Siirry pääsisältöön

Kurkistus Pajtim Statovcin maailmaan



Olen tässä koronakevään aikana tehnyt melkoisen matkan. Olen saanut kolmen kirjan ajan viipyillä Pajtim Statovcin maailmassa - Kosovossa, Pristinassa, Albaniassa, Suomessa ja sitten vähän siellä sun täällä. Statovcin tähän mennessä julkaistut romaanit ovat kaikki tiukin juurin kiinni Kosovossa mutta oksat kurottautuvat eri suuntiin. Kehtovinta mielestäni kirjoissa on kuitenkin se, miten Statovci leikittelee eri roolien ja identiteettien välillä. Lukijaa harhautetaan useamminkin kerran.

Olen mies joka ei voi olla nainen mutta joka halutessaan voi näyttää naiselta, se on paras ominaisuuteni, naamioleikki jonka voin aloittaa ja lopettaa silloin kun minulle parhaiten sopii. (Tiranan sydän)

En ollut aikaisemmin lukenut yhtäkään Statovcin kirjaa vaikka olin toki seurannut kaikkia ylistäviä lehtijuttuja ja blogikirjoituksia. Sitten lukupiirini ilmoitti, että nyt luetaan Bolla. Kirja teki minuun kertalukemalla niin suuren vaikutuksen, että päätin lukea siltä istumalta Statovcin kaikki kolme romaania.

Aloitin siis uusimmasta ja siirryin sitten keskimmäisen kautta viimein esikoiskirjaan. Näin jälkeenpän ajateltuna olisi ehkä kuitenkin kannattanut tehdä päinvastoin, sillä esikoiskirja "Kissani Jugoslavia" ei jättänyt enää sellaista hämmästyksen tunnetta kuin mitä se todennäköisesti olisi tehnyt jos olisin lukenut sen ilman myöhempien kirjojen tuomaa lukukokemusta.

Kun lukee Statovcin kolme romaania melkein perä perään, pääsee syvälle ainakin itselleni täysin uuteen maailmaan. Yhtäkkiä olen keskellä albanialaista kulttuuria, jossa vallitsee machomainen kanun-laki. Naisten osa on synnyttää jälkeläisiä ja miehen sana on perheen laki.

Jotkin päivät ovat siedettäviä ja kotonamme on rauhallista. Ajshe myös ymmärtää olla puhumatta minulle vähään aikaan mitään, kun olen suutuspäissäni mennyt läimäisemään kurittomina ulisevia kakaroita ja huutamaan, että he ovat hemmoteltuja, riivattuja, kelvottomia ja kiittämättömiä vintiöitä, joista ei koskaan tule mitään, kunnon ihmisiä ainakaan. (Bolla)

Nämä kolme kirjaa ovat kuin trilogia ja tarinat menevät osin niin ristiin, että en osaa näin jälkikäteen edes suoralta kädeltä sanoa mitä missäkin kirjassa tapahtui. Kirjojen teemat  ovat yhteneväiset: albanialaisuus ja ennen kaikkea kosovalaisuus, sota, pakolaisuus, maahanmuuttajuus, ulkopuolisuus, homoseksuaalisuus, isän ja pojan vaikea suhde, ystävyys ja ystävän pettäminen...

Statovci kiertää tiukasti aiheidensa ympärillä kolmen romaanin ajan mutta löytää aina välillä myös uusia näkökulmia. Kirjat tarjoavat muun muassa upeat kuvaukset albanialaisista häistä ja hautajaisista. Tapahtumat on kuvattu tarkoin kuin antropologin silmin.

Vanhat perinteet eivät jää Kosovoon vaan seuraavat perässä kun perheet pakenevat sotaa uusiin asuinmaihinsa. Elämä vieraissa asuinympäristöissä on ristiriitaista, varsinkin Statovcin romaanien miespuolisille henkilöille. Naiset sen sijaan sopeutuvat ja löytävät uuden identiteetin, minkä Statovci kuvaa hienoiten juuri esikoisromaanissaan:

Olen ystävystynyt työkaverini kanssa. Hän on huumorintajuinen, viidenkymmenen, yksinäinen nainen, joka ei koskaan saanut lapsia. Hänen miehensä on kuollut sydänkohtaukseen, niin hän minulle kertoi. Hän elää kolmen kissansa ja kahden koiransa kanssa. Ja kun hän kysyi samat kysymykset minulta, kerroin, että minunkin mieheni on kuollut. Kuultuani hänen tarinansa en tuntenut omaani enää vialliseksi - tässä maassa yksin eläminen ei ole yhteään tavatonta. (Kissani Jugoslavia)

Mutta kun pääsen lopulta siihen niin paljon kehuttuun esikoisromaaniin niin alankin jo kyllästyä. Ymmärrän, että esikoiskirjassa kaikki nämä ajatukset ovat vielä uusia mutta koska olen käynyt jo läpi kirjailijan myöhemmät teemankehittelyt, en jaksa enää innostua. Harmi!

Odotan todella suurella mielenkiinnolla Statovcin seuraavaa romaania. Näin intensiivistä ja sisälleen vievää kieltä ja tarinankertomista saa harvoin lukea ja Statovcilla on todella taito vetää minut lukijana mukaansa. Seuraan avoimin mielin ja uteliaana minne kirjailija minut ikinä päättääkään viedä.

Luen myös mielelläni lisää Albaniasta ja Kosovosta, sillä tämä vanha eurooppalainen kulttuuri on hävyttömän vähän tunnettu täällä meidän vastakkaisessa Euroopan kolkassamme. Mutta seuraava romaani sisältää toivottavasti jo uusiakin teemoja ja aiheita. Ja ehkä myös enemmän naisnäkökulmasta kirjoitettuna? Se kiinnostaisi kovasti!

PS. Kuuntelin näitä kirjoja lukiessani paljon albanialaista musiikkia ja löysin aivan uuden maailman myös sieltä!



**
Pajtim Statovci:

Kissani Jugoslavia (Otava 2014)
Tiranan sydän (Otava 2016)
Bolla (Otava 2019)

Kommentit

  1. Minä pidin ehdottomasti eniten esikoisesta. Siinä kaksi eri aikatasoa vuorotteli kiehtovasti ja symbolit toimivat hyvin. Seuraavissa romaaneissa petyin osittain, kun en löytänyt niistä aivan sitä samaa maagisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri tuon takia olisi pitänyt lukea se esikoinen ensin, nyt meni vähän plörinäksi... tai sitten luen uudestaan vähän myöhemmin, tuorein silmin :) /Mari

      Poista
    2. Statovci sai Bollasta viime vuoden Finlandian, ja Tiranan sydämestäkin palkintoja. Minä vaan ihastun aina jostain syystä esikoisiin.

      Kiva kirjakuva, kirjat keskellä vehreyttä.

      Poista
  2. Luulen myös, että kolmen teoksen lukeminen samalta kirjailijalta peräjälkeen ei välttämättä ole hyvä idea. Ellei siis ole esim kronologiseksi perhesaagaksi kirjoitettu. Hyvilläkin kirjailijoilla on oma tyylinsä, johon saattaa puutua siihenkin. Sitten se taas tuntuu omintakeiselta ja paremmalta, kun on lukenut tyystin toisenlaista välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei todellakaan ollut hyvä idea :) Mutta vaikutuin niin paljon Bollasta, jonka luimme lukupiirini kanssa, että päätin "lukaista" saman tien ne kaksi muutakin. Tulen varmastikin lukemaan vielä uudestaan ainakin tuon Kissani Jugoslavian.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...