Siirry pääsisältöön

Riitta Jalonen: Kirkkaus (2016)


Astuessani lapsuudenkodin ovesta sisään mukanani tuli myös mielisairaala vaikka kukaan ei sanonut sitä ääneen. Mutta isä ja äiti ja kotona asuva veli katsoivat minua niin kuin johonkin kohtaan hyvin näkyvälle paikalle olisi kirjoitettu heidän syvä huolensa: Janet on skitsofreenikko, on nyt ja tulee aina olemaan.

Näin 90-luvun alussa Jane Campionin kirjailija Janet Framesta kertovan elokuvan Enkelin kosketus peräti kaksi kertaa - nukahdin ensimmäisellä kerralla (elokuva on lähes kolmen tunnin mittainen) ja se harmitti niin, että kiirehdin elokuviin uudestaan ennen kuin filmi häviäisi ohjelmistosta. Mielessäni on siitä lähtien ollut vahvana kuva uusi-seelantilaisen näyttelijän Kerry Foxin tulkitsemasta kirjailija Framesta ja se hahmo pysyi mielessäni myös nyt lukiessani Riitta Jalosen romaanin Kirkkaus.

Kirkkaus on Janet Framen elämään perustuva romaani, jota Jalonen on työstänyt pitkään. Hän tutustui Framen elämänkohtaloon matkustaessaan 90-luvulla Uudessa-Seelannissa, jolloin eteen osui Framen omaelämäkerta. Vuosien varrella hän on lukenut Framen teoksia sekä Michael Kingin kirjoittaman elämäkerran. Kirjailijan rankat elämänvaiheet liikuttivat Jalosta ja hän löysi paljon yhtymäkohtia myös omaan elämäänsä. Kahden vuosikymmenen syventymisen tuloksena on nyt siis tämä kirja, jossa Jalonen kertoo olevansa myös itse "täydesti mukana". Romaania kirjoittaessaan hän tunsi katsovansa peiliin, josta kaksi ihmistä "heijastui lähes sulautuneena toisiinsa". Ja juuri tämä kokemus välittyy myös lukijalle - kirja on hyvin intiimi yhden kirjailijan kuvaus kollegastaan. Oma kuvani Janet Framesta on pistettävä syrjään romaanin lukemisen ajaksi.

Helppoa se ei ollut sillä Campionin valkokankaalle luoma hahmo kirjailijasta astui esiin kerta toisensa jälkeen. Välillä jopa ärsyynnyin - mikä oikeus Jalosella on mennä kirjoittamaan Janet Framesta, joka sitä paitsi on jo kirjoittanut omaelämäkertansa? Kunnes sitten hoksasin, että miksi ei saisi kirjoittaa kirjaa kun kerran Jane Campion on tehnyt elokuvankin, yhtälailla oman tulkintansa kirjailijan elämästä. Niinpä nyt saavutettuani mielenrauhan tämän dilemman osalta voin todeta minäkin, että Jalosen kirja on juuri niin loistava kuin sitä kaikissa arvioissa on ylistetty!

Framen elämää jo tuntevalle Jalosen romaani on meditatiivinen lukukokemus, teksti vie tuttuihin paikkoihin ja onnistuu runollisuudellaan virittämään tunnelman juuri oikeanlaiseksi. Jalonen nostaa romaanissaan esille erityisesti Framen läheisen suhteen perheeseensä, mikä jäi hiukan sivummalle Campionin tulkinnassa. Minua liikutti erityisesti Jalosen ajatus siitä, kuinka Frame kantaa mukanaan koko klaaninsa, niin elävät kuin kuolleetkin. Framen sisaruksista kaksi kuolee nuorena, molemmat hukkuvat, mutta kuolema ei erota vaan syventää Framen suhdetta perheenjäseniinsä. Pidin tätä kuvausta lohduttavan kauniina.

Sisälleni on viimeinkin tullut meidän kotimeremme. Jo kauan ennen merta olen ollut täynnä meitä: äitiä, isää, Myrtleä, Isabelia, Geordieta ja Junea.

Luettuani Jalosen Kirkkaus-romaanin muistin, että minullahan on Campionin elokuva myös dvd:nä joten katsoin sen nyt kolmannen kerran. Campionin tulkinta on Jalosen romaania rajumpi ja hän painottaa enemmän Framen mielisairaalajaksoja sekä tämän sosiaalisia fobioita. Jalonen keskittyy enemmän Framen kirjailijuuteen, mikä on ymmärrettävää kun lukee Jalosen vahvasta identifikaatiosta Frameen juuri kirjailijana.

Molemmat tulkinnat muodostavat yhdessä järisyttävän vahvan kokemuksen, jota on nyt täydennettävä menemällä itse alkulähteelle. Ja kuinka ollakaan, muutama vuosi sitten käydessäni kirjastossa minulle iskettiin käteen pokkariversio Janet Framen omaelämäkerrasta. Kirjastolle oli niitä siunaantunut ylimääräisiä kappaleita ja yksi niistä on siis odottanut hyllyssäni sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Se hetki on nyt koittanut joten palaan Janet Frameen pian uudestaan!

**
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Tammi 2016

Jane Campion: An Angel at My Table (1990)

Helmet-lukuhaaste: 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

Kommentit

  1. Huikean hyvä kirja. Viime vuoden parhaimmistoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukiessa huomaa kyllä, että Jalosella on ollut sellainen kirjoitusmoodi päällä että pakostakin syntyy mestariteos!

      Poista
  2. Minä jäin tuohon harmistumisvaiheeseen. Pitäisköhän ottaa Kirkkaus vielä uudelleen lukuun.

    Erityisesti harmittaa se, että muistaakseni Jalosen kirjasta välittyy sellaista, että Frame ei olisi sairas ollutkaan. Luin Framen fiktiivisiä teoksia ja niiden kautta saa tietoa hänen saiarudestaan ja erityisyydestään. Minulla on myös tuo kolmiosainen elämäkerta, mutta se tuntui jotenkin liian yksityiskohtaiselta. Pidin hurjasti Framen romaaneista. Niitä ei ole suomennettu, en tiedä onko ruotsinnettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko nähnyt Campionin elokuvan? Nyt kun katsoin sen uudestaan luettuani Jalosen kirjan huomasin selvästi, että Jalosella oli aivan toinen lähtökohta. Aloin nyt lukea myös Framen omaelämäkertaa, minulla on painos jossa on kaikki kolme osaa yhdessä, ja todella mielenkiinnolla odotan mitä Frame itse painottaa elämänvaiheistaan.

      Poista
    2. Olen nähnyt elokuvan. Minusta se on upea! Mistä ne oikein löysivät ne upeat eri-ikäiset punatukkaiset näyttelijät!

      Campion on hyvä ohjaaja. Piano ja Yön kirkas tähti ovat myös ainakin hänen elokuviaan, en muista olenko nähnyt muita.

      Jossain oli tuosta elämäkerrasta sellaista tietoa, että Frame kirjoitti sen todistaakseen, että hänet on diagnosoitu väärin ja että se motiivi jotenkin näkyisi.
      Luin ensimmäistä osaa aika pitkälle, mutta olin juuri silloin lukenut hänen elämäkerrallisia romaanejaan ja tuntui, että tuli paljon samaa, joten päätin pitää taukoa Framen kanssa.
      Palaan kyllä elämäkertaan jossain vaiheessa ja kiinnostaa kuulla, minkä painotuksen sinä siitä löydät ja mitä pidät kirjasta.

      Poista
    3. Se on yksi niitä harvoja elokuvia, joka on pysynyt vahvana mielessä. Ja todellakin ne kaikki kolme eri-ikäistä näyttelijää! Mainitsin tuossa vain aikuisen Kerry Foxin mutta kaikki kolme ovat rooleissaan käsittämättömän hyviä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...