Siirry pääsisältöön

Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)


Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998.

Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New Yorkissa sijaitsevassa aikakauslehdessä. Kesä on vuosi 1953, jolloin aviopari Ethel ja Julius Rosenberg teloitetaan tuomittuna vakoilusta. Lasikellon alkusanat viittaavat juuri tähän Rosenbergien sähkötuoliteloitukseen ja myöhemmin Rosenbergien kohtalo rinnastuu Estherin läpikäymään sähköshokkihoitoon.

Mutta älkää käsittäkö väärin, en suinkaan väheksy Plathin "kepeää" tyyliä vaan päinvastoin pidän sitä nerokkaana tyylikeinona. Esther on tyyppiesimerkki nuoresta aikuisesta, jonka aivot eivät ole vielä kehittyneet suodattamaan elämää sen vaatimilla eri annostimilla. Kaikki ongelmat saavat siis saman mittakaavan. Juuri tämä kirjan piirre liittää sen vahvasti omiin nuoruusmuistoihini ja saa hellästi hymähtämään omalle nuoremmalle itselleni. "Lasikellon alla" voi siis vaikuttaa hauskalta teinityttökuvaukselta jos ei tietäisi kirjan olevan käytännössä Sylvia Plathin elämäkerta. Tieto siitä, että Plath lopulta onnistui itsemurhayrityksessään vain muutamaa viikkoa kirjan ilmestymisen jälkeen tekee kirjasta sydäntäriipaisevaa luettavaa.

Mutta kuitenkin, "Lasikellon alla" on mielestäni myös romaani nuoruudesta. Siitä iästä, jolloin nuori nainen vakaasti päättää olla menemättä koskaan naimisiin koska ei voi nähdä itseään siinä ahtaassa roolissa johon ympäristö tuntuu naiset luokittelevan. (Käsi ylös kaikki, jotka ovat tehneet saman päätöksen teinityttönä!) Ja siitä iästä, jolloin mennään ensimmäisen kerran ulos ravintolaan ja tilataan pokkana drinkki jonka on jostain sivukorvalla napannut tajuntaansa. Esther tilasi vodkan, minä taas yritin luoda ensimmäisellä ravintolakäynnilläni maailmannaisen imagoa tilaamalla "Tom Collinsin".

Pidin kirjassa myös hyvin paljon sen rakenteesta. Huomaa että Plath on hionut tekstiään moneen kertaan ja kirjoitusprosessin kuluessa siitä on muotoutunut juuri se helmi, klassikko, joka uppoaa aina uusiin lukijasukupolviin. Ja Sylvia Plath tuntuu olevan alati ajankohtainen sillä hänen tekstejään tutkitaan ahkerasti ja aina silloin tällöin arkistojen kätköistä putkahtaa esille aivan uusiakin tekstejä. Viimeisin löytö on Plathin kirjeet psykiatrilleen (joka oli esikuva myös Lasikellon tohtori Nolanille), joissa lisävaloa saa myös Plathin ja Ted Hughesin myrskyisä avioliitto. Mutta varsinainen Plath-kuume saattaa syntyä 2018 jolloin ensi-iltaan tulee Kirsten Dunstin esikoisohjaus juuri Lasikellosta!

On hauska nähdä, että Lasikello kiinnostaa edelleen myös blogikirjoittajia. Tämä kirja pysyy mielessä ja se halutaan usein lukea uudestaan myös "kypsemmällä" iällä. Kristan lisäksi kirjan ovat lukeneet myös mm. UllaMarile ja Lumiomena.

**
Sylvia Plath: Glaskupan
(The Bell Jar, 1963)
Ruotsalainen käännös: Christina Liljencrantz
Bokförlaget Forum 2013
Kannen kuvitus: Maija Louekari
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta


Kommentit

  1. Pakko nyt todeta, että minulla jäi tästä kirjasta kepeys kokonaan löytymättä. Erityisesti kirjan loppupuoleen en osaa kepeyttä yhdistää - en sitten millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ymmärrän, olen itsekin hämmennyksissä tästä lukukokemuksesta :) Itse aihehan ei ole kepeä mutta tässä kirjassa on niin paljon muutakin jonka nyt näin 40+-lukijana huomasin aivan toisella tavalla. Ja suoraan sanoen mietin sitäkin kuinka paljon tämä kansikuva vaikutti tällä kertaa siihen millä mielin lähdin kirjaa lukemaan. /Mari

      Poista
  2. Tom Collins muistoissain... Se oli sitä aikaa, kun kaikki ällöttävät drinkkisekoitukset olivat muodissa. Jätin ne sinne. Hassua tosiaan, että aikuistumisriittiin kuului semmoinenkin vaihe, että mitä tilaan ja miten.

    VastaaPoista
  3. Minäkin luin tämän 90-luvulla, mutta olen jo onnellisesti unohtanut kaiken. Pitäisikin lukea se uudestaan. En tiedä muistanko väärin, että Krista koki tässä kirjassa olevan jotain toivon näkökulmaa, vaikka kirjailija tekikin sitten sen itsemurhan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin sen koin, kirjan lopussa itsemurha ei tuntunut enää ainoalta vaihtoehdolta. Ja itse kirjoitusvaiheessa Plath taisi elää aika seesteistä aikaa mikä mielestäni peilautuu myös tässä. Kirjan valmistumisen jälkeen alkoikin sitten rankka loppuvaihe - keskenmeno, umpilisäkkeen leikkaus, toinen lapsi ja huonosti nukutut yöt ja lopulta aviomiehen uskottomuus. Plath kirjoitti myös toisen romaanin, jonka käsikirjoitus kuitenkin katosi. Tätä toista romaania hän arvosti enemmän kuin Lasikelloa, jonka hän itse kuittasi "tusinatuotteeksi", ei tarpeeksi vakavaksi teokseksi. /Mari

      Poista
  4. Mari, minäkin luin tämän kirjan uudelleen jokin aika sitten ja nyt korostui lukukokemuksessani juuri tuo, että se on nuoren kirja. Ja miten "turha" itsemurha. Jos hän olisi vain jaksanut odottaa vähän, niin hän ei olisi tehnyt sitä.
    Sanon nyt vähän kerettiläisesti, että jos tämäntyylinen kirja kirjoitettaisiin nyt, niin siitä ei tulisi enää kulttikirjaa, koska itsemurha ei enää ole tabu.
    Minulla on kirja Letters Home, johon on talletettu Plathin kirjeenvaihtoa, valokuvia ym 500 sivun verran. Se on kiinnostava ajankuvana. Kirjeet psykiatrille on varmaan myös kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota "Letters Home" en olekaan nähnyt! Löysin muuten netistä keskusteluketjun "Saako Lasikelloa pitää hauskana kirjana?" Meitä hämmentyneitä lukijoita on enemmänkin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu