Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998.

Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New Yorkissa sijaitsevassa aikakauslehdessä. Kesä on vuosi 1953, jolloin aviopari Ethel ja Julius Rosenberg teloitetaan tuomittuna vakoilusta. Lasikellon alkusanat viittaavat juuri tähän Rosenbergien sähkötuoliteloitukseen ja myöhemmin Rosenbergien kohtalo rinnastuu Estherin läpikäymään sähköshokkihoitoon.

Mutta älkää käsittäkö väärin, en suinkaan väheksy Plathin "kepeää" tyyliä vaan päinvastoin pidän sitä nerokkaana tyylikeinona. Esther on tyyppiesimerkki nuoresta aikuisesta, jonka aivot eivät ole vielä kehittyneet suodattamaan elämää sen vaatimilla eri annostimilla. Kaikki ongelmat saavat siis saman mittakaavan. Juuri tämä kirjan piirre liittää sen vahvasti omiin nuoruusmuistoihini ja saa hellästi hymähtämään omalle nuoremmalle itselleni. "Lasikellon alla" voi siis vaikuttaa hauskalta teinityttökuvaukselta jos ei tietäisi kirjan olevan käytännössä Sylvia Plathin elämäkerta. Tieto siitä, että Plath lopulta onnistui itsemurhayrityksessään vain muutamaa viikkoa kirjan ilmestymisen jälkeen tekee kirjasta sydäntäriipaisevaa luettavaa.

Mutta kuitenkin, "Lasikellon alla" on mielestäni myös romaani nuoruudesta. Siitä iästä, jolloin nuori nainen vakaasti päättää olla menemättä koskaan naimisiin koska ei voi nähdä itseään siinä ahtaassa roolissa johon ympäristö tuntuu naiset luokittelevan. (Käsi ylös kaikki, jotka ovat tehneet saman päätöksen teinityttönä!) Ja siitä iästä, jolloin mennään ensimmäisen kerran ulos ravintolaan ja tilataan pokkana drinkki jonka on jostain sivukorvalla napannut tajuntaansa. Esther tilasi vodkan, minä taas yritin luoda ensimmäisellä ravintolakäynnilläni maailmannaisen imagoa tilaamalla "Tom Collinsin".

Pidin kirjassa myös hyvin paljon sen rakenteesta. Huomaa että Plath on hionut tekstiään moneen kertaan ja kirjoitusprosessin kuluessa siitä on muotoutunut juuri se helmi, klassikko, joka uppoaa aina uusiin lukijasukupolviin. Ja Sylvia Plath tuntuu olevan alati ajankohtainen sillä hänen tekstejään tutkitaan ahkerasti ja aina silloin tällöin arkistojen kätköistä putkahtaa esille aivan uusiakin tekstejä. Viimeisin löytö on Plathin kirjeet psykiatrilleen (joka oli esikuva myös Lasikellon tohtori Nolanille), joissa lisävaloa saa myös Plathin ja Ted Hughesin myrskyisä avioliitto. Mutta varsinainen Plath-kuume saattaa syntyä 2018 jolloin ensi-iltaan tulee Kirsten Dunstin esikoisohjaus juuri Lasikellosta!

On hauska nähdä, että Lasikello kiinnostaa edelleen myös blogikirjoittajia. Tämä kirja pysyy mielessä ja se halutaan usein lukea uudestaan myös "kypsemmällä" iällä. Kristan lisäksi kirjan ovat lukeneet myös mm. Ulla, Marile ja Lumiomena.

**
Sylvia Plath: Glaskupan
(The Bell Jar, 1963)
Ruotsalainen käännös: Christina Liljencrantz
Bokförlaget Forum 2013
Kannen kuvitus: Maija Louekari
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta