Siirry pääsisältöön

Nopeasti piirretyt pilvet



Pohjalaistalo ei ollut vain koti, sen hirsien suojaan rakennettiin yhtä aikaa suvun historia ja tulevaisuus.

Posti toi terveisiä Suomesta, uunituoreen esikoiskirjan, ja sen mukana kirjeen, jossa kirjailija kutsui minut "avaamaan veräjän (--) istumaan Liisan kanssa jokirantaan". Olin saanut tarinan ja jotenkin tuo saatekirje sai minut tuntemaan, että tätä kirjaa ei pidä hotkaista. Se pitää lukea rauhallisesti ja tarinan vaatimalla herkkyydellä.

Kun sitten olin lähdössä työmatkalle Varsovaan oli "Nopeasti piirretyt pilvet" ensimmäinen asia, jonka pakkasin kapsäkkiini. Ja Liisasta sainkin hyvän matkatoverin! Hän kertoi tarinaansa aina kun ehdin kuunnella mutta odotti kärsivällisesti sen aikaa kun joutui olemaan sivussa. Tarinan tunnelmaan oli aina helppo päästä uudelleen.

Paula Nivukoski teki tarinan jo itse kirjoitusprosessista. Kaikki alkoi 100 Kirjettä -projektista, jolloin hän Suomen 100-vuotisjuhlavuonna kirjoitti kirjeen sadalle itselleen tuntemattomalle henkilölle. Tätä projektia oli hauska seurata sosiaalisessa mediassa. Seuraavaksi me Nivukoskea seuraavat saimmekin kuulla, että työn alla on kokonainen kirja ja sen edistymisestä kirjailija piti meidät hyvin ajantasalla. Niinpä tämän kirjan lukeminen tuntuikin erityisen jännältä.

Kirjeellä on suuri rooli myös tässä tarinassa. Liisa käy postissa haikailemassa josko Ameriikkaan lähtenyt aviomies Kalle olisi ehtinyt kirjoittamaan. Kirje on mukana myös kirjan käännekohdassa, jossa Liisalle ja lukijalle paljastuu sydäntäsärkevällä  tavalla se mihin suuntaan tarinan loppu sitten lopulta lähtee kulkemaan.

Itse tarinaa en halua paljastaa, sen saa Liisa kertoa. Kirjassa ollaan 20-luvun Pohjanmaalla, jossa elämä on köyhää ja työntäyteistä. Monet lähtevät Amerikkaan paremman leivän perässä mutta Liisa päättää jäädä kotiin lasten kanssa sillä mielessä ovat jo kuolleen isän raskaasti velvoittavat sanat: "Pirä sinä tila suvus". Se tehtävä ei tule olemaan helppo.

Nivukoski kirjoittaa kieltä, jota harvoin saa lukea. Jokainen sana, jokainen kuva on tarkkaan harkittu mutta kuitenkin niin keveästi kirjoitetun tuntuinen. Monta kertaa pysähdyn sanaan ja virkkeeseen, jonka lausun vielä ääneenkin jotta saan tuntea sen kauniin muodon kielen päällä. Dialogi on luonnollista ja murre kuulostaa jykevältä ja vahvalta, ainakin minun karjalaismurretta lapsuudessani kuulleen korvissa.

Kirjan kohtaukset vievät mieleni vanhoihin Suomi-filmeihin. Tässä oli myös se mielestäni kirjan heikoin kohta, sillä kaipasin välillä enemmän rosoa tarinan ulkoisesti kauniiseen pintaan (itse tarinassahan säröisyyttä löytyy sitäkin enemmän). Mutta Nivukoski paikkaa tämän tekemällä hienoja aikaleikkauksia Suomi-filmiinsä -äkilliset miljöön ja ajan vaihdokset tuovat romaanin rakenteeseen jännitettä.

Tämän kirjan luettuani tekeekin nyt mieleni matkustaa Pohjanmaalle, minulle täysin tuntemattomaan maakuntaan. Haluan kuulla lisää tätä murretta ja näitä ihmisiä ja yrittää painaa mieleeni kaikki hienot sananparret, joita Nivukoski kirjassaan tarjoaa,  kuten esimerkiksi sepän lohduttavat sanat Liisalle: "Kyllä soon likka nii, jotta se naula parahiten kestää, jota kovimmin taotahan". Tätä olen jo ehtinyt  muutamaan kertaan lausua ääneen kun on pitänyt tsempata itseänsä. Ehkäpä minäkin löydän vielä oman sisäisen pohojalaasen voimahahmoni!

**
Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Otava 2019

Kiitos kirjailijalle ja kustantajalle lukukappaleesta!

Helmet-lukuhaaste 2019: Vuonna 2019 ilmestynyt kirja


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Marjatta Mentula25/5/19 15:18

    Luin tämä nyt, kylläpä onkin tyylipuhdas ja hieno romaani. Pusersin pari kyyneltäkin, kun Liisa ymmärsi lopulta häntä uskollisena odottaneen miehen arvon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee25/5/19 15:30

      'Tyylipuhdas' on osuva sana tästä romaanista! Upea tarina ja hienoja maisemia, sekä sisäisiä että ulkoisia. Ja kaikki ne salaa vaihdetut katseet ja kosketukset :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...
2 kommenttia
Lue lisää

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....
2 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...
16 kommenttia
Lue lisää