Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 22. luukku


Tervetuloa kurkistamaan joulunviettoon tänne Tukholmaan! Eilen  Sivujen välissä-blogissa laskettiin olevan kolme yötä jouluun, tämä päivä taas tunnetaan Ruotsissa leikkisästi nimellä "dan före dan före dopparedan". Dopparedagen on vanha nimitys jouluaatolle, jolloin kastettiin leivänpaloja kinkunpaistoliemeen ja aatonaatolla on jo vakiintuneeksi tullut nimitys dan före dopparedan.

Joulun valmistelut alkavat täällä jo lokakuussa, silloin pitää nimittäin viimeistään varata julbord, varsinkin jos haluaa johonkin niistä suosituimmista. Olen yleensä liikkeellä aivan liian myöhään mutta tänä vuonna varasin perheemme perinteisen pikkujouluretken hyvissä ajoin. Meitä ei tosin houkutellut jouluruoka vaan Kolmårdenin Sagojul-teemaviikonloppu. Siellä saimme sekä nauttia tekolumesta että tavata itsensä Jultomten.




Kauppakeskukset virittävät joulusomistuksensa jo hyvissä ajoin marraskuussa mutta varsinainen joulunvietto alkaa 13. joulukuuta, jolloin on Luciadagen. Silloin kaikki pienempien lasten vanhemmat tungeksivat aamuvarhaisella päiväkodeissa, kouluissa ja kirkoissa, joissa järjestetään Luciatåg. Myös monilla työpaikoilla näkee lasten ja nuorten Lucia-kulkueita.

 Lucian jälkeen mennäänkin sitten kovalla vauhdilla kohti joulua. Jossakin vaiheessa pitäisi yrittää mahduttaa ainakin yksi julkonsert allakkaan. Valinnanvaraa on! Monet tunnetut ruotsalaisartistit järjestävät omia joulukonserttikiertueitaan puhumattakaan kaikista maan kirkkokuoroista. Itse kävin ensimmäistä kertaa kotiseurakuntani järjestämässä Kauneimmat joululaulut -illassa. Tupa oli täynnä ruotsinsuomalaisia ja näin monen pyyhkivän kyyneliä silmäkulmastaan kun laulettiin Sylvian joululaulua.

Dramatenin edustan valohirvet - varma joulunmerkki!

Ruotsinsuomalaisilla facebook-sivuilla muuten kysellään näin joulunalusaikoina vinkkejä mistä löytää luumuhilloa joulutorttuihin tai missä supermarketissa olisi mahdollisesti laatikoita myynnissä. Kuuma vinkki on myös, mistä kaupasta saisi ostettua harmaasuolatun luisen kinkun. Ruotsalaisethan eivät paista kinkkuaan uunissa vaan keittävät sen. Tai keittivät aikoinaan, nyt se ostetaan valmiiksi keitettynä ja käytetään vain uunissa ennen tarjoilua.

Muita ruotsalaisia jouluherkkuja ovat lihapullat, prinssinakit ja Janssons frestelse. Tämä kolmikko on niin rakas, että se toistetaan myös pääsiäismenyyn yhteydessä ja monien mielestä se sopii hyvin myös juhannusaterialle... Täällä Ruotsissa viettämieni vuosien aikana olenkin todella oppinut arvostamaan suomalaisten juhlaruokaperinnettä ja sitä myös ruotsalaissiippani ihastelee. Niinpä meillä on pöydässä aina lanttu- ja porkkanalaatikkoa ja monena vuonna myös se "aito ja oikea" suomalaiskinkku.

Itse julafton sujuukin sitten tiukan kaavan mukaan, jolloin tapahtumat sijoitetaan ennen ja jälkeen klo 15. Silloin nimittäin lähemmäs neljä miljoonaa ruotsalaista asettuu televion ääreen katsomaan Kalle Ankaa! Ohjelma, joka meillä tunnetaan nimellä Samu Sirkan joulutervehdys, on lähetetty jouluaattona jo vuodesta 1960 ja se sijoittuu joka vuosi vuoden katsotuimpien ohjelmien joukkoon. Seuraava pyhä tv-hetki koittaa klo 19.00, jolloin näytetään Karl-Bertil Jonssons julafton, joka sekin on tullut joka jouluaatto jo vuodesta 1975. Etteikö ruotsalaisilla olisi muka perinteitä!

Luisteluseuran Lucia-esityksen alkua odotellessa...
Enää kaksi yötä jouluun ja kaikki on huushollissamme perinteisesti vielä ihan levällään mutta huomenna ehdimme kurkistaa Tuijatan kalenteriluukun taakse!

Hyvää joulua kaikille kirjaystäville - 
God Jul och Gott Nytt År!

Kommentit

  1. Mielenkiintoista lukea ruotsalaisesta joulun vietosta! Rauhallista joulun aikaa

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava kuulla ruotsalaisista jouluperinteistä. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnelmallisista tukholmalaisterveisistä! Leppoisaa (luku)joulua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...