Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Isänpäivä (2006)


Murhien kuvaaminen, oli näkökulma sitten rikoksia tutkivan poliisin tai tappajan, on parasta mitä on. Mielen huumetta, joka kirjoitusvaiheessa linkoaa tekijänsä voiman sfääreihin. Luoda ensin hahmoja, antaa heille nimi, toimi ja paikka elämässä, ja sitten tarttua johonkuhun heistä ja taittaa risahtaen kahtia. Heittää palaset lukijan eteen, pudistaa kämmenensä puhtaiksi ja ryhtyä sitten kuvaamaan toiseksi houkuttelevinta asiaa tappamisen jälkeen. Surua.

Pirjo Hassisen Isänpäivä taitaa olla juuri niitä teoksia, jotka ovat antaneet Hassiselle maineen sekavasta ja raskassoutuisesta kirjailijasta. Kirjassa on materiaalia vaikka muille jakaa, mikä ei sinänsä ole mitenkään erikoista Hassisen ollessa kyseessä, mutta tällä kertaa loppu jää nitomatta yhteen ja lukija jätetään ihmettelemään palapelin viimeinen osa kädessään. Mutta ennen kuin päästään niin pitkälle, lukija saa nauttia Hassiselle tyypillisestä vahvoja tunteita herättävästä päähenkilöstä.

Päähenkilö Olli Penger on kirjailija, joka on saanut ex-vaimoltaan innoituksen menestyksekkään dekkarihahmon luomiseen. Juhani Tähtö on Pengerin dekkareiden "Yökyttä" - kirjailijan rakas toveri, ehkä peräti alter ego. Muita tärkeitä henkilöhahmoja ovat ex-vaimo Marja, silmälääkäri joka ei aina välttämättä olekaan niin tarkkanäköinen kuin luulisi ja poika Rauli/Raul, joka nuoruuden kapinassaan heittää nimensä viimeisen iin pois ja viimeistään siinä vaiheessa muuttuu isälleen täysin vieraaksi. Tarina kulminoituu kun huumeiden vaikutuksen alaisena oleva Raul surmaa apulaiskaupunginjohtajan. Iltapäivälehdet saavat reposteltavaa kyllikseen: "Yökyttä" Juhani Tähdön isä on myös murhaajan isä.

Tässä vaiheessa kirjan takakannen lupausten mukaisesti pitäisi tapahtua jotain käänteentekevää Olli Pengerin ajatusmaailmassa mutta ikävä kyllä juuri tämä osuus jäi minulle hämärän peittoon. Kirjaa hallitsee varsin ärsyttävä päähenkilö enkä oikein jaksa loppuvaiheissa edes enää innostua tämän "kehityksestä". Halu on vain päästä äkkiä ulos tästä romaanista... Mutta kaikesta synkkyydestä huolimatta luulen, että Hassisella on ollut hauskaa luodessaan tätä mieskirjailijahahmoa. Ehkä tämä on ollut peräti jonkinlainen "terapiakirja" kaupalliseen kustannusmaailmaan kyllästyneelle kirjailijalle?

Kirjan nimi on ironisesti "Isänpäivä" ja kirja käsittelee paljon juuri Pengerin isyyttä ja kykenemättömyyttä olla isä. Vaimo ja tämän suku, "Karlssonit", ovat omineet Raulin itselleen jo heti synnytyslaitokselta lähtien ja isä ei ole osannut ottaa omaa paikkaa lapsen elämässä. Tai onko edes halunnut? Jossain kuitenkin piilee isänvaisto jota hän purkaa luomalla Juhani Tähdölle tyttären. Laura on kai lopulta se lapsi, jonka Penger olisi itselleen toivonut.

Hassinen kuvaa julmalla realismilla (jälleen!) sitä arkea, joka meitä kaikkia ympäröi. Tällä kertaa kuvauksen kohteena on erityisesti kirjailijan arki mutta myös vauvaperheen elämä kuvataan niin, että mennään jo inhorealismin rajamailla. Lisäksi tulevat Olli Pengerin seksielämä, suhde mediaan ("toimittajaneitoset"), suhde kustantajaan eikä mikään niistä ole kaunista luettavaa. Romaanin tähtihetkiä sen sijaan ovat Pengerin kirjoittamat pätkät uudesta Tähtö-dekkarista, joissa Spoon River -hengessä rikoksen uhrit ottavat yhteyttä Juhani Tähtöön. Juju on siinä, että sekä uhrit että Tähtö ovat siinä vaiheessa jo manan majoilla.

En suosittele kirjaa ensimmäiseksi hassiseksi mutta meille, jotka olemme Hassisen tuotantoa jo lukeneet, kirja on ärsytyksestä ihokarvat nostattava nautinto!

**
Pirjo Hassinen: Isänpäivä
Otava 2006
Omasta hyllystä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj