Siirry pääsisältöön

Hyvä Sara....


Hyvä Sara... Kuinka olisin voinut arvata silloin kun asuimme molemmat Tampereella 80- ja 90-lukujen vaihteessa - minä nuorena opiskelijana, sinä vanhuutesi viimeisinä vuosina - että olit oikea bosslady! Silloin sinulle hiukan naureskeltiinkin, vaikka toki myös kunnioitettiin. Olithan koko kaupungin rikkain nainen! Sinulla oli talo, jonka sisäänkäynnin yllä luki nimesi ja sen perässä arvokas sana "taidemuseo". Ehdin käydä vielä siinä toisessakin nimeäsi kantavassa rakennuksessa ennenkuin Muotitalo Hildén laman myötä lakkautettiin. Sinulta ei voinut välttyä 90-luvun alun Tampereella!

Tuskastuin hiukan alussa kun luin Anna Kortelaisen sinusta kirjoittamaa elämäkertaa, Kortelainen kun selvitti juurta jaksain lapsuuspitäjäsi Lempäälän historiaa ja sisällissodan aiheuttamia kurjia elinoloja. Ymmärsin sitten kuitenkin Kortelaisen taka-ajatuksen - ensimmäinen todellinen voimankoitoksesi oli se, kun orpona teinityttönä teit ehkä elämäsi tärkeimmän valinnan. Et jäänyt kotikonnuillesi piikatytöksi vaan lähditkin Tampereelle. 

Aluksi työskentelit toki sielläkin lastenhoitajana ja kotiapulaisena ja näin löysit kaipaamasi perheyhteyden. Mutta vähitellen pääsit "oikeisiin" töihin, ensin tehtaaseen ja siitä pikkuhiljaa myymälän puolelle. Siellä kohosit lopulta myymälänhoitajan asemaan. Olit taitava ja ammatissasi arvostettu mutta lasikatto oli saavutettu. Ainoaksi etenemisväyläksi jäi lopulta oman myymälän perustaminen. Siitä tuli tietysti menestys! Kävit säännöllisesti Pariisissa katsastastamassa uusimmat tuulet ja muotisilmäsi oli pettämätön.

Muotitalo Hildén alkoi tuottaa voittoa. Paljon voittoa! Olit tarkka rahoistasi ja sijoitit ne harkiten, esimerkiksi asuntoihin. Lopulta rahaa oli niin paljon, että aloit sijoittaa sitä taiteeseen. Vaikka et oikeastaan nähnyt sitä sijoittamisena, taidehan oli suuri rakkautesi. Mutta käytit taidetta ostaessasi apuna vaateteollisuuden parissa kehittämääsi tarkkaa silmää ja periksiantamatonta tinkimisen kykyäsi.

Mutta jätetään nämä vaate- ja taidebisnekset sikseen, sillä ne lienevät useimpien tiedossa. Sen sijaan Anna Kortelainen on paljastanut sinusta aivan uuden puolen. Hyvänen aika, Sara, mikä teräsnainen olitkaan! Teit elämästäsi omannäköisesi etkä todellakaan taipunut aikasi sovinnaisiin sääntöihin. 

Olit selvästikin kesäihminen. Lomillasi matkustit mieluiten meren ääreen - Yyteriin, Naantaliin, ehditpä kokea myyttisen Suursaarenkin ennenkuin se menetettiin sodassa. Ja matkamuistoina saapuivat seuraavana pitkänä talvena lukuisat viestit eri miehiltä, lomaromansseiltasi, jotka olivat jääneet kaipaamaan sinua. Siellä oli myös eräs John Andersson Ruotsin Luulajasta, joka olisi ollut valmis avioliitoon asti. Moni muu olisi pitänyt varakasta ruotsalaismiestä lottovoittona, mutta sinä et ollut valmis luopumaan itsellisen naisen elämästäsi.

Elämääsi astui kuitenkin lopulta mies, johon olit valmis sitoutumaan. Taiteilija Erik Enroth oli kaikki katastrofin ainekset yhdessä ja samassa paketissa ja Kortelainenkin pohtii pitkään kirjassaan suhteenne laatua. Mikä sai sinut sitoutumaan mieheen, joka oli niin alkoholismin hallitsema? Ehkä et ymmärtänyt sairauden vakavuutta ennen kuin oli liian myöhäistä? 

Avioerohan siitä lopulta tuli, Erikin toiveesta, mutta sinä lähdit liitosta voittajana. Vai lähditkö sittenkään? Kaiken muun olit onnistunut elämääsi itse hankkimaan, mutta rakkauteen vaaditaan kaksi. Ja Enroth, hänhän oli lopulta kuitenkin se elämäsi rakkaus.

Et olisi muuten parempaa elämäkerturia voinut löytää kuin Anna Kortelaisen. Hän pistää kaiken peliin, niin kuin sinäkin pistit aikoinasi. Tätäkö varten säilytit kaikki saamasi kirjeet ja viestit? Tuloksena on arvoisesi monumentti, joka samalla sitoo sinut elämääsi aikakauteen. Ja ennen kaikkea Tampereelle!

Senkö takia et ollut syvemmin kiinnostunut John Anderssonistakaan - et halunnut jättää kokonaista valtakuntaa, Tamperetta ja vaihtaa sitä pienempään, Luulajaan? Kuten Kortelainen niin osuvasti toteaa, Tampereen naisethan ne olivat menestyksesi takana. He valmistivat kankaat, ompelivat, myivät ja lopulta myös ostivat kaikki ne puvut, jotka sitten mahdollistivat näkyvimmän monumenttisi, Sara Hildénin taidemuseon.

Tampere tulee aina olemaan sinun, Sara. Ja sinussa myös kiteytyy kaikkien siinä kaupungissa eläneiden ja työskennelleiden naisten voima ja sinnikkyys. Hyvä, Sara!

**
Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää
Gummerus 2018

Kommentit

  1. Hieno postaus hienosta kirjasta! Sara oli todellinen voimanainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kävit lukemassa! Kortelaisen kirja oli todellinen lukuelämys! /Mari

      Poista
  2. Mainio kirje Saralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Inspiroiduin tuosta Kortelaisen kirjassaan käyttämästä tyylistä :) /Mari

      Poista
  3. Kirjemuoto on hyvä valinta tällaiseen elämäkertaan - ja tosiaan tyllissäsi on vaikutteita Kortelaiselta. Tunnistin tyylin, vaikka en ole tätä kirjaa Kortelaiselta lukenutkaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...