Siirry pääsisältöön

Marian Keyes: The Woman Who Stole My Life (2014)

Marian Keyes ei petä lukijaansa! Viimeksi luin Keyesiä maratonlukuna kun olin viimeisimmilläni raskaana ja aivotoiminnan laita oli vähän niin ja näin. Nyt tunsin samaa tarvetta pakatessani Kreikan lomaa varten ja onneksi hyllyssä olikin vielä yksi lukematon keyes. Edellistä ei pidä muuten tulkita niin, että Keyes olisi jotain harlekiinien tasoista joutavaa horinaa (eikä tätä pidä nyt tulkita niin, että väheksyisin harlekiini-kirjoja!). Keyesin kirjoissa juoni on aina vähintäänkin monimutkainen ja yllättäviä käänteitä riittää. Niin myös tässä, jännitys pysyi yllä aivan viimeisille sivuille asti.

Kirjan juonta en halua nyt hirveästi analysoida koska sen viehätys on juuri yllätyksellisyys. Keyes ei pelkää käyttää epätavallisiakaan juonenkäänteitä ja onnistuu aina kuitenkin päättämään kirjansa tyylikkäästi. Tämä kirja alkaa autokolarilla mutta se on vain alkusoittoa sillä päähenkilö Stella Sweeney joutuu kokemaan jotain joka muuttaa kaiken.

I was so used to doing anything I wanted that I never even  thought about it - I could pick up a magazine, I could shift my hair out of my eyes, I could cough. Suddenly I understood that to be able to scratch the sole of my foot using the big toe of the other foot was nothing short of a miracle.

Stella on työssäkäyvä perheenäiti joka on ollut 20 vuotta naimisissa Ryaninsa kanssa. Elämä kulkee tasaista latuaan ja lapset ovat jo teini-iässä. Stella tuntuu olevan tyytyväinen elämäänsä ja nauttii roolistaan perheenäitinä.

"Not everyone can find a cure for cancer. Someone has to make the dinners and sort the socks."

Tapahtuu siis kuitenkin jotain joka pistää koko elämän päälaelleen. Stella joutuu katsomaan itseään uudesta näkökulmasta ja näky ei ole aina silmää miellyttävä. Ja nyt tullaan siihen miksi en lue Keyesiä useammin. Ymmärrän, että ns. kohdelukijat ehkä haluavat tätä ulkonäköä ruotivaa humoristista sanailua mutta lopulta se tuntuu vain niin surulliselta.

I forced myself to stop agonizing about my stomach and my age and all the chances I'd wasted to be Elle Macpherson.

Mutta okei, hyväksyn tämän lajityypillisen piirteen kun otan keyesin käteeni enkä odota mitään feminististä emansipoitumista. Vaikka täytyy myöntää, että leikittelen ajatuksella kuinka pitkälle Stella Sweeney olisikaan päässyt jos lopettaisi vatsamakkaroidensa vatvomisen. Harmi myös, että genrelle tyypilliseen tapaan juuri ne itsenäisimmät naiset ovat myös ilkeimpiä ja kovasydämisimpiä.

"And the anxiety you're having about Ryan. If I've said it once, I've said it a thousand times: anxiety is the fat girl's best friend. Not that you were exactly fat', she says. 'Just ...you know.'"

Mutta pidän Keyesin tavasta kirjoittaa dialogia ja ennen kaikkea kekseliäisyydestä juonen suhteen. Keyes on myös yksi harvoja kirjailijoita jonka huumori saa minut nauramaan. Siis oikeasti nauramaan ääneen lukiessani kirjaa!

Kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä "Nainen joka varasti elämäni" (2015).

Kuka muuten teillä muilla on se lomakirjojen ykkönen? Entä kuka kirjailija saa teidät nauramaan ääneen?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj