Siirry pääsisältöön

Nopeasti piirretyt pilvet



Pohjalaistalo ei ollut vain koti, sen hirsien suojaan rakennettiin yhtä aikaa suvun historia ja tulevaisuus.

Posti toi terveisiä Suomesta, uunituoreen esikoiskirjan, ja sen mukana kirjeen, jossa kirjailija kutsui minut "avaamaan veräjän (--) istumaan Liisan kanssa jokirantaan". Olin saanut tarinan ja jotenkin tuo saatekirje sai minut tuntemaan, että tätä kirjaa ei pidä hotkaista. Se pitää lukea rauhallisesti ja tarinan vaatimalla herkkyydellä.

Kun sitten olin lähdössä työmatkalle Varsovaan oli "Nopeasti piirretyt pilvet" ensimmäinen asia, jonka pakkasin kapsäkkiini. Ja Liisasta sainkin hyvän matkatoverin! Hän kertoi tarinaansa aina kun ehdin kuunnella mutta odotti kärsivällisesti sen aikaa kun joutui olemaan sivussa. Tarinan tunnelmaan oli aina helppo päästä uudelleen.

Paula Nivukoski teki tarinan jo itse kirjoitusprosessista. Kaikki alkoi 100 Kirjettä -projektista, jolloin hän Suomen 100-vuotisjuhlavuonna kirjoitti kirjeen sadalle itselleen tuntemattomalle henkilölle. Tätä projektia oli hauska seurata sosiaalisessa mediassa. Seuraavaksi me Nivukoskea seuraavat saimmekin kuulla, että työn alla on kokonainen kirja ja sen edistymisestä kirjailija piti meidät hyvin ajantasalla. Niinpä tämän kirjan lukeminen tuntuikin erityisen jännältä.

Kirjeellä on suuri rooli myös tässä tarinassa. Liisa käy postissa haikailemassa josko Ameriikkaan lähtenyt aviomies Kalle olisi ehtinyt kirjoittamaan. Kirje on mukana myös kirjan käännekohdassa, jossa Liisalle ja lukijalle paljastuu sydäntäsärkevällä  tavalla se mihin suuntaan tarinan loppu sitten lopulta lähtee kulkemaan.

Itse tarinaa en halua paljastaa, sen saa Liisa kertoa. Kirjassa ollaan 20-luvun Pohjanmaalla, jossa elämä on köyhää ja työntäyteistä. Monet lähtevät Amerikkaan paremman leivän perässä mutta Liisa päättää jäädä kotiin lasten kanssa sillä mielessä ovat jo kuolleen isän raskaasti velvoittavat sanat: "Pirä sinä tila suvus". Se tehtävä ei tule olemaan helppo.

Nivukoski kirjoittaa kieltä, jota harvoin saa lukea. Jokainen sana, jokainen kuva on tarkkaan harkittu mutta kuitenkin niin keveästi kirjoitetun tuntuinen. Monta kertaa pysähdyn sanaan ja virkkeeseen, jonka lausun vielä ääneenkin jotta saan tuntea sen kauniin muodon kielen päällä. Dialogi on luonnollista ja murre kuulostaa jykevältä ja vahvalta, ainakin minun karjalaismurretta lapsuudessani kuulleen korvissa.

Kirjan kohtaukset vievät mieleni vanhoihin Suomi-filmeihin. Tässä oli myös se mielestäni kirjan heikoin kohta, sillä kaipasin välillä enemmän rosoa tarinan ulkoisesti kauniiseen pintaan (itse tarinassahan säröisyyttä löytyy sitäkin enemmän). Mutta Nivukoski paikkaa tämän tekemällä hienoja aikaleikkauksia Suomi-filmiinsä -äkilliset miljöön ja ajan vaihdokset tuovat romaanin rakenteeseen jännitettä.

Tämän kirjan luettuani tekeekin nyt mieleni matkustaa Pohjanmaalle, minulle täysin tuntemattomaan maakuntaan. Haluan kuulla lisää tätä murretta ja näitä ihmisiä ja yrittää painaa mieleeni kaikki hienot sananparret, joita Nivukoski kirjassaan tarjoaa,  kuten esimerkiksi sepän lohduttavat sanat Liisalle: "Kyllä soon likka nii, jotta se naula parahiten kestää, jota kovimmin taotahan". Tätä olen jo ehtinyt  muutamaan kertaan lausua ääneen kun on pitänyt tsempata itseänsä. Ehkäpä minäkin löydän vielä oman sisäisen pohojalaasen voimahahmoni!

**
Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Otava 2019

Kiitos kirjailijalle ja kustantajalle lukukappaleesta!

Helmet-lukuhaaste 2019: Vuonna 2019 ilmestynyt kirja


Kommentit

  1. Luin tämä nyt, kylläpä onkin tyylipuhdas ja hieno romaani. Pusersin pari kyyneltäkin, kun Liisa ymmärsi lopulta häntä uskollisena odottaneen miehen arvon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Tyylipuhdas' on osuva sana tästä romaanista! Upea tarina ja hienoja maisemia, sekä sisäisiä että ulkoisia. Ja kaikki ne salaa vaihdetut katseet ja kosketukset :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...