Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 22. luukku


Tervetuloa kurkistamaan joulunviettoon tänne Tukholmaan! Eilen  Sivujen välissä-blogissa laskettiin olevan kolme yötä jouluun, tämä päivä taas tunnetaan Ruotsissa leikkisästi nimellä "dan före dan före dopparedan". Dopparedagen on vanha nimitys jouluaatolle, jolloin kastettiin leivänpaloja kinkunpaistoliemeen ja aatonaatolla on jo vakiintuneeksi tullut nimitys dan före dopparedan.

Joulun valmistelut alkavat täällä jo lokakuussa, silloin pitää nimittäin viimeistään varata julbord, varsinkin jos haluaa johonkin niistä suosituimmista. Olen yleensä liikkeellä aivan liian myöhään mutta tänä vuonna varasin perheemme perinteisen pikkujouluretken hyvissä ajoin. Meitä ei tosin houkutellut jouluruoka vaan Kolmårdenin Sagojul-teemaviikonloppu. Siellä saimme sekä nauttia tekolumesta että tavata itsensä Jultomten.




Kauppakeskukset virittävät joulusomistuksensa jo hyvissä ajoin marraskuussa mutta varsinainen joulunvietto alkaa 13. joulukuuta, jolloin on Luciadagen. Silloin kaikki pienempien lasten vanhemmat tungeksivat aamuvarhaisella päiväkodeissa, kouluissa ja kirkoissa, joissa järjestetään Luciatåg. Myös monilla työpaikoilla näkee lasten ja nuorten Lucia-kulkueita.

 Lucian jälkeen mennäänkin sitten kovalla vauhdilla kohti joulua. Jossakin vaiheessa pitäisi yrittää mahduttaa ainakin yksi julkonsert allakkaan. Valinnanvaraa on! Monet tunnetut ruotsalaisartistit järjestävät omia joulukonserttikiertueitaan puhumattakaan kaikista maan kirkkokuoroista. Itse kävin ensimmäistä kertaa kotiseurakuntani järjestämässä Kauneimmat joululaulut -illassa. Tupa oli täynnä ruotsinsuomalaisia ja näin monen pyyhkivän kyyneliä silmäkulmastaan kun laulettiin Sylvian joululaulua.

Dramatenin edustan valohirvet - varma joulunmerkki!

Ruotsinsuomalaisilla facebook-sivuilla muuten kysellään näin joulunalusaikoina vinkkejä mistä löytää luumuhilloa joulutorttuihin tai missä supermarketissa olisi mahdollisesti laatikoita myynnissä. Kuuma vinkki on myös, mistä kaupasta saisi ostettua harmaasuolatun luisen kinkun. Ruotsalaisethan eivät paista kinkkuaan uunissa vaan keittävät sen. Tai keittivät aikoinaan, nyt se ostetaan valmiiksi keitettynä ja käytetään vain uunissa ennen tarjoilua.

Muita ruotsalaisia jouluherkkuja ovat lihapullat, prinssinakit ja Janssons frestelse. Tämä kolmikko on niin rakas, että se toistetaan myös pääsiäismenyyn yhteydessä ja monien mielestä se sopii hyvin myös juhannusaterialle... Täällä Ruotsissa viettämieni vuosien aikana olenkin todella oppinut arvostamaan suomalaisten juhlaruokaperinnettä ja sitä myös ruotsalaissiippani ihastelee. Niinpä meillä on pöydässä aina lanttu- ja porkkanalaatikkoa ja monena vuonna myös se "aito ja oikea" suomalaiskinkku.

Itse julafton sujuukin sitten tiukan kaavan mukaan, jolloin tapahtumat sijoitetaan ennen ja jälkeen klo 15. Silloin nimittäin lähemmäs neljä miljoonaa ruotsalaista asettuu televion ääreen katsomaan Kalle Ankaa! Ohjelma, joka meillä tunnetaan nimellä Samu Sirkan joulutervehdys, on lähetetty jouluaattona jo vuodesta 1960 ja se sijoittuu joka vuosi vuoden katsotuimpien ohjelmien joukkoon. Seuraava pyhä tv-hetki koittaa klo 19.00, jolloin näytetään Karl-Bertil Jonssons julafton, joka sekin on tullut joka jouluaatto jo vuodesta 1975. Etteikö ruotsalaisilla olisi muka perinteitä!

Luisteluseuran Lucia-esityksen alkua odotellessa...
Enää kaksi yötä jouluun ja kaikki on huushollissamme perinteisesti vielä ihan levällään mutta huomenna ehdimme kurkistaa Tuijatan kalenteriluukun taakse!

Hyvää joulua kaikille kirjaystäville - 
God Jul och Gott Nytt År!

Kommentit

  1. Mielenkiintoista lukea ruotsalaisesta joulun vietosta! Rauhallista joulun aikaa

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava kuulla ruotsalaisista jouluperinteistä. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnelmallisista tukholmalaisterveisistä! Leppoisaa (luku)joulua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…