Olipa kiva lukea, että postaukseni innosti sinut uudelleen kirjan äärelle. Eikä ihme, ettei ollut helppo tietää, minä kirjaa pitäisi lukea. Suomalainen kustantaja on luokitellut sen muistelmiksi tai elämäkerraksi (99.1), kun taas omassa kirjastossani se on luokiteltu eläintieteen alajaksoon kalat. Kumpikin on mielestäni ihan kohdillaan - mutta olen kyllä enemmän kallellani tuohon eläintieteeseen päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Onneksi tämä oli pistetty omassa kirjastossani vain uutuushyllyyn, ilman nimikkeitä. En olisi muuten kyllä löytänyt kirjaa ikinä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...