Siirry pääsisältöön

Nopeasti piirretyt pilvet



Pohjalaistalo ei ollut vain koti, sen hirsien suojaan rakennettiin yhtä aikaa suvun historia ja tulevaisuus.

Posti toi terveisiä Suomesta, uunituoreen esikoiskirjan, ja sen mukana kirjeen, jossa kirjailija kutsui minut "avaamaan veräjän (--) istumaan Liisan kanssa jokirantaan". Olin saanut tarinan ja jotenkin tuo saatekirje sai minut tuntemaan, että tätä kirjaa ei pidä hotkaista. Se pitää lukea rauhallisesti ja tarinan vaatimalla herkkyydellä.

Kun sitten olin lähdössä työmatkalle Varsovaan oli "Nopeasti piirretyt pilvet" ensimmäinen asia, jonka pakkasin kapsäkkiini. Ja Liisasta sainkin hyvän matkatoverin! Hän kertoi tarinaansa aina kun ehdin kuunnella mutta odotti kärsivällisesti sen aikaa kun joutui olemaan sivussa. Tarinan tunnelmaan oli aina helppo päästä uudelleen.

Paula Nivukoski teki tarinan jo itse kirjoitusprosessista. Kaikki alkoi 100 Kirjettä -projektista, jolloin hän Suomen 100-vuotisjuhlavuonna kirjoitti kirjeen sadalle itselleen tuntemattomalle henkilölle. Tätä projektia oli hauska seurata sosiaalisessa mediassa. Seuraavaksi me Nivukoskea seuraavat saimmekin kuulla, että työn alla on kokonainen kirja ja sen edistymisestä kirjailija piti meidät hyvin ajantasalla. Niinpä tämän kirjan lukeminen tuntuikin erityisen jännältä.

Kirjeellä on suuri rooli myös tässä tarinassa. Liisa käy postissa haikailemassa josko Ameriikkaan lähtenyt aviomies Kalle olisi ehtinyt kirjoittamaan. Kirje on mukana myös kirjan käännekohdassa, jossa Liisalle ja lukijalle paljastuu sydäntäsärkevällä  tavalla se mihin suuntaan tarinan loppu sitten lopulta lähtee kulkemaan.

Itse tarinaa en halua paljastaa, sen saa Liisa kertoa. Kirjassa ollaan 20-luvun Pohjanmaalla, jossa elämä on köyhää ja työntäyteistä. Monet lähtevät Amerikkaan paremman leivän perässä mutta Liisa päättää jäädä kotiin lasten kanssa sillä mielessä ovat jo kuolleen isän raskaasti velvoittavat sanat: "Pirä sinä tila suvus". Se tehtävä ei tule olemaan helppo.

Nivukoski kirjoittaa kieltä, jota harvoin saa lukea. Jokainen sana, jokainen kuva on tarkkaan harkittu mutta kuitenkin niin keveästi kirjoitetun tuntuinen. Monta kertaa pysähdyn sanaan ja virkkeeseen, jonka lausun vielä ääneenkin jotta saan tuntea sen kauniin muodon kielen päällä. Dialogi on luonnollista ja murre kuulostaa jykevältä ja vahvalta, ainakin minun karjalaismurretta lapsuudessani kuulleen korvissa.

Kirjan kohtaukset vievät mieleni vanhoihin Suomi-filmeihin. Tässä oli myös se mielestäni kirjan heikoin kohta, sillä kaipasin välillä enemmän rosoa tarinan ulkoisesti kauniiseen pintaan (itse tarinassahan säröisyyttä löytyy sitäkin enemmän). Mutta Nivukoski paikkaa tämän tekemällä hienoja aikaleikkauksia Suomi-filmiinsä -äkilliset miljöön ja ajan vaihdokset tuovat romaanin rakenteeseen jännitettä.

Tämän kirjan luettuani tekeekin nyt mieleni matkustaa Pohjanmaalle, minulle täysin tuntemattomaan maakuntaan. Haluan kuulla lisää tätä murretta ja näitä ihmisiä ja yrittää painaa mieleeni kaikki hienot sananparret, joita Nivukoski kirjassaan tarjoaa,  kuten esimerkiksi sepän lohduttavat sanat Liisalle: "Kyllä soon likka nii, jotta se naula parahiten kestää, jota kovimmin taotahan". Tätä olen jo ehtinyt  muutamaan kertaan lausua ääneen kun on pitänyt tsempata itseänsä. Ehkäpä minäkin löydän vielä oman sisäisen pohojalaasen voimahahmoni!

**
Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Otava 2019

Kiitos kirjailijalle ja kustantajalle lukukappaleesta!

Helmet-lukuhaaste 2019: Vuonna 2019 ilmestynyt kirja


Kommentit

  1. Luin tämä nyt, kylläpä onkin tyylipuhdas ja hieno romaani. Pusersin pari kyyneltäkin, kun Liisa ymmärsi lopulta häntä uskollisena odottaneen miehen arvon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Tyylipuhdas' on osuva sana tästä romaanista! Upea tarina ja hienoja maisemia, sekä sisäisiä että ulkoisia. Ja kaikki ne salaa vaihdetut katseet ja kosketukset :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...