Siirry pääsisältöön

Marian Keyes: The Woman Who Stole My Life (2014)

Marian Keyes ei petä lukijaansa! Viimeksi luin Keyesiä maratonlukuna kun olin viimeisimmilläni raskaana ja aivotoiminnan laita oli vähän niin ja näin. Nyt tunsin samaa tarvetta pakatessani Kreikan lomaa varten ja onneksi hyllyssä olikin vielä yksi lukematon keyes. Edellistä ei pidä muuten tulkita niin, että Keyes olisi jotain harlekiinien tasoista joutavaa horinaa (eikä tätä pidä nyt tulkita niin, että väheksyisin harlekiini-kirjoja!). Keyesin kirjoissa juoni on aina vähintäänkin monimutkainen ja yllättäviä käänteitä riittää. Niin myös tässä, jännitys pysyi yllä aivan viimeisille sivuille asti.

Kirjan juonta en halua nyt hirveästi analysoida koska sen viehätys on juuri yllätyksellisyys. Keyes ei pelkää käyttää epätavallisiakaan juonenkäänteitä ja onnistuu aina kuitenkin päättämään kirjansa tyylikkäästi. Tämä kirja alkaa autokolarilla mutta se on vain alkusoittoa sillä päähenkilö Stella Sweeney joutuu kokemaan jotain joka muuttaa kaiken.

I was so used to doing anything I wanted that I never even  thought about it - I could pick up a magazine, I could shift my hair out of my eyes, I could cough. Suddenly I understood that to be able to scratch the sole of my foot using the big toe of the other foot was nothing short of a miracle.

Stella on työssäkäyvä perheenäiti joka on ollut 20 vuotta naimisissa Ryaninsa kanssa. Elämä kulkee tasaista latuaan ja lapset ovat jo teini-iässä. Stella tuntuu olevan tyytyväinen elämäänsä ja nauttii roolistaan perheenäitinä.

"Not everyone can find a cure for cancer. Someone has to make the dinners and sort the socks."

Tapahtuu siis kuitenkin jotain joka pistää koko elämän päälaelleen. Stella joutuu katsomaan itseään uudesta näkökulmasta ja näky ei ole aina silmää miellyttävä. Ja nyt tullaan siihen miksi en lue Keyesiä useammin. Ymmärrän, että ns. kohdelukijat ehkä haluavat tätä ulkonäköä ruotivaa humoristista sanailua mutta lopulta se tuntuu vain niin surulliselta.

I forced myself to stop agonizing about my stomach and my age and all the chances I'd wasted to be Elle Macpherson.

Mutta okei, hyväksyn tämän lajityypillisen piirteen kun otan keyesin käteeni enkä odota mitään feminististä emansipoitumista. Vaikka täytyy myöntää, että leikittelen ajatuksella kuinka pitkälle Stella Sweeney olisikaan päässyt jos lopettaisi vatsamakkaroidensa vatvomisen. Harmi myös, että genrelle tyypilliseen tapaan juuri ne itsenäisimmät naiset ovat myös ilkeimpiä ja kovasydämisimpiä.

"And the anxiety you're having about Ryan. If I've said it once, I've said it a thousand times: anxiety is the fat girl's best friend. Not that you were exactly fat', she says. 'Just ...you know.'"

Mutta pidän Keyesin tavasta kirjoittaa dialogia ja ennen kaikkea kekseliäisyydestä juonen suhteen. Keyes on myös yksi harvoja kirjailijoita jonka huumori saa minut nauramaan. Siis oikeasti nauramaan ääneen lukiessani kirjaa!

Kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä "Nainen joka varasti elämäni" (2015).

Kuka muuten teillä muilla on se lomakirjojen ykkönen? Entä kuka kirjailija saa teidät nauramaan ääneen?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...