Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 22. luukku


Tervetuloa kurkistamaan joulunviettoon tänne Tukholmaan! Eilen  Sivujen välissä-blogissa laskettiin olevan kolme yötä jouluun, tämä päivä taas tunnetaan Ruotsissa leikkisästi nimellä "dan före dan före dopparedan". Dopparedagen on vanha nimitys jouluaatolle, jolloin kastettiin leivänpaloja kinkunpaistoliemeen ja aatonaatolla on jo vakiintuneeksi tullut nimitys dan före dopparedan.

Joulun valmistelut alkavat täällä jo lokakuussa, silloin pitää nimittäin viimeistään varata julbord, varsinkin jos haluaa johonkin niistä suosituimmista. Olen yleensä liikkeellä aivan liian myöhään mutta tänä vuonna varasin perheemme perinteisen pikkujouluretken hyvissä ajoin. Meitä ei tosin houkutellut jouluruoka vaan Kolmårdenin Sagojul-teemaviikonloppu. Siellä saimme sekä nauttia tekolumesta että tavata itsensä Jultomten.




Kauppakeskukset virittävät joulusomistuksensa jo hyvissä ajoin marraskuussa mutta varsinainen joulunvietto alkaa 13. joulukuuta, jolloin on Luciadagen. Silloin kaikki pienempien lasten vanhemmat tungeksivat aamuvarhaisella päiväkodeissa, kouluissa ja kirkoissa, joissa järjestetään Luciatåg. Myös monilla työpaikoilla näkee lasten ja nuorten Lucia-kulkueita.

 Lucian jälkeen mennäänkin sitten kovalla vauhdilla kohti joulua. Jossakin vaiheessa pitäisi yrittää mahduttaa ainakin yksi julkonsert allakkaan. Valinnanvaraa on! Monet tunnetut ruotsalaisartistit järjestävät omia joulukonserttikiertueitaan puhumattakaan kaikista maan kirkkokuoroista. Itse kävin ensimmäistä kertaa kotiseurakuntani järjestämässä Kauneimmat joululaulut -illassa. Tupa oli täynnä ruotsinsuomalaisia ja näin monen pyyhkivän kyyneliä silmäkulmastaan kun laulettiin Sylvian joululaulua.

Dramatenin edustan valohirvet - varma joulunmerkki!

Ruotsinsuomalaisilla facebook-sivuilla muuten kysellään näin joulunalusaikoina vinkkejä mistä löytää luumuhilloa joulutorttuihin tai missä supermarketissa olisi mahdollisesti laatikoita myynnissä. Kuuma vinkki on myös, mistä kaupasta saisi ostettua harmaasuolatun luisen kinkun. Ruotsalaisethan eivät paista kinkkuaan uunissa vaan keittävät sen. Tai keittivät aikoinaan, nyt se ostetaan valmiiksi keitettynä ja käytetään vain uunissa ennen tarjoilua.

Muita ruotsalaisia jouluherkkuja ovat lihapullat, prinssinakit ja Janssons frestelse. Tämä kolmikko on niin rakas, että se toistetaan myös pääsiäismenyyn yhteydessä ja monien mielestä se sopii hyvin myös juhannusaterialle... Täällä Ruotsissa viettämieni vuosien aikana olenkin todella oppinut arvostamaan suomalaisten juhlaruokaperinnettä ja sitä myös ruotsalaissiippani ihastelee. Niinpä meillä on pöydässä aina lanttu- ja porkkanalaatikkoa ja monena vuonna myös se "aito ja oikea" suomalaiskinkku.

Itse julafton sujuukin sitten tiukan kaavan mukaan, jolloin tapahtumat sijoitetaan ennen ja jälkeen klo 15. Silloin nimittäin lähemmäs neljä miljoonaa ruotsalaista asettuu televion ääreen katsomaan Kalle Ankaa! Ohjelma, joka meillä tunnetaan nimellä Samu Sirkan joulutervehdys, on lähetetty jouluaattona jo vuodesta 1960 ja se sijoittuu joka vuosi vuoden katsotuimpien ohjelmien joukkoon. Seuraava pyhä tv-hetki koittaa klo 19.00, jolloin näytetään Karl-Bertil Jonssons julafton, joka sekin on tullut joka jouluaatto jo vuodesta 1975. Etteikö ruotsalaisilla olisi muka perinteitä!

Luisteluseuran Lucia-esityksen alkua odotellessa...
Enää kaksi yötä jouluun ja kaikki on huushollissamme perinteisesti vielä ihan levällään mutta huomenna ehdimme kurkistaa Tuijatan kalenteriluukun taakse!

Hyvää joulua kaikille kirjaystäville - 
God Jul och Gott Nytt År!

Kommentit

  1. Mielenkiintoista lukea ruotsalaisesta joulun vietosta! Rauhallista joulun aikaa

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava kuulla ruotsalaisista jouluperinteistä. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnelmallisista tukholmalaisterveisistä! Leppoisaa (luku)joulua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...