Siirry pääsisältöön

Riitta Jalonen: Kirkkaus (2016)


Astuessani lapsuudenkodin ovesta sisään mukanani tuli myös mielisairaala vaikka kukaan ei sanonut sitä ääneen. Mutta isä ja äiti ja kotona asuva veli katsoivat minua niin kuin johonkin kohtaan hyvin näkyvälle paikalle olisi kirjoitettu heidän syvä huolensa: Janet on skitsofreenikko, on nyt ja tulee aina olemaan.

Näin 90-luvun alussa Jane Campionin kirjailija Janet Framesta kertovan elokuvan Enkelin kosketus peräti kaksi kertaa - nukahdin ensimmäisellä kerralla (elokuva on lähes kolmen tunnin mittainen) ja se harmitti niin, että kiirehdin elokuviin uudestaan ennen kuin filmi häviäisi ohjelmistosta. Mielessäni on siitä lähtien ollut vahvana kuva uusi-seelantilaisen näyttelijän Kerry Foxin tulkitsemasta kirjailija Framesta ja se hahmo pysyi mielessäni myös nyt lukiessani Riitta Jalosen romaanin Kirkkaus.

Kirkkaus on Janet Framen elämään perustuva romaani, jota Jalonen on työstänyt pitkään. Hän tutustui Framen elämänkohtaloon matkustaessaan 90-luvulla Uudessa-Seelannissa, jolloin eteen osui Framen omaelämäkerta. Vuosien varrella hän on lukenut Framen teoksia sekä Michael Kingin kirjoittaman elämäkerran. Kirjailijan rankat elämänvaiheet liikuttivat Jalosta ja hän löysi paljon yhtymäkohtia myös omaan elämäänsä. Kahden vuosikymmenen syventymisen tuloksena on nyt siis tämä kirja, jossa Jalonen kertoo olevansa myös itse "täydesti mukana". Romaania kirjoittaessaan hän tunsi katsovansa peiliin, josta kaksi ihmistä "heijastui lähes sulautuneena toisiinsa". Ja juuri tämä kokemus välittyy myös lukijalle - kirja on hyvin intiimi yhden kirjailijan kuvaus kollegastaan. Oma kuvani Janet Framesta on pistettävä syrjään romaanin lukemisen ajaksi.

Helppoa se ei ollut sillä Campionin valkokankaalle luoma hahmo kirjailijasta astui esiin kerta toisensa jälkeen. Välillä jopa ärsyynnyin - mikä oikeus Jalosella on mennä kirjoittamaan Janet Framesta, joka sitä paitsi on jo kirjoittanut omaelämäkertansa? Kunnes sitten hoksasin, että miksi ei saisi kirjoittaa kirjaa kun kerran Jane Campion on tehnyt elokuvankin, yhtälailla oman tulkintansa kirjailijan elämästä. Niinpä nyt saavutettuani mielenrauhan tämän dilemman osalta voin todeta minäkin, että Jalosen kirja on juuri niin loistava kuin sitä kaikissa arvioissa on ylistetty!

Framen elämää jo tuntevalle Jalosen romaani on meditatiivinen lukukokemus, teksti vie tuttuihin paikkoihin ja onnistuu runollisuudellaan virittämään tunnelman juuri oikeanlaiseksi. Jalonen nostaa romaanissaan esille erityisesti Framen läheisen suhteen perheeseensä, mikä jäi hiukan sivummalle Campionin tulkinnassa. Minua liikutti erityisesti Jalosen ajatus siitä, kuinka Frame kantaa mukanaan koko klaaninsa, niin elävät kuin kuolleetkin. Framen sisaruksista kaksi kuolee nuorena, molemmat hukkuvat, mutta kuolema ei erota vaan syventää Framen suhdetta perheenjäseniinsä. Pidin tätä kuvausta lohduttavan kauniina.

Sisälleni on viimeinkin tullut meidän kotimeremme. Jo kauan ennen merta olen ollut täynnä meitä: äitiä, isää, Myrtleä, Isabelia, Geordieta ja Junea.

Luettuani Jalosen Kirkkaus-romaanin muistin, että minullahan on Campionin elokuva myös dvd:nä joten katsoin sen nyt kolmannen kerran. Campionin tulkinta on Jalosen romaania rajumpi ja hän painottaa enemmän Framen mielisairaalajaksoja sekä tämän sosiaalisia fobioita. Jalonen keskittyy enemmän Framen kirjailijuuteen, mikä on ymmärrettävää kun lukee Jalosen vahvasta identifikaatiosta Frameen juuri kirjailijana.

Molemmat tulkinnat muodostavat yhdessä järisyttävän vahvan kokemuksen, jota on nyt täydennettävä menemällä itse alkulähteelle. Ja kuinka ollakaan, muutama vuosi sitten käydessäni kirjastossa minulle iskettiin käteen pokkariversio Janet Framen omaelämäkerrasta. Kirjastolle oli niitä siunaantunut ylimääräisiä kappaleita ja yksi niistä on siis odottanut hyllyssäni sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Se hetki on nyt koittanut joten palaan Janet Frameen pian uudestaan!

**
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Tammi 2016

Jane Campion: An Angel at My Table (1990)

Helmet-lukuhaaste: 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

Kommentit

  1. Huikean hyvä kirja. Viime vuoden parhaimmistoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukiessa huomaa kyllä, että Jalosella on ollut sellainen kirjoitusmoodi päällä että pakostakin syntyy mestariteos!

      Poista
  2. Minä jäin tuohon harmistumisvaiheeseen. Pitäisköhän ottaa Kirkkaus vielä uudelleen lukuun.

    Erityisesti harmittaa se, että muistaakseni Jalosen kirjasta välittyy sellaista, että Frame ei olisi sairas ollutkaan. Luin Framen fiktiivisiä teoksia ja niiden kautta saa tietoa hänen saiarudestaan ja erityisyydestään. Minulla on myös tuo kolmiosainen elämäkerta, mutta se tuntui jotenkin liian yksityiskohtaiselta. Pidin hurjasti Framen romaaneista. Niitä ei ole suomennettu, en tiedä onko ruotsinnettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko nähnyt Campionin elokuvan? Nyt kun katsoin sen uudestaan luettuani Jalosen kirjan huomasin selvästi, että Jalosella oli aivan toinen lähtökohta. Aloin nyt lukea myös Framen omaelämäkertaa, minulla on painos jossa on kaikki kolme osaa yhdessä, ja todella mielenkiinnolla odotan mitä Frame itse painottaa elämänvaiheistaan.

      Poista
    2. Olen nähnyt elokuvan. Minusta se on upea! Mistä ne oikein löysivät ne upeat eri-ikäiset punatukkaiset näyttelijät!

      Campion on hyvä ohjaaja. Piano ja Yön kirkas tähti ovat myös ainakin hänen elokuviaan, en muista olenko nähnyt muita.

      Jossain oli tuosta elämäkerrasta sellaista tietoa, että Frame kirjoitti sen todistaakseen, että hänet on diagnosoitu väärin ja että se motiivi jotenkin näkyisi.
      Luin ensimmäistä osaa aika pitkälle, mutta olin juuri silloin lukenut hänen elämäkerrallisia romaanejaan ja tuntui, että tuli paljon samaa, joten päätin pitää taukoa Framen kanssa.
      Palaan kyllä elämäkertaan jossain vaiheessa ja kiinnostaa kuulla, minkä painotuksen sinä siitä löydät ja mitä pidät kirjasta.

      Poista
    3. Se on yksi niitä harvoja elokuvia, joka on pysynyt vahvana mielessä. Ja todellakin ne kaikki kolme eri-ikäistä näyttelijää! Mainitsin tuossa vain aikuisen Kerry Foxin mutta kaikki kolme ovat rooleissaan käsittämättömän hyviä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...