Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise


Lähdin mukaan Suketuksen emännöimään Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen, jossa on tavoitteena lukea vähintään kolme maastamuuttoa eri kanteilta tarkastelevaa kirjaa. Aihe on minulle erittäin läheinen, olen nimittäin itse maastamuuttaja/mamu/emigrantti/ulkosuomalainen  - you name it! Aloitankin haasteen lukemalla kirjan, joka lienee lähimpänä omaa elämääni - ulkomaille töiden perässä lähtenyt nainen joka tapaa ulkomaalaisen miehen ja perustaa tämän kanssa perheen. Helena Liikanen-Renger kirjoittaa elämästään Ranskan Rivieralla myös suositussa blogissaan Chez Héléna.

Ensimmäinen ajatukseni on, että olisipa pitänyt valita hiukan eksoottisempi maa asuinpaikakseen kuin tämä naapuri-Ruotsi. Mitä itse kirjoittaisin tästä tasaisen harmaasta lagom-maasta? Ainoan eksoottisen elementin elämääni tuo se, että asun alueella jossa asuu paljon muita keskiluokkaisia mamuperheitä. Täällä näkee niin puolalaista temperamenttia, libanonilaista vieraanvaraisuutta kuin syyrialaisia mahtihäitäkin. Mutta ruotsalaisarki sinänsä on turvallisen samankaltainen kuin kotimaani Suomen.

Mutta toista on Rivieralla, jossa kulttuurishokki voi odottaa jo seuraavassa kadunkulmauksessa! Ranska tuntuukin olevan kiitollinen kohde juuri tämän tyyppisille kirjoille - tarpeeksi eksoottinen mutta ei kuitenkaan liikaa. Liikanen-Renger on vielä siinä vaiheessa "kotouttamistaan", että lähtömaa on tuoreessa muistissa mikä antaa hyvän pohjan vertailla ranskalaiskulttuuria suomalaiseen. Kirjan tyyli muistuttaakin paljolti amerikkalaisen Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé"-kirjaa joten luvassa on paljon herkullisia tilanteita ja huvittunutta päänpyöritystä.

Liikanen-Rengerin tekstiä on hauska lukea, toimittajan ammattitaito paistaa selvästi läpi. Ja jos tulee jokin kysymys mieleen sitten meilataan asiantuntijalle ja kysytään miten asia on. Kirjassa onkin paljon mielenkiintoista tietoa ranskalaisesta kulttuurista ja hyviä vinkkejä, kuten jos saa kutsun ranskalaiseen juhlaan niin tullessa on kaikki muut vieraat käytävä tervehtimässä. Suomalainen tuppisuisuus ei muutenkaan ole mitenkään korkeassa huudossa. Ja entäpä se poskisuudelma-painajainen? Liikanen-Renger paljastaa lohduttavan tiedon, ettei se ranskalaisille itsellekään ole aina niin päivänselvää.

Itseäni kirja alkaa kiinnostaa toden teolla siinä vaiheessa kun Liikanen-Renger ryhtyy pohtimaan omaa maahanmuuttajan elämäänsä ja erityisesti lastensa kaksikielisyyttä. Jaan täysin sen surun tai ainakin kaihon mitä ulkosuomalaisäitinä tuntee kun huomaa lastensa elävän kulttuurissa jota ei voi täysin jakaa. Siinä sortuu itsekin välillä pistämään spotifyista mitä kummallisinta Suomi-nostalgiaa. Olen muuten erityisen ylpeä siitä, että oma ulkosuomalaislapseni osaa laulaa "Mun mummuni muni mun mammani"...

Kirjan lopussa Liikanen-Renger ottaa esille vuonna 2015 tapahtuneet Ranskan terroriteot ja sävy muuttuu varsin pessimistiseksi. Onko Ranska sittenkään turvallinen maa kasvattaa lapsia? Pitäisikö muuttaa takaisin Suomeen, jossa on kai paremmat koulutkin vaikkakaan kotimaassa ei voi olla ihan oma itsensä. "Kahdessa paikassa on hyvä olla, mutta toisaalta ei ole hyvä kummassakaan." Tämänkin ajatuksen tunnistan - joskus leikinkin ajatuksella että muutan Suomen ja Ruotsin väliin Ahvenanmaalle jotta pääsisin tästä "kahden maan loukusta".

Liikanen-Rengerin kirja on hyvä opas Ranskaan muuttaville mutta toivon vielä lisää tekstejä juuri ulkosuomalaisuudesta. Ja ehkäpä myös opaskirja "Kuinka kasvattaa härmäläislapsi vieraassa kulttuurissa", sen pähkinän kanssa puurtavia ulkosuomalaisvanhempia löytynee muitakin kuin minä ja "maman finlandaise"!

**
Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise
Atena Kustannus 2016
Arvostelukappale kustantajalta

Kommentit

  1. En ole koskaan itse asunut ulkomailla, mutta siitä huolimatta on ollut hauska lukea kertomuksia ulkosuomalaisten elämästä. Tämä kirja oli mennyt ihan kokonaan tutkani ohi, joten hyvä että osuin blogiisi - pistänkjin tämän heti varaukseen.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja on hauskaa luettavaa jos iskee kaukokaipuu :) /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj