Marian Keyes: The Woman Who Stole My Life (2014)

Marian Keyes ei petä lukijaansa! Viimeksi luin Keyesiä maratonlukuna kun olin viimeisimmilläni raskaana ja aivotoiminnan laita oli vähän niin ja näin. Nyt tunsin samaa tarvetta pakatessani Kreikan lomaa varten ja onneksi hyllyssä olikin vielä yksi lukematon keyes. Edellistä ei pidä muuten tulkita niin, että Keyes olisi jotain harlekiinien tasoista joutavaa horinaa (eikä tätä pidä nyt tulkita niin, että väheksyisin harlekiini-kirjoja!). Keyesin kirjoissa juoni on aina vähintäänkin monimutkainen ja yllättäviä käänteitä riittää. Niin myös tässä, jännitys pysyi yllä aivan viimeisille sivuille asti.

Kirjan juonta en halua nyt hirveästi analysoida koska sen viehätys on juuri yllätyksellisyys. Keyes ei pelkää käyttää epätavallisiakaan juonenkäänteitä ja onnistuu aina kuitenkin päättämään kirjansa tyylikkäästi. Tämä kirja alkaa autokolarilla mutta se on vain alkusoittoa sillä päähenkilö Stella Sweeney joutuu kokemaan jotain joka muuttaa kaiken.

I was so used to doing anything I wanted that I never even thought about it - I could pick up a magazine, I could shift my hair out of my eyes, I could cough. Suddenly I understood that to be able to scratch the sole of my foot using the big toe of the other foot was nothing short of a miracle.

Stella on työssäkäyvä perheenäiti joka on ollut 20 vuotta naimisissa Ryaninsa kanssa. Elämä kulkee tasaista latuaan ja lapset ovat jo teini-iässä. Stella tuntuu olevan tyytyväinen elämäänsä ja nauttii roolistaan perheenäitinä.

"Not everyone can find a cure for cancer. Someone has to make the dinners and sort the socks."

Tapahtuu siis kuitenkin jotain joka pistää koko elämän päälaelleen. Stella joutuu katsomaan itseään uudesta näkökulmasta ja näky ei ole aina silmää miellyttävä. Ja nyt tullaan siihen miksi en lue Keyesiä useammin. Ymmärrän, että ns. kohdelukijat ehkä haluavat tätä ulkonäköä ruotivaa humoristista sanailua mutta lopulta se tuntuu vain niin surulliselta.

I forced myself to stop agonizing about my stomach and my age and all the chances I'd wasted to be Elle Macpherson.

Mutta okei, hyväksyn tämän lajityypillisen piirteen kun otan keyesin käteeni enkä odota mitään feminististä emansipoitumista. Vaikka täytyy myöntää, että leikittelen ajatuksella kuinka pitkälle Stella Sweeney olisikaan päässyt jos lopettaisi vatsamakkaroidensa vatvomisen. Harmi myös, että genrelle tyypilliseen tapaan juuri ne itsenäisimmät naiset ovat myös ilkeimpiä ja kovasydämisimpiä.

"And the anxiety you're having about Ryan. If I've said it once, I've said it a thousand times: anxiety is the fat girl's best friend. Not that you were exactly fat', she says. 'Just ...you know.'"

Mutta pidän Keyesin tavasta kirjoittaa dialogia ja ennen kaikkea kekseliäisyydestä juonen suhteen. Keyes on myös yksi harvoja kirjailijoita jonka huumori saa minut nauramaan. Siis oikeasti nauramaan ääneen lukiessani kirjaa!

Kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä "Nainen joka varasti elämäni" (2015).

Kuka muuten teillä muilla on se lomakirjojen ykkönen? Entä kuka kirjailija saa teidät nauramaan ääneen?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...

Lue lisää

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Lue lisää

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...