Siirry pääsisältöön

Yhdet annokset Stroutia ja Härköstä, kiitos!



Nyt teen jotain todella epäreilua. Aion verrata kahta kirjaa, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa muuta kuin, että satuin lukemaan kirjat peräjälkeen ja osittain lomittain. Ja että molemmissa kirjoissa on kertojana nainen. Ja että molemmilla on hankala sekä isä- että äitisuhde. No, ymmärrätte nyt ehkä kuitenkin  miksi tuli halu verrata kirjoja keskenään...

But I think I know so well the pain we children clutch to our chests, how it lasts our whole lifetime, with longings so large you can't even weep. (Lucy Barton)

Kirjojen päähenkilöt Lucy ja Jane ovat luonteiltaan hyvin erilaisia. Lucy Bartonia kuvailisin harkitsevaksi, sopeutuvaksi ja lähiympäristöään tarkkailevaksi. Jane Käsmä taas on kyyninen, suulas, avoin uusille kokemuksille vaikkakin perusnegatiivinen sävy värittää hänen elämäänsä. Elisabeth Stroutin Lucy oli helppo lukukaveri mutta Anna-Leena Härkösen Jane taas suorastaan ärsyttävä.

Lucy on kirjailija, kuten kirjan kuluessa käy ilmi. Hän ei tuo ammattiaan esille sen laajemmin mutta tapa, jolla hän kohtaa ihmiset ja uudet tilanteet paljastaa, että hän on kirjailijan ammatille tyypillinen tarkkailija. Lucy lähtee mukaan kohtaamisiin ilman ennakkoluuloja, jolloin tilanne saa kehittyä omalla painollaan. Lucyn kohtaaminen äitinsä kanssa, monen vuoden jälkeen, on suorastaan ällistyttävän rauhallinen. Jossain vaiheessa jo epäilin, että onko kaikki vain Lucyn kuvitelmaa. Hänhän on kuitenkin pitkäaikaispotilaana sairaalassa ja ehkä toive saada äiti sairasvuoteen viereen on niin vahva, että hän hallusinoi koko tilanteen?

Matkatoimistovirkailija-Janen äitisuhde on puolestaan arkisen läheinen. Jane pitää äitiään parhaana ystävänään mikä äiti-Ursulan mielestä menee jo tietyn rajan yli. Hän ei haluaisi kuulla tyttärensä kaikkia avioliittohuolia! Mutta Jane leväyttää kaikki tiskiin eikä suotta jätä asioita hautumaan sisimpäänsä. Kieltämättä houkutteleva tapa käsitellä ongelmia mutta lähipiirille ehkä turhan rankka?

Niin, ne avioliittohuolet - Lucyn avioliitto on ajautumassa väistämättömään välirikkoon vaikka se tuntuu tapahtuvan ilman sen suurempaa draamaa. Tosin avioliitto ei ollut Lucyn tarinan pääosassa, kuten hän huomauttaa mutta jäin miettimään kuinka paljon liiton rikkoutumiseen vaikutti Lucyn ilmiselvä ulkopuolisuus ja tarkkailijan osaan jättäytyminen?

Janen avioliitto voisi olla hajoamassa jollei tämä kyseinen aviopari olisi näin "härkää sarvista"-toimiva pari. Seksielämä on väljähtynyt, kumpaakaan ei tunnu hirveästi kiinnostavan ja avioliitto on muuttunut enemmän kimppakämppäkaveruudeksi. Janen mies Mikki on kuitenkin keksinyt keinon - kokeillaan parinvaihtoa! Jane hätkähtää ehdotusta mutta lähtee mukaan. Tilanne ei kuitenkaan etene suunnitellun mukaisesti ja Jane huomaa yllättäin olevansa orastavassa suhteessa ravintolassa tapaamansa Valman kanssa. Jane ihastuu ja on valmis katsomaan kuinka pitkälle suhde naisen kanssa voisi edetä. Tässä vaiheessa on Mikin vuoro hätkähtää..

Sekä Janella että Lucylla on lähellään ihmisiä, jotka ovat merkityksellisiä, vaikkakaan kummallakaan ei ole tietoisesti "parasta ystävää". Lucy kertoo tapaamistaan, itselle tärkeistä henkilöistä mutta ystävyyssuhteiksi niitä ei ehkä kuitenkaan voi kutsua. Tapaamiset tuntuvat olevan satunnaisia ja harvoin tapahtuvia. Janella se sijaan on ympärillän ihmisiä, joita tapaa usein ja vaikka hän näennäisesti vähättelee näitä suhteita niin ne ovat selvästi kuitenkin tärkeitä. Tärkein on siskopuolen tytär Pihla, joka lienee ainoa ihminen josta Jane puhuu poikkeuksetta kunnioittavasti. Kaikki aikuisläheiset sen sijaan saavat osakseen Janen kriittisen katseen.

Minun on vaikea ystävystyä. Aina joku piirre ihmisessä alkaa vaikuttaa ylipääsemättömältä. Niuhottaminen. Kaikkitietäväisyys. Kännissä imbesilliksi muuttuminen. Parempi katsella etäämmältä.  (Jane Käsmä)

Sekä Stroutin että Härkösen romaaneissa avainasemaan kohoaa isäsuhteet. Lucy kiertää aihetta kuin kissa kuumaa puuroa emmekä lopulta ehkä pääse oikein selville siitä, mitä heidän välillään on joskus tapahtunut. Vaikkakin pahat aavistukset valtaavat lukijan mielen...

Jane sen sijaan ei jätä meitä epätietoisuuden valtaan! Isä-Jonnen saamattomuus, tyylittömyys ja kaiken puolin isäksi sopimaton olemus kuvaillaan moneen otteeseen. Joten älkää takertuko liikaa siihen kustantajan heittämään syöttiin parinvaihtoseksistä, sillä lopulta tämäkin tarina kertoo pohjimmiltaan ihmisen kaipuusta rakastavaan vanhempaan.

Minä olen tyttö, josta isät eivät välitä. Minulta puuttuu jotakin. Kaikilta puuttuu, mutta minulta puuttuu jotain erityisen oleellista. (Jane Käsmä)

Ja kuin oikean antiikin draaman rakennetta seuraten näyttämölle heitetään... enpäs paljastakaan mitä sieltä tulee, saatte lukea itse kirjasta! Vaikka Härkösen sepittämä juonenkäänne on kaikin tavoin epäuskottava ja tarua ihmeellisempää niin olin ihan tyytyväinen, että kaikki päättyi happy endiin. Elisabeth Strouthin Lucynkin tarinassa uskon ja toivon, että loppu oli onnellinen.

Mutta näin lopuksi, leikitäänkö vähän keittiöpsykologia? Sillä oliko tässä vertailussa muuten mitään järkeä? Jos pitäisi nyt suositella jompaa kumpaa näistä kahdesta kirjasta niin valintani osuisi ehdottomasti Elisabeth Stroutin "Nimeni on Lucy Barton" -romaaniin. Strout sommittelee tarinan sellaisella herkkyydellä ja taidolla, että lukijana ei voi kuin huokaista ihastuksesta.

Mutta jos unohdetaan kaunokirjallisuus ja mietitään, että kumpi näistä haluaisi itse olla? Lucy vai Jane? Hermostuin kieltämättä Lucyn varovaisuuteen ja hienotunteisuuteenkin. Häntähän oli petetty ja lyöty laimin, miksei hän vaatinut enempää läheisiltään? Niin paljon elämätöntä elämää, toteuttamattomia unelmia...

Elämä Janena taas tuntuu todella vapauttavalta! Kaiken voin sanoa, mitään ei tarvitse sensuroida, impulsiivisuus on sallittua ja uuden kokeileminen suorastaan pakollista. Ja lopulta kaikki on hyvin! Härkönen tuntuu kirjoittavan yhtä ja samaa henkilöhahmoa, sillä tunnistan Janen hänen aiemmista kirjoistaan. Tai kuten Elisabeth Strout asian ilmaisee:

"You will have only one story", she had said. "You'll write your one story many ways. Don't ever worry about story. You have only one." (Lucy Barton)

Ja siksi kai palaankin aina vain näihin Härkösen kirjoihin, vaikka itse juoni ja kerronta tuntuvat jo välillä vähän väsyneiltä. (Onneksi Härkönen hallitsee kuitenkin edelleen nokkelan ja hauskan dialogin!)

Elisabeth Stroutinkin kirjoihin lupaan palata tämän erittäin positiivisen ensitutustumisen jälkeen. Ja rauhanrakentaja Lucy Bartoneita tämä maailma totisesti tarvitsisi useampia. Mutta kun kaipaan valloittavan estottomia naishahmoja ja räväkkää arkipäivän realismia - antakaa minulle yksi Härkönen, kiitos!

**
Elisabeth Strout: My Name is Lucy Barton (2016)
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus (2019)

Kommentit

  1. Olisin mielelläni seurannut Härkösen kirjan parinvaihtopuuhia pitempäänkin. Miksi oi miksi taustalla oli tämä isänkaipuu ja herkullinen kakku lässähti uunissa ja jäi puolikypsäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tosiaan lukijalle yllätys kun tarina vaihtoi teemaa lähestulkoon lennosta! Minuakin harmitti, että oli ikäänkuin kaksi tarinaa lätkäisty yhteen ja sitten se jäi - aivan kuten sanot - puolikypsäksi.

      Poista
  2. Hei hauskaa, mulla on just Härkösen kirja kesken, enkä ollut vielä ehtinyt kovin pitkälle. Nyt pakko tarttua siihen heti, kun haluan tietää, mitä tapahtuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi en paljastanut sitä kaiken ratkaisevaa juonenkäännettä!!

      Poista
    2. Siis häh? Kirja jäi jotenkin kesken tai jotain. Mulla oli siellä lopussa monta tyhjää sivua ja mietin, että onko jääny tekstiä painamatta.

      Poista
    3. Se loppu oli tosiaan hyvin arvoituksellinen :) Tulkitsin sen niin, että perheenlisäystä olisi odotettavissa...?

      Poista
  3. Pidän tuosta kohdasta Stroutin kirjassa, jossa sanotaan , että jokainen kirjoittaa aina samaa tarinaa. Me myös luemme niin, että etsimme ja löydämme aina omia suosikkiteemojamme, ainakin itse huomaan tekeväni niin.

    Stroutin olen lukenut, mutta en Härköstä, joten en voi verrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stroutin kirjassa oli monta kohtaa, joita jäin miettimään. Pitäisi itse asiassa lukea se uudestaan, että saisi kiinni kaikista kirjan helmistä. Ja Härkösen kirjakin sai ihan uuden ulottuvuuden kun luin sen rinnakkain Stroutin kanssa, ilman tätä rinnakkaisulottuvuutta kirja olisi ollut suurempi pettymys... Tuntuu tosiaan siltä, että Härkönen on juuttunut siihen omaan tarinaansa eikä keksi enää mitään uutta.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...