Siirry pääsisältöön

Riitta Jalonen: Kirkkaus (2016)


Astuessani lapsuudenkodin ovesta sisään mukanani tuli myös mielisairaala vaikka kukaan ei sanonut sitä ääneen. Mutta isä ja äiti ja kotona asuva veli katsoivat minua niin kuin johonkin kohtaan hyvin näkyvälle paikalle olisi kirjoitettu heidän syvä huolensa: Janet on skitsofreenikko, on nyt ja tulee aina olemaan.

Näin 90-luvun alussa Jane Campionin kirjailija Janet Framesta kertovan elokuvan Enkelin kosketus peräti kaksi kertaa - nukahdin ensimmäisellä kerralla (elokuva on lähes kolmen tunnin mittainen) ja se harmitti niin, että kiirehdin elokuviin uudestaan ennen kuin filmi häviäisi ohjelmistosta. Mielessäni on siitä lähtien ollut vahvana kuva uusi-seelantilaisen näyttelijän Kerry Foxin tulkitsemasta kirjailija Framesta ja se hahmo pysyi mielessäni myös nyt lukiessani Riitta Jalosen romaanin Kirkkaus.

Kirkkaus on Janet Framen elämään perustuva romaani, jota Jalonen on työstänyt pitkään. Hän tutustui Framen elämänkohtaloon matkustaessaan 90-luvulla Uudessa-Seelannissa, jolloin eteen osui Framen omaelämäkerta. Vuosien varrella hän on lukenut Framen teoksia sekä Michael Kingin kirjoittaman elämäkerran. Kirjailijan rankat elämänvaiheet liikuttivat Jalosta ja hän löysi paljon yhtymäkohtia myös omaan elämäänsä. Kahden vuosikymmenen syventymisen tuloksena on nyt siis tämä kirja, jossa Jalonen kertoo olevansa myös itse "täydesti mukana". Romaania kirjoittaessaan hän tunsi katsovansa peiliin, josta kaksi ihmistä "heijastui lähes sulautuneena toisiinsa". Ja juuri tämä kokemus välittyy myös lukijalle - kirja on hyvin intiimi yhden kirjailijan kuvaus kollegastaan. Oma kuvani Janet Framesta on pistettävä syrjään romaanin lukemisen ajaksi.

Helppoa se ei ollut sillä Campionin valkokankaalle luoma hahmo kirjailijasta astui esiin kerta toisensa jälkeen. Välillä jopa ärsyynnyin - mikä oikeus Jalosella on mennä kirjoittamaan Janet Framesta, joka sitä paitsi on jo kirjoittanut omaelämäkertansa? Kunnes sitten hoksasin, että miksi ei saisi kirjoittaa kirjaa kun kerran Jane Campion on tehnyt elokuvankin, yhtälailla oman tulkintansa kirjailijan elämästä. Niinpä nyt saavutettuani mielenrauhan tämän dilemman osalta voin todeta minäkin, että Jalosen kirja on juuri niin loistava kuin sitä kaikissa arvioissa on ylistetty!

Framen elämää jo tuntevalle Jalosen romaani on meditatiivinen lukukokemus, teksti vie tuttuihin paikkoihin ja onnistuu runollisuudellaan virittämään tunnelman juuri oikeanlaiseksi. Jalonen nostaa romaanissaan esille erityisesti Framen läheisen suhteen perheeseensä, mikä jäi hiukan sivummalle Campionin tulkinnassa. Minua liikutti erityisesti Jalosen ajatus siitä, kuinka Frame kantaa mukanaan koko klaaninsa, niin elävät kuin kuolleetkin. Framen sisaruksista kaksi kuolee nuorena, molemmat hukkuvat, mutta kuolema ei erota vaan syventää Framen suhdetta perheenjäseniinsä. Pidin tätä kuvausta lohduttavan kauniina.

Sisälleni on viimeinkin tullut meidän kotimeremme. Jo kauan ennen merta olen ollut täynnä meitä: äitiä, isää, Myrtleä, Isabelia, Geordieta ja Junea.

Luettuani Jalosen Kirkkaus-romaanin muistin, että minullahan on Campionin elokuva myös dvd:nä joten katsoin sen nyt kolmannen kerran. Campionin tulkinta on Jalosen romaania rajumpi ja hän painottaa enemmän Framen mielisairaalajaksoja sekä tämän sosiaalisia fobioita. Jalonen keskittyy enemmän Framen kirjailijuuteen, mikä on ymmärrettävää kun lukee Jalosen vahvasta identifikaatiosta Frameen juuri kirjailijana.

Molemmat tulkinnat muodostavat yhdessä järisyttävän vahvan kokemuksen, jota on nyt täydennettävä menemällä itse alkulähteelle. Ja kuinka ollakaan, muutama vuosi sitten käydessäni kirjastossa minulle iskettiin käteen pokkariversio Janet Framen omaelämäkerrasta. Kirjastolle oli niitä siunaantunut ylimääräisiä kappaleita ja yksi niistä on siis odottanut hyllyssäni sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Se hetki on nyt koittanut joten palaan Janet Frameen pian uudestaan!

**
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Tammi 2016

Jane Campion: An Angel at My Table (1990)

Helmet-lukuhaaste: 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

Kommentit

  1. Huikean hyvä kirja. Viime vuoden parhaimmistoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukiessa huomaa kyllä, että Jalosella on ollut sellainen kirjoitusmoodi päällä että pakostakin syntyy mestariteos!

      Poista
  2. Minä jäin tuohon harmistumisvaiheeseen. Pitäisköhän ottaa Kirkkaus vielä uudelleen lukuun.

    Erityisesti harmittaa se, että muistaakseni Jalosen kirjasta välittyy sellaista, että Frame ei olisi sairas ollutkaan. Luin Framen fiktiivisiä teoksia ja niiden kautta saa tietoa hänen saiarudestaan ja erityisyydestään. Minulla on myös tuo kolmiosainen elämäkerta, mutta se tuntui jotenkin liian yksityiskohtaiselta. Pidin hurjasti Framen romaaneista. Niitä ei ole suomennettu, en tiedä onko ruotsinnettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko nähnyt Campionin elokuvan? Nyt kun katsoin sen uudestaan luettuani Jalosen kirjan huomasin selvästi, että Jalosella oli aivan toinen lähtökohta. Aloin nyt lukea myös Framen omaelämäkertaa, minulla on painos jossa on kaikki kolme osaa yhdessä, ja todella mielenkiinnolla odotan mitä Frame itse painottaa elämänvaiheistaan.

      Poista
    2. Olen nähnyt elokuvan. Minusta se on upea! Mistä ne oikein löysivät ne upeat eri-ikäiset punatukkaiset näyttelijät!

      Campion on hyvä ohjaaja. Piano ja Yön kirkas tähti ovat myös ainakin hänen elokuviaan, en muista olenko nähnyt muita.

      Jossain oli tuosta elämäkerrasta sellaista tietoa, että Frame kirjoitti sen todistaakseen, että hänet on diagnosoitu väärin ja että se motiivi jotenkin näkyisi.
      Luin ensimmäistä osaa aika pitkälle, mutta olin juuri silloin lukenut hänen elämäkerrallisia romaanejaan ja tuntui, että tuli paljon samaa, joten päätin pitää taukoa Framen kanssa.
      Palaan kyllä elämäkertaan jossain vaiheessa ja kiinnostaa kuulla, minkä painotuksen sinä siitä löydät ja mitä pidät kirjasta.

      Poista
    3. Se on yksi niitä harvoja elokuvia, joka on pysynyt vahvana mielessä. Ja todellakin ne kaikki kolme eri-ikäistä näyttelijää! Mainitsin tuossa vain aikuisen Kerry Foxin mutta kaikki kolme ovat rooleissaan käsittämättömän hyviä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998. Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New York