Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 22. luukku


Tervetuloa kurkistamaan joulunviettoon tänne Tukholmaan! Eilen  Sivujen välissä-blogissa laskettiin olevan kolme yötä jouluun, tämä päivä taas tunnetaan Ruotsissa leikkisästi nimellä "dan före dan före dopparedan". Dopparedagen on vanha nimitys jouluaatolle, jolloin kastettiin leivänpaloja kinkunpaistoliemeen ja aatonaatolla on jo vakiintuneeksi tullut nimitys dan före dopparedan.

Joulun valmistelut alkavat täällä jo lokakuussa, silloin pitää nimittäin viimeistään varata julbord, varsinkin jos haluaa johonkin niistä suosituimmista. Olen yleensä liikkeellä aivan liian myöhään mutta tänä vuonna varasin perheemme perinteisen pikkujouluretken hyvissä ajoin. Meitä ei tosin houkutellut jouluruoka vaan Kolmårdenin Sagojul-teemaviikonloppu. Siellä saimme sekä nauttia tekolumesta että tavata itsensä Jultomten.




Kauppakeskukset virittävät joulusomistuksensa jo hyvissä ajoin marraskuussa mutta varsinainen joulunvietto alkaa 13. joulukuuta, jolloin on Luciadagen. Silloin kaikki pienempien lasten vanhemmat tungeksivat aamuvarhaisella päiväkodeissa, kouluissa ja kirkoissa, joissa järjestetään Luciatåg. Myös monilla työpaikoilla näkee lasten ja nuorten Lucia-kulkueita.

 Lucian jälkeen mennäänkin sitten kovalla vauhdilla kohti joulua. Jossakin vaiheessa pitäisi yrittää mahduttaa ainakin yksi julkonsert allakkaan. Valinnanvaraa on! Monet tunnetut ruotsalaisartistit järjestävät omia joulukonserttikiertueitaan puhumattakaan kaikista maan kirkkokuoroista. Itse kävin ensimmäistä kertaa kotiseurakuntani järjestämässä Kauneimmat joululaulut -illassa. Tupa oli täynnä ruotsinsuomalaisia ja näin monen pyyhkivän kyyneliä silmäkulmastaan kun laulettiin Sylvian joululaulua.

Dramatenin edustan valohirvet - varma joulunmerkki!

Ruotsinsuomalaisilla facebook-sivuilla muuten kysellään näin joulunalusaikoina vinkkejä mistä löytää luumuhilloa joulutorttuihin tai missä supermarketissa olisi mahdollisesti laatikoita myynnissä. Kuuma vinkki on myös, mistä kaupasta saisi ostettua harmaasuolatun luisen kinkun. Ruotsalaisethan eivät paista kinkkuaan uunissa vaan keittävät sen. Tai keittivät aikoinaan, nyt se ostetaan valmiiksi keitettynä ja käytetään vain uunissa ennen tarjoilua.

Muita ruotsalaisia jouluherkkuja ovat lihapullat, prinssinakit ja Janssons frestelse. Tämä kolmikko on niin rakas, että se toistetaan myös pääsiäismenyyn yhteydessä ja monien mielestä se sopii hyvin myös juhannusaterialle... Täällä Ruotsissa viettämieni vuosien aikana olenkin todella oppinut arvostamaan suomalaisten juhlaruokaperinnettä ja sitä myös ruotsalaissiippani ihastelee. Niinpä meillä on pöydässä aina lanttu- ja porkkanalaatikkoa ja monena vuonna myös se "aito ja oikea" suomalaiskinkku.

Itse julafton sujuukin sitten tiukan kaavan mukaan, jolloin tapahtumat sijoitetaan ennen ja jälkeen klo 15. Silloin nimittäin lähemmäs neljä miljoonaa ruotsalaista asettuu televion ääreen katsomaan Kalle Ankaa! Ohjelma, joka meillä tunnetaan nimellä Samu Sirkan joulutervehdys, on lähetetty jouluaattona jo vuodesta 1960 ja se sijoittuu joka vuosi vuoden katsotuimpien ohjelmien joukkoon. Seuraava pyhä tv-hetki koittaa klo 19.00, jolloin näytetään Karl-Bertil Jonssons julafton, joka sekin on tullut joka jouluaatto jo vuodesta 1975. Etteikö ruotsalaisilla olisi muka perinteitä!

Luisteluseuran Lucia-esityksen alkua odotellessa...
Enää kaksi yötä jouluun ja kaikki on huushollissamme perinteisesti vielä ihan levällään mutta huomenna ehdimme kurkistaa Tuijatan kalenteriluukun taakse!

Hyvää joulua kaikille kirjaystäville - 
God Jul och Gott Nytt År!

Kommentit

  1. Mielenkiintoista lukea ruotsalaisesta joulun vietosta! Rauhallista joulun aikaa

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava kuulla ruotsalaisista jouluperinteistä. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnelmallisista tukholmalaisterveisistä! Leppoisaa (luku)joulua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...