Siirry pääsisältöön

Erään ystävyyden muotokuva


Lähdin tämän vuoden pääsiäisenviettoon sen verran kovilla verenpainelukemilla, että päätin ottaa koko viikonlopun erittäin rennosti. Suuntana oli siis kotisohva. Ja luonnollisesti kirja! Lukeminenhan on yksi hyviksi havaituista keinoista alentaa verenpainetta.

Olin suunnitellut pääsiäisen lukuseurakseni Michelle Obamaa mutta sitten satuin aukaisemaan kirja-alesta ostamani kirjan, jossa on koottuna Astrid Lindgrenin kirjeenvaihtoa saksalaisen ystävänsä kanssa. Tämä kirja pitikin minut sitten tiukasti sohvalla lukuasennossa koko pääsiäisen.

Astrid Lindgren tapaa syksyllä 1953 Berliinissä Louise Hartungin ja lyhyestä tapaamisesta alkaa noin kymmenen vuotta kestänyt intensiivinen kirjeenvaihto, joka päättyy vasta Hartungin kuolemaan. Naisia yhdistää utelias mieli ja rakkaus sekä kirjallisuuteen että taiteeseen. Ja elämään! Mikään ei tunnu olevan vieras aihe Astridille ja Louiselle. Kirjeissä käydään läpi niin tavallista elämänmenoa, molempien työelämää, uusia kirjoja ja elokuvia kuin myös maailman tapahtumia.

Alun kirjeenvaihtoa hiertää kuitenkin se seikka, että Louise on rakastunut Astridiin ja kaipaa myös fyysistä suhdetta tämän kanssa. Tästä aiheestahan yriteltiin myös muutamia skandaaliotsikoita tämän kirjan ilmestyessä mutta ken tätä seikkaa ryhtyy hämmästelemään lukekoon Astridin vastaukset Louiselle. Astrid ei nimittäin asiaa sen kummemmin kauhistele vaan kirjoittaa kauniin ymmärtäväisesti ja asiallisesti miksi hän ei voi ryhtyä fyysiseen suhteeseen naisen kanssa.

Du har rätt i att jag gör en bestämd skillnad mellan vänskap och kärlek. Jag kan ge dig vänskap, Louisechen - kärlek med åtföljande körperliche Gemeinsamkeit kan jag bara ge en man. Jag har inga fördomar och jag förstår att du efter dina många upplevelser, kanske inte minst under sammanbrottsdagarna i Berlin, kan känna dig rätt färdig med hela mankönet. Men i det fallet är vi olika, Louisechen.

Louise ottaa asian esille vielä muutaman kerran ensimmäisten kirjeenvaihtovuosien aikana mutta lopulta ystävyys löytää oman uransa. Kirjeiden perusteella ystävyydestä muodostuikin harvinaisen läheinen, vaikka ystävykset asuivat eri maissa.

Kirjeet ovat todella taianomaista luettavaa. Molemmat naiset ovat mestarikirjoittajia ja näin 60 vuoden jälkeenkin kirjeistä avautuu maailma, joka tuntuu elävältä ja läheiseltä. Näyttämöinä on kaksi kaupunkia, sodan jälkeistä kriisiä edelleen läpikäyvä Berliini ja toisaalta sodalta välttynyt Tukholma. Louise viittaa kirjeissään aikaan sekä ennen että jälkeen sodan ja ne ovat vavahduttavia tuokiokuvia.

Kuinka tunnettu on esimerkiksi se tragedia, joka tapahtui Berliinin naisille venäläisten vallatessa kaupungin? Louise ei mässäile yksityiskohdilla mutta hänen kertomastaan ymmärtää, että tuskin kukaan nuorempi berliiniläisnainen välttyi venäläissotilaiden joukkoraiskauksilta.

Kirjeet sisältävät muitakin traagisia tapahtumia. Louise raportoi kotikaupungistaan kun Berliini jaetaan ensin piikkilanka-aidalla ja lopulta muurilla itään ja länteen. Hän on huolissaan mutta ei toimeton. Onhan hän selvinnyt sekä ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta, miksi ei nytkin. Osittain tämän epävakaan poliittisen tilanteen vuoksi hän kuitenkin päättää ostaa talon Ibizalta, jonne voisi tarvittaessa vetäytyä eläkevuosinaan.

Astridin elämä on puolestaan kiireistä ja hän yrittää parhaansa mukaan järjestää aikataulunsa niin, että tilaa löytyisi niin työlle, perheelle kuin uusille kirjoille. Näiden kirjeiden vuosina syntyvät Mio, Katto-Kassinen ja lopulta Eemeli. Lisäksi televisio kuvaa huippusuosituksi muodostuvan Saariston lapset -sarjan.

Louisen toimeliaisuus innostaa myös Astridia ja uskon ystävyyden olleen hänelle juuri tämänkin takia tärkeä. Louise kutsuu Astridin Saksaan, jossa he tekevät muutaman yhteisen autoretken. He tekevät myös yhteisen matkan silloiseen Jugoslaviaan ja nämä matkat ovat varmasti olleet elintärkeä henkireikä Astridin muuten niin aikataulutetussa elämässä.

Tätä kirjaa oli aivan uskomattoman hauska lukea! Mutta myös surullista, sillä lopussa Louise kuolee varsin äkillisesti. Onnellinen päätös tarinalle oli kuitenkin se, että Astrid ehti matkustaa Louisen Ibizan-kotiin vain muutama kuukausi ennen tämän kuolemaa. Lisäksi Astrid matkusti vielä Berliiniin tapaamaan Louisen aivan tämän viimeisinä viikkoina. Louise sai toivottavasti varmistuksen sille, että hän oli kuin olikin tärkeä Astridille - kirjeissäänhän hän monesti pohti oliko rakkaus sittenkin vain yksipuolista.

Jag må vara olycklig och ledsen och sjuk, jag kan tänka ett och annat, men en sak, Astrid, kan jag inte, och det är glömma dig! Att vilja det vore lika dåraktigt som om jag hade velat glömma att solen skiner.

Rakastan yleensäkin julkaistujen kirjeenvaihtojen lukemista mutta tämä oli ehdottomasti hienoin, jonka olen lukenut. Harvasta ystävyydestä on jäänyt jäljelle näin hienoa muistomerkkiä.

**
Jag har också levat! En brevväxling mellan Astrid Lindgren och Louise Hartung
Sammanställd och redigerad av Jens Andersen och Jette Glaargaard
Käännös ruotsiksi: Thomas Grundberg
Salikon förlag 2016

Helmet-kirjahaaste 2019: 44. Kirja kertoo Berliinistä

Kommentit

  1. Tämä kuulostaa kirjalta, jonka haluaisin lukea, näyttää löytyvän muutama kappale kirjastostakin. Ruotsiksiko he siis toisilleen kirjoittivat? Paljon ovat naiset tuohon aikaan kokeneet, ei ihme, jos se on jälkensä jättänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Louise kirjoitti saksaksi, Astrid aluksi englanniksi mutta aika pian siirtyi ruotsiin kun kävi ilmi että Louise ymmärtää kieltä. Tämä oli todella liikuttava kirja mutta myös hauska, molemmilla naisilla oli myös huumorintajua. Vahva suositus!/Mari

      Poista
  2. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, niin kiinnostavasti kuvasit kirjaa. Astrid Lindgren on minulle niin mieleinen henkilö. Pidin paljon Jens Andersenin kirjasta Tämä päivä, yksi elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jens Andersen on myös toimittanut tämän kirjan ja tuo elämäkertakin odottaa jo hyllyssä mutta en ole vielä ehtinyt lukea. Harmi vain, että tästä ei vielä taida löytyä suomennosta? Lindgrenin sotapäiväkirjathan on esimerkiksi käännetty, toivottavasti tämäkin! /Mari

      Poista
  3. Tack så mycket! Eikun kirjastoon, siellä näkyy meilläkin olevan lainattavissa. Astrid Lindgreniä ja hänestä on ihana lukea. Heräsin itse luettuani Jens Andersenin Denna dagen, ett liv. Niin jännä ja itsenäinen, sitkeä ja lahjakas tyyppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Var så god!! Astrid on todella kaikkea tuota mitä sanot! Vaikutuin myös hänen tavastaan suhtautua asioihin rauhallisella uteliaisuudella, ketään tai mitään etukäteen tuomitsematta. Todellinen esikuva! /Mari

      Poista
  4. Toisten kirjeenvaihtoa on aina herkullista lukea. Kiitos, että kerroit tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kirjeissä tulee hienosti esille sekä se arkielämä että molempien kirjoittajien sisäinen elämä (Astrid tosin on pidättyväisempi ). Tämä kirja on kyllä ihan genrensä aatelia! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...