Siirry pääsisältöön

Riitta Jalonen: Kirkkaus (2016)


Astuessani lapsuudenkodin ovesta sisään mukanani tuli myös mielisairaala vaikka kukaan ei sanonut sitä ääneen. Mutta isä ja äiti ja kotona asuva veli katsoivat minua niin kuin johonkin kohtaan hyvin näkyvälle paikalle olisi kirjoitettu heidän syvä huolensa: Janet on skitsofreenikko, on nyt ja tulee aina olemaan.

Näin 90-luvun alussa Jane Campionin kirjailija Janet Framesta kertovan elokuvan Enkelin kosketus peräti kaksi kertaa - nukahdin ensimmäisellä kerralla (elokuva on lähes kolmen tunnin mittainen) ja se harmitti niin, että kiirehdin elokuviin uudestaan ennen kuin filmi häviäisi ohjelmistosta. Mielessäni on siitä lähtien ollut vahvana kuva uusi-seelantilaisen näyttelijän Kerry Foxin tulkitsemasta kirjailija Framesta ja se hahmo pysyi mielessäni myös nyt lukiessani Riitta Jalosen romaanin Kirkkaus.

Kirkkaus on Janet Framen elämään perustuva romaani, jota Jalonen on työstänyt pitkään. Hän tutustui Framen elämänkohtaloon matkustaessaan 90-luvulla Uudessa-Seelannissa, jolloin eteen osui Framen omaelämäkerta. Vuosien varrella hän on lukenut Framen teoksia sekä Michael Kingin kirjoittaman elämäkerran. Kirjailijan rankat elämänvaiheet liikuttivat Jalosta ja hän löysi paljon yhtymäkohtia myös omaan elämäänsä. Kahden vuosikymmenen syventymisen tuloksena on nyt siis tämä kirja, jossa Jalonen kertoo olevansa myös itse "täydesti mukana". Romaania kirjoittaessaan hän tunsi katsovansa peiliin, josta kaksi ihmistä "heijastui lähes sulautuneena toisiinsa". Ja juuri tämä kokemus välittyy myös lukijalle - kirja on hyvin intiimi yhden kirjailijan kuvaus kollegastaan. Oma kuvani Janet Framesta on pistettävä syrjään romaanin lukemisen ajaksi.

Helppoa se ei ollut sillä Campionin valkokankaalle luoma hahmo kirjailijasta astui esiin kerta toisensa jälkeen. Välillä jopa ärsyynnyin - mikä oikeus Jalosella on mennä kirjoittamaan Janet Framesta, joka sitä paitsi on jo kirjoittanut omaelämäkertansa? Kunnes sitten hoksasin, että miksi ei saisi kirjoittaa kirjaa kun kerran Jane Campion on tehnyt elokuvankin, yhtälailla oman tulkintansa kirjailijan elämästä. Niinpä nyt saavutettuani mielenrauhan tämän dilemman osalta voin todeta minäkin, että Jalosen kirja on juuri niin loistava kuin sitä kaikissa arvioissa on ylistetty!

Framen elämää jo tuntevalle Jalosen romaani on meditatiivinen lukukokemus, teksti vie tuttuihin paikkoihin ja onnistuu runollisuudellaan virittämään tunnelman juuri oikeanlaiseksi. Jalonen nostaa romaanissaan esille erityisesti Framen läheisen suhteen perheeseensä, mikä jäi hiukan sivummalle Campionin tulkinnassa. Minua liikutti erityisesti Jalosen ajatus siitä, kuinka Frame kantaa mukanaan koko klaaninsa, niin elävät kuin kuolleetkin. Framen sisaruksista kaksi kuolee nuorena, molemmat hukkuvat, mutta kuolema ei erota vaan syventää Framen suhdetta perheenjäseniinsä. Pidin tätä kuvausta lohduttavan kauniina.

Sisälleni on viimeinkin tullut meidän kotimeremme. Jo kauan ennen merta olen ollut täynnä meitä: äitiä, isää, Myrtleä, Isabelia, Geordieta ja Junea.

Luettuani Jalosen Kirkkaus-romaanin muistin, että minullahan on Campionin elokuva myös dvd:nä joten katsoin sen nyt kolmannen kerran. Campionin tulkinta on Jalosen romaania rajumpi ja hän painottaa enemmän Framen mielisairaalajaksoja sekä tämän sosiaalisia fobioita. Jalonen keskittyy enemmän Framen kirjailijuuteen, mikä on ymmärrettävää kun lukee Jalosen vahvasta identifikaatiosta Frameen juuri kirjailijana.

Molemmat tulkinnat muodostavat yhdessä järisyttävän vahvan kokemuksen, jota on nyt täydennettävä menemällä itse alkulähteelle. Ja kuinka ollakaan, muutama vuosi sitten käydessäni kirjastossa minulle iskettiin käteen pokkariversio Janet Framen omaelämäkerrasta. Kirjastolle oli niitä siunaantunut ylimääräisiä kappaleita ja yksi niistä on siis odottanut hyllyssäni sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Se hetki on nyt koittanut joten palaan Janet Frameen pian uudestaan!

**
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Tammi 2016

Jane Campion: An Angel at My Table (1990)

Helmet-lukuhaaste: 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

Kommentit

  1. Huikean hyvä kirja. Viime vuoden parhaimmistoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukiessa huomaa kyllä, että Jalosella on ollut sellainen kirjoitusmoodi päällä että pakostakin syntyy mestariteos!

      Poista
  2. Minä jäin tuohon harmistumisvaiheeseen. Pitäisköhän ottaa Kirkkaus vielä uudelleen lukuun.

    Erityisesti harmittaa se, että muistaakseni Jalosen kirjasta välittyy sellaista, että Frame ei olisi sairas ollutkaan. Luin Framen fiktiivisiä teoksia ja niiden kautta saa tietoa hänen saiarudestaan ja erityisyydestään. Minulla on myös tuo kolmiosainen elämäkerta, mutta se tuntui jotenkin liian yksityiskohtaiselta. Pidin hurjasti Framen romaaneista. Niitä ei ole suomennettu, en tiedä onko ruotsinnettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko nähnyt Campionin elokuvan? Nyt kun katsoin sen uudestaan luettuani Jalosen kirjan huomasin selvästi, että Jalosella oli aivan toinen lähtökohta. Aloin nyt lukea myös Framen omaelämäkertaa, minulla on painos jossa on kaikki kolme osaa yhdessä, ja todella mielenkiinnolla odotan mitä Frame itse painottaa elämänvaiheistaan.

      Poista
    2. Olen nähnyt elokuvan. Minusta se on upea! Mistä ne oikein löysivät ne upeat eri-ikäiset punatukkaiset näyttelijät!

      Campion on hyvä ohjaaja. Piano ja Yön kirkas tähti ovat myös ainakin hänen elokuviaan, en muista olenko nähnyt muita.

      Jossain oli tuosta elämäkerrasta sellaista tietoa, että Frame kirjoitti sen todistaakseen, että hänet on diagnosoitu väärin ja että se motiivi jotenkin näkyisi.
      Luin ensimmäistä osaa aika pitkälle, mutta olin juuri silloin lukenut hänen elämäkerrallisia romaanejaan ja tuntui, että tuli paljon samaa, joten päätin pitää taukoa Framen kanssa.
      Palaan kyllä elämäkertaan jossain vaiheessa ja kiinnostaa kuulla, minkä painotuksen sinä siitä löydät ja mitä pidät kirjasta.

      Poista
    3. Se on yksi niitä harvoja elokuvia, joka on pysynyt vahvana mielessä. Ja todellakin ne kaikki kolme eri-ikäistä näyttelijää! Mainitsin tuossa vain aikuisen Kerry Foxin mutta kaikki kolme ovat rooleissaan käsittämättömän hyviä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…