Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 22. luukku


Tervetuloa kurkistamaan joulunviettoon tänne Tukholmaan! Eilen  Sivujen välissä-blogissa laskettiin olevan kolme yötä jouluun, tämä päivä taas tunnetaan Ruotsissa leikkisästi nimellä "dan före dan före dopparedan". Dopparedagen on vanha nimitys jouluaatolle, jolloin kastettiin leivänpaloja kinkunpaistoliemeen ja aatonaatolla on jo vakiintuneeksi tullut nimitys dan före dopparedan.

Joulun valmistelut alkavat täällä jo lokakuussa, silloin pitää nimittäin viimeistään varata julbord, varsinkin jos haluaa johonkin niistä suosituimmista. Olen yleensä liikkeellä aivan liian myöhään mutta tänä vuonna varasin perheemme perinteisen pikkujouluretken hyvissä ajoin. Meitä ei tosin houkutellut jouluruoka vaan Kolmårdenin Sagojul-teemaviikonloppu. Siellä saimme sekä nauttia tekolumesta että tavata itsensä Jultomten.




Kauppakeskukset virittävät joulusomistuksensa jo hyvissä ajoin marraskuussa mutta varsinainen joulunvietto alkaa 13. joulukuuta, jolloin on Luciadagen. Silloin kaikki pienempien lasten vanhemmat tungeksivat aamuvarhaisella päiväkodeissa, kouluissa ja kirkoissa, joissa järjestetään Luciatåg. Myös monilla työpaikoilla näkee lasten ja nuorten Lucia-kulkueita.

 Lucian jälkeen mennäänkin sitten kovalla vauhdilla kohti joulua. Jossakin vaiheessa pitäisi yrittää mahduttaa ainakin yksi julkonsert allakkaan. Valinnanvaraa on! Monet tunnetut ruotsalaisartistit järjestävät omia joulukonserttikiertueitaan puhumattakaan kaikista maan kirkkokuoroista. Itse kävin ensimmäistä kertaa kotiseurakuntani järjestämässä Kauneimmat joululaulut -illassa. Tupa oli täynnä ruotsinsuomalaisia ja näin monen pyyhkivän kyyneliä silmäkulmastaan kun laulettiin Sylvian joululaulua.

Dramatenin edustan valohirvet - varma joulunmerkki!

Ruotsinsuomalaisilla facebook-sivuilla muuten kysellään näin joulunalusaikoina vinkkejä mistä löytää luumuhilloa joulutorttuihin tai missä supermarketissa olisi mahdollisesti laatikoita myynnissä. Kuuma vinkki on myös, mistä kaupasta saisi ostettua harmaasuolatun luisen kinkun. Ruotsalaisethan eivät paista kinkkuaan uunissa vaan keittävät sen. Tai keittivät aikoinaan, nyt se ostetaan valmiiksi keitettynä ja käytetään vain uunissa ennen tarjoilua.

Muita ruotsalaisia jouluherkkuja ovat lihapullat, prinssinakit ja Janssons frestelse. Tämä kolmikko on niin rakas, että se toistetaan myös pääsiäismenyyn yhteydessä ja monien mielestä se sopii hyvin myös juhannusaterialle... Täällä Ruotsissa viettämieni vuosien aikana olenkin todella oppinut arvostamaan suomalaisten juhlaruokaperinnettä ja sitä myös ruotsalaissiippani ihastelee. Niinpä meillä on pöydässä aina lanttu- ja porkkanalaatikkoa ja monena vuonna myös se "aito ja oikea" suomalaiskinkku.

Itse julafton sujuukin sitten tiukan kaavan mukaan, jolloin tapahtumat sijoitetaan ennen ja jälkeen klo 15. Silloin nimittäin lähemmäs neljä miljoonaa ruotsalaista asettuu televion ääreen katsomaan Kalle Ankaa! Ohjelma, joka meillä tunnetaan nimellä Samu Sirkan joulutervehdys, on lähetetty jouluaattona jo vuodesta 1960 ja se sijoittuu joka vuosi vuoden katsotuimpien ohjelmien joukkoon. Seuraava pyhä tv-hetki koittaa klo 19.00, jolloin näytetään Karl-Bertil Jonssons julafton, joka sekin on tullut joka jouluaatto jo vuodesta 1975. Etteikö ruotsalaisilla olisi muka perinteitä!

Luisteluseuran Lucia-esityksen alkua odotellessa...
Enää kaksi yötä jouluun ja kaikki on huushollissamme perinteisesti vielä ihan levällään mutta huomenna ehdimme kurkistaa Tuijatan kalenteriluukun taakse!

Hyvää joulua kaikille kirjaystäville - 
God Jul och Gott Nytt År!

Kommentit

  1. Mielenkiintoista lukea ruotsalaisesta joulun vietosta! Rauhallista joulun aikaa

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava kuulla ruotsalaisista jouluperinteistä. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnelmallisista tukholmalaisterveisistä! Leppoisaa (luku)joulua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...