Kurkistus Pajtim Statovcin maailmaan

Olen tässä koronakevään aikana tehnyt melkoisen matkan. Olen saanut kolmen kirjan ajan viipyillä Pajtim Statovcin maailmassa - Kosovossa, Pristinassa, Albaniassa, Suomessa ja sitten vähän siellä sun täällä. Statovcin tähän mennessä julkaistut romaanit ovat kaikki tiukin juurin kiinni Kosovossa mutta oksat kurottautuvat eri suuntiin. Kehtovinta mielestäni kirjoissa on kuitenkin se, miten Statovci leikittelee eri roolien ja identiteettien välillä. Lukijaa harhautetaan useamminkin kerran.

Olen mies joka ei voi olla nainen mutta joka halutessaan voi näyttää naiselta, se on paras ominaisuuteni, naamioleikki jonka voin aloittaa ja lopettaa silloin kun minulle parhaiten sopii. (Tiranan sydän)

En ollut aikaisemmin lukenut yhtäkään Statovcin kirjaa vaikka olin toki seurannut kaikkia ylistäviä lehtijuttuja ja blogikirjoituksia. Sitten lukupiirini ilmoitti, että nyt luetaan Bolla. Kirja teki minuun kertalukemalla niin suuren vaikutuksen, että päätin lukea siltä istumalta Statovcin kaikki kolme romaania.

Aloitin siis uusimmasta ja siirryin sitten keskimmäisen kautta viimein esikoiskirjaan. Näin jälkeenpän ajateltuna olisi ehkä kuitenkin kannattanut tehdä päinvastoin, sillä esikoiskirja "Kissani Jugoslavia" ei jättänyt enää sellaista hämmästyksen tunnetta kuin mitä se todennäköisesti olisi tehnyt jos olisin lukenut sen ilman myöhempien kirjojen tuomaa lukukokemusta.

Kun lukee Statovcin kolme romaania melkein perä perään, pääsee syvälle ainakin itselleni täysin uuteen maailmaan. Yhtäkkiä olen keskellä albanialaista kulttuuria, jossa vallitsee machomainen kanun-laki. Naisten osa on synnyttää jälkeläisiä ja miehen sana on perheen laki.

Jotkin päivät ovat siedettäviä ja kotonamme on rauhallista. Ajshe myös ymmärtää olla puhumatta minulle vähään aikaan mitään, kun olen suutuspäissäni mennyt läimäisemään kurittomina ulisevia kakaroita ja huutamaan, että he ovat hemmoteltuja, riivattuja, kelvottomia ja kiittämättömiä vintiöitä, joista ei koskaan tule mitään, kunnon ihmisiä ainakaan. (Bolla)

Nämä kolme kirjaa ovat kuin trilogia ja tarinat menevät osin niin ristiin, että en osaa näin jälkikäteen edes suoralta kädeltä sanoa mitä missäkin kirjassa tapahtui. Kirjojen teemat  ovat yhteneväiset: albanialaisuus ja ennen kaikkea kosovalaisuus, sota, pakolaisuus, maahanmuuttajuus, ulkopuolisuus, homoseksuaalisuus, isän ja pojan vaikea suhde, ystävyys ja ystävän pettäminen...

Statovci kiertää tiukasti aiheidensa ympärillä kolmen romaanin ajan mutta löytää aina välillä myös uusia näkökulmia. Kirjat tarjoavat muun muassa upeat kuvaukset albanialaisista häistä ja hautajaisista. Tapahtumat on kuvattu tarkoin kuin antropologin silmin.

Vanhat perinteet eivät jää Kosovoon vaan seuraavat perässä kun perheet pakenevat sotaa uusiin asuinmaihinsa. Elämä vieraissa asuinympäristöissä on ristiriitaista, varsinkin Statovcin romaanien miespuolisille henkilöille. Naiset sen sijaan sopeutuvat ja löytävät uuden identiteetin, minkä Statovci kuvaa hienoiten juuri esikoisromaanissaan:

Olen ystävystynyt työkaverini kanssa. Hän on huumorintajuinen, viidenkymmenen, yksinäinen nainen, joka ei koskaan saanut lapsia. Hänen miehensä on kuollut sydänkohtaukseen, niin hän minulle kertoi. Hän elää kolmen kissansa ja kahden koiransa kanssa. Ja kun hän kysyi samat kysymykset minulta, kerroin, että minunkin mieheni on kuollut. Kuultuani hänen tarinansa en tuntenut omaani enää vialliseksi - tässä maassa yksin eläminen ei ole yhteään tavatonta. (Kissani Jugoslavia)

Mutta kun pääsen lopulta siihen niin paljon kehuttuun esikoisromaaniin niin alankin jo kyllästyä. Ymmärrän, että esikoiskirjassa kaikki nämä ajatukset ovat vielä uusia mutta koska olen käynyt jo läpi kirjailijan myöhemmät teemankehittelyt, en jaksa enää innostua. Harmi!

Odotan todella suurella mielenkiinnolla Statovcin seuraavaa romaania. Näin intensiivistä ja sisälleen vievää kieltä ja tarinankertomista saa harvoin lukea ja Statovcilla on todella taito vetää minut lukijana mukaansa. Seuraan avoimin mielin ja uteliaana minne kirjailija minut ikinä päättääkään viedä.

Luen myös mielelläni lisää Albaniasta ja Kosovosta, sillä tämä vanha eurooppalainen kulttuuri on hävyttömän vähän tunnettu täällä meidän vastakkaisessa Euroopan kolkassamme. Mutta seuraava romaani sisältää toivottavasti jo uusiakin teemoja ja aiheita. Ja ehkä myös enemmän naisnäkökulmasta kirjoitettuna? Se kiinnostaisi kovasti!

PS. Kuuntelin näitä kirjoja lukiessani paljon albanialaista musiikkia ja löysin aivan uuden maailman myös sieltä!



**
Pajtim Statovci:

Kissani Jugoslavia (Otava 2014)
Tiranan sydän (Otava 2016)
Bolla (Otava 2019)