Siirry pääsisältöön

Ruotsalaisia (ja vähän muitakin) merkkinaisia

Marraskuussa voin viettää Ruotsissa asumisen 20-vuotisjuhlapäivää! Ruotsin viimeaikaiset huonot uutiset pistävät ehkä mietityttämään teitä siellä Suomessa asuvia, mutta näin 20 vuoden jälkeenkin voin sanoa, että Ruotsi on ollut minulle hyvä. Olen viihtynyt täällä työelämässä ja vaikka ystäviä on vähän hankala saada paikallisväestön parista niin olen kuitenkin onnistunut kokoamaan oman seurapiirini.

Ja mikä rikkaus on saada sukeltaa vieraaseen kulttuuriin ja kieleen! Vaikka olen jo melko lailla sinut kielen kanssa niin Ruotsin historiaa on mukavaa tutkia edelleen. Aina oppii jotakin! Kuten nyt tätä Elin Wägnerin elämäkertaa lukiessani: Wägner on nimenä vahvasti vielä esillä täällä kulttuurikeskusteluissa ja tiesin hänen olleen aikanaan tunnettu lehtinainen. Mutta hän oli kyllä paljon muutakin – kirjailija, pasifisti ja naisasianainen, muun muassa. Wägner valittiin 1944 Ruotsin akatemiaan sen historian toisena naisena, Selma Lagerlöfin jälkeen.

Wägner oli tuottelias kirjailija mutta myös luettu. Hän kirjoitti ajankohtaisia ja huumorilla höystettyjä kuvauksia 1900-luvun alun naisen elämästä. Esikoisteos Norrtullsligan vuodelta 1908 kertoo neljästä nuoresta naisesta, jotka jakavat asunnon yhdessä ja ovat Tukholmassa toimistotöissä. Tämän nyt lukemani elämäkerran kirjoittaja Ulrika Knutson vertaa Wägnerin esikoista peräti oman aikamme ikoniseen Sex and the City –sarjaan!

Osattiin sitä siis ennenkin. Ja paljon tapahtui myös Wägnerin omassa elämässä, siitä Knutson kertoo varsin avoimesti, vähän juoruilevaankin sävyyn. Romansseja syntyi, yksi johti avioliittoon, toisessa Wägner oli ”salarakas” (vaikka kaikki toki tiesivät), välillä elettiin etäsuhteessa ulkomailla asuvan miehen kanssa ja lopulta Wägner solmi läheisen suhteen 20 vuotta nuoremman Flory Gaten kanssa. Oliko suhde myös fyysinen, siitä ei ole saatu täyttä selvyyttä, mutta naiset olivat suuri tuki ja ilo toisillensa ja Florysta tuli vanhenevalle Elinille elintärkeä ystävä.

Mutta romanssihuhut sikseen sillä Wägner oli tosiaan paljon muutakin. Lehtinaisena hän oli utelias ja aktiivinen ja suuntasi ulkomaille aina kun mahdollisuus siihen löytyi. 1919 hän matkusti Wieniin, jossa hän pääsi todistamaan ensimmäisen maailmansodan jälkeistä köyhyyttä ja kurjuutta. Wienissä hän tutustui ihmisiin, jotka pitivät hänet ajan tasalla myöhemminkin, muun muassa pian alkavien juutalaisvainojen osalta.

Tässä kirjassa minua erityisesti kiinnosti kuvaus siitä kuinka Ruotsiin saatiin naisten yleinen äänioikeus 1921. Ja totta kai Wägner oli liikkeessä mukana sydänjuuriaan myöten. Tunnettu kuva on juuri tämän kirjoitukseni alussa oleva, jossa Wägner seisoo nimenkeräyslistojen vieressä. Yleistä äänioikeutta vaativia nimiä oli saatu kasaan 351 454 kappaletta.

Wägner kirjoitti useita artikkeleita, joissa argumentoi miksi naisten pitää saada äänioikeus. Lisäksi hän oli mukana kansainvälisessä naisten äänioikeusliikkeessä, jonka myötä hän kävi alan konferensseissa. Eikä kyse ollut pelkästään äänioikeudesta vaan ylipäänsä naisten oikeudesta saada määrätä omasta ruumistaan ja seksuaalisuudestaan, ilman avioliiton pakotetta.

Wägner pääsi seuraamaan myös Lontooseen paikan päälle suffragettiliikkeen taistelua, josta hän raportoi ruotsalaisille sanomalehdille. Sattumalta näin juuri tämän kirjan luettuani televisiosta Sarah Gavronin vuonna 2015 ohjaaman elokuvan Suffragette. Viimeistään siitä käy ilmi minkälaisen taistelun esiäitimme aikoinaan kävivät saadakseen äänestää miesten lailla.

Mainitsen tässä lopussa vielä yhden ruotsalaisen merkkinaisen, kirjailija Kerstin Ekmanin. Hänkin minulle nyt uusi kirjailijatuttavuus vaikka toki tiesin hänet nimeltä jo kauan aikaisemmin. 86-vuotias Ekman on julkaissut tänä vuonna uuden teoksen ”Tullias värld”, jossa hän kertoo Ciceron tyttären Tullian elämästä ja sen ajan naisten arkipäivästä. Ekman kirjoittaa antiikin ajan Rooman elämästä siihen syvästi eläytyen, vaikkakin hiukan katkonaisesti ja sekavasti ja välillä on vaikea pysyä juonessa mukana. Mutta jos kirjan jaksaa lukea ajatuksella, se antaa paljon tietoa antiikin ajan naisen elämästä.

Jos esimerkiksi pariskunta sai tyttären, tälle annettiin feminiinimuotoinen nimi isän sukunimestä. Niinpä Marcus Tullius Ciceron tytär sai nimekseen Tullia. Jos tyttäriä olisi tullut useampi, olisi heidätkin nimetty Tullioiksi. Selvyyden vuoksi olisi nimen perään pistetty järjestysnumero: Secunda, Tertia jne.

Lain mukaan isällä oli myös täysi päätäntävalta lapsen kohtalosta ennen kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Pieniä lapsia tapettiinkin säännönmukaisesti, jos lapsi ei ollut isälleen mieluinen. Näin saattoi käydä myös jos lapsi oli tyttö. Vaikka historiankirjat eivät tiedä paljoakaan Tullian elämästä niin hänen isänsä Ciceron kirjeistä sitä vastoin paljastuu, että tytär oli isälleen rakas. Jopa niin, että Ciceron toinen vaimo oli todella mustasukkainen Ciceron tyttärelleen osoittamasta huomiosta.

Tästä taas tulee mieleeni eräs nykyaikamme valtaa pitävä perhe mutta ei mennä nyt siihen. Sen sijaan jatkan näitä kirjallisia tutkimusmatkojani - mihin lie päädyn seuraavan kirjan myötä!

 


**

Ulrika Knutson: Den besvärliga Elin Wägner

Historiska media 2020

 

Kerstin Ekman: Tullias värld

Albert Bonniers förlag 2020

Kommentit

  1. Pohjoistullin tyttösakin olen lukenut, oikein mainio teos, vähän kuin Hilja Valtosta suuremmalla painotuksella sosialismia ja feminismiä.

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla!! Se on nyt myös lukulistallani, netistä löytyy alkuperäinen versio. /Mari

    VastaaPoista
  3. Onnittelut tasavuosista Ruotsissa! Minulle Ruotsi on niin lähellä ihannemaata kuin mikään voi olla. Täydellistä ei ole. Juuri tasa-arvon suhteen tuntuu, että Ruotsi on aina valovuosien päässä. Meillä vedotaan loputtomasti sodan vaikutukseen, mutta kai se selitys joskus pitää jättää. Paras ystävättäreni jäi ensimmäisen kesätyön jälkeen Tukholmaan, minä palasin kotiin. Huonoina hetkinä olen miettinyt, että olisinpa minäkin jäänyt sinne. En enää sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Tulin tänne klassisesti "vain kahdeksaksi kuukaudeksi" ja yhtäkkiä sitä huomaakin jääneensä kahdeksi vuosikymmeneksi. Mutta olisin toki tullut kotiin jos en olisi viihtynyt :) /Mari

      Poista
  4. Todella vaikuttava tuo kuva yli 350 000 nimen listasta kirjoina, kesti vähän aikaa ennen kuin ymmärsin mitä se esittää. Nettiallekirjoitukset eivät ole yhtään noin havainnollisia :-). Kiva kun kerroit Elin Wägneristä ja Kerstin Ekmanista, he olivat minulle tuntemattomia henkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit lukemassa! Wägner ja Ekman olivat minullekin aikaisemmin tuttuja vain niminä, yritän nyt paikkailla aukkoja sivistyksessä sen kunniaksi, että olen täällä Ruotsissa jo pari vuosikymmentä elänyt :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...