Siirry pääsisältöön

Minna Rytisalo: Lempi


Sanonpa minäkin nyt sanaseni tästä Minna Rytisalon loistavasta esikoisteoksesta vaikka kaikki ylistyssanat lienee jo käytetty. En pitänyt mitään suurempaa kiirettä hankkiakseni kirjan käsiini sillä pelkäsin, että saattaisi käydä kuten esimerkiksi Elena Ferranten hehkutetun Napoli-sarjan kanssa. Sain suurella työllä ja tuskalla luettua ensimmäisen osan tuntematta sen kummempaa Ferrante-huumaa. "Lempi" odotti minua nyt kuitenkin kutsuvan näköisenä Suomi-Instituutin kirjaston hyllyllä joten päätin ottaa riskin.

Oli oikeastaan hyvä, etten tiennyt kirjan tarinasta mitään ennen sen lukemista sillä sain näin nauttia täysillä kirjan hienosta rakenteesta. Tarina sisältää rikoksen, joka avautuu vähitellen lukijalle muun kerronnan lomassa. Mutta tämä on vain pieni osa juonta, vaikka tosin se ratkaiseva käänne. Kirjan teema on kaikessa yksinkertaisuudessaan "lempi", rakkaus ja miten se niin eri lailla tulee kunkin elämään. Rytisalo hahmottelee neljä nuorta, joiden rakkaustarinoita ja -haaveita saamme seurata ja se kaikkein epätodennäköisin niistä osoittautuukin lopussa ehkä siksi aidoimmaksi? Tarina sijoittuu Lapin sodan aikaan ja kuvaa myös vaiettua sodan ilmiötä, saksalaissotilaiden ja suomalaisnaisten välisiä rakkaussuhteita.

En paljasta juonesta nyt tämän enempää vaan kehotan teitä, jotka ette ole vielä kirjaa lukeneet, tarttumaan siihen ja yllättymään! Upeasti rakennetun kerronnan lisäksi yllätyksen tuo myös Rytisalon kieli. Mitään näin pakottoman runollisesti kirjoitettua en ole lukenut pitkään aikaa. Luonnonkuvaukset vievät lukijan keskelle mättäitä, kuusenjuuria, järvenrantoja. Kieli on niin todellista, että voi lähes tuntea henkilöiden hengittävän omaa ihoa vasten. Tämä tarina liikuttaa pitkään.

Minulla on aikuisen miehen kädet. Isän kädet. Kämmenselissä on koholla verisuonia, kynnet ovat neliömäiset, isot, nyrkit vahvat ja nahka paksu. Näillä käsillä on ladattu ja laukaistu, satoja kertoja, eivätkä ne edes tärisseet enää kun tuli se viesti sinusta, Lempi. Kädet muistavat paremmin pehmeän ihon kuin saastan ja lian, mutta mitä minä näillä käsillä enää teen? Tämä käteni silitti hiuksiasi, Lempi, useana, useana mutta liian harvana iltana. Me saimme moniin muihin verrattuna pitkän ajan, kuitenkin, kokonaisen kesän ja loppuvuoden, ennen kuin.

**
Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus 2016

Kommentit

  1. Luin tämän kirjan joskus alkuvuonna, ja Lempi teki kyllä vaikutuksen pitkäksi aikaa. Todellakin liikuttava ja myös kammottava tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinan kammottavuus on paketoitu niin ovelasti, että lopussa sitä vain hengähtää että hetkinen, mitä tuossa nyt lukikaan.

      Poista
  2. Minä tykkäsin kirjan vahvoista naishahmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on vahvojen naisten kirja! Minua liikutti esimerkiksi kuva naisesta, joka leipoo leipää maan tasalle poltetussa talossa, jäljelle jääneen uunin ääressä. Elämä jatkuu, olosuhteista huolimatta.

      Poista
  3. Viljamin kaartelu kotitalon ympärillä, kun sinne meno on niin tuskaista, hänen rakastumisensa ja murheensa, kuulas rakkaus ja synkkä mustasukkaisuus, lopun yllätys. Tässä on kaikki täydellisen romaanin ainekset, vetävä yllättävä juoni ja kaunis kieli. Kauneimpia romaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin tuon tekstinäytteen juuri Viljamin tarinasta, se on niin sydäntäsärkevästi kuvattu se rakkaus ja epätoivo. Ja sitten kun tarina alkaa purkautua Ellin ja Siskon kautta... totta puhut, kauneimpia ja komeimpia romaaneja!

      Poista
  4. Lempi teki vaikutuksen ja jäi mieleen. ♥ /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja jää todellakin mieleen, paljon avoimeksi jääviä kysymyksiä joita lukija jää pohtimaan 🤔

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...