Siirry pääsisältöön

Korona tuli näköetäisyydelle



Tänä viikonloppuna korona tuli sitten näköetäisyydelle. Työtoverini K., joka jäi eläkkeelle pari vuotta sitten, menehtyi lauantaina koronavirukseen. Me etätyöläiset yritämme koota itsemme kukin oman keittiönpöytämme ääressä mutta juuri tänä aamuna olisi ollut suuri tarve nähdä työkaverit siellä tutun kahviautomaatin luona.

Samalla muuten kun kirjoitan tätä kuulen Ruotsin radion uutisista, että ainakin yksi lääke Covid-19-virusta vastaan on jo hyvässä vaiheessa ja lupaavia tuloksia on saatu. Lääke voisi olla jo käytössä muutaman kuukauden kuluessa, joten yritetäänpä pysyä tolpillamme siihen asti!

Ja uutta lääkettä odotellessa mikä olisikaan mukavampaa ajanvietettä kuin lukeminen. Sain nyt viikonloppuna vihdoin koottua ajatuksiani sen verran, että lukeminenkin onnistui. Ja koska kirjastot ovat edelleen auki täällä Ruotsissa niin kirjapula tuskin pääsee yllättämään. Ongelma, vaikkakin miellyttävä sellainen, on lähinnä se, että nyt on taas ilmestynyt iso kasa mielenkiintoisia kirjoja. Luin esimerkiksi viikonloppuna Philip Teirin uusimman romaanin 'Jungfrustigen' (Neitsytpolku), josta pidin paljon, niin kuin hänen edellisistäkin romaaneistaan.

Kirjojen kuisketta-blogin Annelilta sain vinkin lukea ruotsalaisen Denise Rudbergin dekkarin 'På sex meters djup' (Kuuden metrin syvyydessä), jossa syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff ratkoo rikoksia yhdessä kollegoidensa Torstenin ja Augustinin kanssa. Tämä lukemani kirja on jo sarjan kuudes osa mutta onneksi ainakaan tässä osassa ei ollut mitään ongelmia hypätä mukaan tarinaan näin kesken kaiken.

Rudbergin dekkarisarjaa kuvaillaan "elegantiksi jännitykseksi" ja sitä se todella on, paikoin jopa koomisuuden rajoja hipoen. Tosin uskon, että kirjailija itsekin on hyvin tietoinen tästä vivahteesta eikä hän liiemmin taida ujostella esitellessään meille tätäkin designmööpeleiden kavalkadia:

De visades in i det öppna köket som varsamt hade renoverats men fått behålla den ursprungliga funkisstilen. Handtagen på köksskåpen påminde Torsten om barndomshemmet i Årsta, och den blommiga Josef Frank-tapeten gav ytterligare en nostalgisk inramning. Bordet var det klassiska Superellips av Bruno Mathsson och Piet Hein fast istället för den vanliga Myran eller Sjuan hade man valt den tredje danska klassikern i form av ett Y av Hans Wegner.

Rudberg kirjoittaa todella sujuvasti ja täytyy myöntää, että olin jopa yllättynyt kuinka hienosti hän kuljettaa tarinaa ja dialogia. Tiesin Rudbergin vain hänen julkisuuskuvansa kautta ja se ei ollut minua aikaisemmin kannustanut lukemaan hänen tuotantoaan. Mutta on erittäin hyödyllistä aina välillä saada muuttaa ennakkokäsityksiään! Päähenkilöt ja varsinkin heidän välisensä henkilökemia kuvataan uskottavasti ja tarinan pääpaino onkin juuri ihmisten välisissä suhteissa, mikä taas kielii Rudbergin chicklit-taustasta.

Itse murhatarina ei sitten saakaan kovin korkeita pisteitä.  SEURAA PIENI JUONIPALJASTUS: Rudberg tappaa henkilöhahmojaan kovin huolettoman tuntuisesti ilman, että ne lopulta edes liittyvät itse juoneen millään tavalla. Ensimmäisen murhatun vanhemman rouvashenkilön hengen olisi voinut jopa säästää ilman, että sillä olisi ollut suurempaa vaikutusta juonen kaareen.

Sanoisinkin tämän dekkarin kohdalla samaa kuin Outi Pakkasen romaaneista: jos kaipaatte hyvää viihdettä niin lukekaa mutta jännitystä kaipaavat älkööt vaivautuko. Toisaalta kaikki te kaltaiseni, jotka olette myös kyllästyneet raakoihin ja sadistisiin dekkarikuvauksiin: Denise Rudberg (ja Pakkanen) on oikea valinta!

Ja miltä tarina sitten näyttää näin Tukholmassa asuvan näkökulmasta? Kirja herätti huomioni ennen kaikkea sillä yksityiskohdalla, että siinä liikutaan pääosin Östermalmin kaupunginosassa. Työpaikkani sijaitsee nimittäin samoilla kulmilla ja paikat ovat tuttuja minulle jo parinkymmenen vuoden ajalta. Ja täytyy sanoa, että varsinkin näin koronakaranteenin aikana kirjan miljöön kuvaus herättää jopa haikeutta koska olen komennettu etätyöhön enkä saa edes käväistä työpaikallani. Olen siis pysynyt jo kolmatta viikkoa visusti näillä kotikulmillani - viehättäviä tosin nämäkin kulmat vaikkakin kieltämättä kaipaan myös kaupunkielämää.

Ruotsinsuomalaisena pitää taas vähän ärähtää kun luen kuvauksen kirjassa vilahtavasta henkilöhahmosta Simosta. Eikö näitä "bulldoggimaisia" suomalaiskuvauksia ole jo nähty ihan tarpeeksi? Miksi suomalaiset pitää aina liittää alaluokkaan ja väkivaltaan?

Vi har en Simo Valkoinen. Även kallad "Den vita döden" efter en finsk krigshjälte som hyllats i Finland. Simo föddes i Stockholm av finska föräldrar. Uppvuxen i Roslagen och har enligt uppgift gått i samma skola som Pernilla Gustavsson. Inte lika studiebegåvad men en duktig idrottare. Plockades tidigt upp av AIK men uteslöts för tre år sedan efter att ha dömts för att ha misshandlat en invandrarkvinna i tunnelbanan. Han ses alltid vid Sveds sida och ser ut som nidbilden av en nationalsocialist.

No, tuo nyt oli ainoa seikka joka häiritsi itseäni tässä "eleganssissa" ja ehkä tämä ei häiritse niin paljon teitä Suomessa asuvia lukijoita? Mutta täällä Ruotsissa nämä stereotypiat elävät edelleen vahvoina ja suomalaisena ei voi kuin huokaista ja yrittää hillitä itsensä.

Mutta tästäkin huolimatta lämmin suositus Denise Rudbergin elegantille Jidhoff-sarjalle! Ja pistänpä tähän vielä toisenkin vinkin Tukholman Östermalmilta: Dramaten on joutunut muiden kulttuurilaitosten tavoin tietysti sulkemaan ovensa mutta sen sijaan he ovat avanneet arkistonsa.

Jos ette ole vielä nähneet ruotsinsuomalaisen näyttelijän Tanja Lorentzonin monologinäytelmää 'Mormors svarta ögon' niin nyt siihen on oiva mahdollisuus. Tämä on todella koskettava tarina suomalaisjuurien etsimisestä ja sai ainakin minut kyyneliin kun näin esityksen.





**
Denise Rudberg: På sex meters djup
Bokförlaget Forum 2016
(Kuuden metrin syvyydessä, suomentanut Anu Koivunen, Into 2019)

Kommentit

  1. Hei Mari. Olen pahoillani, että olet joutunut kohtaamaan kolerakuoleman ihan lähiympäristössäsi. Kovia ovat nämä ajat.
    Kiva että löysit Denise Rudbergin kirjan. Minusta tuo termi "elegantti jännitys" on niin hyvin keksitty ja niin kuvaava. Minulla on vielä yksi Rudberg tuolla hyllyssä odottamassa (numero 4). Suosittelin Rudbergia myös miehelleni, hän aloittikin tuon kuudennen kirjan, mutta totesi, ettei elegantti jännitys ole hänen juttunsa.
    Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mukavaa viihdykettä, vei hyvin ajatukset pois tästä ympäröivästä todellisuudesta :) Tulen varmasti lukemaan muutkin osat tästä sarjasta joten kiitos vielä kerran vinkistä!

      Nyt täytyy vain vielä malttaa pysytellä täällä mökissään kunnes tilanne tasaantuu.

      Poista
  2. Osanottoni työkaverisi kuoleman johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä tuli nyt kertarysäyksellä näin lähelle. Kukaan tuntemani ei ole sairastanut vielä tautia.

      Poista
  3. Osanottoni. Olen miettinyt milloin joku, jonka tunnen, kuolee tähän tautiin. Silloin se tulee lähemmäs.

    Nyt on kyllä lääkkeen keksimisessä kiire ja kilpailu siellä ja täällä. Kyllä se lääke löydetään tähän, kuten löydettiin aidsiinkin, mutta milloin ja miten sitä saadaan tänne pohjolaan.

    Kiitos kirjavinkeistä ja linkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli muuten mieleen juuri tuo aids-epidemian aika, olin silloin itse teini-iässä. Kaikki nämä huhut ja syyllistämiset ... Ja nyt muistin senkin, että olin viikon Kiinassa juuri silloin kun sars-epidemia iski ja sairastuin aika pahaan flunssaan matkan jälkeen. Silloin se epidemia ei osunut niinkään Pohjoismaihin ja olin itsekin aika huolettomin mielin, sairastumisesta huolimatta. Nyt istun täällä kotona ja viikottainen kauppareissu on kuin pahimmasta kauhuelokuvista :)

      Poista
  4. Kurja kuulla, että työkaverisi kuoli koronaan. Nautitaan kuitenkin keväisestä auringosta ja kevään etenemisestä.

    Lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin teemme! Kävin aamulla sauvakävelylenkillä ja voi että kuinka aurinko paistoi ja linnut sirkuttivat!

      Poista
  5. Aivan kamalaa tuo kollegasi koronakuolema. Otan osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on suuri järkytys meidän työyhteisölle, ja varsinkin kun työtoverimme tila huononi todella nopeasti. Hänhän sairasti ensimmäisellä viikolla vain perusflunssaa.

      Poista
  6. Osanottoni. Yleensä nämä uutiset kiertävät kaukaa, mutta toisinaan osuvat kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuli nyt kertarysäyksellä lähelle, tähän asti on voinut tuudittautua siihen kuvitelmaan, ettei tämä ehkä minua koskekaan...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen vihdoinkin ajantasalla!

  Olen usein sanonut, että tämä minun kirjablogini tulee aina muutaman vuoden viiveellä - ainakin suomalaisen nykykirjallisuuden osalta - koska täkäläiset kirjastot eivät hanki suomenkielistä kirjallisuutta kovinkaan nopeasti. Mutta aloin tässä jokin aika sitten katsella kirjapinojani ja oli todettava, että jotain on tapahtunut! Olen nimittäin lukenut jo aika montakin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ja usein olen ne vain napannut mukaani kirjastossa käydessäni. Täällä kun ei tarvitse kauan jonotella. Huomenna olen palauttamassa kaksi viime vuonna ilmestynyttä, kumpikin omalla tavallaan huippukirjaa. Ensinnäkin: onnittelut itselleni siitä, että olen vihdoinkin lukenut ensimmäisen Katja Kettuni ! Aiemmat yritykset ovat aina jääneet kesken, koska Ketun raadollisen rehevä kieli on ollut minulle liikaa. Taidan olla herkkä lukija... "Erään kissan tutkimuksia" on sekin kielenkäytöltään hyvin rehevää, mutta tarina veti puoleensa sellaisella voimalla etten jaksanut välittää voimasano

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj