Siirry pääsisältöön

Nopeasti piirretyt pilvet



Pohjalaistalo ei ollut vain koti, sen hirsien suojaan rakennettiin yhtä aikaa suvun historia ja tulevaisuus.

Posti toi terveisiä Suomesta, uunituoreen esikoiskirjan, ja sen mukana kirjeen, jossa kirjailija kutsui minut "avaamaan veräjän (--) istumaan Liisan kanssa jokirantaan". Olin saanut tarinan ja jotenkin tuo saatekirje sai minut tuntemaan, että tätä kirjaa ei pidä hotkaista. Se pitää lukea rauhallisesti ja tarinan vaatimalla herkkyydellä.

Kun sitten olin lähdössä työmatkalle Varsovaan oli "Nopeasti piirretyt pilvet" ensimmäinen asia, jonka pakkasin kapsäkkiini. Ja Liisasta sainkin hyvän matkatoverin! Hän kertoi tarinaansa aina kun ehdin kuunnella mutta odotti kärsivällisesti sen aikaa kun joutui olemaan sivussa. Tarinan tunnelmaan oli aina helppo päästä uudelleen.

Paula Nivukoski teki tarinan jo itse kirjoitusprosessista. Kaikki alkoi 100 Kirjettä -projektista, jolloin hän Suomen 100-vuotisjuhlavuonna kirjoitti kirjeen sadalle itselleen tuntemattomalle henkilölle. Tätä projektia oli hauska seurata sosiaalisessa mediassa. Seuraavaksi me Nivukoskea seuraavat saimmekin kuulla, että työn alla on kokonainen kirja ja sen edistymisestä kirjailija piti meidät hyvin ajantasalla. Niinpä tämän kirjan lukeminen tuntuikin erityisen jännältä.

Kirjeellä on suuri rooli myös tässä tarinassa. Liisa käy postissa haikailemassa josko Ameriikkaan lähtenyt aviomies Kalle olisi ehtinyt kirjoittamaan. Kirje on mukana myös kirjan käännekohdassa, jossa Liisalle ja lukijalle paljastuu sydäntäsärkevällä  tavalla se mihin suuntaan tarinan loppu sitten lopulta lähtee kulkemaan.

Itse tarinaa en halua paljastaa, sen saa Liisa kertoa. Kirjassa ollaan 20-luvun Pohjanmaalla, jossa elämä on köyhää ja työntäyteistä. Monet lähtevät Amerikkaan paremman leivän perässä mutta Liisa päättää jäädä kotiin lasten kanssa sillä mielessä ovat jo kuolleen isän raskaasti velvoittavat sanat: "Pirä sinä tila suvus". Se tehtävä ei tule olemaan helppo.

Nivukoski kirjoittaa kieltä, jota harvoin saa lukea. Jokainen sana, jokainen kuva on tarkkaan harkittu mutta kuitenkin niin keveästi kirjoitetun tuntuinen. Monta kertaa pysähdyn sanaan ja virkkeeseen, jonka lausun vielä ääneenkin jotta saan tuntea sen kauniin muodon kielen päällä. Dialogi on luonnollista ja murre kuulostaa jykevältä ja vahvalta, ainakin minun karjalaismurretta lapsuudessani kuulleen korvissa.

Kirjan kohtaukset vievät mieleni vanhoihin Suomi-filmeihin. Tässä oli myös se mielestäni kirjan heikoin kohta, sillä kaipasin välillä enemmän rosoa tarinan ulkoisesti kauniiseen pintaan (itse tarinassahan säröisyyttä löytyy sitäkin enemmän). Mutta Nivukoski paikkaa tämän tekemällä hienoja aikaleikkauksia Suomi-filmiinsä -äkilliset miljöön ja ajan vaihdokset tuovat romaanin rakenteeseen jännitettä.

Tämän kirjan luettuani tekeekin nyt mieleni matkustaa Pohjanmaalle, minulle täysin tuntemattomaan maakuntaan. Haluan kuulla lisää tätä murretta ja näitä ihmisiä ja yrittää painaa mieleeni kaikki hienot sananparret, joita Nivukoski kirjassaan tarjoaa,  kuten esimerkiksi sepän lohduttavat sanat Liisalle: "Kyllä soon likka nii, jotta se naula parahiten kestää, jota kovimmin taotahan". Tätä olen jo ehtinyt  muutamaan kertaan lausua ääneen kun on pitänyt tsempata itseänsä. Ehkäpä minäkin löydän vielä oman sisäisen pohojalaasen voimahahmoni!

**
Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Otava 2019

Kiitos kirjailijalle ja kustantajalle lukukappaleesta!

Helmet-lukuhaaste 2019: Vuonna 2019 ilmestynyt kirja


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Marjatta Mentula25/5/19 15:18

    Luin tämä nyt, kylläpä onkin tyylipuhdas ja hieno romaani. Pusersin pari kyyneltäkin, kun Liisa ymmärsi lopulta häntä uskollisena odottaneen miehen arvon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee25/5/19 15:30

      'Tyylipuhdas' on osuva sana tästä romaanista! Upea tarina ja hienoja maisemia, sekä sisäisiä että ulkoisia. Ja kaikki ne salaa vaihdetut katseet ja kosketukset :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

  Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen -   suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...
10 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...
12 kommenttia
Lue lisää